Asuntokuumetta osa. 2

Taas on kuukauden viimeinen päivä, enkä tänäänkään irtisanonut vuokrasopimusta. Toisaalta ei löytynyt kuukaudessa meille asuntoakaan. Kauheaa odottaminen ei sovi yhteen minulle tyypillisen kaikkimullehetinyt-asenteen kanssa.

Rehellisyyden nimissä voni kertoa, että kävimme tänään katsomassa erästä saunallista kolmiota. Ja SE oli huonoin asunto, jota olin koskaan katsonut. Pimeällä alueella, rapukäytävässä haisi vahvasti tupakka..Ja se asunto! Valehtelematta löytyi 3 tietokoneen näyttöä, pesukone, vaatteita, sohva.. Seinät olivat täynnä polttojälkiä, revittyä tapettia, uunista puuttui kääntönupit, lattiassa ( muovimatto ) oli kuoppia... Mitä ajan tuhlausta. Mielessäni näin jo selvästi sen, miten varastettu tavara liikkui asunnosta omistajilleen ja miten narkkarit pistelivät makuuhuoneessa itseänsä. Graffitit vain puuttuivat. Ja kuolleet rotat.

kuva täältä

Kylläpä oli ihana tulla omaan valoisaan kotiin!

Mutta en vielä luovuta. Kyllä se asunto sieltä meille löytyy. Ja mielellään niin iso, että saadaan kirjahyllyt ja sohvapöytäkin varastosta sisälle.

Ps. Tuli mieleen se mainos, missä koti etsii ihmistä ja se omakotitalo löytää sen naikkosen luo. Voi saunallinen, lasiparvekeella varustettu ja valoisa kolmio: LÖYDÄ MEIDÄT!

1-10

Tämmönen löytyi!

Kymmenen asiaa, joita vihaan yli kaiken
1. Teeskentely.
2. Sienet.
3. Ilmapallot.
4. Valehtelu suurista asioista.
5.  -30  asteen pakkaset.
6. Yleinen vittumaisuus.
7. Minäkeskeisyys ( terkut itselleni! )
8. Sitä, että en saa tahtoani läpi.
9. Kylmä vesi
10. Asennevammat ( ja taas tuli terkut mulle takas!)

Yhdeksän asiaa, jotka ovat ominaisia luonteelleni
1. Äänekkyys
2. Malttamattomuus
3. ( yli )Dramatisointi
4. Huono Omalaatuinen huumori
5. Sählääminen
6. Marttyyriksi heittäytyminen
7. Ylivilkkaus
8. Lyhytvihaisuus
9. Temperamenttisuus

8 tapaa valloittaa minut ja sydämeni
1. Huumori
2. Hellyys
3. Intohimoinen suhtautuminen asioihin
4. Hyvät pöperöt
5. Siniset silmät
6. Rehellisyys
7. Halaukset
8. PITKÄ PINNA!

7 asiaa, joita toivon tällä hetkellä
1. Uusi asunto.
2. Mahtuisipa vanhoihin farkkuihin.
3. Saisin työpaikan.
4. Häät Markon kanssa
5. ..Ja pikkukakkonen <3
6. Äiti tulisi käymään
7. ..No jos nyt vaikka sitä maailmanrauhaa

6 asiaa, joita teen ensimmäisenä herättyäni
1. Kävelen haamuna vessaan
2. Pesen ja rasvaan naaman
3. Käyn laittamassa kahvinkeittimen päälle
4. Käyn laittamassa tietokoneen päälle
5. Käyn facebookin ja blogit
6. Puen päivävaatteet päälleni

5 ihmistä, jotka tietävät eniten murheitani
1. Marko
2. Äiti
3. Emppu
4-5 muut ystävät

4 asiaa, joista olen riippuvainen
1. Rakkaat ihmiset
2. Kahvi
3. Rutiinit
4. Blogit.. -.-

3 kauneinta asiaa, joita minulle on sanottu
1. Minä rakastan sinua
2. " Haluun, että ootte molemmat kunnossa "  - Marko, kun keskemenoa pelättiin
3. " Mie oon ylpeä siusta "

2 asiaa joita pelkäät eniten
1. Ilmapallot.
2. Läheisten ihmisten menettäminen

1 tunnustus
1. Olen repsahdellut tupakan kanssa nyt muutamaan otteeseen.




