Vauhti kallossaan ja bensaa suonissaan

Vaikkei me tietoisesti olla opetettukaan Mikaelia olemaan poika, niin kyllä se vaan selvästi poikalapsi on, vaikkei vaippaan katsoisikaan. Mikael on nimittäin uskomattoman kiinnostunut autoista.
Mikael osaa nimetä varmaan kaikki liikenteessä liikkuvat kulkupelit mopoista, tiehöyliin ja roska-autoista pyöräkuormaajiin, osataan niiden värit ja hyvä ettei merkitkin. Mikael lukee kaikista mieluiten autokirjoja ja jää tuijottamaan auto-ohjelmia yhtä herkästi, kuin lempipiirrettyjä. Poika on myös kova esittelemään lelukopastaan omia autojaan kaikille vieraille.

Ikuistin tänään pojan katsomassa TopGearia nauhalta, oli maissia eväänä ja opeteltiin samalla olemaan ilman vaippaa ( potta ja pyyhe käsien ulottuvilla!! ). Oli se vaan niin intensiivistä tuijotusta, kun eriväriset autot vilahtivat ruudussa. Tuleekohan Mikaelista rallikuski vai autokorjaaja? Tykkääköhän pikkuvelikin autoista?

Viimeinen kolmannes?

Rv 27+0, nytkö se viimeinen kolmannes alkaa? Mihin tää aika katoaa?
Toisaalta voisin pikakelata tän elämän tonne tammikuulle, silloin meillä viimeistään pieni odotettu nyytti kotona. Tahdon mun vauvan nyt heti kotiin tänne rakkaittensa luokse, olen jo nyt lopen kyllästynyt raskauteen ja tiedän, että tämä toistaa itseään, mutta olen katkeroitunut jo niin tähän, että muut pystyvät raskaudesta nauttimaan ja minä en, että olen lakannut ajattelemasta koko asiaa. Tähän vaikuttaa myös se, että tulee synnytys väkisin koko ajan mieleen. Vauva on varmasti aivan yhtä ihana ja rakas, kuin Mikaelkin, mutta olen vihdoin alleviivannut sen, että tämä tosiaan on viimeinen raskauteni, en kestä tätä oloa enää yhtään. Toinen kolmannes jäi mieleenainoastaan närästyksenä ja selkäkipuna.

Eli se ihana ja kultainen keskiraskaus karkasi taas käsistä, joten tämä tuska vaan pahenee loppua kohti. Otin masukuvankin aamulla, mutta maha oli aivan karsean näköinen, muoto oli muuttunut tosi hurjasti ja itku pääsi, kun en " onnistunutta " kuvaa saanut. Saatte tyytyä tähän kuvaan, missä on turvallisesti vaatteet päällä.

rv 27+0

Nää raskausaiheiset postaukset vaikuttavat itsestänikin masentavilta, mutta hyvähän kaikki tuntemukset on rehellisesti kirjata ylös, sillä sitten, kun jälkeenpäin iskee vauvakuume, niin luen jokaisn tekstin huolella ja tunteella läpi. Tähän en enää vapaaehtoisesti ryhtyisi, vaikka joskus haluaisinkin kolmannen lapsen. Jos sellainen on pakko saada täydentämään meidän onnea, niin adoptoidaan kyllä sitten. Olo on masentunut syksystä ja sitten tästä raskaudesta, syön suruuni ja eristäydyn ihmisistä, täällä Kuopiossa on yksinäistä, mutta yhden uuden kaverin olen onneksi saanut ( <3 Sanni ).

Typerä stressihuuliherpes, typerä Markon silmätulehdus ja typerä Mikaelin kuiva iho ( käydään näyttämässä neuvolassa ). Ihana Allu on ollut täällä koko viikonlopun naurattamassa lasta, vaikka jostain syystä Mikael on sanonut " hullu eno suihkuun! ".Onneksi maanantaina saadaan Savonlinnasta lisää vieraita ja käydään Ikeassa, voisin myös aloittaa listaamaan isyyspakkaukseen tarvittavat osat, suunnitella joululahjat ja -kortit ja siivota varaston. Kaiessa kurjuudessaankin tää elämä on aika ihanaa.

Ps. Mikael on oppinut laulamaan!! Suurimmat hitit Leijonanmetsästyksen jälkeen ovat " puupa pete, kaikee kookee " ja " Timppa, hei timppa!!..Timppaaa ", ihana lauluääni <3

Tätä on odotettu!!

Eikä vaatinut, kuin monen päivän epätoivon, verta, hikeä ja satatuhatta kyyneltä ja nyt ne ovat vihdoin täällä! Olen niin täydellisen rakastunut! Pellillinen tuhottu noin tunnissa, näytän siltä, kuin odottaisin viimeisilläni.

Täydellistä viikonloppua!

Ps. Markolla on myötäraskausoireita. Tuli eilen kuulemma selittämätön himo laittaa perunasalaattia pakastepizzan päälle.
Ps2. Mikael totesi aamulla hämärässä makuuhuoneessa, että " musta äiti ". Noh, onhan tuo loogista, kun ajattelee ettei  kuuden aikaan hämärässä paljoa värejä erota. <3

Stig, voisitko mennä pois päästäni?

