2013/01/13

Koti-ikävä



Minulle tulee ajoittain hetkiä, jolloin tuntuu että koko maailma on niin tavattoman epäreilu paikka ja että olen  todella kaukana kotoa ja kaikkien typerien velvollisuuksieni vankina. Tänään halasin äitiäni ja huikkasin heipat veljilleni ja se hetki koitti aivan puskista kuten tavallista. Se on sellainen hetki, jolloin tekisi mieli kirota tämä Kuopiossa oleva elämäni alimpaan helvettiin, pakata tavarani ja muuttaa takaisin kotinurkille lasten kanssa. Me tunnemme sen koti-ikävänä.
Niinä hetkinä tämä koko kaupunki on ihan paska, olen ihan liian yksin ja ihan liian usein ja ainoastaan muuttanut tänne sen takia, että lasteni isä sai opiskelupaikan täältä. Voi, kuinka silloin kaipaankaan Savonlinnaan.

Ehkä on rehellisempää tarkentaa, että kaipaan sitä elämää, mikä minulla S-linnassa oli. Sitä, miten ihmiset tulivat yövuorojensa päätteeksi ennen kuutta aamukahville. Sitä, miten pystyi joka päivä pyörähtämään kotona-kotona omilla avaimilla. Sitä, miten pystyi ajelemaan kaupungilla öisin kavereiden kanssa huudattaa musiikkia ja olla hetken ainoastaan vastuussa itsestään. Sitä, miten kävellen saattoi päästä useammankin kaverin luokse ihan vain pistäytymään. Sitä, miten Mikaelilla oli useammin ikäistään seuraa. Sitä, miten paikallisessa Prismassa sattui aina tuttuja vastaan, kellonajasta riippumatta. 
Minun kotini ja elämäni on nyt täällä, ja vieläpäå ihan omasta vapaasta tahdostani. Ei siis voi valittaa.
Mutten koskaan mieleni sopukoissa kuvitellut, että kaipaisin näin paljon takaisin " kotiin ". Ei pidä käsittää taas ihan väärin, kyllä minä Kuopiosta pidän, mutta ongelman ydin on se, etten ole päässyt juurikaan verkostumaan minnekään ( Sanni ja Piia: teihin tutustuminen on ollut parasta tämän kuluneen syksyn aikana ) ja olen koko ikäni ollut lähes riippuvainen isosta kaveriporukasta ja sosiaalisista kanssakäymisistä. Minä tarvitsen ympärilleni ihmisiä ja tekemistä, jotta voin olla onnellinen. Onneksi parin viikon päästä pääsemme sinne S-linnan suunnalle helpottamaan ikävää ja tapaamaan ihmisiä, jospa se auttaisi taas jaksamaan näiden hetkien yli. Tiedän, että tätä aihetta on saatu lukea tästä blogista melkein kyllästymiseen asti, mutta yksinäisyyden tunteelle ei voi mitään. Yhä useammin mielessä soi Chisun Mun koti ei oo täällä.

Ristiäissuunnittelu on vihdoin ja viimein aloitettu ( nimi lähes varma ja kummit selvillä ), alennusmyyntejä kokeiltu ( huonohkolla menestyksellä ), masuvaivainen vauva rauhoitettu ja kiukutteleva taapero nukutettu. Jos nyt kuitenkin söisin vähän lisää suklaata ja murehtisin ulkomuotoani lisää vasta huomenna, maanantaiaamun kunniaksi.

12 kommenttia:

  1. Tiedän niin tuon tunteen. Asustelen itse nyt taas koti-kotipaikkakunnallani, mistä olen niin monesti lähtenyt. Asuin tätä ennen pk-seudulla, mistä sain monta rakasta ja tärkeää ystävää ja missä nautin elämästäni todella paljon. Oli aina mihin mennä nauttimaan kuppi kahvia, tai sitten mihin lähteä bilettämään jne.. Toisin on täällä, pienessä paikkakunnassa suomen itä-osassa. Täällä ei ole mitään. Pari ystävää, jota näkee säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta muut on kadonnu tai jotenkin erkaantunu ja vieraantunu. Kaipaan niin takaisin etelään, mutta en pääse lähtemään kauas lapsen takia (kun on siis puoliks mulla ja isällään kuukauden). Oon niin iloinen että mieheni muutti Turusta tänne peräkylään mun vuokseni. Jospa tässä onnistuisi työhommat silleen että pääsisi muuttamaan tuohon 100km päähän isommalle paikkakunnalle, sieltä voisi sitten saada enemmän ystäviä ja tekemistä, eikä tuo 100km matka ole linja-autossa tai henkilöautossa kamala matka tolle yli viisvee ipanallekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Toivottavasti saisit työhommat onnistumaan!
      Minua pelottaa erkaantuminen ja vieraantuminen ihmisistä ihan hirveästi. Eräs päivä meinasin paniikkikohtauksen saada, kun en muistanut miten käytetään raha-automaattia.. :--D oon vissiin aika linnoittautunut kotiin.