Ja tehkääs perässä :P

Ohoh

 Löysin blogini linkin kahdesta eri Demi.fi keskustelusta ( tämä ja tämä ) ja yhdestä vauva.fi keskustelusta.
Eipä niissä mitään kummosta ollu ( en kyllä odottanutkaan..), mutta oli se aika outoa tavallaan tajuta se, että ihmiset tosiaan lukee tätä ja vielä linkitteleekin eteenpäin.

Ai niin, mutta blogithan ovat lukemista varten. Kappas kummaa.

Hyvää lauantaita!

Me kaksi + 1

" Kai meistä sit tulee perhe "

Huhtikuu 2010. Monta itkettyä yötä, järkeilyä, lisää itkua, tunteisiin vetoamista, suunnittelua, puhumista..
Yhdellä lausella Marko sinetöi sen, että me pysytään yhdessä ja saadaan oma lapsi.

" Kyllä me pärjätään, jos vaan halutaan. "

Hyvin pian päätöksen jälkeen, oisko ollu raskausviikko 6+3, kun illalla alkoi järkyttävät vatsakivut ja verinen vuoto. Lähdettiin sairaalaan. Olin suoraan sanoen paniikissa sen hetken. Vatsakivut olivat tuttuja, luultavimminkin niitä endo-kipuja. Mutta se vuoto oli uutta, pelkäsin menettäväni pienen ihmisen jo heti alkumetreillä. ( joo ja se postaus onkin muutes tässä. )

Sairaalan sängyssä laittelin Markolle viestejä itkuisena. Pelkäsin, että lapsi kuolee ja viesteihin kirjoitin jotain tyyliin tälläistä: " No nyt, jos kesken menee, niin kaikki ovat varmasti iloisia, kukaan ei edes halua, että saadaan pitää tää lapsi.."
Aamulla oli sitten ultra, ja tässä vaiheessa tapasin ikuisen murheenkryynini, gynekologin, jonka kanssa vähän väliä on sukset ristissä. ( kielimuuri on pahin asia..)  " Et sinä ole raskaana, luultavasti klamydia. "
Kun monitorissa näkyi pieni alkio, jonka sydän pumppaili tuhatta ja sataa, olin onneni kukkuloilla. Siellä se oli, meidän pikku Mikael.

***

Miksi tämä siis tuli mieleeni taas? En kyllä tiedä. Se oli ensimmäinen kerta, kun kirjaimellisesti näin Mikaelin. Entäs, jos olisikin mennyt kesken?
Olisi kauheaa ajatella, että noin upea lapsi olisi jäänyt syntymättä tänne meidän iloksi. Niin väärin.

Sleeping Beauty

Uni maittaa meidän poijalle hyvin. Yöunet on nukuttu kunnolla jo kuukauden vanhasta asti. Nyt on tullut takapakkia. Jotenkin se seurustelu pitäis aloittaa joka aamu 5- 6 aikaan.
Maitoa naamaan ja silittäen takaisin unten maille.

Ekat aamupäikkärit sijoittuvat välille 9-12 ja toiset 14--->. Lyhyehköt "iltaunet" otetaan vielä 18-19 aikoihin. Ja tosiaan, nukutan pojan sänkyynsä 20-21 aikoihin.

Että empä minä valita. Isin ja äitin yhteiset unenlahjat on peritty hyvin.

Sinä päivänä syntyi uusi äiti

December 8

2010

00:10

Ravaan levottomana sairaalan huonetta ympäri. Rakas avopuolisoni, elämänkumppanini ja lapseni isä nukkuu levottomasti kapeassa ja kovassa sairaalasängyssä. Minä en pysty nukkumaan. Tiedän, että kohta tapahtuu, vaikka tosiasiassa mitään edistystä ei tapahdu vielä tunteihin. Käyn tulikuumassa suihkussa kaksi tai kolme kertaa. Minua supistaa, lapseni tahtoo tulla sittenkin ulos lämpimästä yksiöstää, vaikka epäilinkin ettei se tapahdu koskaan. Minua on supistanut kivuliaasti jo 9 tuntia, mutta kukaan ei tee mitään. Itku on herkässä.

08.30

"Haluatko aamupalaa?"

