2011/02/22

Tiistainen tissiangsti

Vielä yritän sunnuntaihin asti.
Sitten meidän perheessä loppuu imetys.
Ja tulen purkamaan ajatuksiani tänne, vaikka paskamutsi leima heilahtaisikin taas otsaan. Mutta trust me, yritetty on.

Meillä rinnasta syöminen oli alusta lähtien vaikeaa, joka kerta sattui ihan kauheasti. Opin elämään sen kivun kanssa, pojan ollessa n.kuukauden vanha, mutta imetys oli edelleen... En nyt sanoisi vastenmielistä, mutta ei todellakaan lempipuuhaa. Mutta lapsen takia, mitä vain.
Reilun kuukauden vanhana Mappu alkoi saada raivareita rinnalla päivittäin ja tätä on jatkunut aina toissaviikkoon asti, jolloin pikkumies päätti tehdä kokonaan lakon. Huuto on ihan käsittämätöntä, kun koittaa antaa tissiä, mutta heti kun pullo tuodaan edes lähelle, niin syöminen luonnistuu. Poika ei ole syönyt rinnalta nyt 4 päivään, kuin yhden kerran yöllä epähuomiossaan. Ruokailuhetket, jotka äitiysoppaiden mukaan ovat ihania yhteishetkiä ovat olleet painajaisia, kunnon stressipeikkoja. Ja maidontuloni on selvästi minimaalista, vaikka yrittäisinkin pumpata, niin näillä näkymin se loppuu pian.

Vaikka tiedän nyt, ettei imetys tee äidistä yhtään sen parempaa/paskempaa niin tuntuu masentavan ja ahdostavan silti. Tuntuu, että jokapuolelta tulee painostusta asian suhteen. Luulen, että Marko yrittää olla kannustava, mutta painostavalta tuntuu silti. Tunnen oloni riittämättömäksi. Moni muu on kertonut tarinaansa kuinka imetti vuoden vanhaksi ja kuinka tärkeää lapselle on se äidin oma maito. Ei kauheasti helpota oloa, vaikka tiedänkin, että loppupeleissä sillä ei ole kait mitään väliä. Olen itsekin kasvanut pulloruokinnalla oikein mallikkaasti. ( Lopetin tissiltä syömisen samaan aikaan, kun Mikaelkin nyt tekee..)

Tälläinen tissiangstaus. Taidan mennä hakemaan tuon pojan tuolta pinnasängystä, kun kovasti tuntuisi asiaa olevan.

12 kommenttia:

  1. ♥ Imetyksen lopettaminen on vaikeaa. Meillähän loppu sillon, kun aku oli noin 3kk. Sellanen ero tietty oli, että mie kyllä tykkäsin imettämisestä, mutta maito ei vaan riittäny ja Aku alkoi sitten itte hylkimään rintaa.

    Niinkun itte tiiätkin, se ei tee siusta yhtään huonompaa. Helppohan se on kyllä sanoa, miustakin tuntu ihan älyttömän paskalta lopetuksen jälkeen. Mutta haleja sinne ♥

    VastaaPoista
  2. pyhpyh, ei se tee tusta paskempaa äitiä. Ja jos joku väittää tai tulee sanomaan niin, niin sit mä oon viellä huonompi, itse on imettänyt kertaakaan. :<

    VastaaPoista
  3. Meillä myös imetys oli hankalaa lähes aina ja raivarit mielettömiä. Yritin monenmoista, kun ihmiset sanoivat, että ole vaan sitkeä ja yritä. Totesin, että paskaaks tässä, vaikka mä yrittäisin, Leo ei halua tissiä. Lopetin imetyksen vähän ennen kuin Leo täytti 4 kk ja ollaan kaikki oltu paljon tyytyväisempiä, jopa mies! Elämä on helpottunut kovasti, kun ei tartte aina hikipäässä ja kyyneleet silmissä sitä tissiä tyrkyttää.

    Ajattelin aina, että iloitsen sitä päivää, kun voin imetyksen lopettaa mutta tunnen vieläkin pientä surua sen takia, etten onnistunut imetyksessä. Luulen, että nuo ahdistuksen, masennuksen ja surun tunteet on vain koettava ja märehdittävä loppuun.

    Mun mielestä lapselle ei imetys ole aina se parhain juttu eikä sitä pidä väkisin yrittää, siinä väsyy vaan koko perhe.

    VastaaPoista
  4. miun hyvän ystävän esikoinen lopetti tissittelyn muistaakseni 1kk iässä samalla tyylillä, ja isosiskoni esikoinen samoin. terveitä ja hyviä muksujahan noista tuli. oot kuitenkin sitkeesti pystyny antaan miksulle ne maidot, mitä esim. vasta-aineisiin eniten tarvii eli ekat kk:t. ja hienoo, että kuienkin syö pullosta, onhan näitä muksuja jotka ei huoli rintaa eikä pulloa.

    elä tunne kuule yhtään huonoa oloa siitä jos laitat tissit pussiin! väkisin imettäminen ei lie lapsenkaan hyväksi.