Ääh, miksi tämä soi jatkuvasti päässä?

Näin tuossa joku aika sitten Citymarketissa kassajonossa edellä olevan mummohenkilön ostoskorissa tämän cd:n ja näin elävästi jo mielessäni, miten herttainen rouva olisi pukeutunut leopardikuosiseen ihonmyötäiseen mekkoon ja punaisiin korkkareihin ja tämä soisi taustalla. Etenkin kertsin kohdalla olisi puuhkahuivi viuhunut lassona pään yläpuolella ja sitten yhtäkkiä olisi ilmestynyt pusikosta paidattomia latinomiehiä..Siitä lähtien tämä on soinut päässä lähes taukoamatta.

Vaikka tää kappale on tarttuva ja ihan jees muutenkin, niin silti kaikella kunnioituksella Stig, poistu jonkun toisen päähän tai mene ottamaan ryyppy. Tiedän tämän menneen yli, koska tanssahtelin ja lauleskelin tätä keittiössä ihan tunteella ( samalla valmistaen possukastiketta ) ja alakerran naapuri alkoi nauraa, kun oli kuullut avoimesta ikkunasta koko esityksen..
Ei hävetä ei..

Sype-polilla & neuvolassa

Sype-poli
* Eksyin ensin, onneksi lopulta suunnistin jopa oikeaan rakennukseen. Kivat nää selkeät ohjeet + olematon suunnistustaito.
* Täytin esitietolomaketta psykiatria varten ja pisti silmiin kohta, jossa kysytään, että onko paino pysynyt ennallaan vai laskenut. Onko tää joku automaattinen olettamus, että ainoastaan masentuneet laihtuvat?? Koen kyllä lihonneeni joka kerta..
* Psykiatrin mielestä kokemani on ollut " kauhean traumaattista ja pelko on ymmärrettävissä ". Tosin silti tuntui, että olennaisin asia, eli pelko kipuun ja kontrollin menettämiseen  sivuutettiin ja suurin pelko olisi synnytyksen pitkä kesto.
* Käyn juttelemassa muutaman kerran vielä ennen raskautta. Voin tavata lääkäriä, jos tunnen tarvetta vaikka rauhoittaville lääkkeille.
* Olin hemaisevalla tuulella aamusta johtuen, ilmaisin asiat näin: " tän lapsen odottaminen ei kiinnosta paskaakaan ja se aiheuttaa tosi pahaa syyllisyyttä, kun lasta rakastan kuitenkin tosi paljon " ja " vauvalehtien onnelliset odottajat on ihan vitun perseestä ". Tosi kypsää hei.
* Jatkan sitkeästi yrittämistä, ehkä se polilla ravaaminen auttaa myöhemmin..(?)
* En edes porannut käynnillä.

Neuvola
* Hemppari oli 108, ihmekään jos väsyttää
* Sf-mitta oli 4cm PIENEMPI, kuin Mikaelista samoilla viikoilla.
* ESBL-kantajuutta ei ole enää uusimpien testien mukaan!! Hurraa!
* Menen sokerirasitukseen ja maksa-arvot testataan.
* Verenpaine ok, liikkeet ja sydänäänet ja muut kunnossa! <3


Ps. Mikaelilla on kauheeta ihottumaa joka puolella. Suositelkaa jotain hyvää rasvaa erittäin kuivan ihon hoitoon, meidän konstit loppuu pikkuhiljaa.

Sain muuten hyvitykseksi vaahtokarkkeja ja vadelmalimua. En jaksa olla miehelle vihainen.

Paskaa huomenta kaikille

Hei sinä.

Aamuni on ollut erittäin ihana.

Nousin poikamme kanssa kuudelta ylös, uskaltaisin veikata, että sinä et nousisi omalla vuorollasi ( kerran viikossa ) silloin, vaan turhautuisit ja kantelisit poikaamme makuhuoneiden väliä ja turhautuisit lisää ja purkaisit sen lopulta lapseen. Aurinkoinen poikamme muuttuisi heti kiukkupussiksi ja sitä kiukkua jatkuisi aina päiväunille asti. Käytin pojan aamupesulla ja laitoin aamupalan. Ajattelin, että koska olen poissa Mikaelin lounas- ja päiväuniajan, niin voin ihan hyvää hyvyyttäni tehdä lämpimän ruoan teille valmiiksi. Vaikka voisithan tehdä se ihan hyvin itsekin, kuten minä teen kaikki arkiaamut ja suurimman osan viikonloppuaamuisinkin. Ja vaikka osaava olenkin, niin porkkanoiden kuorimen, kanan paistaminen, salaatin tekeminen ja mustikkaisen lapsen syömisen vahtiminen saattaa olla näin raskaana pikkuisen liikaa jopa minulle. Pyysin sinua ja ylimääräisiä käsipareja apuun. Lapsi oli yltäpäältä mustikassa ja lopen kyllästynyt aamupalaan, mutten voinut lähteä pesemään naamaa ja käsiä, koska kanat olisivat palaneet pohjaan ja silloin te ette olisi niitä syöneet. Oletan, että sinulla on velvollisuus kuitenkin lastasi kohtaan ja pyysin tosiaan auttamaan, ei olisi kuin tarvinnut nostaa poika tuolista ( raskaanaollessa hyvin haastavaa 10kg painavalla taaperolla ) pestä pojan naama ja kädet ja sitten olisit saanut jatkaa kauneusuniasi ihan rauhassa. 