Kieltäydyn, supistuksiltani en voi syödä. Hoitajan poistuttua lysähdän lattialle itkemään, kivut ovat kauheat ja vaikka tiedänkin, että kaikki se kuukausien odotus on valmistanut minua tähän, tämä tulee liian äkkiä. Marko istahtaa viereeni.

" Minut saa ampua, jos vielä koskaan tahdon lisää lapsia "

Marko silittää hiuksistani.

9.30

Minä kävelen alakerran synnytyssaliin. Hississä on toinen nainen, joka saa sen huoneen, missä on amme. Nainen on tyyni, minä itken ja kitisen, jalkani pettävät lähes joka askeleella. Minulta puhkaistaan kalvot, laitetaan pinni, kuunnellaan lapsen sydäntä, laitetaan epiduraali...

Mikään ei silti auta. Minulla on huoli lapsesta, huoli itsestäni. Henkinen romahtaminen on lähellä. Lopulta sattuu niin paljon, että tahdon vain kuolla. Itken ja Marko pitää kädestäni. Marko on urhea, hän odottaa lasta saapuvaksi yhtä paljon kuin minäkin. 

" Sini, teemme sinulle sektion. "

16.26

Tasan silloin miun lapseni syntyy, minun poikani. Minun rakastettu ja odotettu pikkuiseni. Näen pojastani vain vilauksen, mutta kuulen hänet. Määrätietoinen vääkäisy ilmoittaa sen, että tässä maailmassa on yksi ihminen enemmän. 

23.30

Olen huoneessa poikani kanssa kahdestaan, pidän pientä tuhisevaa kääröä sylissäni. Puristan pientä hellästi rintaani vasten.

" Hei Mappu, äiti tässä "

Lause kuullostaa oudolta omasta suusta sanottuna, mutta se on kauneinta, mitä olen kenellekään sanonut.

February 23

2011

Nostan poikani syliin. 

 " Mikael? Missä äiti? "

Lapsi nuraa ja vastaa hymyllä. Näinä hetkinä rakastan olla äiti. 

" Mmmmmbu mmmppu! "

" Niin minäkin sinua pikkuiseni."

Ostolakossa, kunnes toisin todistetaan

Hellurei, piti tulla esittelemään muutama uutuusihanuus tänne blogin puolelle, ettei aina tarvitsen niitä kakka-analyyseja lukea. Yläpuolella olevat vaatteet on Mikael saanut brittälästä asti Markon perheen tutuilta. Hieman ovat vielä isohkot, mutta pianhan poika niihin kasvaa ( ja niistä pois myöskin..). Minusta nuo on ihan yyyyberhienot.

Tuon nallen Mappunen sai viime viikolla V:ltä ja N:ltä ja se tuli Kuopion suunnalta ja siitä tuli heti hittilelu. Arvatkaas, mistä tuo pallo on? No ei sen kauempaa, kuin Tokiosta. Marrykan japaninreissu toi poitsulle pallon ja äipälle cupcake-korvikset. Vaikka tuo pallokin on enemmän äitin stressipallona, kuin lapsosen käsissä..

Sitten onkin nuo omat hankintani tässä kuussa. Välikausitakki, 2 tregginssit + farkut, peruspaita ja kukkatennarit. Noita tennareita ei millään tahtonut löytyä kotikaupungista, joten tilaukseen netin kautta sitten.

Vaatteet alkavat pikkuhiljaa mahtua taas päälleni, vaikka ne "skinny jeansit" saavat odottaa kaapissa varsin koko loppuelämänsä, eivät tosiaan jaksa yltää reisistä ylöspäin, mutta toimikoon hyvänä motivaationa sitten. Huomaa hyvin sen, miten vartalo on oikeasti eri mallinen raskauden jälkeen, kaikki on valahtanut reilusti alaspäin ( terveisiä edesmenneelle ryhdilleni!). Kuinka kauan teillä meni palautua synnytyksestä?

Kiitos ja kumarrus!

Aino oli listannut blogissaan ( käykääs kurkkimassa! ) 7 lempiblogiaan ja oman blogini löysin listalta pienen infon kera. Voisin tässä pitää pienen kiitospuheentapaisen.. Tai sitten en.

