viimeisiä ja ensimmäisiä

Vuoden viimeinen päivä oli meidän ensimmäinen päivämme nelihenkisenä perheenä. Vauvan ensimmäinen vuorokausi kotona on sisältänyt paljon syömistä, isin mahan päällä köllimistä, isoveiljen tuijottamista, ensimmäisen kylvyn, miljoona vaipanvaihtoa ja nukkumista.  Mikael on osoittautunut kaikista peloistani huolimatta todella reippaaksi isoveljeksi: pitää pienen etäisyyden mutta kyselee, katselee, silittelee ja tuo tutin ja leluja vauvalle sitten, kun hänelle itselleen se parhaiten sopii. Annetaan pojalle aikaa tottua muutokseen, ei se ole 2-vuotiaalle helppoa luopua ainokaisen asemasta.

Istuin sohvalla tänään nukkuva vauva sylissäni ja Mikael toisessa kainalossani katsomassa lastenohjelmia, kun se suuri tunteiden purkaus synnytyksen jälkeen vihdoin koitti ja kyynelkanavat aukesivat poikiani katsellessani. Muistelin aikaa, jolloin Mikael oli pieni vauva ja tajusin, että silmänräpäyksessä sekin pieni tuhisija oli kasvanut isoksi pojaksi. Tajusin myös, että pitelen mahdolisesti minun ja Markon viimeistä vauvaa sylissäni. Itkuparkuhan siinä sitten pääsi, kun tajusin myös etten ehdi kuitenkaan nauttia vauvantuoksua tarpeeksi koko loppuelämääni varten.

Erittäin hyvää uutta vuotta teille kaikille!