otsikoton

Tämä hiljaiselo blogissa on tullut tarpeen ja oli ennen kaikkea parhaaksi tässä mutkikkaassa tilanteessa, jossa nyt Markon kanssa olemme. En tahtonut kirjoittaa tänne mitään ennen kuin varmasti kaikki läheisimmät tiesivät valintamme, ettei heidn varmasti tarvitsisi lukea netin välityksellä tästä uutisesta. Minulla ei periaatteessa ole mikään velvoite edes kertoa tai mitään, mutta minun blogissani tehdään asiat tällä tavalla. Joten on ihan sama kirjoitanko vai en, teen sen silti.

Minä tosiaan sitten olen raskaana huolimatta diagnooseista, seurailuista, uhkailuista, itketyistä öistä ja e-pillereiden käytöstä. Prosentuaalisesti mahdollisuus on ollut aivan helvetin pieni, mutta tässä mie vaan istun. Elävänä todisteena lääketieteelle, joka kusi minun kohdaltani. In your face maailma!! Mutta vaikka minä kuinka olin tätä joskus toivonut niin asiat eivät ole yksinkertaisia..Ikä ja sosiaalinen- ja taloudellinentilanne..Kaikki on niin väärinmitoitettua ja ajoitettua.

Ensimmäisenä iski paniikki, lääkärissä toinen ja viimeinen varmistus labrastakin sai paniikin päälle uudestaan. Tilanne tuli ihan yllättäen, viikkoja on jo sen verran paljon, että minä ja Marko saimme tasan viikonlopun aikaa miettiä elämäämme, päätöksiä ja niiden mahdollisia seurauksia. Minä poden huonoa oloa ja väsyttää ihan vitusti liikaa.. Päässäni oli miljoona toinen toistaan paskempia ja ahdistavia kysymyksiä.. Sattuuko abortin jättämät henkiset jäljet liikaa? Miten me pärjätään? Lähteekö Marko? Miten paljon ulkoista painostusta joudumme kokemaan? Mitä me teemme? Onhan pienellä kaikki hyvin? Mikä se edes on? Onko se jo nyt kukaan?

Minä päätin antaa mahdollisuuden sille sielulle, joka tulee kasvaimen ja pillereiden läpi, päätös ei ollut helppo, mutta tuntuu siltä, että tämä on paras ratkaisu kaikesta huolimatta. Markoa en voi velvoittaa mihinkään, se on vapaasta tahdostaan mukana tässä. Tietysti voi olla, että menee kesken vielä tässä muutamien viikkojen sisällä, mutta se ei ole enään minun käsissäni, minä annan mahdollisuuden tähän, vaikka elämämme muuttuu ihan äärettömän paljon, minä täytän torstaina vasta 18 ja Markokin täyttää saman verran ennen oletettua syntymää, jos kaikki menee hyvin. Tilanne voisi olla meidän osalta huonompikin, joten ollaan sen verran iloisia että meillä on näinkin helppoa, meillä on asunto, saadaan apua ja tukea niin paljon kuin suinkin tarvitsemme ja sitä todellakin tarvitaan.

Ja nyt kun päätös on tehty, voin sen julkaista tänne, sillä tunnen, että minun on saatava kirjoittaa tästä tänne blogiin, en mainostaakseni elämääni, tottakaihan olisin voinut odottaa niin kauan kunnes joku huomaa vaikka kuvista että maha kasvaa, vaan siksi, että minä tunnen tarvetta päästä purkamaan ajatuksiani kirjoittamisen muodossa, oma valintahan se oli julkistaa blogini, en häpeä sitä yhtään eikä tämä tilanne vaikuta oikeastaan blogin juttuihin mitenkään oleellisesti, samoista asioista kirjoitan edelleen, tosin pieni lisäys tähän blogiin tulee automaattisesti teksteissäni. Mutta en rupea kategorioimaan blogiani tai juttuja uudestaan. Tälläinen tämä on, kestäkää se. Ja lopuksi ihan vain huomautuksena sitten, että ne anonyymit ja muutkin jotka haluavat kritisoida elämääni ja valintaani vähän kovemmalla kädellä niin sähköpostiin sitten kaikki sellainen julkaisukelvoton. Minä otan kommenttien tarkastuksen käyttöön ennen julkaisua, jos alkaa näyttää siltä, että kommenttiboksiini ilmestyy oikasti loukkaavia tai herjaavia kommentteja.

Tälläistä hullunmyllyä tämä elämä joskus on..