Kävit kääntymässä keittiössä, niistit nenän ja painuit takaisin sänkyyn.

Kiitti vitusti kauheasti. Lahjoin poikaa hapankorpuilla, paistoin kanat, pesin pojan, puin päivävaatteet päälle, tein ruoan loppuun, siivosin keittiön, viikkasin pyykit kaappiin ja laitoin toisen koneellisen pyörimään, siivosin olohuoneen ja imuroin. Tämä kaikki ennen kello kahdeksaa. Tulin miettineeksi, että on tosi kiva saada näin paljon arvostusta ja kiitosta sinulta näistä kotitöistä ja lastenhoidosta. Ehkä joku päivänä pakkaan laukut ja lähden ja toivon silloin saavani sinulta edes kelvolliset suositukset siivoojana ja lastenvahtina. Ehkä seuraavassa paikassa saisi jopa palkkaa?

Ja en muuten tarvitse sinun kyytipalvelujasi tänään, kävelen mielummin vesisateessa vajaan tunnin sairaalalle ja takaisin. Jos sillä välin ruokkisit lapselle sen päiväruoan ja laittaisit nukkumaan, niin voit sen jälkeen jatkaa uniasi. Koitan juosta kotiin niin, että ehdit lähteä kouluun ennen puoltapäivää. En lupaa mitään, ylämäessä kuitenkin alkaa supistamaan niin, että kävelytahti tuskin on mitenkään kauhean nopea.

Tiedän, että olen pikkumainen, kyllähän minun pitäisi äitinä ja naisena selvitä kaikesta valittamatta. Ja raskauden ei pitäisi antaa vaikuttaa, vaikka olenkin herkillä. Anteeksi, että edes ylipäätään häiritsin alunperinkään nukkumistasi. Koitan hyvittää tämän jotenkin iltapäivällä, älä ole minulle vihainen, pesin jopa sinun pyykkisi.

Jatka kauneusuniasi. En puhu sinulle tänään.

- #*"@!?% kotiorja  Sini

EDIT: ei sitä miestä tarvitse välttämättä kivittää, kyllähän itsekin ymmärrän, kun ollaan räkäisiä ja väsyneitä, niin ei vaan jaksa. Sietokyky raskaana on kaikkeen jotakuinkin 0.

Jokaiselle vähän jotakin

Aloitan nykyisin useimmat aamuni niin, että olen luonut Spotifyhin oman soittolistan, jolla olisi tarkoitus saada se piristysruiske jo 06.30 joka aamu, kahvikupin kanssa kieltämättä ihan kiva kombo. Olen huomannut, että niinä aamuina, kun Marko ottaa tämän ns. aamuvuoron, niin kaikki menee päin persettä. Minun on ehdottomasti saatava tehdä asiat itse ja tasan siinä samassa järjestyksessä, kuten aina ennenkin. Pakkomielle? Ehkä vähän.

Pötsin kasvatusta Kotipizzalla jatkettu. Huppari ratkeaa jo liitoksistaan, mutta se lentääkin roskikseen heti raskauden jälkeen ( Miksi Ginatricot ei enää tee tuon mallista pitkää hupparia?!! ). Piti laittaa tänään päälle muutakin, kuin collarit, kun Mikael tahtoi ehdottomasti mennä bussilla kiippatorille.

Käytiin kiertelemässä kirpputoreja ja kauppoja sitten koko perheen voimin. Havaitsin selvästi vaunuihmisten räjähtäneen määrän keskustassa ja muistin, että lapsilisät ovat tileille kilahtaneet. Pääsin vihdoinkin apteekkiin ( ystäväni huuliherpes kylässä ja naamanpesuaineet loppu ) ja hakemaan postissa lojuneet paketit. Ja ostamaan maitoa ( jota kuluu pelkästään närästyksen hoitoon melkein litran päivässä..).

Pikku2 sai kirpputorilta bodyn ja ypyn

Vihdoin sain siis kauan kaipaamani H&M:n paketin, jonka sisältö oli tällä kertaa ainoastaan Mikaelille. En muista milloin olisin itse viimeksi Mikaelille mitään hommannut, joten halusin vähän piristystä vaatekaappiin. Saatiin pojan mielestä hieno "pöntä"paita, farkut, joissa riittää pituus, mutta muuten pysyvät laihalla lapsella jalassa, neonkeltaisen/-vihreän hupparin ja perus pitkähihaisia trikoopaitoja.

Lisäksi erittäin suuri kivi vierähti sydämeltä pois, nyt on Mikaelillekin KAIKKI talvitamineet hommattu ja voidaankin odottaa pakkasia. H&M:n paketista paljastui karvahattu ( johon viime talvena rakastuin ) ja Sokokselta löytyi alekorista Reiman toppahanskat ja käytettyjen lastenvaatteiden kirpputorilta Marko osti meille Kuomat talveksi. Meillä on valmiina huivit, villasukat, kevyttoppapuku ( kiitos mummon ), siistimpi toppatakki ja -housut ja ryönäkeleille käytettynä saatu toppapuku.

Tälläistä meille, materia tuo hetkellistä onnea.

