2018/09/18

Heipä hei



Viime postauksesta on kulunut jo yli neljä vuotta aikaa.. Miten minusta silti tuntuu, että vasta äskenhän lopetin kirjoittamisen? Tulin erään koulutehtäväni kautta pitkästä aikaa katselemaan tätä jo useimmiten unohtunutta blogiani ja vitsailin naapurilleni, että pitäisiköhän käydä rustaamassa kuulumisia. Mietin muutamaan otteeseen ihan vakavissani paluuta, varsinkin kuopuksen odotus- ja vauva-aikana.
Tässä ollaan.
Neljään vuoteen on mahtunut niin paljon kaikkea ihanaa ja kamalaa. No ensinnäkin, me ollaan muutettu jotain neljä kertaa ainakin tässä välissä, asumme silti vielä Kuopiossa. Tällä hetkellä ahtaudutaan kerrostalokolmioon, kaikkine romuinemme.









Rakas tyttäremme tosiaan syntyi syyskuussa 2015 täydentäen meidän perheen. Hänestä tuli Iita ja hän on nimensä veroinen matami. Iitalla on punertavat hiukset ja samanlaiset silmät, kuin veljillään. Mikaelhan on jo muuten tokaluokkalainen ja Mirokin jo eskarissa, niistä on tullut isoja  ja taitavia poikia. Mikaelista tuli analyyttinen, matemaattisesti lahjakas ja suurella empatiakyvyllä varustettu poika. Miro on taas syttö ja leimahdus, liikkuu aivan koko ajan pysähtymättä välillä edes hengittämään ja hän on selvästi kiinnostunut kaikesta äijäilystä, kuten kalastuksesta.

Me juhlimme Markun kanssa häitä kesäkuussa 2016. Sairastuin saman vuoden lopussa ja vaikean puolivuotisen jälkeen aloin onneksi voida paremmin. Sen puolen vuoden aikana koko ajatusmaaailmani koki muutoksen, aloin ensimmäistä kertaa koskaan hahmottaa elämääni ja tekemisiäni paremmin. Aloin kai tajuta, millaisen elämän lopulta haluan.

Valmistuin teolliseksi pintakäsittelijäksi, kokeilin opiskella rakennuspintakäsittelyä mutta se jäi hyvin nopeasti. Olin työttömänä 1,5 vuotta, kunnes aloitin tässä kuussa opiskelemaan yhteisöpedagogiksi Humakissa. Nyt olen oikealla alalla. Meni vaan aikaa löytää se. Mä en ehkä kestä, miten jännää tämän julkaiseminen loppuunsa on. Mitä teille kuuluu? Tavoittaakohan tämä ketään? Ihanaa syksyä teille kaikille, jotka tänne olette löytäneet!

Ps. En osaa käyttää tätä enää, en saa samoja fontteja, kuin aiemmin...

2014/06/21

Kiitän ja kumarran

Nyt se päätös on tehty, blogimaailma ei ole minua varten enään. Väistän nöyränä innokkaampien tieltä ja päätän tämän monivuotisen rustailuni tähän. Nyt helpottaa kuristava tunne rinnasta, tämä meni mulle jo liian vakavaksi hommaksi. Päätöstä on kypsytelty kuukausitolkulla, on aika päästää vihdoin irti ja nauttia elämästä ilman jatkuvaa itsensä syyllistämistä ja mollaamista niinkin turhan asian, kuin kirjoittamisen suhteen. 

Kiitokset kaikille teille, jotka tätä luitte, kannustitte ja kommentoitte. Tämä blogi on ollut uskomattoman suurena apuna eri elämänvaiheissa. Minä olen tutustunut ihaniin ihmisiin, sanut vertaistukea ja hyviä ideoita. Tämä homma on ollut oikeastaan tosi upea juttu, mutta siitäkin huolimatta päätös lopettaa on nyt oikea. Kyllähän tämä sisälti monta rumaakin juttua, pari kohua, satunnaisia uhkausviestejä, haukkumista ja loputonta syyllisyyttä ja hampaat irvessä kirjoittelua nämä viime viikot.
Minä annoin tähän paljon itsestäni, nyt en enää tahdo.

Nyt vapautunut olo. Minun ei enää tarvitse. Ei ole enää pakko.

Meidät löytää kuitenkin Instagramista edelleen, blogi ja blogin fb-sivu sulkeutuvat lähipäivinä. Toivotan teille ihanaa kesää ja kiitän vielä suuresti jokaista, joka onnistui saamaan tästä blogista jotain iloa irti.

