2012/08/16

Synnytyspelko

Koin esikoiseni synnytyksen kamalaksi, tiesin kyllä kivusta (  koen kipukynnykseni korkeaksi ) ja kivunlievityksistä ja siitä, että tuskan jälkeen kaikki palkitaan ja saan vihdoin oman lapseni syliin, olin myös täysin kykenevä synnyttämään alakautta. Silti minut lopulta leikattiin ja leikkauksen syy jäi itselleni hämärän peittoon. Synnytyksen virallinen kesto 25t 25min, vaikka olin 2 aikaisempaa päivää kärsinyt kivuliaista supistuksista. Vuorokaudet olivat tuskaa ja epätoivoa täynnä.

Tuntui, ettei sairaalan henkilökunnalla ollut aikaa kuunella toiveitani ja kysymyksiäni synnytyksen aikana, eikä sen jälkeenkään. Kivut olivat sietämättömät, eikä niihin auttanut mitään, lopulta vaan hengitin ja itkin tuntikausia, koska en yksinkertaisesti tahtonut muuta, kuin vain kuolla siihen sänkyyni. Kukaan ei rohkaissut, eikä kertonut miten kipua voitaisiin helpottaa, minua vilkaistiin vain ovensuusta epäsäännöllisesti. Yhtäkkiä vaan alkoi sitten tapahtua, lääkäri halusi leikata, enkä edes ehtinyt tajuta koko asiaa, kun minua jo siirrettiin leikkaussaliin.
Panikoin. Luonnollisesti.

Pelotti ja ahdisti ja tuntui, että olen kuplassa eikä kukaan kuulisi minua. Huusin Markoa, vaikka hän oli vieressäni ja tuntui, että pyörryn aivan sillä sekunnilla. Muistan valoja ja kovia riuhtaisuja, kun minut siirettiin sängystä toiseen. Leikkaus oli nopeasti ohi ja nukahdin/pyörryin hetimiten, kun poika vietiin pois. Synnytyksestä jäi muutama hassu muistikuva eikä niistä mikään muu, kuin Mikaelin näkeminen kunnolla ensikertaa kapaloituna ja silmät auki, ollut hyvä saati edes muistelemisen arvoinen. Olen käynyt synnytystäni läpi päässäni kymmeniä kertoja ja lopulta päätin vain unohtaa koko kauhean tapahtuman ja keskittyä elämään äitinä.

Mihin jäi se kaunis hetki uuden elämän kanssa?
En jaksanut pidellä lasta edes ensimmäisen vuorokauden aikana kunnolla, en voinut imettää ja tuntui oikeasti, että olisin jäänyt rekan alle. Leikkauksen jälkeen sain kohtutulehduksen kahdesti, eikä kohtu tyhjentynyt kunnolla. Mikaelin ensimmäiset elinviikot ramppasimme sairaalassa, minä olin korkeassa kuumeessa ja jo ajatus aivastamisestakin sai minut itkemään. Olin vihainen ja katkera, en tahtonut synnyttää enää ikinä.
Kukaan ei käynyt synnytystä läpi kanssani, olisin ehdottomasti halunnut. Tilanteesta jäi mieleen vaan pakokauhu. Leikkaushaavakin on edelleen kipeä ja näkyvissä.

Menen ensi keskiviikkona pelkopolille, koska pakkohan tämä kakkoslapsikin on ulos saada joskus. Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta suunnitellusta sektiosta, mutta ajatuksen ääneen sanominen kauhistuttaa itseänikin, tunnen itseni huonoksi äidiksi, kun en edes välttämättä tahdo kokeilla alakautta synnyttämistä, vaikka usein sen väitetäänkin olevan lapselle turvallisinta ja ns. paras tapa syntyä ( eiku olikohan se av:llä, kun joku hokas ettei sektio ole edes synnytys ). Toivon, että pelkopoli rohkaisisi minua kokeilemaan vielä kerran synnyttämistä alakautta, mutta tällä hetkellä ajatuskin kuristaa kurkkua. En tahdo, en pysty, en kykene, enkä osaa.

Onko kenelläkään muulla kokemuksia kamalasta synnytyksestä tai synnytyspeloista? Onko joku käynyt pelkopolilla? Oliko siitä apua?