( VAIKKA UNOHDIN NE KIROTUT TORTTUTARPEET SINNE ISOON KAUPPAAN!! )

Tiedät olevasi raskaana kun..

..Menet lähikauppaan hakemaan joulutorttutarpeita, koska niitä nyt vaan oin yksinkertaisesti pakko saada tasan heti, ei muuta vaihtoehtoa. Koko puljusta ei löydy aineksia ja kysyt kassaneidiltä itkupaniikkia pidätellen, että miten ois? Oisko?
Kassaneiti toteaa erittäin vittumaiseen asialliseen tyyliin, että taidat olla asian tiimoilta hieman aikaisessa liikkeellä. Saat kassalla itkukohtauksen ( itkuraivarit pihalla ) ja ostat suklaata ( vaikka Fazerin vanilijamansikkaa ) ja juokset kotiin, heittäydyt sängylle ja itket vähän lisää. Miehesi tuntuu idiootilta tullessaan kyselemään, miten kävi. Sillä ois sellainen tyhmä virne kasvoillaan. Se ansaitsisi turpiinsa, mutta saa nyt luvan lohduttaa. Herkkää? Jep.

Tää on niiiiin tasan viimeinen kerta raskaana. Hyvää keskiviikkoa!

Olen alkemisti

Tänään ei olla vedossa, ollaan  kaikki väsyneitä ( paitsi masuvauva ), räkäisiä, kiukkuisia ja nyt lasagneähkyssä. Mikaelin iho on todella kuiva ja ärtynyt ja rasvat haisevat nenääni tosi pahalta, olemme kuitenkin päättäväisesti harjoitelleet ilman vaippaa olemista ja oikeastaan juuri meinasin tulla kehumaan tänne yliampuvasti taitavaa lastani, mutta saatiinkin komea lammikko jääkaapin eteen. Aina ei voi voittaa. Salatut elämät ja Täydelliset naiset - I`m coming, nyt loppui tämä todellisuus tältä erää. Aivot sammuvat automaattisesti kahdeksan minuutin kuluessa.

Ps. Liityin seuraamaan joulublogeja. Voitte virallisestti lyödä hullun leiman otsaan. Punaisella kiitos.

viha-rakkaus-suhde : sunnuntait

Meidän suhde sunnuntain kanssa on vähintäänkin ristiriitainen.

Meidän sunnuntait on tylsiä. Tietysti Markon kotona oleminen helpottaa muutamia käytännönasioita, mutta tuntuu, että sunnuntait ovat muuten niin turhia päiviä ( televisiosta tosin tulee Awkward, mitä joudun odottamaan koko päivän.. ). Olen tänäänkin herännyt puoli 7, keittänyt aamukahvit ja laittanut aamupalapuurot, puunannut keittiön, tiskannut ja tehnyt lounaalle salaatin jo ennen yhdeksää. Sitten ollaan lörskätty piirrettyjen parissa, käyty lenkillä koko perhe, pesty pyykkiä, tehty lounasta ja sen jälkeen kiskoin reippaasti yli kaksi tuntia päiväunia. Välipala, päiväkahvit, lörskäystä ja uudelle lenkille Lidlin ja K-kaupan kautta kotiin tekemään ruokaa. Nyt vain odotetaan iltaa ja sitä, että Nukkumatti ottaa Mapusta yliotteen ja kämppä hiljenee ja saan polttaa olohuoneessa kynttilöitä. Huomenna alkaa maanantai, enkä oikein tiedä odotanko innolla vai kauhulla uutta viikkoa, joka tuo siis tullessaan neuvolaa ja sype-polia ja postipakettien noutamista ja ehkä jopa saadaan taas viikonloppuvieras/-vieraita Savonlinnan suunnalta.

Jos jotain kivaa sunnuntaissa niin se, että uusi viikko poksahti rikki ja laskettuun aikaan on oikeasti alle 15 viikkoa aikaa. Nimi valitsematta, kummit valitsematta, äitiysavustus hakematta. Vielä ehtii? Voisihan sitä tietty opetella ne pullatkin leipomaan, niin kuin piti jo muistaakseni viime raskauden aikana..

Ps. Päätin jo pikkujoulupäivän. Olen aivan liian innostunut joulusta tänän vuonna..Ja anteeksi mikä kuukausi nyt olikaan? Syyskuu?!

Se kaikista komein

Kauhian komeaa pikkumiestä on ilo tiirailla linssin läpi kaikkina tavallisina arkihetkinä.

On kyllä kommee!

Ps. Tässä muuten näkee mielestäni hyvin, miten poikaa pukee myös punainen väri.

Olen kaunis ja älykäs, joten olisi epäreilua olla tähän päälle vielä laiha

Huomatkaa, vasta rv 25 ja paino on jo sillä kymmenluvulla, kuin mitä se oli silloin, kun Mikaelia menin synnyttämään.. 

Terveisin Sini ja + 14kg.

Vielä 6 niin ollaan samoissa, kuin viimeksi... Ehkä ne kaikki lähtee.

Ai miten niin huomattavissa, että ahdistus on saanut minut syömään?

Se kuuluisa pesänrakennusvietti tjsp..