- Sini

2014/06/17

iso ikävä


Pojat olivat isällään viikonlopun ja kylläpä tuntui tänään hyvältä halata pikkuisia riiviöitäni päiväkodin pihalla. Sen kaksi päivää jaksaa ihan hyvin, on oikein rentouttavaa ja kotona on ihanan hiljaista. Kolmannen päivän kohdalla iskee ikävistä mittaamattomin. Neljäntenä sitä laskee jo tunteja.. Ensi viikolla pojat menevät viikoksi isälleen ja pidän ihan oikean kesäloman. Mitähän minä muka silloin teen? Olen ollut pojista enimmillään viikon erossa, sekin oli viime kesänä, kun oli se ruotsin reissu. Olo on hyödyllinen, kun joku kiskoo lahkeesta ja toinen huutaa " äitiä " naama punaisena. 

2014/06/16

Sattumusten sarja


Mistähän aloittaisin? Nyt on sattunut paljon kaikenlaista ihan kerrottavankin arvoista. Perjantaina särkyi luuri, jätin sen auton oven väliin. Jep, vain minä voin tehdä niin. Huolto maksaa mansikoita, mutta pakkohan se on korjauttaa, sillä minulla on kauheat vieroitusoireet äityleistä ja kaikesta muustakin. Instagram on luonnollisesti hiljainen vielä jonkun aikaa. Varapuhelimeni on joku antiikinaikainen Nokia, mutta kyllä sillä soittaa.

Lauantaina käytiin häissä, onnistuin polttamaan itseni matkan aikana, juhlaruoka oli hyvää ja kamerakin muistui mukaan kaikesta lähtökiireestä ja jännityksestä huolimatta. Morsian oli älyttömän kaunis ja kyllä olin otettu päästessäni todistamaan rakkautta ihan tosi läheltä. Kiitos vielä Suville ja muille, joihin saatiin tutustua. Toivomme teille kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Illemmalla Kuopiossa käytiin Sannin kanssa pyörähtämässä Pannuhuoneella ja käytiin laulamassa karaokea Ullan krouvissa ja hyvin taipui meiltä Teuvo maanteiden kuningas koko kapakin edessä. Sunnuntaina heräsin vasta vaille kaksi iltapäivällä, enkä saanut muuta tehtyä, kuin pyöräytettyä pari koneellista pyykkiä. Poikia on iso ikävä, mutta huomenna nähdään taas.

Tänään taas auto päätti lahota kesken koulumatkan ja tein sitten elämäni pisimmän koulupäivän, kymmenen tuntia tehokasta ja ei-niin-tehokasta työskentelyä. Muutenhan sekin olisi ollut ihan semisti siedettävä tapa tappaa aikaa, mutta oli nälkä, väsy, litimärät vaatteet ja ohennetta silmässä. Kyllä, taas.
 Ja se tuntuu aivan kamalalta. Oikea silmä näkee vielä vähän huonosti ja on kosketusherkkä, mutta ilmeisesti muuten kunnossa. Kotona odotti saarna työ- ja suojavaatteiden käytöstä. Jospa ensi kerralla muistaisi..
Päivän pelasti kuitenkin ylläoleva sormus ( joka EI OLE kihlasormus ja joka lavastettiin väärään käteen siksi, koska toinen käsi oli ihan sinisenä maalista ). Jotain minäkin kai olen osannut tehdä oikein, kun minua lahjotaan noin. Sormus on täydellinen, yksinkertaisen kaunis ja sopivankokoinen.Käytän harvakseltaa mitään koruja, mutta noin nätti sormus ansaitsee kyllä tulla nähdyksi joka päivä.

Mukavaa viikkoa!

2014/06/12

Elvytysyritys 1.

Kuten tuossa viime viikolla jo taisin blogissani pohtia tämän koko blogihomman pointtia tai oikeastaan sen puutostilaa, niin jatkakaamme vielä lisää. Urputtaminen alkakoon!

Pohdiskeltuani tuossa pari iltaa tämän kriisin kourissa, tajusin, että blogimaailma on muuttunut hirveästi viime vuosina. Minun aloittaessani blogit olivat vielä aika harvinaisia, aika pitkälti päiväkirjatyyppisiä ratkaisuja ja kun katselee tätä nykypäivän meininkiä, niin tunnen tippuneeni auttamattomasti kärryiltä. Pitäisi kirjoittaa paljon, kuvien olla kauniita, pitäisi osata hankkia sponsoreita ja  jotenkin brändätä itsensä. Tajusin olevani blogimaailmassa todella tylsä, en erotu kauneudellani, en älylläni, en huumorillani, enkä kirjoitustaidoillani.. Edukseni nyt ainakaan. Tuntuu, että tarinat on tältä erää tarinoitu, fiilis puuttuu ja pitäisi osata ehkä uudistua ja panostaa tähän hommaan entistä enemmän. Se ei ole helppoa ja olen loppujen lopuksi aika laiska jos suhteuttaa tekemisen määrän vuorokaudessa oleviin hereilläolotunteihin, sillä yöunistahan minä en tingi. En tuntiakaan.