Tutustuin Ainon blogiin tämän odotusaikana. Etsiskelin blogeja, joissa aihepiiri on jotakuinkin sama, eli malttamatonta odotusta ja sen jälkeistä vaipparallia. Ainon blogin ulkoasu oli oikein nätti ja koska ollaan suurinpiirtein samanikäisiä niin päätin jatkaa lukemista. Olin hirmu otettu löytäessäni itseni top 7-listalta. Oikeasti taisin kiljahtaa. Olen hyvin otettu. Kiitos ja onnea Ainolle ja äskettäin syntyneelle pikkuprinsessalle! Pidetään yhtä täällä blogimaailmassa!

Hyvä mieli

Oma lapsi ja sen mukanaan tuoma rakkaus <3 Elämä on jotain niin ihmeellistä!

Tiistainen tissiangsti

Vielä yritän sunnuntaihin asti.

Sitten meidän perheessä loppuu imetys.

Ja tulen purkamaan ajatuksiani tänne, vaikka paskamutsi leima heilahtaisikin taas otsaan. Mutta trust me, yritetty on.

Meillä rinnasta syöminen oli alusta lähtien vaikeaa, joka kerta sattui ihan kauheasti. Opin elämään sen kivun kanssa, pojan ollessa n.kuukauden vanha, mutta imetys oli edelleen... En nyt sanoisi vastenmielistä, mutta ei todellakaan lempipuuhaa. Mutta lapsen takia, mitä vain.

Reilun kuukauden vanhana Mappu alkoi saada raivareita rinnalla päivittäin ja tätä on jatkunut aina toissaviikkoon asti, jolloin pikkumies päätti tehdä kokonaan lakon. Huuto on ihan käsittämätöntä, kun koittaa antaa tissiä, mutta heti kun pullo tuodaan edes lähelle, niin syöminen luonnistuu. Poika ei ole syönyt rinnalta nyt 4 päivään, kuin yhden kerran yöllä epähuomiossaan. Ruokailuhetket, jotka äitiysoppaiden mukaan ovat ihania yhteishetkiä ovat olleet painajaisia, kunnon stressipeikkoja. Ja maidontuloni on selvästi minimaalista, vaikka yrittäisinkin pumpata, niin näillä näkymin se loppuu pian.

Vaikka tiedän nyt, ettei imetys tee äidistä yhtään sen parempaa/paskempaa niin tuntuu masentavan ja ahdostavan silti. Tuntuu, että jokapuolelta tulee painostusta asian suhteen. Luulen, että Marko yrittää olla kannustava, mutta painostavalta tuntuu silti. Tunnen oloni riittämättömäksi. Moni muu on kertonut tarinaansa kuinka imetti vuoden vanhaksi ja kuinka tärkeää lapselle on se äidin oma maito. Ei kauheasti helpota oloa, vaikka tiedänkin, että loppupeleissä sillä ei ole kait mitään väliä. Olen itsekin kasvanut pulloruokinnalla oikein mallikkaasti. ( Lopetin tissiltä syömisen samaan aikaan, kun Mikaelkin nyt tekee..)

Tälläinen tissiangstaus. Taidan mennä hakemaan tuon pojan tuolta pinnasängystä, kun kovasti tuntuisi asiaa olevan.

Superäidit ei lannistu. Ainakaan kovin usein..

" -Haluatko rehellisen arvion?

- joo...

- Sie näytät siltä, että siun perse on levinnyt ja.."

Siinä vaiheessa lopetin kuuntelemisen. Löysin itseni ennen pitkään makaamasta sängystmme pidätellen kyyneliä. Minä halusin rehellisen vastauksen, sain sen. Miksi silti tuntui niin pahalta? En ole teinitytön mitoissani enää, onhan se ahteri jotakuinkin hehtaarin kokoinen. Silti sen kuuleminen sattui.
Olin täysin maassa 3 päivää. Ai miten niin naiset ottavat ulkonäköön liittyvät kommentit itseensä?

Tänä aamuna en antanut asian vaivata enään, heräsin aikaisin, laitoin aamiaista, tiskasin, järjestelin, imuroin, pesin pyykkiä, tein lounaan valmiiksi, syötin lapsen ja tallustin vaunujen kanssa lähikauppaan jo ennen kymmentä. Tänään minä en ole läskiperse. Minä voi tehdä asialle jotain, jos todella tahdon..Ja sitten muistui mieleeni toinen keskustelu viime viikolta.