Vaikka olenkin siisti ihminen ja siivoaminen on luonnollinen osa päivärytmiämme, niin joksus se menee aivan yli.
Hinkkaan, järjestän, imuroin ja puunaan kaiken, mitä ehdin ja lopputuloksena kärsin vuorokauden selkäkivuista. Tää on niin raskauden vika, mutta ainakin hetkellisesti meillä näyttää jopa ehkä ihan kivalta. Viime raskaudessa sama homma, yleensä vaihtelin huonekalujen järjestystä päiväkausia, kun mikään ei kelvannut.

Kämppäpostausta saatte odotella, sillä meillä ei_ole_vieläkään valmista.

Kurkistus Vauva2:n vaatekaappiin

Kuten aikaisemmin jo vihjailin, niin koska kyseessä on taas talvivauva ja taas poikavauva, niin vaateongelmat ovat oleet suhteellisen helppoja ratkaista tulokkaan kohdalla. Tietysti pikkuveli joutuu alistumaan kohtaloonsa käyttää veljensä vanhoja vaatteita, mutta Mikaelkin sai lähes jokaisen vaatteensa käytettynä ( ja saa edelleen! ) joten aika tasan menevät murot tälläkin kertaa.

Olen aina tykännyt pukea Mikaelia mustaan, valkoiseen, harmaaseen ja vihreään. Viime aikoina olen löytänyt pojan päälle punaista ja oranssia ja todennut, että värit ovat paljon kivempia, kuin harmaus.
Essin vika on se, että turkoosi ja varsinkin keltainen ovat tulleet uusina tuttavuuksina ja se näkyy Vauva2:n vaatteissa. Miksi poikaa ei voisi pukea keltaiseen, oranssiin, turkoosiin ja violettiin? Mikaelille ei ainakaan koskaan tuo tavallinen sininen ole ollut mitenkään erikoinen.

Vauvalla on muutamat sukat ( muista ostaa muutamat lisää! ) ja ei muuten uskalleta ostaa pienimpiä sukkia, koska isoveljensäkin syntyi suksien kera.  Muutamat sisätossut, joita nyt ei varsinaisesti tarvita vauvalla, mutta jotka ovat aivan ihanat ( ruskeat Mikael sai ukiltaan ja nuo " converset " ostin nettikirppikseltä ja se menee varmaan vähän isommalle lapselle, kuten ne meidän himoihanat Adidaksen kengätkin ) ! Villasukkia ja lapasia varmaan yhdelle tarpeeksi ja sisämyssyissä uskon, että noilla kahdella selviää, onhan ulos tamineet sitten erikseen.

Mikaelilta on jäänyt kaksi nallepukua, fleecepuku ja villapuku toppapuvun alle laitettaviksi, joten välikerroksista tuskin tarvitsee huolehtia. Omistamma kolmet housut koossa 56 ja ne nyt eivät kauaa päälle mene, joten olen panostanut hamstraamaan kokoa 62 enemmän. Uskon, että pärjäämme myös muutamalla koon 56 yökkärillä ja nuo " paksummat " paidatkin ovat lähinnä oman silmän iloksi, vaikka en olekaan varma ovatko ne täysin tarpeellisia, kun vauvalla on aika pitkälti aina pitkähihainen body päällä.  Silmät tykkäävät ainakin ja varsinkin tuo Tutan pingviinifleece <3
Koitan välttää kauheaa vaatemäärää, koska sitten on isompi työ myydä ja antaa vaatteita pois.

Vauvalla on toppapuku, havaitsin koon 62 hyväksi, koska se meni Mikaelillakin ihan koko talven olematta kauhean iso kuitenkaan ( äippäpakkauksen pukuun verrattuna ), tämänkin mummo on lapsenlapselleen ostanut. Omistamma myös beibille nyt 3 potkarit koossa 56 ja useammat sitten koossa 62, koska tooosi äkkiä nekin käyvät pieneksi. Bodeja onkin sitten saatu sen verran, että lukumääräksi sain lyhyellä matikalla 11 pitkähihaista ja 4 lyhythihaista, kaikki kokoa 56cm. Koitan olla ostelematta kauheasti enää tätä pienintä kokoa vaan keskittyä satsaamaan niihin kokoihin, jotka kestävät pidempään.


Tähän on otettava huomioon, että mukaan tulevat tietty äippäpakkauksen vaatteet ( varsinkin töppöset yms ), joten en usko, että tässä joutuu enää henkihieverissä ostelemaan vaatetta, otan kyllä mielelläni vastaan kaikkea, mutta koitan olla maltillinen, lemppareita ei ehdi kuitenkaan käyttää niin paljon, kun tahtoisin.
Muita tulevia hankintoja: tutit, pullot, vaipat yms, sälä!

Todellisia tunteita

Ne sanoo mulle

Tää on nyt sun todellisuus

Tää on nyt sitä, tässä kaikki, 

Tää on lopullisuus

Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan

- Apulanta

Olen läpikäynyt paljon erilaisia tunteita tässäkin raskaudessa, mutta surullisuutta ja tietynlaista masennusta on selvästi vähemmän, kuin edellisessä ja veikkaan sen johtuvan yksinkertaisesti siitä, ettei syksy ole tarpeeksi pitkällä, eikä aikaa ajatteluun taaperon kanssa ole. Nyt paha olo ja negatiiviset tunteet ovat saanet hetkellisen yliotteen. Ahdistaa kirjoittaa näitä ajatuksia blogiin, tahdon pitää negatiiviset asiat sisälläni, siksi viime aikoina on ollut kuvapostauksia. En uskalla kirjoittaa, koska en tahdo väkisin vääntää iloisia asioita. Nyt otan riskin ja kirjoitan rehellisesti siitä, miltä oikeasti tuntuu tällä hetkellä.