Vaikkei minulle sinänsä ole väliä lukeeko tätä kukaan vai ei, niin olen ehkä vähän kateellinen suurille bloggaajille, joiden mielipiteillä on väliä ja jotka saavat herätettyä keskustelua ( muutenkin, kuin Av:llä ja Äityleissä ). Meidän arki ei ole blogigaaloja tai tärkeitä tapahtumia ja tapaamisia, kauniita/kalliita vaatteita tai upeita ruokia kauniisti sisustetussa kodissa. Meidän arki on ihan vain rehellisesti ilmaistuna jauhelihahelvetti kirkuvine lapsineen. Nuorempi lapsi osasi ilmaista neljäsanaisen lauseen muuten eilen, sekin on jo olevinaan iso poika. Pojat ovat kyllä muutenkin melkoinen parivaljakko, isompi ohjeistaa ja pienempi toteuttaa. Se riemu, minkä pojat toisistaan saavat, on jotain korvaamatonta. Vaikka välillä pienempi härnää ja isompi tönii, niin kyllä ne istuu melkein sylikkäin iltaisin katsomassa Pikkukakkosta. Ylpeäksi vetää tämän äidin.

Mistä minä muuten haluaisin kertoa? Siitäkö, että välillä vaan vituttaa aamuisin niin raskaasti, että päiväkotireput unohtuu kotiin ja Peugeot hajoaa keskelle motaria? Siitä, miten on kädet aina maalissa ja ruokalistalla taas makaronilaatikkoa? Vaikka meillä tapahtuu tietenkin kodissa paljon ihaniakin asioita ( ultimaattisista vitutuspäivistä huolimatta ), tuntuu liian henkilökohtaiselta jakaa minun ja miehen insidehuumoria ja niitä hetkiä, kun kaikki on kuin elokuvista tai saduista..Ei oikein viitsi hieroa sitä siirappista hattaraunelmaa ruudulle. Pidän ne hetket itsekkäästi vain meidän tietoisuudessa.

Minä olen katunut blogin aloittamista, sitä mitä olen tänne vuosien mittaan jakanut ja sitä, miten koen " velvollisuudeksi " tehdä tätä. Toisinaan se vituttaa ja toisinaan rakastan sitä. Ota tästä nyt selvää. Ehkä minulla on joku ohimenevä asenneongelma/-vamma. Olisihan se hemmetin siistiä kirjoittaa kaikesta ja maustaa se onnistuneilla kuvilla ja hauskalla tekstillä, mutta taas toisaalta mielummin pötkötän sohvalla ja katselen Salkkareita miehen kanssa. Tarvitsin ehkä motivaatiovapaan viikon. Tai uuden alun. ilman blogimenneisyyttä.

Purkautuminen päättyy, menen nyt suihkuun ja pakkaan lasten tavarat aamua varten. Viikonloppuna olisi yhdet häät tiedossa ja minua jännittää jo aika lailla..


Projekti Jopo


Tätähän me olemme koulussa turanneet aina, kun hommaa ei ole tarpeeksi ollut.
 Yksinään olisin vieläkin sormi suussa ihmettelemässä, mutta onneksi löytyi muutama taitava apukäsi purkamiseen, suojaamiseen ja kokoamiseen. Alkutilanteesta ei ole valitettavasti kuvaa, mutta monenkirjava punainen se oli.. Valmiina, maalattuna omalla sekoitusvärillä siitä tuli oikeastaan aika hyvä. Pientä viimeistelyähän se kaipaa, mm sisäkumi on ostolistalla ja me yritetään saada vannetta vielä suoristumaan. Kellokin on ruostunut toimintakelvottomaksi ja heijastimet on kiinnittämättä. Ja Jopo-teksti uupuu kokonaan.

Mutta kuitenkin, olen ylpeä.
Maalaushommat on kyllä <3

2014/06/09

Instaweek 23


Tulipa tyhmästi nuo kuvat..

Viimeviikko koostui aika pitkälti vain tavallisista arjen asioista. 
Käytiin maanantaina kurkistamassa Lippumäen puistoon, kun pojat palasivat viikonloppureissultaan ja koulussa aloitettiin työstämään " projekti-jopoa " oikein urakalla. Perjantaina pojat pääsivät katselemaan äidin koulupaikkaa ja istuivat opettajankopissa, kun painepesurista lähti hallissa liian kova ääni. Loput kuvat onkin viikonlopulta Heinäveden-reissulta, mistä voikin katsoa, miten fiilisteltiin lämpöä, Miro hengaili autossa, isot ihmiset kävi soutelemassa ja kalassa ja löysin sateenkaaren päästä aarteenkin, joka lopulta keräsi kukkakimpun tälle höpsölle.

