Blogikateus.
Se on ruma asia.
Muut kanssabloggaajat ovat nätimpiä, niiden kodit on ihanampia, puhumattakaan miehistä, lapsista, työpaikoista, harrastuksista, vaatteista, lomamatkoista.. Ja ne kuvat. </3
Oma blogi on jotenkin kulahtanut, silleen visuaalisella tavalla. Paskalaatuisella kameralla ei saa näteistäkään objektiiveistä hyviä kuvia. Ja allekirjoittaneen teksti.. No, ei edes puhuta siitä.
Toisaalta pääasiassa kirjoitan tätä itselleni, mutta kivempi olisi lukea jälkeenpäin, jos tämä miellyttäisi edes jotenkin silmää. Bannerin kasaaminen vie minulta pikkuhiljaa hermot ja ulkoasut ovat ihan kamalia, kun en osaa itse niitä koodailla. Itseäni eniten miellyttää sellainen pelkistetty ulkoasu muutamalla pienellä yksityiskohdalla. Joten ei pidä muuten säikähtää sitten uusia mahdollisia "ulkonäkökokeiluja", joita varmaan tässä ensiviikolla ahkerasti viljelen..
En tiedä johtuuko se syksystä, mutta on ollut haikea ja surullinen olo. Jatkuvasti itkettää ja väsyttää tosi paljon. Ihmeellisiä angstikohtauksia alkaa olla yhä useammin ja jopa useamman kerran päivässä. Alkaa jo suututtaa. Rasittavinta se tietysti on A:lle, joka joutuu niitä itkuisia kasvoja eniten katselemaan.
Vaikka tänäänkin ollaan leivottu ja käyty kävelyllä ja A on tiskannut ja hoitanut poikaa aamusta asti, niin tunsin oloni pohjattoman onnettomaksi jostain syystä. Muita syysmasistelijoita?
Mutta huomenna alkaa arki ja ensi viikolla oli tarkoitus tavata Nuokkia (?) ja mahdollisesti muutamaa muuta ihanaa ihmistä lapsineen. Taidan nyt päästää A:n koneelle, kun se saikin poitsun nukkumaan niin nopeasti. ( hää kuulemma haluis rustailla tännekkin joskus jottain.. Suaapa nährä..)
Ps. Ymmärsin vihdoin viimein AngryBirds pelin päälle ja koukutuin
Ei kaikki blogit tartte olla ihania ja kauniita ja samanlaisia. Miusta ne blogit on parhaita, jotka ovat pitäjänsä näköisiä sekä aitoja! Tykkään siun tyylistä kirjoittaa :-)
VastaaPoistaAiotko kertoa joskus lisää tästä A:sta? :)
VastaaPoistajOOheii pitää koittaa nähä! :))
VastaaPoistatää blogin ulkoasu on just kiva näin..
Mä oon syysmasis. En haluis poistua kotoa mihinkään, ennen kuin lumi sulaa keväällä. Pimeys saa ahdistuneeks ja hitaaksi :(
VastaaPoistaMitä vitsii mä ees kirjotin! :D Piti siis sanoa, että oon syksyinen tosi alavireinen, vissii myös vähäjärkinen :D
VastaaPoistaMäki oon aika alavireinen syksyinen. Mulla se kohdistuu lähinnä omaan ulkonäköön, mikää ei ole hyvin ja kaikki on kamalaa. Vaatteista nyt puhumattakaan. Puh. Mut sun blogi on just hyvä tämmösenä, tai mimmosena sitä ikinä haluatkaa tehdä. Se on sun näköinen ja se on hyvä. Nii! :)
VastaaPoistaVoin auttaa koodailuissa jos tarvii :)
VastaaPoista