2011/11/22

Vaikken koskaan päihittäisi ketään? Vaikken koskaan saavuttaisi mitään?

On se kumma, miten kirjoittaminen ei yksinkertaisesti ole onnistunut viime aikoina.





Mikael on ottanut harppauksen kohti isoa poikaa, tajusi eilen, että kävellen pääsee nopeammin ja nyt laskee itse jo irti ja kävelee jo melkein parin metrin matkoja ympäri olohuonetta. Kävely tuo riemua, eikä vielä ainakaan olla satutettu itseämme, vaikka sydänkohtaukset ovatkin olleet äidillä lähellä. Koitin saada videon, mutta kameraujous sitten iski poikaan. Mikael on hirmuisen reipas pikkuinen poika ja olen edelleen yhtä myyty, kuin syntymähetkellä. Hieman reilu 2 viikkoa ykkössynttäreihin ja itku on alkanut olla herkässä. Saatoin itkeä tihrustaa eilisiä Salkkareita, kun se vauva kuoli..Herkkää, tiedän.

Emppukin on pitänyt meille muutaman päivän seuraa ja naapureiden kanssa juostaan puolin ja toisin kylässä päivittäin. Seuraa siis on. Markokin pääsee pian taas lomille ja on jo nyt odotettavissa mukava viikonloppu, jos saadaan asiat järjestymään. Tarkoitus olisi päästä elokuviin pitkästä aikaa. Ja olla muutenkin yhdessä, Mikael hokee puhelimeen " ikkä ikkä " ja pojasta on kiva kuunnella, kun iskä soittaa.

Kirjastosta lähti kasa kirjoja ja tänään oli tarkoitus reippailla mummolaan rattailla, kun luntakaan ei sada. Äidille Pojalle piirrettyjä ja vähän ulkoilmaa. On ollut taas itsetuntokriisiä ja ulkonäkökriisiä ja rahastressiä ja kaikkea. Ratkaisuja on muutama, mutta mikään ei ole oikein hyvä idea sitten loppupeleissä.. Odotan kutsua soveltuvuuskokeisiin, että jospa se koulupaikka vaikka napsahtaisikin.




..piti kokeilla tätä pyykkinarutaidetta. Eriväristä lankaa ja puisia pyykkipoikia kiitos. Mutta onhan tää kokeiluna ihan kiva.

No tulipahan taas läpistyä päänsä tyhjäksi, ei kovinkaan mielenkiintoista, ellei osaa lukea rivien välistä.
Eiku? Mitä?

" Siitä lähdetään, ilman sinua koskaan en mistään kiinni saa .. "

9 kommenttia:

  1. Markon kanssa asiat järjestymässä?:)

    Ihanaa kuulla, että menee hyvin! Asioilla on tapana järjestyä! Tälläisiä postauksia lisää :)

    VastaaPoista
  2. Mitä mieltä olet siitä, että A alkoi seurustelemaan vajokin (tai vajokiksi olen aina häntä luullut t. samassa koulussa ollut) kaverisi kanssa? Se jos mikä pistäisi ainakin minun vereni kiehumaan.

    VastaaPoista
  3. Ajattelen sua iltaisin <3

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: :)ehkä tai sitten joku muu asia? Ittestäänki on kiva kirjoitella tämmöisiä postauksia.

    Sofii: A:sta tai hänen seurustelusuhteista ja elämästään en tahdo puhua/kirjoittaa jatkossa. Ei kiehu veri täällä, koska minä en menettänyt yhtään mitään ( vaan pääsin yhdestä turhasta eroon? ) ja nyt kaikki on paremmin, kuin hyvin.

    titti: Hmmmm ;)

    Miia: Minäkin sinua <3 grr

    VastaaPoista
  5. Kiva tuo pyykkipoikanaru! Oon itsekin tuollaisesta haaveillut ja joskus kokeilinkin, mutten saanut siitä kivaa. MIllä sulla on kiinni seinässä nuo narun päät? Teipillä? Sinitarralla? :)

    VastaaPoista
  6. Heippa, mietin, että koska ajattelin toteuttaa sen mielipideviikon? olisi hirveän kiva päästä lukemaan mielipiteitäsi eri asioista. :)

    VastaaPoista
  7. izzie: Naulat on seinissä :)
    Klara: odotan muutamia aiheita lisää :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...