2010/12/13

Synnytyskertomus

Kuinkas moni teistä on synnyttänyt?
- Joo, niin minäkin..

Kuinkas monella se painajainen kesti esikoisen kohdalla yli vuorokauden?
- Valitettavasti täälläkin..

7.päivä. Laskettu aika, eli rv 40+0 ja yöllä kolmen aikaan alkoivat samantien säännölliset supistukset, jotka kuitenkin lopahtivat 4 tunnin päästä, juuri, kun mietin, että pitäisiköhän lähteä sairaalan takaisin, olinhan vasta kotiutunut 6.päivä sieltä pois. Päivä meni siinä sitten normaalisti eteenpäin ( tosin olin melko turhautunut ja kiukkuinen siitä, ettei mitään tapahtunut..). Kävin tunnin lenkillä, jonka jälkeen, tasan 15.00 alkoivat kipeät supistukset uudestaan. Sitä kipua on vaikea kuvailla, ei se polttanut niin, kuin monet sanovat..Se tuntui lähinnä siltä, että joku puristaisi kohtua kasaan vähän, kuin kramppaisi. Siinä sitten katseltiin sängyssä Matrix-elokuvaa ajankuluksi, lämmitettiin sauna ja kulutettiin aikaa ja lopulta oli myönnyttävä siihen, että kipu on hirmuinen ja lähtö sairaalaan koittaisi taas. Toivoin, ettei tällä kertaa turhaan..

Sairaalassa päästiin sisälle osastolle ja samantien käyrille, johon kivuliaat supisukset piirtyivät. Olo oli kauhea, eikä edes Salkkareiden tai salibandyn MM-kisojen  katsominen vienyt huomiota kivusta pois. Meidän "eristyssellin" ( eristyksissä ESBL:n takia ) kapea punkka oli kova ja aika kului hitaasti. Ennen puolta yötä sain kipulääkkeeksi Petidiniä ja Ventolinea ja sain nukuttua katkonaisesti muutaman tunnin, heräten tosin inhottaviin supistuksiin vähän väliä ( supistusten väli oli koko ajan 5-7 minuuttia ). Kahden maissa herättyäni en voinut nukkua enää, kipu oli kauhea, muttei mitään verrattuna myöhemmin koettavaan kipuun ( yllätys: synnyttäminen sattuu..). Koitin istua suihkussa, kävellä ( tosin käytävälle en saanut mennä joten huonetta ympäri kävely sai olla riittävää liikuntaa.) ja hieroa lämpöpakkauksella.  Lisää lääkitystä en saanut.
Lopulta 6 maissa istuin selkä seinää vasten ja itkin. Pyysin Markoa ( joka nukkui katkonaisesti samassa sängyssä koko yön..) muistuttamaan, että jos ikinä milloinkaan haluaisin lisää lapsia niin minut saa suosiolla jopa ampua ( en liioittele..tai no ehkä vähän..) .

Hieman ennen yhdeksää aamulla ( 8.12 siis. ) meidät hyväksyttiin synnytyssaliin, eikä kävelystä meinannut tulla yhtään mitään. ( Synnytyssalit 2 kerrosta alempana..). Salissa pääsin vaivalloisesti sänkyyn ja käyrille uudestaan. Mukava mieslääkäri teki sisätutkimuksen ja totesi minun olevan auki sen parisen senttiä ja ehdotti kalvojen puhkaisua synnytyksen nopeutukseksi. Oikeastaan en tajunnut sitä, miten kivuttomasti itse kalvojen puhkaisu on tapahtumana, yhtäkkiä tuli vaan ilmoitus, että kohta tuntuu lämpimältä ja sitten aloin vuotaa vettä siihen sänkyyn ( ja sittenhän sitä vuotaa koko loppusynnytyksen sitä vettä ja verta ja kaikkea mahdollista siihen sänkyyn..). Samalla laitettiin pinni kiinni ( ilmeisesti lapsen päähän? ) ja se mittasi lapsen sydänääniä. Supistusanturi nousi koko ajan 99( eli täysiin mahdollisiin vaikka yksiköistä ei mitään hajua..) ja kipeää teki. Sain käytyä vessassa ( limatulpan bongaus), mutta muuhun ei minusta kivuissani ollut. Olisin tahtonut keinuun, mutta jalat eivät tuntuneet kantavan supistusten aikana.

