Olin pyöreä lapsi, sellainen elävä ja iloinen tyttö. Mutta pyöreä sellainen, olin pyöreimmästä päästä koko ala-asteen ja yläasteen. Se oli minun ruumiinrakenteelleni normaalia aina vain hieman yli taulukoiden. Pituutta ei 7-luokan jälkeen enään tullut, joten se jumahti 164 cm.
Joskus 14-vuotiaana se julma totuus siitä, että laihat ovat kauniimpia, kuin läskit, iski takaraivoon. Painoin jotain 61 kg ja olin hirveä läski oman mittapuuni mukaan. Ajattelin sitten reippaana tyttönä vähän laihdutella. Se kaatui silloisen poikaystävän löytymiseen ja seurustelu toi kiloja sitten lisää. Eräänä päivänä löysin Lasiluuranko nimisen sivuston ja sinne jäikin normaalielämä sitten. Halusin vain laihtua ja laihduinkin paljon. Tosin onnellisuus katosi elämästäni samantien, kun laskin syödyt ja liikutut kalorit ja mittailin ja punnitsin. Paastosin, ahmin ja oksensin. Bulimiaksi sen kirjasivat lääkärissä. Surullista aikaa näin jälkeenpäin ajatellen. Tuohon aikaan perustin blogini ja seurasin kaikkia "wannabe pro-anojen"- blogeja aina raskautumiseen saakka. Tajuamatta sitä, että he ja minä olimme sairaita. Ainakin vähän.
Sitten alkoi lääkitys masennukseen ja unettomuuteen.Ja kappas kummaa lähemmäs 17kg tulla tupsahti kolmessa kuukaudessa. Olin niin onneton silloin, lopetin koko lääkityksen ja oli paska olla. 76kg valas, muutama kaveri ja huonossa jamassa oleva parisuhde. Ei ihan sitä 16-vuotiaan elämää, jota TOIVOIN.
Lopulta 17-vuotiaana tapasin Markon, painoni tiputin takaisin 60 kg ja pysyi siellä aina raskaaksi tulemiseen asti. Marko on hoikka ja toimi motivaattorina minulle ja vaikka hän kuinka väitti, että olen kaunis, niin enhän minä sitä uskonut. Enkä usko vieläkään. Joenkin kauneus on minulle outo käsite.
Koko syömisvmmailuksi kutsumani juttu tekee ruokailuistani vaikeaa tänäkin päivänä. Paastoilen ja ahmin edelleen. Oksentanut olen viimeksi hyvin kauan aikaa sitten, se on taaksejäänyttä elämää. Mutta on vaikeaa "laihduttaa", kun takana on muutama ruokamörkö. Minä en koskaan enää saa täysin tervettä suhdetta ruokaan.
Kyl sie Sini saat sen normaalin suhteen ruokaan, uskoisin näin omasta kokemuksesta. Sulla on tosta syömishäiriön alkamisesta vielä suht lyhyt aika mut jo tasapainottavia tekijöitä eli lapsi ja hyvä suhde.
VastaaPoistaIte sairastuin anoreksiaan lukion ekan ja tokan välissä, laihdutin kesän aikana rajusti 20kg (reilusta 60 kilosta 42:een kiloon, olen vajaat 160cm pitkä). Paastoa, ahmimista ja pakkoliikuntaa olen harrastanut liian kanssa parikymppisenä. Oksentamaan en ole pystynyt koskaan. Vaikka paino myöhemmin nousi terveempiin lukemiin, häiriö oireili opiskeluvuosien aikana. Heivasin vaa'an enkä ajatellut painoani vuosiin, ainoastaan oloani ja pituuteen suhteutettua vaatekokoa (34-36).
Lopullisesti paino-oireilun mulla paransi aika eli ikä ja esikoinen. Viimeisen 9 vuoden aikana en ole edes ajatellut, että haluaisin olla laiha :) Olen normaalipainoinen (mun runnakolla noin 57kg) ja itäsuomalaisittain reitevä, persevä ja rintava eivätkä käsivarretkaan ole hoikimmasta päästä. Treeneissä en ohene, lihakset vain kasvaa pehmukkeiden alla mutta huu keers (ja ai että tätä selluliitin määrää!).
Täällä kans yks ikuinen ruokavammaileva!
VastaaPoistaNiin joo en pysty saamaan lapsia vaikka kovasti haluaisin... Eikä se oo ehkä kaikille lukijoille auennut, kun en ole kirjoittanut kyseisestä asiasta pari kolme juttua blogiini.
Eipä nuista taipumuksista kontrolloida itseään ruuan kautta pääse oikeen ikinä. Itse olen sairastanut anoreksiaa ja terapian kautta "parantunut". Kilot ovat tulleet reilummin takasin ja laihdutus edelleen vuosienkin jälkeen mahdotonta, kun halutessani itsehillintäni ruuan suhteen on pelottavan ankara. Se taas vie aina vaan kauemmas terveestä laihdutuksesta ja kohtuullisesta syömisestä. Mulla se on aina joko tai. Mutta tsemppia sulle! Minäkin olen nyt raskaana ja se katkaisi taas yhden kontrollikierteen, nyt tiedän kenen takia on syötävä. :)
VastaaPoistaVoi Sini!
VastaaPoista73 kg ei vielä oo mikää läski! Kuvissa ainakin näytät normaalipainoiselta ja muutenki oikein hyvältä. Ja hei, sä oot äiti! Äidin tuleekin olla vähän pehmeä, vai mitä? :)
Kokemuksesta tiedän että ei kannata ottaa tavoitteeksi mitään tiettyä painoa, vaan jos aloitat laihduttamisen, kannattaa sitä tehdä juuri niin kauan kun vaan itsestä tuntuu hyvältä! Eli jos tunnet olosi hyväksi jo muutaman pudotetun kilon jälkeen, niin turha sitä on sitten enää jatkaa:) Mutta siis kyllähän sitä on silti hyvä jatkossakin syödä terveellisesti ja liikkua, totta kai!
Sini oot upean näkönen ja muista, että teet tämän vain itsesi ja sun hyvän olosi takia, et muiden ihmisten takia :) Tsemppiä!
T: blogiisi koukuttunut 18v tyttö