Viimeisiä ajatuksia raskaudesta

Mitä enemmän sektiopäivä on lähestynyt, sitä enemmän olen jännittänyt. On niin erilaista tietää lapsensa syntymäpäivä etukäteen, voi valmistautua niin eri tavalla. Voi pestä pyykkiä ja ja ajatella, että tämän ehdin tehdä vielä ylihuomennakin ja järjestellä lelut vielä toisena päivänä ja tämän ehtii vielä hankkia vaikka edellisenä päivänä. Kassi on nyt osittain pakattu, patterit ostettu kameraan, Mikael on saanut tosi paljon haleja ja pusuja, on levätty, vauvan kotiintulovaatteetkin ovat vaihtuneet kolmesti... Meitä kaikkia jännittää ja se näkyy pienenä kireytenä ja unettomuutena. Ajatella, että pian koittaa päivä, kun tajuan, että se on varmasti Mikaelin viimeinen päivä ainokaisena ja pitäisi senkin yhtäkkiä olla isoveli. Entä jos olisikin mahdollista odottaa vielä? Tämä kaikki käy sittenkin liian äkkiä, entä jos emme olekaan valmiita?

Joka tapauksessa tämän raskauden loppu on lähellä, tietysti juurikin nyt, kun olen vasta alkanut olla sinut sen kanssa.  Liian monta viikkoa hukkui ahdistukseen ja pelkoon ja nämä viimeiset viikot ovat hujahtaneet ihan ohi. Koko vuosi on kulunut todella nopeasti ja ensi vuosi pikakelautuu varmaan vieläkin nopeammin. Tässä on paljon tunteita pinnalla, on iloa, jännitystä, haikeutta..Viime hetken paniikki iskee. Entä, jos meistä ei olekaan kahden lapsen vanhemmiksi?

No, ei pitänyt olla ensin kuulemma yhdenkään, vaan hienosti me ollaan jo kaksi vuotta selvitty Markon kanssa.  Kaikki järjestyy, viime hetken tsemppaus otetaan vatsaan.