Kätilö ehdotti epiduraalia, jonka anestesialääkäri tuli 10 maissa laittamaan. Marko ei saanut olla läsnä ( ? ). Ensin selkä pestiin ja kaikista pahinta ei suinkaan ollut sen puudutuksen pistäminen selkäytimeen vaan ne supistukset, kun piti maata kyljellään. Epiduraali alkoi vaikuttaa kymmenessä minuutissa ja supistuskipu muuttui lähinnä paineentunteeksi alavatsassa. Tilaisuutta hyväksikäyttäen koitin nukahtaa hetkiseksi ja Marko pääsi käymään kotona syömässä. Pian kuitenkin heräsin hirmuiseen kipuun uudestaan ja pyysin lisää kivunlievitystä. Sisätutkimuksessa edelleen auki vain muutama senttiä. Tässä vaiheessa alkoikin se tuskallisin osuus, soitin Markon takaisin.

Kipulääkettä annettiin lisää. Ja lisää... Ja lisää..... Tuloksetta.
Aina vain sattui ja sattui. Kipu muuttui oikeaksi tuskaksi.
Ja lopulta anestesialääkäri kutsuttiin takaisin katsomaan, miten paljon saa enää antaa. Pyydettiin paikalle lääkäri ja toinen lääkäri ja edelleen olin avautunut sen 3cm maksimissaan. Itkin ja pidin Markoa kädestä, olin varma, että kohta kuolen kipuun. Itkin sitä, että sattuu ja sitä, etten osaa. Aloin menettämään kaiken motivaation, tahdoin vain luovuttaa. Kyllä minä tiesin, että se synnyttäminen on kipeää hommaa, mutta rajansa kaikella..Sitten sattui niin, etten jaksanut edes huutaa. Marko piti kädestä ja silitti, muttei hänkään voinut kivulle mitään.

" Minä en osaa synnyttää, lapsi ei halua tänne.."

Lopulta kipu, väymys, itkeminen, syömättömyys ja lähellä oleva henkinen romahtaminen olivat käsillä. Ja sitten varoittamatta ylilääkäri tekikin päätöksen kiireellisestä sektiosta ennen neljää iltapäivällä.

Ja tässä vaiheessa iski paniikki. Jossain aivojeni sopukoissa tunsin suurta helpotusta siitä, että tajusin kaiken pian loppuvan ja sitten taas iski pakokauhu. En varautunut sektioon missään vaiheessa ja yhtäkkiä huomaamattani minua nostettiinn jo leikkaussalin sänkyyn. ( Ja nyt tarkkana: sain ehkä elinikäiset traumat, kun katsoin synnytyssalin sänkyyn. Se veri/vesimäärä mitä ihmiestä voi vuotaa on mieletön! ) Marko vietiinn vaihtamaan vaatteet ja minä edelleen enemmän ja enemmän itkien ja henkeäni haukkoen makasin sängyssä, jota kärrätiin leikkaussaliin..

Sitten alkaakin olla vain pelkkiä muistikuvia ( luultavasti lääkitys vei muistin..). Minulle esiteltiinn liuta ihmisiä, jotka häärääsivät ympärilläni tehden valmisteluja, minulla oli naamallani happinaamari ja paniikissa etsin Markoa katseellani. Marko istui vieressäni koko ajan silittäen hiuksiani ja hokien , ettei ole hätää ja että pian saadaan pieni syliin. Aloin täristä ja vapista ihan kamalasti. Leikkaus aloitettiinn, mutta en tunne sitä. Vasta silloin, kun joku alkoi painamaan tunnotonta vatsaani tajusin, että pian he ottavat lapsen ulos. Jossain vaiheessa ( 16.26 ) kuului "vääkäisy" ( meidän lapsi ei rääkäise, vaan väkäisee..Tai siltä se kuullostaa..) ja Marko kertoi, että pieni viedään nyt tarkastettavaksi. Päässäni alkoi sumeta.. Jossain vaiheessa pieni tuotiin luokseni, annoin sille muistaakseni suukon, vaikken tajunnutkaan, että kyseessä oli se sama Mappu, jota olin mahassani kantanut. Marko lähtei vauvan kanssa yläkertaan pesemään ja pukemaan ja minä suoraansanoen sammuin leikkaussaliin.. Verta menetin vain puolisen litraa ja silmäyksellä sisäelimetkin olivat kuulemma kunnossa. Istukka oli täydellinen ja painoi 630g.