-Markolla on varmaan loputon kärsivällisyys.

- Kuinka niin..?

- En mie ainakaan jaksaisi sinuu joka päivä.

Onhan se totta, että jos Marko olisi yhtään herkempi mies, niin olisi varmasti nostanut kytkintä aikaa sitten. Pohdin Markon kärsivällisyyttä ja kiitän sitä pitkää pinnaa, joka hälle on suotu. Olen vaikea haastava ihminen ( ostetaan/vuokrataan kärsivällisyyttä, tilanneälykkyyttä ja sanojensa harkitsemiskykyä..), sen nyt osaa jokainen tuttu sanoa. Ja varsinkin menkkapäissäni ( että terkut viime viikolle ja siihen osuneille mielipidepostauksille! Hillitsin itseni melko hyvin.).

Hieman latistuneilla fiiliksillä tähän viikkoon, mutta kyllä se mieliala sieltä nousee. 

Kun sen nosturilla nostaa..

<3

Vierailulla

Kun lähtee lapsen kanssa ensimmäistä kertaa pitkälle matkalle on muistettava vähintäänkin ne satamiljoonaa asiaa, kuten nyt esimerkkinä vaikka : vaipat, kosteuspyyhkeet, harsot, rasvat, alustat, korvikkeet, pullo, d-tipat, suolaliuostipat, vaatteita, ulkovaatteita, makuupussi, peitto, sadesuoja vaunuihin, lapsen Kela-kortti, tutti ja tuttinauha yms..
Ja sitten olisi muistettava ne omatkin tavarat..

Lisäksi jännitti mm seuraavat asiat:

- Miten matkanteko sujuu? Itkeekö lapsi koko matkan?

- Entä syöminen? 

- Mites se nukkuminen vieraassa paikassa?

- Entäs jos äiti epähuomiossa unohti jotain?

- ...ja unohduksen takia lapsi raivoaa koko reissun..?

- ...tai sairastuu paikanpäällä..?

Olin itku silmässä jo valmis perumaan koko reissun Kuopioon. " Hei ei me tullakaan, minuu pelottaa matkustaa lapsen kanssa.." Onneki jännitin turhaan kaikkea. Hyvinhän se matka meni.

Kun perjantaina lähdettiin ajamaan Juvalle ( puolituntia aikataulusta myöhässä ja minä hermoromahduksen kynnyksellä..) Mikael nukkui koko matkan, söi Juvan ABC:llä ( miten fiksua on oikeasti, että paikanpäällä on mikrot, jossa lapsen maidot voi lämmittää.. Joo moi olen Sini ja vähän peräkyliltä, kun en tiennyt sellaisista keksinnöistä..) Juvalta ajettiin Kuopioon ja lapsi nukkui taas koko pätkän. Ainakaan matkailu ei ole ongelma meidän poitsulle. Pahoinvoinnista kärsivä äiti taas on maailman parasta matkaseuraa.

Syömiset sitten tuottivat enemmän päänvaivaa, kultapikkuinen ei syö enää rinnalta. Nyt on ollut lähes täydellinen lakko jo neljättä päivää. Ja selvästi huomaa maidon määrän vähenemisen. Koitan yrittää vielä tuon imetyksen kanssa, mutta en soimaa itseäni, vaikka se jäisikin jo tässä vaheessa pois elämästämme ( ei tosin tule yhtään ikävä..). Mikael nukutettiin vaunukopassa vaatekaappiin ( niin karulta, kuin se kuullostaakin..) ja siirretiin keittiöön yöksi, jotta voitiin patjoilta käsin nostaa öisin tippunutta tuttia. Ja joka ikinen yö saatiin ne 10 tunnin yöunet.

