Minua puistattaa, ikinä en ole kesäkurpitsasta tykännyt ja bataattikin on aika tuore tuttavuus ruokaympyrässäni. Muutaman lusikallisen Mikael makustelee ja lopulta kelpuuttaa uuden maun ja syö lautasensa melkein tyhjäksi. Syötellessäni poikaa mietin tulevaisuuttamme ruoka-asioiden suhteen. Mitä me vanhemmat voisimme tehdä, että lapsistamme tulisi kaikenlaisen pöperön ystäviä?
Pääperiaattenani on, että kaikkea maistellaan. Minä itse olen melko nirsoileva ruoan suhteen ( ei perunaa, ei pinaattia, ei riisiä, ei maksaa...). Mutta Mikaelin ei tarvitse kärsiä siitä, että äiti on nirso, Mikaelille syötetään niin ruusunmarjat, kuin nuo kesäkurpitsatkin. Hyvä se on kaikkea maistella. Soseruokien lisäksi Mikael on saanut ihan pieniä palasia kanaa, kananmunaa, marjoja ja ruisleipää. Totutellaan mahdollisimman moneen eri ruoka-aineeseen.
Ja myös minulla ( kuten meillä supermutseilla) on hienot "periaatepäätökset" limppareiden, karkkien, ja yleensäkin e-aineiden suhteen. Minä pyrin välttämään e-aineita, mutta en minäkään niitä täysin pysty ruoistamme kieltämään. Suurissa
google.
Mitäs te ETTE syötä lapsillenne? Oliko vaikeaa siirtyä soseruokailun myötä samaan ruokaan vanhempien kanssa? Entäpä lastenne lempiruoat?
Iliaksen lempiruuat tällä hetkellä soseista: ruusunmarja, kesäkurpitsa-bataatti ja peruna-parsakaali. Että silleen :D Mutta meillä on periaate, että me syödään kaikkia soseita, joita on tarjolla (ei tietenkään jos ilmenee allergiaa) paitsi sianlihaa.
VastaaPoistaMeidän pojan lemppariruokaa on peruna-porkkana-kana-mössö.. :)
VastaaPoistaItsekin olen suht. valikoiva ruokien suhteen ja olen ajatellut niin asian, että pääpaino olisi niissä ruuissa, mitä tulevaisuudessakin poika tulee syömään perheen yhteisillä aterioilla..
Toki nyt, kun vielä pojalle ruoka erikseen tehdään/ostetaan, on helppo kokeilla kaikkea erilaista, tiedä vaikka tarttuisi makuinspiraatioita meidän aikuistenkin lautasille.. :)
Mä en oo antanut pojalle koskaan kalaa. Ei syödä itsekään ku tonnikalaa ja kalapuikkoja korkeintaan. Ja ite oon ollu pienenä allerginen kalalle. Ja meillähän poika puklas Nania kun siinä on kalaöljyä.
VastaaPoistaKarkkia en oo myöskää antanu enkä anna ennen ku ite osaa pyytää. Jätskiä oon antanu nuolasta kerran jos ite oon ottanu mut en todellakaa anna enempää. Must on sairasta ku naapurissa jo 5kk ikäinen syö jäätelöä. YÄK!
Mehua aattelin etten anna, mut sairaana ollessa poika ei ottanu mitään juomaa joten sitäkin oli pakko tarjota muttei oikeen tykänny.
Nyt oon antanut pari kk karkeempia soseita ja nyt vähitellen sämpylää jne, ku tykkää kovasti. En tosin paljoo sen suolan takia.
Minä ja mieheni olemme vegaaneja,olemme myös opettaneet 6 ja 2-vuotiaat poikamme siihen,että meidän ainoa lihamme on tofu. Isommalle pojalle olemme antaneet luvan eskarissa syödä lihaa,koska onhan se aikuisena hänen päätettävissään kummasta pitää enemmän. 3 kk tyttärelleni olen alkanut syöttänyt perunaa ja porkkanaa.