      Poista
  2. Voi itku :( Kyllähän sen huomaa, että sulla on ikävä. Eikä se mikään ihme olekaan, kun olet niin kiinni lapsissa kuitenkin, ettei siinä paljon uusia ihmisiä pysty elämään haalimaan. Mulle yks kaveri sanoi äskettäin, että eihän uuteen kaupunkiin muuttaminen ole juttu eikä mikään, JOS aloittaa samalla koulun. Sieltä niitä tuttuja saa, vaikkei haluaisikaan :D

    Mä olen helposti epäsosiaalisin ihminen jonka tiedän, ja mulle on oikeesti paljon, jos yhdellä viikolla tapaan enemmän kun yhden kaverin. En tiedä onko se ikä-juttu, vai ihan kiinni persoonasta, mutta en ole lukion jälkeen (kirjoitin vuonna 2000) tavannut kaiketi yhtään ystäväksi tai edes kaveriksi kutsumaani ihmistä koulun ja töiden ulkopuolelta. Paitsi sinut! Ja tämä on mulle erittäin ok. Kaipa mä en loppupeleissä ole niin vanha, etten kaipaa kavereita ympärilleni, joten kai mut on sitten vaan rakennettu eri tavalla... Harmittaa silti kamalasti sun puolesta, kunpa voisin jotenkin auttaa asiaa - muutenkin ku lähtemällä sillointällöin tuttujen seinieni sisältä teille kylään :)

    Jos vaan toivotan sulle taas tsemppiä ja klisheisesti toivoisin, että päivä varmaan taas joskus paistaa risukasaankin?

    - Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, JOS aloittaa koulun, minä aloitan sen vasta..Hmm.Noh ehkä sitten, kun ensin keksin mitä haluan ja kuhan kakkospoikakin on vanhempi :D

      Ei uskoisi, että miellät itsesi epäsosiaaliseksi ihmiseksi. Oltiin koko porukka kauhean iloisia, kun tulitte taas käymään :)

      Kyllä se aurinko paistaa, pitäs itse vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja hankkia kavereita, eihän ne kotioveltakaan aina voi hakea.

      Poista
  3. Tuttu tunne, ite oon kans muuttanu poikaystävän takia itä-suomesta (savonlinnasta) turkuun, sain täältä heti töitä ja saan olla sen rakkaimman kanssa. Mutta silti kaipaan ajoittain takas sinne kotikotiin, kaipaan perhettä, kaipaan kavereita, kaipaan sitä kaikkea mitä sinne jäi. Vaikkaki sillon joskus ku sielä vielä asuin ni kirosin sen alimpaan helvettiin ku ei sielä mukamas ollu mitää..semmonen onneton peräkylä keskellä ei mitään. Nyt sitä on oppinu arvostaa kaikkee sitä mitä sielä oli ja mitä täällä ei oo. Tiedän kuinka kauheen hankalaa on saada uusia ystäviä, en oo semmosia täältä hankkinu.. en tiiä onko se sit jotaki saamattomuutta vai mitä, ei vaan kiinnosta yksin mihinkä lähtee ja tutustuminenki uusiin ihmisiin on kauheen hankalaa ku ei käy muualla ku töissä ja kaupassa. Silti tein tän kaiken vapaasta tahdosta. Onneks kuitenki pääsee aina käymään sielä rakkaassa kotikodissa ja se helpottaa hiukan sitä ikävää ja harmitusta mikä täällä on. Joten et oo ainut joka potee koti-ikävää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin oon usein kironnu Ääslinnan sinne syvälle jonnekin.. Silti kaipaan sinne..
      Pyritään käymään kotinurkilla ees kerran kuussa, matkaa, kuin on parisataa kilsaa. Turusta tietysti on huomattavasti pidempi matka.

      Poista
  4. Voi tuo kuulostaa niin tutulta! Olen kirjoittanut sulle aikaisemminkin tästä aiheesta ja luvannut ottaa sinuun sähköpostitse yhteyttä, kun kerta täällä Kuopiossa asustelen ja yksinäisyydestä kärsin. Ennen joulua en kuitenkaan muistanut/viitsinyt sulle viestitellä loppuraskautesi takia, mutta nyt ois kyllä kiva nähdä! Laitan sulle ens viikolla s-postia tulemaan! :)

    VastaaPoista
  5. Itsekin oon miettinyr noita koti-ikäväjuttuja paljonkin viimeaikoina, sillä olen muuttamassa ensisyksynä kauas pois kotoa, niinkin kauas kuin rapakon toiselle puolen Jenkkilään. Vaikka kuinka joskus haukun kotipaikkakuntani alimpaan maanrakoonja valitan kuinka täällä kaikki on niim perseestä niin kyllä olen silti alkanut miettimään, että entäs sitten kun heräänkin elokuussa vieraasta talosta, vieraan perheen luota ja puhun vierasta kieltä. Okei olen hyvä englannissa mutta ei se silti vastaa sitä miten hyvin ihminen pystyy ilmaisemaan itseään omalla äidinkielellään. Kyllähän se vaihto-oppilaaksi lähteminen 17vuotiaana pelottaa ja oman kodin jättäminen on outo ajatus. Tietysti HALUAN lähteä, mutta uskon, että sitä kotia oppii arvostamaan vasta sitten, kun sen jättää :) -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle! Oot rohkee, kun uskallat lähtee noin kauas! Kaikkea hyvää sinulle!

      Poista
  6. Mullekkin tuttua muutin miehenperässä toiseen kaupunkiin ja olen lapsen kanssa kotona.Olen yrittänyt saada ystäviä mutta se on niin vaikeaa kun kaikilla on jo omat piirit./:
    ja yksi ystävä minulla on joka asuu 120 km päässä.sinne ei ole varaa mennä kuin muutaman kerran vuodessa kun bensa on kallista.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...