Mikael oli lähtöpäivää lukkunottmatta hirmu kiltisti ( eikä tuon ikäiset nyt tahaallaan ole "ilkeitä" muutenkaan) , saatiin käydä kaupoilla Markon kanssa kahdestaan ja meidät hemmoteltiin pilalle. Kunnon ruokaa, mahtavaa seuraa. Kiitos ja kumarrus kaikille

Eikä muuten ollut viimeinen yökyläreissu koko perheen voimin.

ps. Meidän on saatava Nintendo Wii. Pakkopakkopakko..
pps. Meidän on ostettava akvaario ( kiukkukohtaus katosi heti, kun poika sai katsella kaloja..)
ppps. Älkää ikinä jättäkö hoitolaukusta pois vaihtovaatteita vain sillä perusteella, että ei niitä nytkään tarvita, kun ei ole koskaan tarvittu. Juuri silloin lapsi päättää pistää parastaan. Nimimerkillä: " Poikani oksensi ja kasteli muutenkin vaatteensa puolessa tunnissa ja vaihtovaatekerta oli jätetty kummitädin kämpille. "

Moi

No moi oon vähän Mikael, enkä anna äidin ja isin olla olkkarissa kahestaan. Mun pitäis olla nukkumassa, mutta tällä kertaa en käy kiltisti nukkumaan, huutelen ja vänisen tässä jo kolmatta varttia.

Ihan vain siksi, kun en jaksa aina olla se "äitin enkeli". Hyvä palauttaa ne isin kanssa maan pinnalle.

Mokovat kehuvat joka välissä, miten kiltti olen..

Ja silti ne ihanat tulee nostaan tuttia ja paijaamaan päästä.

Oikeesti minuu siis jo väsyttää, kuulehan sen tästä läähkimisen laadustakin.

Mutta jos vielä kuitenkin vartin sylkisin tuttia, niin sais nuo kaksi tänne silitteleen ja pitään kädestä...

<3

Be my Valentine

Hyvät ystävänpäivät sinne!

Joo.. Ei tullut viestejä salaisilta ihailijoilta, mutta kulta muisti ruusulla <3

Rock `n` Roll

Ja näin Sini aloittaa mielipideviikon postauksia väsäämään..


Maanantai: Homoavioliitot ja Justin Bieber
Tiistai: Lisäaineet ruoassamme ja pakkoruotsi ( + venäjä )
Keskiviikko: Abortit  ja kehitysvammaiset lapset
Torstai: Turkistarhaus ja eläinkokeet
Perjantai: Teiniäidit + -isät
Lauantai: Politiikka ( äitiysavustus )
Sunnuntai: Xtra: Tulevaisuuden suunnitelmia

Tsemppiä Marko!

Me täältä kotoa toivotamme Mikaelin kanssa onnea tänään alkaneisiin ylioppilaskijoituksiin! Kyllä se äidinkielen tekstitaito hyvin menee! <3

jo 180!

Mitämitä? Jokos noita lukijoita on tuon verran :O ? Vielä kaksikymmentä ja alan miettimään jotain toivepostausviikkoa tai arvontaa. (?) Ootte te kyllä aika mussuja!

Mikael on tervehtymään päin. Ruokailut takkuaa hieman edelleen, mutta ymmärtäähän sen, kun nenä on tukossa. Neuvolasta eilen saatu rotavirus-rokote on luultavasti toinen syy ylimääräisiin itkuihin. Mites muilla? Onko rokotuksesta tullut muita oireita? Ja kolmantena tietty sen Cuplatonin lopettaminen. On se lohdutonta kuunnella itkevää lasta, varsinkin, kun emme ole järin tottuneita siihen..

Se on muuten jännä huomata, miten Mikael matkii. Aukoo suutaan ja vastaa jutteluihin jouseamman kerran päivässä. Ja varsinkin, kun päivällä jumppaillaan ja katsotaan Lostia ja Tahdon asiaa dvd:ltä on mukavaa, kun jollekulle voi höpötellä ja saa vielä vastauksenkin.

Lätisimpä taas melko tylsiä juttuja.. 

Toinen kuukausiraportti ( jälkitarkastus!)

On tasan 2 kuukautta synnytyksestä ja koko tapahtuma on onneksi kaukainen muisto vain. No ei sentään, kyllä minä muistan, mutta se ylimääräinen dramaattisuus on pudonnut kelkasta poies.

Poika

Strategiset mitat: 5000g & 58cm ( kirjoitin ekaksi 48cm :D )

Syöminen: Rintaruokinnalla mennään pääasiassa edelleen ja kyllähän tämä jo helpottaa, öisin ainakin ruokailu on suht nopeaa. D-vitamiinit sopivat pojun mahalle hyvin ja nyt on menossa ensimmäinen viikko ilman Cuplatonia. Korviketta annetaan silloin tällöin, koska minun tuottama maito ei joko riitä ja tissiltä ei haluta aina syödä. Tekisi mieli tehdä makkarin oveen juliste: MaItObAaRi avoinna: 24/7, Happy Hour n. 3,5 tunnin välein!

