2013/01/30

Äitiyden helmihetkiä osa: 70655

Koin tänään jälleen yhden äitiyden helmihetkistä. Kahden lapsen äitinä on tähän mennessä ollut helppoa - vähän liiankin helppoa ja siksi kohtalo puuttui syyttävällä sormellaan mukaan peliin. Pitihän minun alkaa saada pikkuhiljaa tuntumaa, mitä kaikkea tämä oikeasti voi olla. Tarina alkaa siitä, kun päätin mennä suihkuun. Mikael jäi katsomaan piirrettyjä ja vauva hengaili turvaistuimessaan, oivallinen tilaisuus livahtaa pariksi minuutiksi kylpyhuoneeseen. Sillä hetkellä, kun shampoo vaahtoutui hiuksiin alkoi vauva huutaa ihan hysteerisesti. Maailmanennätysvauhtia suihkusta pois, vauvalle tutti suuhun ja pikaisesti vaatteet päälle. Mikael oli tällä välin levittänyt mummon pyykit ja autolaatikon ympäri taloa. Kuivasin hiukset ja jalalla samaan aikaan keinutin turvaistuinta, puhuin puhelimessa ja kävin taaperon kanssa tiukan väittelyn käyttäytymisestä.

 Sain siinä sitten päähäni lähteä muksujen kanssa Pikkuässään leikkimään. Virhe.

 Pakkasin tavarat, puin lapset ja juuri, kun olisin lähtenyt laittamaan omat talvikengät jalkaan niin Mikael ilmoittaa, että vaipassa on se mukavin mahdollinen yllätys. Vaatteet pois ja pesulle. Kun Mikael on uudelleenpuettu ja teen toistamiseen lähtöä ilmoittaa pienempi mies samaisesta hädästä. Sitten iskee kummallekin nälkä samaan aikaan. Pikaisesti ruokailut molemmille, puoliksi ulkovaatteet päällä. Mikaelin hanskat katosivat tässä välissä mystisesti, samoin autonavaimet.
Lapset päättävät kokeilla huutokilpailua, kaikilla on kuuma, äitiä itkettää. Lopulta lastaan lapset välieteiseen huutamaan ja päätän rauhoittua ulkona. Lssken kymmeneen ja pidättelen itkua. Lopulta päätän mennä takaisin sisälle mutta mitä vielä. Ovi ei auennut ja avaimet eivät olleetkaan taskussa.
Telkesin itseni ulos ja lapset sisään.
Tunnen olevani paskin mutsi koko maailmassa.

Lopulta pääsen sisälle ja kummatkin hiljenevät sekunneissa. Puen lapset vielä kerran ja pakkaan autoon. Päätä särkee. Illalla Mikael halaa tiukasti ennen yöunia ja sanoo, että olen hänelle rakas, vauvakin hymyilee unissaan. Tunnen olevani kuitenkin maailman paras mutsi, tai ainakin mutsi, jolla on kuitenkin ne maailman parhaat lapset.

4 kommenttia:

  1. Argh! Ihan kamalinta. Ja ihaninta :) Vähänkö mua pelottaa jo tulevat, just samanlaiset päivät... Best. Mom. Ever.

    - Piia

    VastaaPoista
  2. Anteeks mutta en voinut olla nauramatta tuolle tilanne komiikalle :D vaikka itselläni onkin 1 lapsi ja toinen tulossa niin tiedän tuon tunteen kun kaikki ei mee kun strömsössä ja ei tiedä itkeäkö vai nauraako :D

    VastaaPoista
  3. Apua, mitä vastoinkäymisiä!
    Se on ihanaa, kuinka lapset unohtaa ne seköpäämutsihetket niin nopiaa. :) Mä välillä ihan ihmettelen, että kaiken sen iltatohinan ja vihaisesti karjuttujen kutsujen jälkeenkin Poju aina rutistaa, pussaa ja sanoo "rakas" kun menee nukkumaan. <3

    VastaaPoista
  4. Vooi ei! Aika katastrofaalista. :D Hyvä kun selvisitte kuitenkin. :) Välillä noita päiviä on ihan vain yhdenkin lapsen mutsilla... Varsinkin alussa. Tuntui, että kaikki tapahtuu samaan aikaan ja lopulta itseäänkin huvitti.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...