2011/10/23

Leppoisaa sunnuntaita


Haluamatta nyt mollata enempää Savonlinnan terveydenhuoltoa, niin täytyy vain kysyä, että pitääkö ihmisen oikeasti tulla pää kainalossa tai polkupyörä perseessä päivystykseen ennen, kuin mitään tehdään. En millään tavalla väheksy hoitajien työtä ja terveydenhuoltoa yleensäkään, mutta hieman kyseenalasitan tätä helahoitoa taas tämän viikonlopun jälkeen.

Perjantaina alkanut kurkkukipu voimistui sitten iltaa myöden niin, että kurkku oli täynnä valkoisia rakkuloita, nieleminen ei onnistunut ja puheesta olisi voinut luulla minun olevan vähintään 2 promillen humalassa. Kahdesti olen nyt viikonloppuna päivystyksessä käynyt ja mitään ei tehdä. No oikeasti, en olisikaan tahtonut syödä tai  juoda mitään. Yliarvostettuja semmoiset.

Voin kertoa, että lähinnä vodkateen kurlaaminen turruttaa kurkkua niin, että pystyn syömään.




Mutta viikonloppuun on kurkkukivun lisäksi mahtunut monta hyvää keskustelua, uuden kameran kokeilua, leikkimistä, kävelylenkkejä, uusia tuttavuuksia ja paljon paljon siivoamista ( iso kiitos kämppikselle, joka pesi lattiat ja uunin takaa poimi cd-levyjä..).

3 kommenttia:

  1. Oliskohan toi jotain angiinaa? :/
    -ida

    VastaaPoista
  2. Angiinaltahan tuo vaikuttaa, mut ei se terveydenhuolto täällä Lahessakaan yhtään parempaa ole.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...