Syksyt ovat olleet vuosikausia vaikeita, unettomuus ja syömättömyys/ahmiminen vaivaavat usemmiten heti, kun pimeys laskeutuu. Itku on yleensä ollut herkässä iltaisin ja öisin. Siitä on vain kolme vuotta, kun minut kiidätettiin ambulanssila vatsahuuhteluun, olin niin valmis jättämään tämän paskan. En vaihtaisi elämääni pois nyt, uskon, että oli tarkoitus selvitä tänne asti ja vuosikausia pidemmällkin. Olen saanut paljon enemmän, kuin koskaan osasin edes aavistaa.. Sain perheen.

Tänä iltana olen ollut kuitenkin surullinen ja peloissani. Olen itkenyt ahdistustani ja pelännyt kaikkea mahdollista. Olen pohtinut onko kaikki hyvin vai uskonko kulisseihin jo itsekin. Olen koittanut halata poikaani sata kertaa enemmän, kuin yleensä ja koittanut sanoa monta kertaa, että rakastan häntä niin, että sattuu. En ole uskovainen, mutta tavattoman kiitollinen jollekin ylemmälle taholle siitä, että poikani on juuri tässä, terveenä ja upeana ihmisenä, Mikael on parasta, mitä olen ikinä saanut. Joku väläytti av-palstalla, että väite: " rakkaudesta ei ymmärrä mitään ennen omaa lasta " on paskapuhetta. Itse allekirjoitan sen täysin, vaikka puolisoaan ja lastaan rakastaa aivan eri tavalla, itse en ole tajunnut oikeasta rakkaudesta mitää ennen poikaani. Tahdon pästä sanomaan toisellekin pojalleni, että rakastan häntä koko sydämestäni.

Kun odotin Mikaelia, en osannut pelätä kauheasti sitä, että Mikael olisi sairas tai varsinkaan mitään kohtu- tai kätkytkuolemaa. Meillä on käynyt uskomaton säkä, sillä Mikael on terve, helppo ja älyttömän ihana ja reipas poika. Pelko siitä, ettei voi kadesti sattua niin hyvä munkki on suuri. Pelottaa, että koska en ajattele raskautta ( synnytyspelon takia ) niin se kostautuu ja tulevasta lapsesta tulee vähintäänkin todella sairas, jos edes elävänä maailmaan saadaan. Tahdon siksi päättää jo nimen ja kummit ja kaiken valmiiksi, alkaa hamstraamaan konkreettisesti vauvatavaraa ja iloitsemaan raskaudesta vaikka väkisin ja hampaat irvessä. En tykkää puhua raskaudestani nyt, Mikaelin aikaan olisin puhunut taukoamatta. On syyllinen olo, ja kauhean paska fiilis vauvan puolesta. Se ansaitsisi paremman mutsin. ( Toisaalta tiedän, että nämäkin ajatukset ovat ohimeneviä )

Ulkonäköasiat painavat mieltä, en koe edelleenkään olevani kaunis odottaja, vaan kauhea kasa läskiä
Parisuhdekin surettaa. Sille ei jää aikaa, eikä tarmoa ole vaikka aikaa olisikin. Me maksetaan laskut, kinastellaan kotitöistä ja nukutaan samassa sängyssä. Me ei puhuta, koska aiheita ei ole, toinen on kotona ja toinen koulussa. Olemme kummatkin loppujen lopuksi aika yksinäisiä ihmisiä, joiden on pakko sietää toisiaan, ettei tarvitse olla puhumatta.

Huomenna tulen niin katumaan tätä avautumistani, luultavasti menee poistoon jahka olen tarpeeksi järjissäni lukemaan tämän uudelleen.

Puistohurmuri

Mikael tykkää puistoista ja Kuopiota on siunattu onneksi monella nätillä puistolla. Mikaelin kummisetäkin tuli Savonlinnasta asti vain muutamaksi tunniksi leikkimään meidän kanssamme. Miehet kokkaavat nyt keittiössä ja tuoksusta päätellen mitään ei ainakaan pala pohjaan. Löin muuten ihan tälleen puolihauskana faktana pääni autoon niin kovaa, että oksettaa vielä pari tuntia sen jälkeenkin ( ai miten niin kömpelö raskaana ? ). Sain tilattua Mikaelille myös uutta vaatetta vihdoin ja viimein ja tällä viikolla on vuorossa sokerirasitus terveyskeskuksessa ja ensiviikolla sype-polilla käynti, että sen verran jännittävää elämää tiedossa. Tuntuu oikeastaan siltä, että meidän elämä on aika mallillaan. Kaikesta tylsyydestä huolimatta.

Ps. Postaustoiveita?

Coldplay

Ah, en kestä!

Musiikkiorgasmi?

Tappavan tavallista?