Kun sitten joskus lopulta heräsin, tärisin edelleen ja ympärilläni oli van enää yksi läääri. Minut oli parsittu kokoon ja peitelty moniin huopiin. Olo oli täysin kivuton, vaikka tuskin jaksoin tajuta mistään mitään. En kokenut mitään suurta onnentunnetta, vaikka tiesinkin lapseni jo syntyneen. Jossain vaiheessa minut kärrättiin sängyllä eristysselliini, jossa Marko oli odottamassa lapsen kanssa. Vauva oli puettu ja kapaloitu ja siellä hän erittäin tyytyväisen oloisena tarkkaili kärrysängystään ympärilleen. Apgarin pisteitä poika oli saanut 9-9-10. Siinä vaiheessa se sydän kai sitten suli lopullisesti..Meistä tuli perhe.

Synnytyksen kokonaiskestoksi tuli siis 25 h 26 minuuttia. 
Ja vaikka se oli helvetti, niin ekaa kertaa lapsen syliin saaminen on kyllä se, millä ne kaikki kivut unohtuvat. Ne pienet siniset silmät ja se vauvan tuoksu.. Tekisi mieli sanoa, että kaikki oli sen arvoista, mutten kehtaa..( vaikka olihan se..)

Synnytyksestä jäi jonkinlainen trauma..Jotenkin se paniikki sai kaiken tuntumaan jotenkin siltä, ettei ollut mitään kontrollia mihinkään. Kätilöt, eikä lääkärit osanneet kertoa, miksi synnytys ei lätenyt etenemään kunnolla, syitä voisi olla monia, mutta kukaan ei osannut varmaksi sanoa. En tiedä olenko oikeastaan jopa melko helpottunut sektiosta loppujen lopuksi.

Mutta tärkeintähän on, että tuolla pinnasängyssä tuhiseva pikkuinen poikamme on olemassa.

14 kommenttia:

  1. Voi vitsi oon niin onnellinen teidän puolesta :)

    Enkuissakin kävin vähän väliä kurkkimassa, onko teistä kuulunut.

    VastaaPoista
  2. onpas sullakin ollut raskas synnytys :( Moni sanoo että synnytys on tosi helppo juttu,että eihän se nyt niin kauheeta ole,mutta mullakin oli ihan kauhea synnytys ja kesti n.40 tuntia,tosin alakautta synnytin ja imukupilla,mutta se supistusten tuska on kyllä ihan kauheeta,koitahan parantua ja itsellä ainakin aika nopeasti se synnytys tavallaan unohtuu,ainakin muistikuvat lievenevät ...paljon onnea pojan johdosta ja onnea koko perheelle.