VastaaPoistaEli siis lihaa emme syö missään muodossa.Karkkia syömme vain kerran kuussa,e-koodeja ruokamme ei sisällä. Suosimme luomua.Olen myös aina tehnyt lapsilleni soseet itse,ja pakastanut. Nyt tyttärelle olen myös tehnyt niin
Kuvan lähteenä google...
VastaaPoistaEieiei. Google on pelkkä hakukone, joka hakee kuvia eri sivustoilta; se ei voi olla lähde, vaan pitää linkittää siihen sivustoon, josta kuva alunperin on. JA useinhan kuvien käyttö muualla on kiellettyä. Tykkäisitkö, kun sinun blogisi kuvia löytyy googlen kuvahaulla, niin joku laittaisi niitä blogiinsa ja lähteeksi "google"?
Tämä ärsyttää monien blogien kohdalla.
Olet anomyymi ihan oikeassa. Parannan tapani ensi kerralla :)
VastaaPoistaMeijän biologian/maantiedon ope sano aika hyvin, että vaikka ite söis kuinka paljon lihaa tahansa, niin opetettaisiin omat lapsemme syömään enemmän kasviksia ja sitten vaikka salaa käydään kaapilla syömässä lihaa jos on niikseen. :) Tosin tässä nyt on vaan kasviksista ja lihasta, koska juttu liitty ilmastonmuutokseen, jota karjanlanta sun muut edistää. Mut toivottavasti pointti tuli selväks. :D
VastaaPoistaMe ei olla vielä totuteltu soseruokiin eikä mihinkään muihinkaan kiinteisiin ruokiin, ei edes velliin. Joidenkin tutkimusten mukaan lapsi välttyy ruoka-allergioilta, jos vasta 6 kk jälkeen aloitetaan. Pelkkää rintamaitoa siihen asti saa. Tyttö on nyt 5 kk vanha. Tunnen maidon riittävän ihan hyvin ja lapsi myös kasvaa normaalisti. Kaikilla näin ei ole ja jokaisenhan oma asiahan se on. Mikael on tosi suloinen ja en tajua miksi sua kutsutaan huonoksi äidiksi! Sun blogia on ihana lukea.
VastaaPoistaJa tohon että oliko vaikea siirtyä samaan ruokaan vanhempien kanssa, niin meidän esikoisella, nyt 4 v ei ollut oikeen ongelmia sen suhteen ja sääntönä oli, että syödään samaa ruokaa mitä vanhemmatkin syö. Siinä maistellessa huomaa kyllä jos ei jostain tykkää mutta onneksi saatiin edes maistamaan ruokia.
Meillä siirryttiin vähitellen. Sose on kumminkin erilaista kuin esim peruna kiinteänä. Kyllä se vähän ihmetytti mutta jo pienenä pojalla oli kiinnostusta vanhempien syömiin ruokiin. Siinä samalla sai sitten maistella ja kun vähitellen totutteli, niin kyllä se auttaa paljon. Hyvää kesää teille ja onneksi olkoon Markolle lakista =)
T: Heidi
Ai,meillä päin tutkimusten mukaan,taas on toisin päin.niitä allergioita saattaa ilmaantua jos odottaa liian pitkään..:D
VastaaPoistaminäkin olen lukenut, että jos syöttää pelkällä maidolla pitkään, eikä totuta soseisiin/ruokaan tulee helpommin ruoka allergioita. Syynä se että vauvan elimistö tottuu siihen maitoon ja opettelee toimimaan sillä ja sitten kun alkaa antamaan erilaista ravintoa, johon keho ei ole tottunut syntyy allergia. Noin jotenkin se meni. En muista enää tarkalleen. Mutta oishan se kiva, että lapsi ois kaikki ruokainen vaikka äiti onkin nirso.
VastaaPoistaKiitos valtavasti, kun jaoitte kokemuksianne :)
VastaaPoista