Tappavan tavallista on se, että syödään perunaa ja kanakastiketta aina näin maanantaisin. Tavallista on myös se, että en ole ehtinyt lukea torstaina saapunutta Me Naiset-lehteä vieläkään, enkä ole jaksanut nähdä vaivaa meikatakseni saati edes pestäkseni hiukset. Se se muuten tavallista onkin, että tänään ollaan mielikuvituksen puutteessa katsottu Pingua ja Paavo Pesusientä  liiankin kanssa, käyty kävelemässä se sama vanha kävelylenkki ja käyty taaperon kanssa kovia väittelyitä siitä, mitä puetaan, mitä syödään ja ennen kaikkea, mitä ei saa tehdä. Ja sää, se vasta tappavan tavallinen onkin.

On maanantai. Teretulemast arki.

Rv 25+0 ( pötsin valokuvaussessiot )

En ymmärrä, mun pötsi on oikeasti ihan HILLITÖN ( hillittömästi suurempi ) paidan kanssa ja illemmasta, kuin noihin kuviin vertaillessa. Viikot paukkuu nyt poksnaks 25, eli 15 viikkoa enää karkeasti arvioituna Vauva2:n syntymään. Olot ei vieläkään ole hyvät, selkäsärky löysi takaisin ja närästys on herkässä, turvotus tuntuu jo tässä vaiheessa ultimaattiselta ja mahallaan nukkumisesta on nyt ollut pakko luopua.

Vauva2 on hyvin liikkuvainen yksilö, joka vielä pyörii päivittäin erilaisissa asennoissa ja muljauttelee jäseniään sopivasti tuonne kylkiluiden tienoille. Vauvaa odotellaan malttamattomasti, vaikka se synnytyspelko uhkaakin viedä kaiken kivan raskaudesta nimimerkillä " oksennan_jos_katson_synnytysohjelmia_92 ".

Ei ihmeellisiä mielitekoja, tucca ja naama ovat kauniissa kunnossa, eikä suonikohjuja ole bongattu ( arpia kyllä senkin edestä ).

Ps. Tänään päästään vihdoin kotiin. Kyllä tää reissaaminen alkaa jossain vaiheessa kyrpimään.

Bussimatka

Perillä in S-Linna.

Turhaan jännitin, oli itseasiassa tosi mukava bussireissu, vaikka olenkin itse helposti pahoinvoivaa sorttia autossa. Mikael oli bussista niin innoissaan, ettei edes kysellyt eväiden perään. Vallattiin ihan takimmainen penkki, josta Mikael jaksoi katsella autoja 40 minuuttia ja kertailla itsekseen minne mennään ja keitä kaikkia tavataan. Lopilta sitten hän kampesi syliini istumaan, ilmoitti menevänsä nukkumaan ja kaksi minuuttia siitä veteli on sikeitä tyytyväisenä.

Mikael on oikeasti varmaan parasta matkaseuraa ikinä, vaikka äitinkin piti olla skrappina huomaamaan kaikki rekka-autot ja traktorit. Bussimatka vaihtui autokyydiksi Varkaudessa ja Mikael nukkui koko matkan Savonlinnaan asti. Eilen ehdittiin käydä moikkaamassa kummia ja muuten ollaankin oltu tässä mummon ja pikkuenojen tykönä. Nyt on meneillään tosi helppo ikä kaiken puolin, Mikael osaa nukkua kylilläkin hienosti, kunhan muistaa ottaa Herra Kilpparin mukaan.

Ps. Meidän pitäisi muka käydä heti aamusta ostamassa uusi NHL-peli, mutta taidetaan epähuomiossa mennä mielummin torille ostamaan  lakuja ;)

Jännitys tiivistyy

Meitä vähän jännittää.

Muutama laukullinen tavaraa odottaa keittiössä pakattuna.

Kohta lähdetään Mikaelin kanssa matkaan.

Ai miksi jännittää?

1. Menemme kahdestaan ( masuvauva tietty mukana ).

2. Menemme bussilla.

Koitan valmistautua: tarpeeksi evästä ja leluja ja bussimatka ajoitettu päikkäriaiaan, jotta olisi edes pieni mahdollisuus saada poikaa nukkumaan ajomatkan ajaksi. Kauhukuvissani me kummatkin huudetaan koko matka ja mikään ei ole hyvin ja kanssamatkustajat katsovat pahasti koko matkan.

Iik, toivottakaa onnea!

Ilmaista hupia

Koska lompakkoni ja tilini kumisevat tyhjyyttään ja olen totaalisesti niitä ihmisiä, joilla on paha taipumus elää varojensa yli on nyt taas viime aikoina tuskastumiseen asti haaveiltu erilaisista asioista. Haaveilu on ilmaista, mutta ei se minusta sen onnellisempaa taida tehdä.

Ah, kun ( tai no " jos " ) saan vanhan vartaloni takaisin, niin olen tässä jo hyvissä ajoin etukäteen haaveillut ensikevään ja kesän ja syksyn vaatteista. Tähän siunattuun tilaan en viitsi paljoa vaatteita ostella, tämä vyötärönympärys ,kun toivottavasti on vaan väliaikaista. Käytin taiteellisia lahjojani ( anteeksi mitä? ) ja kokosin kollaasin tämän hetken halutuimmista rytkyistä.

