2011/04/03

Top 10 himotuimmat

Näin syntymäpäiväni alla onkin hyvin paljon aikaa miettiä, mitä oikein tahdon lahjaksi ja mitä muuten vain. Kokosin nyt eräänlaisen Top 10-listauksen satunnaisessa järjestyksessä tämän hetken himotuimmista asioista . ( Että terve vaan sinne ruudun toiselle puolelle, yllättyisin kivasti, jos syntymäpäiväpaketista paljastuisi jotain allaolevaa! )

Kielikoru


Tuommoinen on ihan_pakko_saada menetettyjen lävistysten tilalle. Meilä on vain hieman erimielisyyttä Markon kanssa korun kaunudesta ja sopivuudesta äiti-ihmiselle, mutta pakkomielle, mikä pakkomielle. Sievä pallo kieleen vaan ja vaikka heti. En ole erityisen neulakammoinen, joten sekään ei haittaisi. Tämä kai kategorioidaan teinimäiseksi haaveeksi, mutta hei, täytänhän vasta 19 vuotta!!

Tatuointi


Löysin, kuin löysinkin juuri sellaisen tatuoinnin, jonka haluaisin. Tahdon samalla tavalla painaa Mikaelin pikkuisen jalan- tai kädenjäljen selkääni syntymäpäivänsä kera. Olen tahtonut tatuointia n. puolisentoista vuotta, mutta sattuneista syistäei tullut sitä otettua. Haluaisin tuon selkään..
Tai sitten haluaisin pienen ja sievän kuplavolkkarin.. Tai SuperMario sienen..Tai timantin..

Mariskooli


Jep. Värillä ei väliä (omenanvihreä!!). Sopisi melko nätisti tuonne keittiönpöydälle feikkikoolin ja aaltomaljan viereen. Nuo ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan niin kauniita.. Ja pitäähän jokaisessa kodissa vähintään yksi olla??

Marimekon olkalaukku


Ei tarvitsisi Copymekossa kulkea, kun voisi ostaa aidon..Musta taikka punainen. ( Tosin inhosin punaista väriä vielä puolisen vuotta sitten, joten tämä kummallinen ihastus punaiseen väriin on kyllä vaikeasti selitettävissä..)

Hai-saappaat



Kun katsoo tuota keliä ikkunasta, niin tarvitaan vähintään ne kumisaappaat, jos tahtoo pitä jalkansa kuivina. Ihan vain tulevia hiekkalaatikkoreissujakin varten. Tosin tässä välissä kerron, että minä inhosin kumisaappaita pienenä. En millään olisi tahtonut laittaa niitä kouluun, kun se oli niin noloa silloin 2000-luvun alkupuolella.. Ja punaiset näistäkin kiitos!

Conversen tennarit



Ja vaikka kaikissa väreissä kiitos!!!

Oranssi kissapullo


Jos joku on valmis myymään omansa ja tekemään kokoelmastani tältäosin täydellisen niin saa ottaa yhteyttä!! Pahuksen pullo, kun et mistään ota löytyäkseen..

Rakennekynnet


Jotain "turhamaista" ( ihan kuin muut toiveet ei olisi..). Jos joku on nähnyt minun kynteni ihan livenä, niin voi olla samaa mieltä niiden rumuusasteesta. Moi olen Sini ja pureskellut kynsiä 13 vuotta..

Taulutelevisio


Nauraisitte, jostietäisitte minkälaisesta laatikosta me Salkkareita katsotaan. Ja olisihan se melkein synti jos lätkän MM-kisat jouduttaisiin tänänkin vuonna katsomaan siitä rotiskosta. Kiitos nam ja vähintään sitten 42 tuumaa..

Nahkatakki


Tälle ruumiinrakenteelle on vaikeaa löytää nahkatakkia, joka sopii. Muuten oikeankokoinen takki ei mene tissien kohdalta kiinni tai sitten tissit nostavat takin napamalliksi. Lisäksi ne pussittava typerästi selästä. Toivoisin niin tyköistuvaa nahkatakkia, mutta en ole vielä tänäkään päivänä sellaista löytänyt.

Kaikki kuvat on sitten Googlesta.


No? Mitäs tuumitte?

