***
Ja aina tuntuu vain paranevan..
Olin valinnut juuri tämän lauantain siksi päiväksi, jolloin me voitaisiin Markon kanssa olla yhdessä, koti olisi siisti ja ruoka valmiina odottamassa tunnelmavalaistuksen kera.. Hemmottelupäivä meille kahdelle vielä ennen lapsen syntymää. Oltaisiin ihan rauhassa ja tehtäisiin mielekkäitä asioita, leffoja ja sauna ja kaikkea sellaista..
Vaan toisin kävi..Tahdoin jouluostostella ja söpöstellä Markon kanssa kaupungilla kauniissa talvisäässä ja koko retki päättyi sitten itkuiseen kotimatkaan ja edelleen jatkuvaan mykkäkouluun. Tosin Markon olinpaikasta ei ole mitään hajua, se lähti ja paiskasi oven mennessään.. Ei me varsinaisesti tapeltu missään vaiheessa saati edes sanailtu, mutta minä olisin niin halunnut viettää ihana päivän ja kaikki menee perseelleen. Vähän kuin " loppuraskaus on yhtä kärsimystä, turha edes koittaa iloita välillä."
Ei huvita laittaa ruokaa, ei huvita siivota sotkuista kotiamme.. Ei huvita mikään, mielummin itken sohvalla ja nautin tästä säälittävyydestäni .Tekisi mieli syödä suruun, mutta loppuiltaa kohti se toisi vain pahemman mielen.
Ei sitten olla onnellisia prkl! Ei väkisin..
Ps. tähän väliin suosittelen lukemaan kyseisen kirjan..
ouuuu eikä D: koita jaksella jooko, things will only get better honey<3
VastaaPoistaTuo on varmasti ihan normaalia, kun sulla on hormonit sekaisin ja Marko ei välttämättä tiedä mikä sulla on ja teitä kumpaakin jännittää pikkuisen syntyminen. Muistan yksi miun tuttavapariskunta odotti esikoistaan, ne tappeli lähes koko ajan kaikesta. Nyt heidän lapsi on jo puolitoista vuotta vanha, ja he tuntuvat olevan onnellisin perhe ikinä. Kyllä se siitä, kaikki menee hyvin. ^^ Koittakaa jaksaa vaan loppuun asti, helpotus on kova kun se vauveli sieltä terveenä putkahtaa pihalle. :)
VastaaPoistaVoi teitä ;o
VastaaPoistaOmat tunnekuohut tulee välillä turhan tutuiks ilman raskauttakin, kyllä se Marko ymmärtää. Se vaan haluaa tuntea olonsa mieheks joten senkin täytyy välillä vähän suuttua =D Jaksamisia kultapieni<3