2011/12/25

Joulun taikaa

On vedetty kunnon ruokaähky ( joulukilot </3 ), valvottu myöhään, naurettu, siivoiltu ja saunottu taas yhden mukavan perhejoulun merkeissä. Mapullekin oli tästä joulusta enemmän iloa, kuin vuosi sitten, jolloin rääpäle oli vain parisen viikkoa vanha. Ja tällä kertaa ei Markon kanssa sairasteltu!

Mutta puhukoot  nyt kuvat puolestaan.










Saatiin, kuin saatiinkin valkea joulu, jota lähdettiin aattoaamuna juhlistamaan pihapulkkailun merkeissä.









Sanokoot muut mitä hyvänsä, mutta henkilökohtaisesti oma jouluni on aina mummolassani. Siellä joulun taikaa voi oikeasti kosketella käsin. Kaikki oli aivan, kuin aikaisempinakin vuosina. Perinteet kunniaan!









Hyvää joulua ukki!




Hautuumaiden kauneus illalla!




Mikael tykkäsi jouluruoasta tosi paljon ja santasi jopa toisen lautasellisen.



Sitten sammuttiinkin odottelemaan joulupukkia












Poika ei pelännyt joulupukkia, muttei osoittanut oikein kiinnostusta lahjoihinkaan. Mikael saikin vaikka sun mitä ( kiitos!) ja oltiin mekin Markon kanssa oltu sen verran kilttejä, että satiin muutama pikkupaketti.

10 kommenttia:

  1. Vooi, epistä! Noin paljon lunta! Meillä hyvä jos siellä täällä on pieni kasa lunta. Musta joulu.. Tosin eilsiltana ton ihana jääkerroksen päälle satoi ihan kevyt lumikerros, joka tekikin maan petollisen liukkaaksi! No saipa hetken nauttia valkoisesta joulusta :D
    Mikael söpönä, tossa yhessäkin kuvassa näyttää vähän epäileväiseltä "Joko se kumma valkopartanen lähti.." :D

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia!
    Meilläkään ei Leo ollu moksiskaan lahjoista, äiti puolestaan oli innoissaan kun sai kaikki paketit avata :D ja toihan se pukki vaikka mitä! oivoi..
    Muuten, nuo pulkkakuvat!! leolla samojen talvovermeiden lisäks samallaiset saapikkaat :--D sini, sulla on hyvä maku! <3

    VastaaPoista
  3. Höh, täällä ei oo näkynyt hetkeen lainkaan lunta, ulkona on ihan mustaa!! :/

    VastaaPoista
  4. Anteeks mut naurahin tolle "santasi toisen lautasellisenkin" :----D

    Hyvää loulua loulua <3

    VastaaPoista
  5. Teillä näyttää olleen aivan ihana joulu (: mistä tuo mikaelin takki on, ihana!

    VastaaPoista
  6. aivan ihania nuo sun ja mikaelin nukkumiskuvat!

    VastaaPoista
  7. laukku: Olin joo ihan käpynä kun aamulla huomasin lumen! :D Tosin nyt täällä sataa vettä..

    nuokki: Meillä on niiiiiin sama maku vaatteiden suhteen ;)

    Henna: toivotaan, että sinnekin satelee lunta. :)

    BUUHANNA: Katos perkule! Osaan kinkkuähkyssäni kirjoittaa melkein oikein.!

    Ida: Lindexiltä on takki :)

    Anonyymi: :) <3 en muista millon oltas tolleen yhessä nukuttu, on saattanu vierähtää puolisen vuotta ja enemmänkin siitä, ku Mappu on viimeksi sylissä nukkunu.

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia, Mikael on niin söötti!<3

    Sofia säikähti pukkia ihan kunnolla. Reppana täris ja sydän hakkas tuhatta ja sataa. Kuitenkin heti kun pukki lähti, niin se ois halunnut sen jo takaisin.. :D

    Ja joo, joulukilot<|3 nimim. tankattu niin, että ei kyllä tarvitsis vuoteen syödä yhtikäs mitään.

    VastaaPoista
  9. Rudi: VOi Pikku-Sofiaa :/ :) Joulukiloja...ounöyy..

    VastaaPoista
  10. Oo! Oon niin kade tosta lumesta! Täällä näyttää joltain syyskuulta :p Tai maaliskuulta. Lunta ei oo yhtään.

    Joulukiloja... Kröhöm.. uskaltaakohan sitä ees vaa'alla käydä :p

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...