    VastaaPoista
  5. Hei, ei tuollainen ole juttu eikä mikään nykyaikana. Minusta tuo on verrattavissa esim epiduraali puudutukseen. Ennen ihmiset synnytti ilman mitään puudutusta, mutta nykyään on kaiken maailman epiduraaleja. Sama kuin joku maidonkorvike. yhtä terve lapsi tulee kuitenkin ruokki sitten rinnalla tai pullolla. Sitä paitsi eikö tuo ole lopulta helpotus koko perheelle? kohta ruokahetket ovat oikeasti positiivisia kokemuksia, ihan luonnollisesta syystä (kun ei sitä maitoa enään tule). Hymyä naamalle :)

    VastaaPoista
  6. Muista sitten pulloruokittaessa pitää lapsia puoli-istuvasti, ei makuullaan. Näin ehkäistään korvatulehduksia, kun lapsi nielee ns. luonnollisesti. Tämän ehkä jo tiesitkin, mutta itestäni on niin kiva oppia tälläsiä pikkusia juttuja vaikken äiti olekkaan :)

    VastaaPoista
  7. Joo samat sanat ei se susta huonoa äiti tee vaikka imettäminen loppuisikin. Meillä loppu 2kk iässä ku tissi ei vaan yksinkertaisesti tytölle enään kelvannut , mutta äitinä meinasin hukkua siihen maidon määrään, joten ei auttanu kun itse pumpata maito pumpulla tisseistä tuttipulloon ja antaa pullosta neidille.

    VastaaPoista
  8. No mää voin kertoa sulle tarinan siitä, kuinka maitoa tuli sairaalassa ollessani (kotiuduin vasta 4 vrk synnytyksen jälkeen)alvariinsa niin, että kuteet oli aina yltä päältä maidossa. Meirän pikku-isännälle annettiin myös muuta äidinmaitoa sairaalassa lisäksi sillä poitsu melkein koko ajan olis vaan syönyt ja syönyt ja meikälääsellä sen seurauksena rinnat arat + kiitos atooppisen ihottumani niin vielä normaalia n. 50 krt aremmat (kun rinnat ihan olivat mätineetkin loppuraskaudesta ja menivät todella helposti rikki muutoinkin).

    Kotiin kun päästiin niin maidon tulo alkoi hieman himmaamaan enkä erityisemmin nauttinut tissiruokinnasta joten osaimetin ja annoin korviketta silloin kun siltä tuntui. Ja jotenkin se oli ns. helpompaa kotosalla vähentää tissillä olemista ja antaa korviketta. Lisäksi Leon ruokahalu kasvoi kasvamistaan ja siinä sitten itkettiin molemmat; minä väsymyksestä ja Leo nälästään. Kaiken kukkuraksi mä en ole oikeastaan mitään muuta kerennyt tän melekeen 3kk aikana kuin ravaamaan itseni ja kipeyteni vuoksi sairaalassa ja kun niitä antibioottikuurejakin on tullut vedeltyä niin jätin imettämisen ettei poitsun mahavaivat lisääntyisi entisestään. Niin kuin äiteeni sanoikin noin pari viikkoa synnytyksestä: ei siitä tule mitään, että kumpikin rähjää tissillä eikä maitoa tule riittävästi. Eli kumpikin oli enemmän kuin tyytyväisiä kun korvikkeesta tuli se ainut ruoka.

    Raskausaikana olin takuuvarma siitä etten kokisi huonoa omaatuntoa jos imettäminen ei onnistu sillä musta hyvä äitiys on kiinni ihan kaikesta muusta mutta ei siitä, että luonnistuuko lypsylehmänä oleminen vaiko ei. Noh, huonoa omaatuntoa podetaan edelleen vaikkakin ihan turhaan. Leo on kasvanut hirmuisesti, voi hyvin ja on kaikin puolin enemmän kuin tyytyväinen ja onnellinen lapsi. Nykyaikanahan korvikkeissahan on myös enemmän vitamiineja kuin äidinmaidossa. Tuo mieskin nauttii kun on saanut syöttää pikku-isäntää ihan alusta alkaen. Ja se pakollinen kehu loppuun: kyllä meirän Leo hallitsee tuon pulloruokinnan sillä ilmaa ei pääse ollenkaan sisään -neuvolatäditkin aina jaksaa siitä kehua.

    Joten: RELAX -sä olet paras mahdollinen äiti ihanalle pojalles! : --- )

    VastaaPoista
  9. Jos se imetys sattuu, niin imuote on silloin väärä. Ootko etsiny tietoa netistä, nimenomaan siitä imuotteesta?

    VastaaPoista
  10. Moi! Löysin vasta nyt blogisi, mutta lukaisin kaikki postaukset (tai ainakin tietyn aihepiirin osalta kaikki) Mikaelin syntymästä lähtien. Itse taaperran raskauden puolessavälissä, ja luonnollisesti muiden vasta-alkajien vauva-arjesta lukeminen kiinnostaa. :) Jään siis taustailemaan tänne. (Valitettavasti musta ei ole mitään käytännön apua esim tähän imetykseen. Itse pääsen sitä opettelemaan kesällä, jaiks.)

    VastaaPoista
  11. Anonyymille, joka kirjoitti "Jos se imetys sattuu, niin imuote on silloin väärä" niin se voi olla yksi syy miksi imetys sattuu mutta muitakin syitä todellakin on ja kaikille niistä ei valitettavasti edes voi mitään. Imetyshän alussa sattuu luonnollisesti ja aikaa myöden helpottaa kun rinnat tottuu imemiseen.

    VastaaPoista
  12. Siis oon samaa mieltä ku muutkin täällä,tissiimetyksen pois jättäminen ei tee susta yhtään sen huonompaa ihmist. :D

    mun oma äiti ei koskaan imettäny mua rinnasta (maidon tuotanto ei toiminut) Ja olen ollut koko elämäni todella terve ja muuta. eli imettää tissistä tai juottaa pulloa. ei sillä ole väliä :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...