    VastaaPoista
  3. Onnea vielä pojasta! On sulla ollut kyllä tosi rankka synnytys. Onhan sulla ihmisiä joiden kanssa puhua siitä, jos joku on jäänyt vaivaamaan?
    Itellä myös oli vaikea synnytys, kesti 21h. Lapsen sydänäänilaskujen vuoksi meitittiin sektiota moneen kertaan, mutta tilanne ei silti kuitenkaan (kait) vaatinut sitä. Joka tapauksessa, synnytys päättyi siihen, että ponnistusvaiheessa lapsen sydämen syke laski 5-20 lyöntiä/min, välillä hävisi kokonaan, joten imukupilla ja mahasta runnomalla väkisin reivttynä lapsi ulos. Sen seurauksena mulle tosi pahat 3-asteen repeemät oikeestaan joka ikiseen paikkaan mihin vaan voi tulla. Ja vielä tunnin verran leikkussalissa ommeltavana niiden takia. Niin ja lapsi ei itkenyt/päästäny mitään ääntä syntyessään ja oli ihan eloton, vietiin elvytykseen heti kun tuli ulos :/
    Paljon jäi painamaan tuo synnytys. Joten tiedän mitä tarkoitat tuolla traumalla. Tietty jokainen synnytys on erilainen, mutta kuitenkin. Ite en tiedä haluanko koskaan enää synnyttää alakautta. Jos toinen lapsi tulee, niin luultavasti yritän vaatia sektion. Ja toivon todellakin jälkeen päin, että semmonen olis tällä ekallakin kerralla tehty, liian riskiä tuollanen :( Onneksi mulla ponnitusvaihe oli suht lyhyt (19min), koska jos pidempään olis mennyt niin olis vauvalle voinut käydä huonosti.

    Onneksi kaikki päättyi kuitenkin hyvin teillä! Onnea nyt vielä tosi paljon ja tsemppiä vauva-arjen harkoitteluun :)

    VastaaPoista
  4. Voi ei, ollut kyllä varmasti kamala synnytys :( mut tärkeintä että sinä ja vauva olette molemmat kunnossa ja se piina on nyt ohi!
    Mun synnytys tais sit tosiaan olla helppo, vaikka poika oli melkein 4kg. Epiduraali vei kivut kokonaan, salissa ehdin oleen vain muutaman tunnin ku poika syntyi.

    VastaaPoista
  5. omg täytyny olla hirvittävän rankka kokemus :o en ehkä oikeesti haluu koskaan synnyttää o__O mutta ihanaa että pikkuinen on vihdoin täällä ja terve =)

    VastaaPoista
  6. Ootsä kyllä kuule aikamoinen teräsmamma! Ihan rehellisesti voin sanoa, että saat olla tosi ylpeä itestäs, miehestäsi ja pienestä pojastasi. Tosi rankan kuuloinen synnytys sulla ollut, mutta voittajana maaliin pääsitte :)

    VastaaPoista
  7. Sini kultaseni!!! Täällä on kohtalotoverisi! Vieläkin itkeskelen synnytystä, niin olen sitä työstänyt. Ihan sama ajatus - miksi olin niin helvetin kipeä, mutta mitään ei perkele tuolla alapäässä tapahtunut? Ja sitten, kun yhtäkkiä sen monen (vuorokauden) kivun jälkeen - "hups susta tulee 20 min päästä äiti" - kommentilla varustettu sektiopäätös tulee, asiat menikin yhtäkkiä ihan kamalan nopeasti. Enkö osannut synnyttää, miksi vartaloni petti mut ratkaisevalla hetkellä? - oli kysymyksiä mitä esitin itselleni.

    Ei oo vastauksia. Mutta on terve lapsi ja se on tärkeintä.

    Mä pyysin silloin sairaalassa sen sairaskertomuksen luettavakseni, että sain käydä sitten selväpäisenä läpi, mitä mulle oikein tapahtui. Juttelin sektiopäätöksen tehneen lääkärin kanssa. Ja noh, varasimpa vielä yksityiselle gyneasemalle superasiantuntijalle ajan että saan jutella - vielä kerran - siitä, miksi se meni niinku meni.

    Mutta "kauniiden sektiolasten äidit ry" toivottaa sinut lämpimästi tervetulleeksi. Meillä on ihanat pyöreäpäiset lapset ja olemme myös supernaisellisia, koska oikeastaan muuta kuin hameita ei voi käyttää, koska sektiohaava estää kiristävien farkkujen käytön. Eli sekä lapset että äidit ovat sektion jälkeen kauniita!

    :) Voi hyvin!

