MappuVauva oli helppo: kiltti, nukkui hyvin ja söi hyvin. Oikea enkeli sinisine silmineen ja vaaleine hiuksineen.
TaaperoMappu taas..
Okei, tämähän nyt jotain uhman esiastetta? Ei syödä, heitetään tavaroita, kosketaan kiellettyihin asioihin, vaikka olisin vieressä kieltämässä, ei viihdytä sylissä, ei lattialla, äiti ei saa tehdä MITÄÄN ilman huutokohtausta, kaikki kiukuttaa, roskikset on levällään, samoin kirjat, avaimet ja puhelimet tiputetaan vessanpönttöön. Kieltäminen on turhaa, lapsi vain nauraa takaisin. Joskus kiukuttelu alkaa 7 aikaan aamulla ja jatkuu sen 12 tuntia kevyesti.
Kokoaikainen kiukuttelu syö hermoa. Minne katosi miun vauva?
Kyllähän tämä oli odotettavissa, tunnistan enemmän omia luonteenpiirteitäni pojassa..Kärsimättömyys on niistä varmaan näkyvin, toinen on teatraalisuus. Jos Mikael kumpsahtaa ja kukaan ei katso, niin hän nousee tyytyväisenä ylös ja jatkaa leikkejään, mutta jos joku erehtyy vahingossakaan vilkaisemaan, niin poikaan sattuu aivan kauheasti
( teatraalinen heittäytyminen ). Joskus tuntuu, että on oikeasti mentävä toiseen huoneeseen ja laskettava kymmeneen hyvin hitaasti..
Kyllä, kyllä minä koitan olla kärsivällinen, kuuluu tähän ikään eikä siitä toinna suuttua toiselle, mutta kyllä tässä oma hermo on kireällä
( liian hyvään tottuneet vanhemmat ). Alkoi ketuttaa tuo pikkumiehen kiukuttelu ja tempaisin sen sänkyyn toistamiseen tänään kiskomaan unta palloon
( tosin just taisi lentää vaippakori alas hyllyltä. Ipana, kun osaa tulla pinnasängystä nätisti alas meidän sängylle ja sitä sitten yhtä ketterästi lattialle ). Hampaatkit tietysti voi kiukuttaa, koska tuo syömisongelma on suuri
( paino on sievoisessa laskusuunnassa ) .
Ja tästä tämä vain pahenee, toivottavasti kärsivällisyyteni kasvaa samaa tahtia..
Entäs muut äidit? Onko uhmaavia pikkutaaperoita? Palaako teilläkin joskus hermo?
EDIT: Joo, kahvikupillinen auttoi asiaan.. Kiva kirjoittaa noita postauksia tunnekuohuissa.. No ompahan rehellistä tekstiä