2011/01/01

Vuoden eka


Vuosi vaihtui mukavissa merkeissä minun äitini luona. Oli muuten harvinaisen outoa päästä saunaan ensimmäistä kertaa moneen viikkoon ihan vain kahdestaan Markon kanssa, mummon hoidellessa " pikkuista kultaansa" ( pieni omistamisen maku..). Ihana viettää juhlia isommalla porukalla ja minullahan noita sisaruksia riittää. Katseltiin siinä sitten jääkiekkoa ja piirrettyjä ja vedettiin kunnon ruokaähkyt. Kotimatkalla pistäydyttiin kaupungin kautta katsomassa autosta ilotulitusta. Mappu kyläilee muuten hirmu nätisti, on oikeaan aikaan edustuskelvollinen ja seurallinen, mutta muuten nukkuu ja syö kiltisti lähes täsmällisesti kellon mukaan.



Blogille koitan saada uutta ilmettä aikaiseksi tässä, mutta mikään ei oikein miellytä, joten älkää säikkykö, jos kokeilumielessä värit hyppivät silmille ja teksti on kummallisen kokoista. Tahtoisin simppelin, mutta tyylikkään ulkoasun, mutta ei vain mikään oikein iske. Ja bannerinkin voisin tehdä pitkästä aikaa, kunhan siihenkin löytyy kiva kuva..




Tältäpä tulee näyttämään meidän tämä päivä. Sohvailua ja Simpsoneita. Ja ehkä jos pyykit laitan ja tiskaan, mutta muuten vain ollaan ja nautitaan Markon viimeisistä lomapäivistä. Ja sekös alkaa ahdistamaan, kun Marko on ollut apuna öisin ja aamuisin ja pian Markon suunnatessa koulutielle, jään Mappusen kanssa yksinään päivisin. Kyllä me pärjätään, mutta on niin helppo aina huutaa: " Tuo harso, ku mie unohin" tai " Otatko hetkeksi niin teen tämän nopeasti?.".

3 kommenttia:

  1. Ihan noin pienen vauvan ei muuten olis hyvä nähdä tv:n tai tietokoneen ruutua päällä juurikaan, ei tee hyvää :(

    VastaaPoista
  2. Onpas se suloinen pikkuinen ! :) milloin teillä on muuten ristiäiset ?

    VastaaPoista
  3. Ristiäiset onkin tän kuun loppupuolella jo :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...