Olen joutunut luopunumaan tupakasta ( niin vaikeaa, kun se aluksi olikin..), alkoholin käytöstä, huolettomasta elämästä, teinitytön mitoista ja sen vaatekaapista, itsekyydestä..Olen saanut tilalle 20 kiloa painoa, hirveästi erilaisia vaivoja, kipua ja outoja tunnemyrskyjä.. Olen saanut parisuhteestani enemmän irti, meistä on tullut Markon hyvä tiimi kaiken suhteen. Kaikki asiat puoliksi ja kumpikaan ei rasitu liikaa. Me ollaan oikeasti otettu aika iso askel aikuisuuteen ja pianhan tämä meidän kuukausien koulutus punnitaan. Melko varmana itketään kaikki synnytyssalissa, ihmetellään sitä pientä, joka väen vängällä halusi olla meidän lapsi. Täytyy ihmetellä sitäkin, miten upeaa on tajuta, että pian tuo masussa meuhkaava kaveri ottaa askelia ja ajaa pyörällä pihalla. En varmasti totu siihen, miten aika kuluu. Ja vaikka tämä raskaus on masokistien unelma, niin saatan kuitenkin haluta ottaa tämän uusintana joskus..Empähän enää elä pumpuliunelmissa. Nyt on jo kokemus takana.
Lemppariodotuskuvia..
Pieni ole hikannut 4 päivään nyt ollenkaan ja siitä on noussut pieni huoli. Keskustelupalstojen lukeminen ei kauheasti tuota tulosta, mutta muuten liikkeitä tulee hyvin. Ehkäpä pienen keuhkot ovat jo "valmiit"?
Odottelen synnytyksen alkamisesta merkkejä melkein heikkopäisesti.. " Nyt supistaa! Ai eikö..Ohi meni. No nyt taas! Ja nyt toinen ja..sitten ne loppuikin.."
Odottamisen aikana on tullut tutuksi myöskin vauvaihmiset ja niiden omituinen kieli. Ensinnäkin en edes tiennyt mitä tarkoittaa rt, rintakumi, dobbler, foolihappo, pre-eklampsia, oksitosiini... Nyt puhun vauvakieltä aika sujuvasti ja Marko myös. Ei ihan tavallisia 18-vuotiaiden kahvikeskusteluaiheita, mutta meille melko tärkeitä kuitenkin. Ihana, että kulta on ollut alusta asti kiinnostunut minusta ja vauvasta, meidän voinnista. Oikeasti, en voisi kuvitellakaan, että olisin yksin selvinnyt tästä ikinä, kyllä sen toisen tuki on tarpeen. Kaikki yksinodottajat, hirveästi voimia teille! Olette vahvoja ihmisiä!