    VastaaPoista
  8. On nyt pakko vastata "Katjushkalle" kun ärsyttää niin paljon. Kyllä kuule ne alakauttakin syntyneet vauvat on ihan yhtä pyöreäpäisiä kuin leikatutkin:) Plus en usko että kaikki ihmiset pitää hameita kovinkaan naisellisina tai kauniina. Ja vielä siihen edelliseen asiattomaan "pipari kuin neitsyellä" juttuun niin kyllä sitä on lääkärit ja mies näin alakauttakin synnyttäneelle sanoneet että on kuin ei olisi koskaan synnyttänytkään;) Että hyvää talvea sulle, toivottavasti joskus pääset katkeruudesta niin ei tarvii hehkuttaa sitä miten sektio on hienoa!

    VastaaPoista
  9. Samaa mieltä minäkin kelly langin kanssa tuosta "pipari kuin neitsyellä" -asiasta. On ihan tutkittua tietoa, että paikat, myös emätin, venyvät jo RASKAUSaikana. Eli toisinsanoen, jos olet ollut raskaana, paikkasi ovat jo venyneet. Sama ilmiö tapahtuu rinnoille, imetti tai ei.

    T: Roopen ja masuvauvan äiti

    VastaaPoista
  10. Harmi, ettei synnytys mennyt ihan "suunnitellusti" mutta pääasiahan on, että saitte pojan viimeinkin luoksenne ♥ Paljon onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
  11. Samaa mieltä kelly langin ja anonyymin kanssa.. Katjushalle sen verran, että kyllä tosiaankin alakuatta syntyneet lapset ovat aivan yhtä kauniita ja pyöreäpäisiä kuin sektiolla syntyneet. Ainakin tuo meijän lapsi on ihan pallopäinen vaikka alakautta vieläpä imukupilla syntyikin. Ei mene munkaan järkeen noi "pipari kuin neitseyllä" jutut... Samaa sanoisin kuin kelly lang, toivottavasti pääset joskus katrkeruudesta nimittäin tuo sektion puolustelu saa sinut vaikuttamaan aika säälittävältä.. Sektio se synnytys ihan siinä missä alateisynnytyskin, ja aivan yhtä hyvä vaihtoehto. Tai sitten se ei vaan sinun mielestä ole kun sitä täytyy tuollalailla kaikkille, varsikin itsellesi todistella.

    VastaaPoista
  12. No höh, oottepa tosikkoja! Jos on käyny sen saman tien ku minä, niin haluaa hakea jotain positiivista tuosta sektiohelvetistä. Totta kai olisin halunnut synnyttää alakautta, mutta lapseni ei kestänyt pitkää supistelua (kohdallani supistelu kesti iloiset 3 päivää), lapsivesi oli vihreää, minäkään en auennut... En mitenkään puollustele sektiota, ei tosiaan ollut minun mikään ykkösvaihtoehto! Voitte käydä lukemassa mun synnytyskertomuksen täältä:
    tirriainentulossa.blogspot.com

    Nämä pyöreäpäisyydet, hameet ja piparit on ihan vitsillä heitettyjä. Sitäpaitsi ikuisena farkkujen kannattajana hameiden pitäminen näillä pakkaskeleillä on ihan kamalaa! Terveisin, kalsarit ja sukkahousut päällekkäin.

    Eläkää ottako kaikkea niin vakavasti, kunhan Siniä tsemppailen eteenpäin. Sektiohaava nimittäin on niin kipeä, että sen kaveriksi pitää yrittää löytää jotain huumoria, jotta sen kestäisi.

    Voikaa hyvin,
    ;) Katjusha

    VastaaPoista
  13. Ainiin, ja kyllä, olen katkera siitä että en saanut synnyttää alakautta. Jopa kateellinen teille, joka sen olette saaneet kokea. En häpeä sitä myöntää!

    Ja huippua kuulla, että jos vielä jonain päivänä voin synnyttää alakautta, voin saada ihanan pyörepäisen lapsen ja piparinikin pysyy edelleen kunnossa. Jesh!

    :) K

    VastaaPoista
  14. Sulla on kiva blogi! Ilmoittautuisin lukijaksi, jos et pane pahaksesi :) Mulla esikoisen synnytys kesti 50h, mut ei sentään päädytty sektioon :p

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...