2012/10/21

Laatuaikaa



Olipa tänään eräällä äitipalstalla puhetta/keskustelua siitä, mikä on laatuaikaa. Mielestäni kaikki lapsen/lapsien kanssa vietetty aika ei ole todellakaan laatuaikaa, vaikka seura varsin laadukasta oliskin. Tänään ollaan vietetty mielestäni todellakin sitä laatuaikaa kolmenhengen perheenä niin hyvin, kuin mahdollista. Nämä ovat kuitenkin viimeisiä viikkoja, kun meitä on vain kolme ja Mikael saa vielä lapsena jakamattoman huomion ja hellyyden. Olemme saattaneet sortuamyös  pieneen hemmottelemiseen.

Aamulla saatiin Markon kanssa nukkua pitkään, kun Mikaelin kummisetä otti aamun leikitysvuoron itselleen, ollaan myös saatu syödä tänään päivällä pizzaa ja nukuttu koko perhe kahden tunnin päikkärit. Ja koska sää oli ihana, niin lähdettiin kaikki vielä yhdessä kävelemään ja puistoon eväiden kanssa. Loppupäivä ollaan yhdessä katsottu lastenohjelmia ja piirretty paperille olohuoneessa. Marko ja Mikael iltariekkuvat vielä hetken jalkapallon kanssa ja sitten mennään keittämään kaikille kaakaota. Ehkä sitten saadaan Markon kanssa laatuaikaa kahdestaan sohvalla köllimisen ja iltapalan merkeissä.

Tälläisinä päivinä on ihanaa olla äiti ja tyttöystävä.

Ps. Huomiseen asti voitte kysyä!!

3 kommenttia:

  1. Bloggeri on ihan tyhmä, ku se ei yleensä ilmota, jos oot tehny uuden postauksen :(

    VastaaPoista
  2. Me vietettiin tänään laatuaikaa lapsen kans Pikkukakkosen puistossa ja oli kyllä kaikilla kivaa! Se, että ollaan samassa huoneessa arkena, ei todellakaan lukeudu laatuaikaan ainakaan tässä perheessä... Tietty välillä voi olla aika laadukastakin, kun häärätään jotain porukalla, mut yleensä se on "jokainen tekee omaa juttuaan"-tyyppistä olemista.

    Kivalta kuulosti teidänkin päivänne. Ja ymmärrän kyllä hyvin tuon hemmottelutarpeenkin... Välillä on huono omatunto, kun oon niin loppu tän raskauden kans ja lapsi saa ihan liikaa pärjätä yksikseen. Kiva kun jaksaa välillä panostaa ja vielä koko perheen voimin :)

    - Piia

    VastaaPoista
  3. Mukavalta kuulosti teidän päivä!
    Varsinkin nuo kahden tunnin päikkärit koko perheen voimin, ne olis meillä luksusta ;)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...