20 kommenttia:

  1. Mmmm, kielikoru, tatuointi, mariskooli (kirkas!), rakennekynnet, ja nahkatakki (kamelin-värisenä!) niitä minäkin himoitsen. :-) Toivottavasti joku nyt "kuulee" toiveesi ja saat jonkun/jotakin noista. ;)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus !

    Ja aika monta samaa haavetta löytyy täältäkin ;>


    mm. uusi tatuointi ! Mä haluisin kans Lumian nimen ja jalanjäljel/kädenjäljen, mutta ku en vaan uskalla ! Mun äiti ja isä on molemmat tatuoijia, niin luulis että mä oon täyteen hakattu, mut en oo ku en uskalla :D On mulla 5 tatskaa, ja yks ääriviivainen keiju, kun en uskalla. SE SATTUU !

    Kielikoru on ihana, mulle tuli joskus 16v ihan extempore, että nyt mä sen otan ja otin. Koski ihan helvetisti ja jos joskus joutusin ottaa sen pois niin en uskaltas ikinä ottaa uudestaan. Mut se on ihana ♥
    Ja mun mielestä lävistykset ja tatuoinnit sun muut sopii ihan yhtä hyvin ei-äiti-ihmiselle, kuin äiti-ihmiselle tai vaikka 100v mummolla tai kaupankassalle. Ei se kielikoru, tai muutkaan lävistykset tee musta yhtä huononpaa äitinä, joten anna palaa Sini !

    Uus töllö oli meilläki monta vuotta hankintalistalla mut jotenkin se tuntui aina niin turhalta rahanmenolta, mut viime viikolla viimein saatiin se aikaiseksi ostaa.

    Mariskooleja haluisin myös, ja rakennekynnet kans ! Ne on ihanat ihanat ihanat, mä jouduin raskaana ollessa ne ottaa pois, kun ei se vauvan pyllyn pesu ois ollu niin helppoo niitten kaa mut nyt vois taas kesäksi miettiä :)

    Matimekon olkalaukku menis myös ja Converset, pinkkinä ! Ja Lumialle kanssa!

    Tää oliki tosi kiva postaus, pitäskö itsekin.. ;>

    ps. Onko sun mieli yhtään parempi eilisestä ? Mun piti kommentoida mut en sit saanut sanoja muotoiltua, sit aattelin laittaa säpöä kun tiedätkö, aika lailla samoilla fiiliksillä ollaan täällä, parisuhteen vuoksi. Että aina miettii niitä pohjimmaisia syitä. :<

    VastaaPoista
  3. <3 hihi voi muru <3 miunkin siuta aina ikävä.

    ainii mie taas oo muistanu kysyä siskolta etä onko sillä toi oranssinen kissapullo vielä vai ei.

    VastaaPoista
  4. converseja, nam!!!! kuuluu mun jokavuotiseen synttäri, joulu, pääsiäis, juhannus, nimipäivä, kissanristiäis jne lahja listoille :D toki omistan jo seittemän paria :) kesäksi uudet kiikarissa :)

    VastaaPoista
  5. Kielikoru ja tatuointeja on mutta haluisin lisää! Medusan ja tatuointeja... Mustat conversetkin kelpais. Ja nuo rakennekynnet! Miksi ne on niin kalliita??

    VastaaPoista
  6. Voi kökkö! Heitin siivotessani muutamia viikkoja sitten oranssin kissapullon kierrätykseen!! Mitään ei ilmeisesti uskalla heittää pois, kun joku voi sitä vielä tarvita :D

    VastaaPoista
  7. Höpöhöpö, tatuoinnit ja lävistykset sopii ihan yhtälailla äiti-ihmiselle kuin lapsettomallekin naiselle :) Jos niitä haluat, niin anna palaa vaan!