19 kommenttia:

  1. Mä kävin pelkopolilla O:n odotuksessa. Ipun syntymä oli niin kauhee kokemus että mua oikeesti pelotti mennä synnyttämään. OLI APUA!
    mulla ei oo mitään pahaa sanottavaa Oonan synnytyksestä, oli aivan ihania kätilöitä kun ne tiesi että oon pelkopolipotilas :) suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että se auttoi! Toivottavasti Kuopiossa kätilöt olisivat hieman " lempeämpiä ", kuin Savonlinnassa.

      Poista
  2. Minä ajattelin täysin samalla tavalla odottaessani toista lastani eli Auroraa. Ensimmäinen lapseni Anton syntyi hätäsektiolla ja sitä edeltävät tunnit olivat elämäni kamalimmat. Kun kerroin peloistani tulevaa synnytystä kohtaan minua kuitenkin kehoitettiin kokeilemaan alatiesynnytyksestä ja lääkärit lupasivat, että jos näyttää vähänkään siltä, että synnytys ei etene on se automaattisesti sektio. Eli ei esimerkiksi kokeilla ensin imukupilla kuten Antonin synnytyksessä. Tämän lupauksen turvin uskalsin lähteä kokeilemaan alatiesynnytystä ja onneksi kokeilin sillä Auroran synnytys meni paremmin kuin hyvin. :)

    Voin sanoa pystyväni samaistumaan suhun ainakin jonkun verran ja tiedän, että tuleva synnytys pelottaa. Mutta silti suosittelen lähteä kokeilemaan alatiesynnytystä sillä on tosi pieni todennäköisyys, että se menee yhtä huonosti kuin Mikaelin synnytys. :) Ja mieti kuinka hyvältä tuntuu jos saisit kokea ihan normaalin ja onnistuneen alatiesynnytyksen. Se voisi lievittää ainakin jonkun verran synnytyspelkoasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin kyllä kokea alatiesynnytyksen, mutta pelko siitä kivusta on jotenkin ylitsepääsemätön. On päiviä jolloin olen valmis tappelemaan itselleni sektion ja toisena päivänä mietin, että haluankin synnyttää alakautta. Toivottavasti osaisivat polilla rohkaista :)

      Poista
  3. Nyt tulee suht ruma kommentti, mutta toi, ettei sektio ole edes synnytys sai minut hymyilee ajatuksilleni. Kun anoppi on tämä viisi lasta synnyttänyt, ja kun monet määrittelevät sanan "vittu" sillä, että se on pimpero joka on synnyttänyt viisi kertaa, niin aina tuppaan kommentoimaan anoppiin tämän sanan yhdistettäessä, ettei se mikään aito vittu ole, kun E:n synnytyksessä tehtiin sektio. :D "sieltä me kaikki ollaan tultu" "ähäää, et muuten ole sinä!".

    Turha :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :---D Mikaelkaan ei ole syntynyt, hänet on sektioitu ulos, että hyvää sektion vuosipäivää vaan pojalleni, muistellaan leikkausta ei syntymää ;)

      Poista
  4. Synnytitkö Savonlinnassa? Miulla jäi sieltä ihan "kivat"muistot,paitsi yhdestä kätilöstä,sari oli sen nimi,oikee vattupää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synnytin ja sama nimi jäi minulle mieleen ja ihan samoilla fiiliksillä...

      Poista
  5. Mulla samat kokemukset Savonlinnasta, että ei tarpeeksi kerrottu ja tuettu, rohkaistu ja kannustettu.. Mulla synnytys päättyi kiireelliseen sektioon ja kaikenlisäksi hoitovirheeseen, mekin vastasyntyneen kanssa sitten rampattiin sairaalalla yms. Lapsi nyt 2 v. ja uutta lasta en uskalla vielä edes ajatella huonon kokemuksen takia. Kovasti haluaisin asiasta puhua mutta nyt kun aikaa on mennyt, kaikkea ei edes muista.. synnytys käytiin suppeasti läpi sairaalalla ennen kotiin lähtöä ja mun tietoihin kirjattiin, että "äiti on mietteliäs synnytyksen suhteen". Meillä imetys yms. lähti hyvin sujumaan ja lapsi tuotiin mulle heräämöön rinnalle jne. siitä tykkäsin! Kirjoitathan tänne vielä kokemuksiasi pelkopolista! Toki nythän ilmeisesti synnytät Kuopiossa eli isommassa sairaalassa ja uusien hoitajien ja lääkärien kanssa eli tilanne senkin osalta sulle nyt taas uusi. Ps. "hauska" kommentti tuosta Sari-kätilöstä, mulle taisi sattua sama tyyppi ja tosiaan synnytys meni sitten miten meni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten jos joskus rohkaistut toista lasta ajattelemaan, niin toivottavasti saat puhua synnytksestä ja käydä sitä läpi! Jaan kyllä kokemukseni pelkopolista, toivotaan että siitä on apua! Joo toi samainen kätilö oli minullakin..

