Kroppa raskauden jälkeen

Eihän sitä nyt vielä sopisi turhamainen olla, synnytyksestä on vasta muutamaa päivää alle kuukausi. Ei ehkä pitäisi vielä edes kirjoittaa koko aiheesta. Eilen kirosin ääneen, miten raskaudet ovat pilanneet kroppani, mutta oikeasti ne syyt löytyvät kyllä ihan muualta.. Jos tälläinen turhanpäiväinen ulkonäköasioihin keskittyvä kitinä ei kiinnosta, niin palataan astialle myöhemmin.

Olin eilen Kontissa katsastamassa itselleni uutta toppatakkia, kun koko raskausajan palvellut villakangastakki päätti sanoa ihan varoittamatta " poks " ja siirtyä eläkkeelle ja sitä kautta kaatopaikalle. Löysin rekistä takin, ihan tavallisen naisten punavalkoisen toppatakin, kyllähän sellaista pitäisi päällään, panostan toppavaatteisiin sitten kunnolla vuoden päästä.. Hamstrasin muitakin vaatteita koriin, ihan vain kokeilua varten, kun nykyinen vaatekaappini käsittää tasan kahdet housut, jotka menevät jalkaan, 1 pitkähihaisen hupparin ( + Markon vaatekaapin antimet! ) ja muutaman paidan, jotka kestävät kotikäytössä imetystä ( julkisesti imettämiseen omistan tasan yhden henkkamaukan paidan..ja sen tyylikkyydestä voidaan olla montaa mieltä.. ). Asiaan!
Ahtauduin sovituskoppiin kaksien farkkujen, muutaman paidan, hupparin ja toppatakin kanssa. Ensimmäiset housut olivat kokoa 42 ja jäivät tosi nätisti reisiin kiinni. Samoin toiset. Paita sai minut näyttämään siltä, että vatsaan on jäänyt vauvan kaksoisveli, eikä kokoa 40 oleva toppatakkikaan mennyt rinnoista kiinni, ja no, vatsastakin oli siinä hilkulla, että sain vetoketjun kiinni.

Sovituskopin peili ja valaistus näyttivät sen karun totuuden, miltä olin silmäni ummistanut..Olen levinnyt useamman sentin joka suuntaan ja sopivasti kaikkiin ilmansuuntiin. Olen vatsasta ja reisistä, kuin punaraitainen tiikerikakku, ei puhettakaan arpien vaalenemisesta vielä. Vatsani roikkuu sektioarven päällä, niin rumasti, etten voi edes kuvaa laittaa, vaikka muuten kyllä kehtaan keikistellä puolialasti täällä blogissakin. Tähän minä vedän rajani. Huomasin ensimmäistä kertaa selluliittiä, sitä on aivan joka puolella vyötäröstä alaspäin. Itku pääsi, toppatakki jäi sinne, samoin housut ja paidat.

Kotona keikistelin peilin edessä.. Olinko sokaistunut onnenhuuruissani ja tässä vauvahypetyksessäni? Eihän se Mikaelin aikaan tälläistä ollut? Vai oliko? Miten ihmeessä mahdun mihinkään mekkoon ennen ristiäisiä? Varastossa on kaksi isoa mustaa jätesäkkiä vaatteitani odottamassa, pelkään etten mahdu niihin enää ikinä.

22kg sain kerrytettyä varteeni ihan omaa typeryyttäni ja piittaamattomuuttani, tunnesyöjä kun olen. Painan nyt n. 12kg vähemmän, kuin synnytyspäivänä, joten kiloja on jäljellä se kymmenkunta. Ja hei, jos saan ne pudotettua, niin en ole vielä silloinkaan normaalipainoinen painoindeksin mukaan.
Syön huonosti, se nyt on sanomattakin selvää. Liikun liian vähän, koska en saa kahta lasta minnekään, kun puuttuu tuplarattaat ja/tai kantoreppu. Pääsemme kotiovelta juuri ja juuri parkkipaikalle. Ja silloinkin yleensä pitää kantaa molemmat lapset. Vatsaa ei saa treenata vielä, minulla on nyt ainakin kahden nyrkin mentävä aukko vatsalihasten välissä. Seksipommi vai muumimamma? 100% varmasti jälkimmäinen. Onneksi olen erakoitunut kotiin, en kehtaa julkisesti kyllä missään liikkuakaan tämän näköisenä.

Ja joo, kuten jo alussa totesin, synnytyksestä ei ole kuukauttakaan, olen vaan aivan sieluttoman turhamainen. Kyllähän se aika tekee tehtävänsä..Ehkä. Menihän Mikaelin aikana raskauskilojen pudottamiseen 7kk, silloin kiloja oli kymmenen vähemmän, kuin nyt. Imetys ei tosiaankaan vienyt niitä kiloja.. Mutta kaipa tässäkin avainsanana on se aika. Harmi vain, että olen itse kärsimättömin ihminen ketä tunnen. Kyllähän minä tiedän vaativani itseltäni liikoja jo tässä vaiheessa, mutta sellainen minä vain olen. Ulkonäkö- ja varsinkin painoasiat ovat aina olleet tosi arka paikka muuten semihyvässä itsetunnossani.

Totesin joskus, että olen fiksu ja kaunis, joten olisihan se epäreilua olla tähän päälle vielä laiha. Tarraan siihen! Jaksan ehkä taas muutaman viikon eteenpäin, ehkä tästä vielä kutistutaan. Täytyy vaan tahtoa taistella se unelmakroppa itselleen. Tästä saa tuulta siipien alle tai tulta perseen alle.