2012/07/24

Lapsellisia pohdintoja



Ihan päälimmäisinä mietin tulevaa lastani, ennen kaikkea sukupuolta, vaikkei se olekaan se merkityksellisin asia. Tervettä lasta aina toivotaan ( ja ollaan todella kiitollisia yhdestä sellaiseta ), mutta tuskin sairaskaan olisi yhtään sen vähemmän rakkaampi. Olen pohtinut tätä toista muksua poikana, miettinyt pojalle nimiä valmiiksi, mutta tuntuu, ettei mikään poika yksinkertaisesti voi olla Mikaelia upeampi persoona. Näen itseni farmariautolla ajeluttamassa poikiani reeneihin, lätkäkassit oven edessä eteisessä ja miljoonat autot lastenhuoneen lattialla. En osaa kuvitella meille mitään tyttömäistä, vaikka tyttöjen hempeät mekot saavatkin sydämeni heittämään kuperkeikkaa. Mikaelista tulee loistava isoveli kummalle tahansa.¨

Toisaalta olen myös 90% varma, että meidän lapsiluvuksi jää 2. Se tuntuu luontevalta, eikä minulla ole mitään intoa olla enää raskaana tämän kerran jälkeen. Kaksi tuntuu hyvältä määrältä, riittää vanhemmat, rakkaus ja ne rahatkin ehkä, vaikkei se siitä koskaan ole ollut kiinni. Tänä aamuna surin ensimmäistä kerta sitä, että jos lapsi on kuin onkin poika, niin en saata koskaan kokea miltä tuntuisi olla tyttölapsen äiti. Osittain salaisesti ja varovasti haaveilenkin tytöstä, saisi kokea molemmat. Keksin minuutissa n.10 ihanaa nimeä mahdolliselle tytölle. En tiedä, mitä rakenneultrassa paljastuu, mutta pelkään, että oli sitten kumpi tahansa, niin koen jonkun pettymyksen tunteen. Tiedän, että se menee hetkessä ohi ja syntyvä lapsi on varmasti Mikaelin lisäksi rakkainta koko maailmassa.

Mikael on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi luonteeksi, vieraskorea kyllä viimeiseen saakka, mutta kotona täysin pidättelemätön peto. Tuntuu, että ei-sana on meillä se yleisin. On alkanut pelottaa, että Mikaelilla iskee vauvan syntymän aikoihin tosi paha uhmisvaihe ja ne pitkät päivät kotona tulee olemaan pientä henkistä kuolemaa ( minusta tähän väliin on turha tulla mussuttamaan, että itse olet lapsesi halunnut ja sinun on nyt vain kestettävä, että voi voi. Tottakai olen, mutta se tulee olemaan silti uskoakseni toooooosi raskasta ja kaikesta selviää kait ajan kanssa). Entä jos Mikael kokee sen, että vauva vie hänen paikkansa?
Tai miten sitä aikaa ylipäätään riittää tasapuolisesti kahdelle? Varsinkaan, kun Kuopiossa ei ole isovanhempia alkuun auttamassa jos sattuisi vaikka taas tulemaan kohtutulehdus ja ensimmäiset viikot kuluvat korkeassa kuumeessa. Aamuherätykset ovat nytkin kauhean vaikeita, entäs miten vaikeita ne on sitten, kun ensin valvoo yöt vauvan kanssa ja sitten Mikaelin kanssa pitäisi nousta aamiaiselle.

Parisuhteelle tuskin jää aikaa aluksi. Toivottavasti ollaan sen verran vahva tiimi, että jaksetaan ensimmäinen rankka vuosi. Tuntuu, ettei Mikaelinkaan syntymän jälkeen jaksanut parisuhdetta hoitaa, entäpä nyt sitten. Meistä tulee varmaan tosi tappeleva pariskunta ( ei siis sillä etteikö muka nyt oltaisi, vaikka olen koittanut petrata omaa pinnaani ).

Ps. Missä se keskiraskauden jaksaminen? Missä energia?
Ps(2). Tää vhh-juttu on toosia vaikea, hankala alku..

2 kommenttia:

  1. Minuakin pelotti rakenneultraan mentäessä, että mitä jos jostain kumpuaakin se pettymyksen tunne. Olin ajatellut meille tyttövauvaa, mutta poikahan se oli ja siinä samassa kasvoilleni levisi hymy ja näin itseni kahden mahtavan ukkelin kanssa.

    Eiköhän ne hormonit hoida homman ja anna molemmissa tapauksessa ilon tuntemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) uskoisin myös näin. Tuntuisi " väärältä " pettyä sukupuoleen vaikkei tunteilleen voikaan mitään.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...