      Poista
  6. Mie kans synnytin Savonlinnassa, synnytys meni hyvin ja nopeasti, ennen tytön syntymää oltiin sairaalassa 3,5h. Tosin siitä ajasta oltiin melkein 2h yksin kaksin huoneessa, eihän ne uskonu että ensisynnyttäjä vois aueta niinkin noppeesti.. Mutta kaikki meni kuiteskin hyvin, siitä oon tyytyväinen. Ja synnytyksessä auttanut kätilö oli aivan ihana, Leena nimeltään. Sitten niistä muista kätilöistä miulla ei ookkaan mitenkään paljon hyvää sanottavaa, tosi moni oli töykeitä ja tiuski, eikä meitä käyty kattomassa, meillä kun meni kaikki hyvin niin miksikäs sitä, siellähän ne pärjäs... Mutta toivottavasti sie saat apua pelkopolilta ja saisit puhuttua kaikki pahat mielestä. Ja isompi sairaala, on ehkä vähän erilainen meininki ku tiälä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon miettiny, että tahtoisin itsekin kätilöksi, jotta muiden ensisynnyttäjien ei tarvitsisi kokea sitä, etteivät kätilöt olisi välittäneet. Tiedostan ja ymmärrän kyllä, että työ on kiirrellistä ja haastavaa, eikä aikaa vaan ole kaikille ja yövuorot ovat oma lukunsa ( ja sen, että koska olin eristyspotilas niin ylimääräistä vaivaa aiheutti laittaa suojapukuja yms, jonkun pienen kysymyksen takia ). Toivottavasti KYSsillä asiat on toisin :)

      Poista
  7. Multa esikoinen leikattiin, perätilan takia.. Kaikki oli loistavasti ja 2 viikko synnytyksen jälkeen olin jo lapsen ja koiran kanssa lenkillä. Toisen aikaan iski ihan kauhea pelko synnytystä kohtaan, synnytys on tuskaa: ihan samoja tuntemuksia kuin sinulla: tuntui kuin kukaan ei olisi kuunnellut, lapsen sydänäänet heikkeni ja hävisi, käskettiin vain puskemaan, vaikka itselläni oli paniikkikohtaus päällä, en saanut henkeä ja meinasin sekä pyörtyä, että tukahtua oksennukseeni.. Huudettiin vain, että jatka ponnistamista, tai tää lapsi ei selviä, enää ei lähdetä leikkaamaan. Jotenkin sitten sain kuitenkin terveen tytön syliini, mutten muista synntystä ollekaan: olin jossain elämän ja kuoleman rajamailla, ainakin siltä tuntui, en ollut läsnä, en ruumiissani enää. Katsoin tilannetta jostain syrjempää ja koitin huutaa, etten jaksa.. Järkyttävä pelko jäi jälkeen, pahat repeämiset eivät helpottaneet arjen pyörittämistä: en päässyt itse ylös sängystä, en voinut kulkea portaita, mies kanto minut ja lapset alakertaan ennen kuin töihin lähti, vietettiin päivä olohuoneen sohvalla, kun en muualle kunnolla päässyt. Kauppaan pystyin lähtemään vasta reilu 2kk synnytyksestä.. Mikään ei mennyt niin kuin olin ajatellut tai mikä olisi mielestäni ollut normaalia, ainoa positiivinen asia oli se, että tytär on täysin terve, eikä sydän lakannut sykkimästä.. Synnytys kesti yli 16h, ponnistusvaihe lappujen mukaan vain vajaan 20 min. Viimeksi sype-polilla suhtauduttiin tosi nihkeästi. Kun en osannut selittää MIKÄ se yksi juttu tässä synnytyksessä pelottaa, niin tuomio oli alatiesynnytys. Ne perusteli asiaa, sillä, että teeskentelin hengenahistukseni ja paniikkikohtaukseni sype käynnillä, eivät uskoneet, että oikeesti oli huono olo ja pelotti niin, että jalat tärisivät, silmissä sumenee ja hengitys lähes salpaantui.. Juu, tosiaa, teeskentelyä.. Oli niin toivoton olo, neuvolakin toivoi uutta aikaa, mutta sypeltä tuli vastaus, että ovat minut tavanneet ja vastaus on edelleen: normaali, ei tarvita jatko käsittelyä.. Niih, että aika kauhulla odotan tätä kolmosen sype käyntiä ja sitä millasen tuomion sieltä saa.. Sektiota vastaan mulla ei ole mitään, koska siitä ei jääny negatiivista, vaikka leikkaus on aina leikkaus. Mutta oon koittanu unohtaa ja kiertää ajatukset koko ajan pois synntyksestä, sillä joka kerta kun mietin niin tulee oksennus, paniikki ja hengenahistusta.. Tää raskaus ei ollu suunniteltu, mutta ihana ylläri silti, en vain tiedä miten selviän tästä loppuajasta, kun se väistämätön on silti vielä jollakin tavalla edessä.. Pelottaa, ahistaa ja tuntuu välillä ihan kamalalta.. toivotaan, että selvitään hengissä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhea, mitä olet joutunut kokemaan!!
      Tuo on jotenkin minusta kauhean väärin, että hakeudutaan sype-polille ja sitten sieltä tulee tuommoinen tuomio. Nostan hattua, että olet selvinnyt! Täyttelin just sypelle lappuja, ja niissä oli rasti ruutuun systeemillä, mikä pelottaa. Raksitin kaikki. Erityisesti pelkään, että kontrolli taas katoaa. Itseni puolesta en ole huolissani.