    Itse suunnittelen 6.tatuoinnin ottamista. Tällä hetkellä ei ole lävistyksiä, mutta on ollut labret, napalävistys ja kulmalävistyskin. Kunhan olen intin käynyt, otan varmaan tisseihin lävärit :D

    Enkä nyt tiiä onko ne teinihaaveita, mulla ikää 23v. ja koen olevani henkisesti lähemmäs 30v. kuin 20v... :p

    VastaaPoista
  8. joo kieltämättä realismia parhaimmillaan

    VastaaPoista
  9. meillä oli joskus aikoinaan sellanen mariskooli joka vaihto väriä eri valossa :o

    VastaaPoista
  10. Itelleni kelpais tatuointi, tennarit ja tuo laukku! :)

    Pitäis varmaa rohkasta itteä et sais ajan varattuu mustattavaks :D

    VastaaPoista
  11. Ei mulla silleen tylsää ollu, mutta onko näistä nyt kumpikaan semmonen mitä etsit? :D

    http://www.huuto.net/kohteet/happy-cat-oranssi-kissapullo/171715532

    http://www.huuto.net/kohteet/kissa-pullo--matta-oranssi-hyvakuntoinen--etiketti-tallella/172274615

    VastaaPoista
  12. Itsekin voisin ottaa muutaman mariskoolin lisää kokoelmaani. :) Tällä hetkellä kotoa löytyy merensininen isona ja pienenä sekä tummansininen isokokoinen mariskooli :)

    ♥: withlovekatariina.blogspot.com

    VastaaPoista
  13. Tarkoitin SITTEN syntymäpäivänä:D

    VastaaPoista
  14. Pitäisikö meidän jokaisen lukijan laittaa sinin tilille euro tai kaksi,syntymäpäivän kunniaksi,ja sillä voisi ostaa jonkun nuista?:)kun lukijoitakin on paljon,niin äkkiä tulisi:)

    VastaaPoista
  15. Pitäisikö meidän jokaisen lukijan laittaa sinin tilille euro tai kaksi,syntymäpäivän kunniaksi,ja sillä voisi ostaa jonkun nuista?:)kun lukijoitakin on paljon,niin äkkiä tulisi:)

    VastaaPoista
  16. Vink vink: Citymarketissa on joku keräilykampanja menossa.. leimoilla saa Mariskooleja HALPAAN hintaan!

    Kielikorut ja tatskat sopii mainiosti kelle tahansa! Oli sitten äiti tai ei. Mua aina naurattaa, kun sanotaan jostain "ei käy kun on äiti".. Äitiys on niin paljon enemmän kuin sitä miltä ulkoisesti näyttää. No toisaalta, entisenä punkkarina huvittaa myös äärimmäisen konservatiivi tyttäreni, ken kulkee nutturassaan ja vimpan päälle fiksusti pukeutuneena! :D Täytyykin kysyä, kärsiikö lapsraasu boheemista äidistään kera kielikorun ja rei´itettyjen korvien ja tatuointien.. :D

    Ihania lahjatoiveita sinulla!
    Tsemppiä vaan ihan kaikkeen elämässä! Muista ottaa aikaa myös itsellesi!

    VastaaPoista
  17. Vink vink: Citymarketissa on joku keräilykampanja menossa.. leimoilla saa Mariskooleja HALPAAN hintaan!

    Kielikorut ja tatskat sopii mainiosti kelle tahansa! Oli sitten äiti tai ei. Mua aina naurattaa, kun sanotaan jostain "ei käy kun on äiti".. Äitiys on niin paljon enemmän kuin sitä miltä ulkoisesti näyttää. No toisaalta, entisenä punkkarina huvittaa myös äärimmäisen konservatiivi tyttäreni, ken kulkee nutturassaan ja vimpan päälle fiksusti pukeutuneena! :D Täytyykin kysyä, kärsiikö lapsraasu boheemista äidistään kera kielikorun ja rei´itettyjen korvien ja tatuointien.. :D

    Ihania lahjatoiveita sinulla!
    Tsemppiä vaan ihan kaikkeen elämässä! Muista ottaa aikaa myös itsellesi!

    VastaaPoista
  18. Mun mielestäni äiti-ihmiselle sopii mikä vain joka tuntuu omalta : --- ) Tuo tatska-idea on aivan ihana! Kumpa itekin pystyis sellaisen toteuttamaan -nimimerkillä atoopikko ja allergikko.

    VastaaPoista
  19. Samoja haaveita <3 Uus tatuointi, hai-saappaat, converset, kissapulloja, rakennekynnet ja uus nahkatakki kiitos ! :))

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...