1. Neonkeltaista! Mieluiten paitojen muodossa. Neonpinkki käy myös, kunhan näkyy ja loistaa, kun huutomerkki, niin ei vaunulenkeillä ensikesänä jää epäselväksi kuka kävelee.
2. Punaiset pillifarkut. Itseasiassa tää on tälleen vasta raskausaikana pompannut silmille. en ole ikinä omistanut kirkkaanpunaisia housuja ja nyt on tunne, että sellaiset on pakko saada.
3. Toinen asia, mitä en vielä omista ovat kunnolla revityt farkut. Just niin revityt, että reisiläskit tursuavat istuessa..
4. Toppaliivi. Ja sen kaveriksi joku fleecetakki? Karvahuppu <3
5. Pitsipaita. Tai no ainakiin kertaa 100, viime kevään suuri ihastuminen pitsiin on ollut vika tikki. Omistan ehkä n. 6 pitsipaitaa, joista tällä hetkellä ei ole yhtään käytössä, koska en uskalla venyttää niitä..
6. Perus raitapaita.
7. Rannekoru. Olen pitänyt nominationia aika tasan 1v ja 9kk taukoamatta, joten voisi joku sievempi ja juhlavampi koru olla kivempi.
8. Tyköistuvat ja kivipestyt ( mahd. vaaleat ) farkut. En omista.
9. Kiilakorkonilkkurit. Tulin siihen tulokseen, ettei tällä tasapainoilla muista koroista auta, kuin haaveilla.
10. Uudet siistimmät " uggit ".
11. Harmaa neule. Perusvaatekaapista uupuu tämmöinenkin.

Ja sitten kaikkea muuta, mihin lompakon pitäisi revetä..

1. Kelohonka-kappa, koska se nyt vaan sopis vihreänä keittiöön.
2. Aalto-malja. Kirkas.
3. Uusi pinnasänky, jossä olisi säädettävä pohja.
4. Pilvikuosiset lakanat. Oon 100% varma, että yöunet olisivat paremmat.
5. Pentikin huonetuoksu. Lempparein niistä oli Lilja. ( Tosin Marko varmaan kuolisi hengenahdistukseen )
6. Kattokruunu, iso ja näyttävä mutta kevyt ja kaunis. AH <3
7. Manduca, olen päättänyt ostaa sen, koska Mikael ei viihtynyt kannettavana yhtään ja toiselle ei anneta vaihtoehtoja.

300! On siis ( pakollisen ) puheen aika.

Olen huono aloittamaan puheita ( tulee aina tälläisistä postauksista mieleen, kun Anttu kirjoitti blogiinsa ihanan puheen minulle ja Markolle silloin, kun Mikael syntyi <3 ), mutta aloitetaan vaikka näin: Hyvät lukijat!

Teitä rekistenöityneitä lukijoita onkin yhtäkkiä yli 300, blogilistalta jokunen lisää ja veikkaan, että kourallinen anonyymejäkin löytyy tähän vielä kasan päälle.
Paljon on ihan alusta muuttunut, postaustahdista ja ulosannista lähtien. Ennen kirjoitin tasan sen, mitä tahdoin, nyt sensuroin tekstiäni ja koitan olla tökkimättä muurahaispesiä ja leimautumatta joksikin, mitä en ole ( sinänsä surullista, mutta ajat ja tavat muuttuu täällä internetissäkin ). On ilo ja kunnia, että olette jaksaneet lukea näitä sepustuksia, kyllähän se kieltämättä on upeaa tietää, että noinkin montaa kiinnostaa, vaikka kirjoutustaidossa mättää aika paljon kieliopillisesti ja muutenkin. Olen kauhean otettu jokaisesta uudesta lukijasta ja se saa minut pontevammin kirjoittamaan erilaisistakin asioista. En tiedä, mihin tämä blogi kategorioidaan, muta inhoan tulla lokeroiduksi tasan yhteen ja tiettyyn. Toivottavasti jokainen lukija on löytänyt jotain luettavaa, vaikken täysin aiheuskollisena olekaan pysynyt. Teen tätä kuitenkin omilla ehdoillani ja pääasiassa itselleni iloksi ( tietty on plussaa, jos joku teksti saa edes yhdellekin sinne hymyn huulille ). Parastahan tässä on ollut löytää samanhenkistä porukkaa ja tutustua livenä uusiin ihmisiin.

Onko teillä toiveita? Olen nyt luvannut tehdä postausta siitä, mitä/millaisia vaatteita yms. itse haluaisin ja luvannut hieman puuttua Pikku2:n vaatekaapin sisältöön. Edelleen saa kysyä, jos joku menee ohi ja lähestyä sähköpostilla, jos tahtoo. Ja jos ihan livenäkin pääsee näkemään ( oon oikeasti tosi tylsä tapaus ) niin moikata saa.

Sini kiittää ja kumartaisi, jos selkä ei olisi paskana kipeä!

Sorsia näkyvissä!

Vietiin sunnuntaina lainalapsi linja-autoasemalle ja samalla käytiin puistossa ihan vain sen takia, että oli kaunista. Mikaelille koko puiston mielenkiintoisin asia olivat uivat sorsat. " Soosia, soosia! Kvaak! "