      Kauheeta, toivottavasti tää teidän kolmas synnytys olis maailman paras!

      Poista
  8. Mulla kanssa synnytys mietityttää. Mulle on kyllä lupailtu, että jos vauvan kasvu on samanlaista kuin Nooalle niin tehtäis käynnistys paria viikkoa ennen laskettua tai sitten vaihtoehtoisesti sektio. Ite haluisin mieluummin käynnistyksen, koska mä puolestani kammoan sitä sektiota yli kaiken. Mutta sitten jos vauvan paino menee sinne yli neljän kilon, niin en kyllä tiedä uskallanko alakautta koittaa. Toinen erbi ei kuitenkaan oo haaveissa, tai ties mitä muuta siinä vois käydä.. Toisaalta hirvittää, että mitäs jos ne ei oikeesti pidäkään sanojaan vaan antaa raskauden mennä yli lasketun? Pitää kai joka kerta polilla muistuttaa ja painottaa taustaa. Jestas. Tsemppiä sulle ja pelkopolia mäkin suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kun teillä oli se erbi-kokemus. Otat asian esille vaikka joka kerta, kyllä mielestäni äidillä pitäisi olla mahdollisuus valita lapsen syntymäaika ja tapa, jos kaikki on lapsen ja äidin eduksi.

      Poista
  9. Eli muillakin jääny kammoja tästä Sari-kätilöstä :D Miulla meni kotona lapsvedet ja kun pääsin sairaalaan ni tää ihana naikkonen vei miut vaan ylös odottelee,ja jotain vaa tiuski siinä..sit kysy et mitä kivunlievityksiä haluat,niin enhänminä siinä niitä muistanu ku supistuksia tuli jatkuvasti ja kivut helvetinmoiset niin käyppä siinä sit muistelee niitä..Sit tuliki lähtö salii ja laps pihalle samantien,ei siinä mitään kernnyt saamaa :D

    VastaaPoista
  10. Suosittelisin sinulle doulaa. Ihan vain pelkästään tueksi vaikka raskausajaksi, jakamaan pelkoa ja käymään läpi mennyttä ja tulevaa. :) Vaikka ei synnytykseenkään tulisi, mutta hänestä voisi oikeasti olla apua.

    VastaaPoista
  11. Mulla on takana sekä sektio että imukuppialatiesynnytys. Voin sanoa, että kipu alatiesynnytyksen aikana ei ole mitään (edes imukupin kanssa) verrattuna siihen sektion jälkeiseen vuorokauteen. Hyrrr. Eli suosittelen menemään pelkopolille ja synnyttämään alateitse, jos sulla on se kipu pelon syynä :)

    Ja ota eppari :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...