Nukkuminen: Meillä nukutaan tosi hyvin. Yöt mennään on 7-9 tunnin pätkissä, eikä syömään herätä kertaakaan tällä välillä. Päivällä nukutaan kahdet parin tunnin päikkärit ja tietysti autossa ja vaunuissa nukutaan poikkeuksetta aina. Neuvolatädit pelottelevat, että vauvan rytmi voi vielä muuttua, mutta minä niin pidän tästä.. Kuukausi sitten Mikael vielä nukkui meidän vieressä, mutta nyt nukutaan jo koko yö omassa sängyssä! Sini kiittää ja kumartaa, kun ihana Marko jaksoi nähdä aina vaivaa nostellessa lasta sänkyyn mahdollisten yösyöttöjen jälkeen. 

Muuta: Poika ei viihdy pikkuvauva-asennossa, vaan kampeaa jo pystyyn pidellen taitavasti päätään. Mikaelilla on tapana seurata hyvin tarkasti ihmisiä ( ja tietty katsella lamppuja ja ikkunoita..). Ai niin, silmät on vieläkin sellaiset siniharmaat ( isällänsä myös.). Hiuksia on edelleen jonkin verran ( takatukka <3), vaikka peloteltiinkin, että ne voisivat tippua. Karstaa ei ole päässä muuten vieläkään tai sitten sitä on toooooosi vähän.Oman mielipiteen ilmaisu on nyt selkeämpää, tahtoa pojalla kyllä on ( äitin hemaiseva luonne pertty <3 )

Mummo on tuttu naama samoin muutamat minun ja Markon kavereista. Mikael hymyilee jo päivittäin melko paljon ja "juttelee" vähän.

<3 On se vaan niin äitin kulta

Äiti

Minun toipumiseni? No tässähän tämä, painoa on aloituspainoon vielä 10 kg, mutta hitaasti pudotetaan kiloja. Haava on siisti ja yllättävän huomaamaton nykyään. Raskausarvet ovat edelleen punaiset ( ja kipeät?!). Hormoniviiva näkyy vielä.

Jälkitarkastus: Papa-koe otettiin ja sain kokeiluun minipillerit. Koitin jutella synnytyksestä, mutta joudun luultavasti purkamaan mieltä vielä sairaalan lääkärille erikseen.

nyyhkis

Ensimmäinen flunssa pienellä..

Nenä tukossa ja sitten taas räkää tulee jo melkein korvista.

Tissistä ei voi syödä, pullosta syödessä voi hengittää helpommin.

Niistäjä ja keittosuola-liuos otettu käyttöön.

...Saa nähdä miten tuo itkukonna saa yöllä nukutuksi.

On se kauheaa, miten lapsen ensimmäinen "sairastuminen" on saada äidin sydänkohtauksen partaalle!

:(

Sunnuntaisähellystä

Sunnuntai. Mikä oiva tekosyy olla tekemättä mitään. 

Mutta kuka voisikaan vastustaa auringnpaistetta ulkona? Minä en ainakaan. Miten ihanaa on pukea päällensä ja lähteä koko perheen voimin reippailemaan pakkaseen. Tosin yksi meistä nukkui koko matkan, varmaan hankala arvata kuka. Mutta reippailu ( ja aurinko ) todella kohottavat mielialaa. Ja yksin lenkkeily on tylsää, joten lenkkiseuraa haetaan. Yhteydenottoja kiitos.

Nuo vaunut ovat ihan unelmat! En ole ikinä tykännyt sellaisista "moderneista" vaunuista, vaikka käytännölliset varmaan ovatkin. Jotenkin nuo meidan Emmaljungat on vaan niin täydelliset. Sääli, että se istuinosa on rikki ja minun on ostettava toiset rattaat vähän myöhemmin. Ovat muuten melko hintavia sellaiset..Millaisia rattaita suosittelette?