2014/06/08

reissussa


Mikähän siinä on, kun lähtee reissuun ja pakkaa olevinaan huolellisesti kaikki mukaan ja ainut asia, mikä sattuu unohtumaan on kameran muistikortti, taas kerran.. Ja tietenkin tasan juurikin tällä(kin) kertaa tietenkin, kun olisi aikaa kuvailla kivoja muistoja hellepäiviltä..  Tyytykäämme puhelinkuviin. Taas vaihteeksi.

Me suunnattiin koko porukka viikonlopuksi Heinävedelle ja lasten kanssa on muuten kuulemma suhteellisen hardcorea lähteä matkaan autolla, jossa ei ole ilmastointia sellaisessa kevyessa kolmenkymmenen asteen helteessä.. Meillä oli kyllä kiva viikonloppu, lapset puljasivat piha-altaassa ja leikkivät päivät ulkosalla. Ruoka ja uni maistui kaikille, Söpötin on imuroitu, talviturkkit heitetty ja käytiinhän me illalla vähän soutelemassakin. Yllättävän rentouttavaa olla pois kotoa, vaikkei mitään sen kummallista tehtykään, kuin istuttu ja ihmetelty tätä kesän kauneutta. Lähtökiukku muuttui kotiintulokiukuksi kolmevuotiaalla, joten ajattelin lohdutuksena tehdä pellillisen pannukakkua koko äijäköörille.

Huomenna alkaa arki, se tietää seiskan maissa autoon pakattuja lapsia ja päiväkotireppujen pakkaamista. Ja vähän hykertelin, kun av-palstalla oli pohdittu, ketkä kaikki bloggaajat ovat ensivuonna raskaana ja voin ilokseni todeta, että muija pitää vaikka jalkansa ristissä, koko loppuvuoden ja ensivuoden alun, mutta jälkikasvua ei ole odotettavissa lähitulevaisuudessa ;)

2014/06/04

Sopeutumista


Arki on taas täällä, kaikessa ihanuudessaan ja kamaluudessaan. Puuroja uudella lattialla ja uhmaraivareita vessassa. Tää on niin tätä. Tavallista, silti joka päivä erilaista. Meillä kaikilla on luonnollisesti pientä alkukankeutta havaittavissa, mutta eiköhän tämä pyörä lähde pyörimään ihan itsestään juuri siten, kuin pitääkin. Minun on ollut hankala antaa toiselle tilaa kotitöissä ja päätösvallassa, sitä kun on asunut yksin, niin ei aina tiedosta/muista, että toisellakin on oma mielipide ja omat tarpeensa ja varsinkin oma tahto ( pirttihirmu kiittää ja kuittaa ).

Sannin kanssa keskusteltiin bloggaamisesta, kun pyörähdettiin kahdestaan vähän kaupoilla ja oltiin yllättävän samoissa ajatuksissa. Minäkin olen pohtinut blogin tulevaisuutta vaihteeksi enemmän, lähinnä sitä, ettei annettavaa/kirjoittettavaa löydy. Opiskelijaelämään siirtyminen vaatii veronsa, asiat on pistettävä tärkeysjärjestykseen, koska aika on rajallinen. Ei minua jaksa kiinnostaa kirjoittaa parin lauseen mittaisia postauksia, muttei asiaa ole enempää. Haluan nykyään liiankin paljon pitää meidän jutut ominamme. Katselen ja kuullostelen tilannetta, tulevaisuus on auki.

Ps. Instagramin puolella on vilahtanut muutama kuva minun " projekti-joposta ", joka sai tänään pohjamaalauksen, katsotaan sitten myöhemmin haluanko esitellä valmiin tuotoksen tännekin. Kyllä siitä hyvä tulee, onneksi on apukäsiä auttamassa, tällä muijalla ei nimittäin työkalut pysy käsissä. Eikä ne hanskatkaan ( upeasti on taas käsissä maalia, harmaa ja valkoinen  korostaa upeasti ei-niin-ruskeaa ihoani </3 ).

2014/06/01

Instaweek 22


Toukokuun viimeinen viikko oli instagramin puolella hiljainen.
Projektipyöräni on nyt koululla ja Jopo saa pian uuden maalipinnan ja lakkauksen. 
Miro raukka oli muuttolaatikoista kaivanut kromia ja monivitamiineja ja napsinut niitä mahansa kipeäksi, raukka oksenteli koko aamupäivän ja nukahti olohuoneen lattialle. Onneksi myrkytystietokeskus on olemassa.. Muuttoautokin saatii sitten ihan viime tipassa ja asialliset muuttomätöt on hyvä syödä puolityhjän asunnon keittiön lattialla. Sitten onkin kuva uuden asunnon keittiöstä ja illalla roskia viedessäni oli upea sateenkaari, jonka toinen pää loppui rakkennustyömaalle.. Näinköhän uusi koti sieltä? ( vitsi vitsi )..( ehkä.. )
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...