2012/07/20

sokerirasituksessa

Empä muistanut alkuunkaan, miten kaamealta se sokeriliemi voikaan maistua 07.30 aamulla, kun olet ollut syömättä kellon ympäri. Mieshoitaja ( oi, mikä tapaus! ) katseli suhteellisen huvittuneena aikansa, kun koitin juoda muovimukista vadelmasokerivettä ja kun lopulta olin saanut sen samperin mukillisen alas, niin hän totesi talon tarjoavan santsikierroksen. . Ilmeeni venähti kirjaimellisesti metrin alaspäin.

Muistin kyllä, että se liemi alkoi viime kerrallakin väsyttää ihan kiitettävästi, mutta oli siinä itselläänkin vähän hasardit olot, kun hoitaja tuli herättämään minut toiseen verikokeeseen. Olin nukahtanut aulaan tuolille kädet puuskassa ja pää betoniseinään nojaten. On siinä varmaan ollut ihmisillä kiva katsoa, kun torkuin melkein tunnin laboratorion edessä.  Ikinä ei pidä ajatella: " Jos nyt vaan ihan pieneksi hetkeksi suljen silmät tästä.."

Tuloksia odotellessa, yllätyn jos ne sokerit eivät ole koholla.








3 kommenttia:

  1. Mulla on kans sokerirasitus eessä, en kovin innolla odota. Mutta mua kummastuttaa miksi mulla on se aika myöhään, joskus vasta kuulemma rv 24 tms. Se tehdään mm. Nooan ison syntymäkoon vuoksi ja oisin ite toivonut, että ois tehty se jo nyt näillä viikoilla. Jos jotain on pielessä, niin jäis sitten aikaa enemmän korjailla ruokavaliota jne. Mut mä oon oottanu kokiksen makusta juomaa, onko se nykyään vadelmaa!

    VastaaPoista
  2. Miksköhän mulle ei ole neuvolassa ees puhuttu sokerirasituksesta mitään :o
    Täytyy muistaa ens kerralla ottaa asia puheeksi itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut testattiiin, kun viime kerralla oli sokerit korkeella ja painoa tuli tosi paljon ja tosi äkkiä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...