Lost-koukuttuminen jatkuu ( joo tiedän, olen 5 vuotta myöhässä..).
Tänään aloitetaan toisen kauden katsominen, ensimmäinen meni viikossa. Alan pikkuhiljaa oivaltamaan sen, miksi se koukuttaa ihan mahdottomasti. Onneksi niitä tuotantokausia on muutama, niin on tekemistä päiville. Houset, Sinkkuelmät ja Täykkäritkin voisi ostaa iltapäivien ja unettomien öiden iloksi.

Vauvakuulumisia

Kaikkia Mappu-kyyliä hemmottelen nyt seuraavilla uutisilla.

- Poika teki ennätyksen syömättömyydessä. 10 tuntia syömättä, joista 8 tuntia oli herpaantumatonta unta pinnasängyssä. Ja joo, tissit oli melko pinkeät.
- Meillä on ollut rintaraivareita melko paljon, pullo tuntuisi olevan ainut oikea ruokailutapa. Äitin hermoja raastaa, mutta sitkeästi tissiä yritetään.
- Mikael sai ensimmäisen kerran kunnon raivarin kylässä olessamme. 20 minuuttia suoraa kiljumista ja kun saatiin ulkovaatteet kiireellä päälle ja oltiin puolimatkassa autolle, niin lapsi nukahti kiltisti.
- Poika on löytänyt sormet suuhunsa ja tutti on yhtäkkiä mahdottoman vastenmielinen asia...( varatoimenpiteenä hanskat kädessä..)
- Hymyjä tulee ja paljon. Tosin vain mummolle ja lampuille :D

Joo ja minulle kuuluu myös ihan hyvää..

- Olen koukuttunut Lostiin. Kiitos kotoa löytyneiden 1- ja 2-kauden dvd-boksien.
- Penkkarit tiedossa pian ja mummo ryöstää Mikaelin yökylään, jotta isi saa juhlia. Onhan se sellainen " once in a lifetime-tilaisuus".
- Rahat tuli ja laskut on vihdoin maksettu.
- Äidilläni on synttärit ja näin on lahjakin kohta hommattu.
- Loppukuusta tehdään ihan oikea pitkänmatkan reissu Emppu-kummin luokse Kuopioon asti.

Perheilta

Osallistuin taannoin synnytysvalmennukseen monen muun ensikertalaisvanhemman tavoin viime syksynä. Tänään oli neuvolassa sellainen "perheilta", jossa näimme sitten valmennuksessa tutuiksi tulleiden perheiden kanssa. Meidän lisäksemme oli mukana 4 muuta paria ja hassuinta tilanteessa oli se, että viime kerralla nähdessä kaikilla meillä oli valtavat mahat. Vaan ei ole enään.

Edustimme Markon ja Mikaelin kanssa nuorimpia, niin vanhempina, kuin lapsenakin. Poika oli melko nätisti koko kahvittelun ajan, suorastaan uninen. Yllättävän helpottavaa päästä jakamaan kokemuksia muiden äitien kanssa, varsinkin, kun eräs toinenkin oli kokenut sektion ja heillä oli vain hieman Mikaelia vanhempi poika. Tapaaminen herätti ehkä pienen kipinän lähteä kokeilemaan kaikenmaailman vauvajoogaa ja -uintia, vaikka olinkin aluksi sitä mieltä, että ehdoton ei kaikelle sellaiselle ( mistä lie sekin päähänpisto..?). Avoimeen päiväkotiin olisi kiva mennä keväämmällä, kun pääsee vaunuilla kivasti kulkemaan. Talvisin vaunuilu ei oikein auraamattomilla teillä jaksa innostaa.

" Oonko ees söpö?"

Vanhemmuudesta on muutenkin tultu keskusteltua tänään enemmänkin eri ihmisten kanssa. Edelleen koen olevani onnekas lapsen kanssa, minulla on tukiverkko ja pääsen lähtemään melkein milloin tahansa ulos hoitelemaan omia asioitani. Arvostelijoita tietysti aina riittää, mutta koittakaapas lapsettomat itse perässä, ei se ole kuitenkaan ihan niin helppoa, kuin elokuvissa.

Ja nyt avautumisen jälkeen voisi kipittää tonne sänkyyn nukkumaan Markon viereen.

Ps. Edelleenkin Mikael on Markon poika, joten eiköhän jätetä se aihe jo pois niistä juorukerhoista.. :D