2010/12/06

The Day


Rv 40+0!

Sitä on odotettu, se paljon puhuttu laskettu aika koitti ja kuten arvata saattaa: mitään ei tapahdu. ( vielä..Mutta tuskin koko päivänä muutenkaan..) Tosin hyvin harva syntyy tasan laskettuna päivänä, että ei se ole kummallista lainkaan, vaikka pieni köllisi siellä vielä tovin jos toisenkin...

Tosiaan, lapsi on ollut valmiina kauan, pieniä enteileviä merkkejä synnytyksestä on ja silti vielä odotellaan. ( Ei siis vahva puoleni, jos joku ei ole sattunut huomaamaan..). Tällä hetkellä aika tuntuu menevän lähinnä takaperin. Tylsää siis on. Tai ei nyt tylsää, mutta en millään jaksaisi odottaa. Pianhan me ollaan oikea perhe Markon ja vauvan kanssa ja voi olla, että jo viikon päästä ollaan kotiuduttu sairaalasta pikkuinen mukanamme. Mutta silti..Tästä se oikea odottaminen alkaa..



Kesä 2009

Olen jo alkanut miettiä, mitä raskauden jälkeen tapahtuu. Ensimmäisistä viikoista tarvitsee tuskin kantaa huolta. Tulee joulu ja uusi vuosi ja sitten viimeistään helmikuussa on ristiäiset. Sitten olen kotiäitinä, täytän huhtikuussa 19, Marko toivon mukaan kirjoittaa ylioppilaaksi ja lähtee armeiaan.. Meidän elämässä on siis jonkinlainen suunnitelma vähäksi aikaa.. Ja tietysti arkeamme tähdittää se ihana ja odotettu pieni. Sehän on tärkeintä.

Hassua tosiaan, minusta tulee äiti ihan pian! Minusta, josta ei koskaan pitänyt..Minä tosiaan saan lapsen, pääsen lykkimään vaunuja kyllästymiseen asti ja seuraamaan uutta elämää päivittäin. Se tuntuu jo nyt hirmu tärkeältä hommalta. Se tuntuu siltä, että oikeasti alkaa käsittämään elämisen merkityksen.


juhannus 2010


EDIT: Heräsin 3 maita kipeisiin supistuksiin, joita olen kellottanut neljästä lähtien, melko säännöillisesti väli on sen 5 minuuttia. Jatkunut nyt melkein kaksi tuntia melko kipeinä.. Eli joko nyt? Joko nyt?


----> supistusten kesto 4 tuntia ja loppui


EDIT 2: supistukset alkoivat uudestaan 3 aikaan ja kestäneet taas sen parisen tuntia. Välillä sattuu niin että silmissä mustenee.. :D jännätään siis kaikki vielä!

27 kommenttia:

  1. jännitän täällä sun puolesta:D tsemppiä synnytykseen, toivottavasti nyt olis tosi kyseessä eikä enää tarttis odottaa:D

    VastaaPoista
  2. Miunkin pitänyt käydä tavallista useammin tänä viikonloppuna tietsikkaa availemassa, vaikka ollut juhlaa ja kaikenlaista kiirettä... Hurjasti jännitän miekin siis täällä! Hirveesti onnea synnytykseen! Koht se pieni tulee <3

    VastaaPoista
  3. Toivotaan että nyt ois tosi kyseessä :)
    Tsemppiä ja onnea hurjasti kummallekkin!<3

    VastaaPoista
  4. Voi miten jännittävää! :) Kunpa, kunpa.

    <3

    VastaaPoista
  5. Ehkä se jo nyt! Jos eilen olit sormelle auki ja nyt jatkuu kipeinä ja säännöllisinä, kyllä ne paikkoja avaa! Pidän edelleen peukkuja :)

    Mulla oli eilen illalla tosi kipeä alaselkä ja tukala olo, aattelin että yöllä varmaan tulee lähtö. Kissankakat, aamulla olin taas elämäni kunnossa...

    VastaaPoista
  6. Mua jännittää kanssa että koska se syntyy :D Tsemppii odotukseen =)

    VastaaPoista
  7. peukut pystyssä, tuli nyt tai sitten ei <3

    VastaaPoista
  8. Mitenhän siellä asiat kun mitään ei kuulu.. :) jännättää!

    VastaaPoista
  9. Nyt taidat olla hommissa, kirjota ny äkkiä, täällä ollaan ihan jännityksen kourissa!

    VastaaPoista
  10. En ole siis ainoa joka lukijoista jännittää :DD Toivottavasti syntyisi tänään, vaikka se ehdotukseni jouluaatosta kyllä olisi myös kivaisa (:
    Tsemppiä sinulle, Markolle ja ehkä tänään ilmestyvälle Mapulle!!

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti vauva tulloo kohta tai on tullu jo! <3
    PLIIS PLIIS PLIIS. :)

    VastaaPoista
  12. Tosi paljon tsemppiä!! Vähän vaikuttaisi siltä että oot päässyt hommiin :)) Täällä eletään jännityksessä mukana!

    ~Äitiydestä haaveileva

    VastaaPoista
  13. AAAAA älä pidä meitä jännityksessä ! LUPASIT ottaa koneen mukaan.

    VastaaPoista
  14. Taidat olla jo tosi toimissa :) Täällä ollaan kanssa hengessä mukana! Tsemppiä!! :)

    VastaaPoista
  15. Sini on sairaalassa ja lähden itsekin kohta takaisin sinne. Kovasti jännätään että joko tänään/huomenna.

    VastaaPoista
  16. Voi vitsit! Tsemppiä Sini! :)

    VastaaPoista
  17. Paljon voimia pienokaisen saattamiseen tähän maailmaan! Toivottavasti synnytys menee hyvin!

    VastaaPoista
  18. Apuaa! :) Hyvin se synnytys menee! Jospa pian syntyis teidän pienokainen, ei enään tarttis odotella. Päivitelkää sitten tännekkin, kunhan vaan jaksatte ja maltatte, täällä kaikki tuntuu jännittävän teidän puolesta. :)

    VastaaPoista
  19. Voi apuaaa mitä siellä tapahtuu!

    VastaaPoista
  20. Nyt ollaan hommissa :)

    VastaaPoista
  21. Nyt kyllä jännittää!! :) Voimiä sinulle Sini <3

    VastaaPoista
  22. Voi että voimia sinne! Vai jokohan pikkunen on syntynyt... :) <3

    VastaaPoista
  23. Tsemii synnytkseen ja sitten vaipparumbaan! Mietitkö muuten sillon kun sait tietää raskaudestas, että mitä jos lapsella olis ilmenny ultrassa jokin kehityshäiriö? Olisitko miettinyt enemmän laspen saantia vai oisko sekin ollu itsestään selvää että lapsi kun lapsi pidetään?

    VastaaPoista
  24. OH MY GOD ja mä istun parin tunnin päästä lentokoneessa.

    Lycka till tosi, tosi paljon, teille molemmille! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...