15 viikkoa tehokasta peliaikaa

Tästä päivästä lähtien minun raskauttani on laskelmoitu olevan 15 viikkoa jäljellä. Olemme siis voiton puolella.

Minä olen päättänyt ottaa avukseni elämäntapatehokuurin koko elämäni suhteen. Minulla on 15 viikkoa enää aikaa kypsyä äidin rooliin ja siihen, että viimeistään silloin on oltava tasapainoinen ja rauhallinen aikuinen. Olen päättänyt, että nämä viimeiset 15 viikkoa opettelen sen oikean ruokavalion, oikean tavan rentoutua, hidastan ja rauhoitun. Terve sielu terveessä ruumiissa. Elämäntapamuutos. Kaikki saadaan suunnilleen mallilleen 15 viikon aikana. Mutta on asetettava tavoitteita. Eikä epäonnistumista pidä pelätä.

Eksyin Rikun tupareihin..

1. Omasta kehostaan huolehtiminen

Toisin sanoen oikea ravinto ja ja oikea määrä liikuntaa, rentoutumista ja oman itensä kunnioittmista. Mahdollisimman luonnonmukaisia raaka-aineita ruoassa, hitaasti syömistä, ruoasta ja ruokaseurasta nauttimista, liikkumista..Mahdollisimman luontoystävällisiä keinoja hygienian hoitamiseen ja mahdollisimman paljon kaikkea rentouttavaa musiikkia ja lepoa. Erityisesti lepoa tässä tilassa.

2. Tärkeiden ihmisten huomioiminen paremmin

Niitä tärkeimpiä ei voi arvostaa koskaan liikaa. Yritän antaa parisuhteelleni nyt paljon enemmän, samoin perheelleni ja ystävilleni. Lupaan yrittää olla vähemmän minäkeskeinen vaikka elämä pyörii kirjaimellisesti sen oman navan ympärillä. 

3. Mielellinen rauhoittuminen ja tasapainon löytäminen itsensä kanssa

Olen ollut melkoisella tuuliajolla mieleni kanssa ( ja erityisesti sen luonteen..) joten nyt olisi aika alkaa avaamaan ne viimeisetkin patoutumat lapsuudesta ja päästä irti kaikesta ahdistavasta. Tahdon olla vahva kestämään kaikki negatiiviset tunteet ja olla vahva ilmaiemaan ympärilleni ne positiiviset. Tahdon oppia olemaan avoimempi ja sanoa sen mitä tunnen ( harvinaisen selvästi tulee ilmi se mitä ajattelen..)  Lisäksi haluan arvostaa itseäni virheistäni huolimatta, tahdon arvostaa ainutlaatuista luonnettani

En väitä, että elämä muuttuisi päivässä "paremmaksi". Tulee päiviä, kun itku nousee kurkkuun ja raivoan mielipuolisesti kaikille.. Mutta loppujen lopuksi sitten, kun me kuolemme, niin tahdon että ainakin minusta muistetaan ne hyvät asiat. Ja se, että minäkin olin kaunis, ainakin sisäisesti.

Edit: tää ois 400 postaus!