2013/01/05

Kuopuksen kanssa


Pikkuveli on tänään yhdeksän päivää vanha. Nämä yhdeksän päivää ovat suorastaan  hurahtaneet silmissä, aika tuntu pikakelaavan itseään. Pikku-M nukkuu yönsä hyvin, kahdella syötöllä ja syöttöväli öisin on nyt viimeiset kaksi yötä putkeen ollut reippaasti päälle 4 tuntia. Vauva ei ole vieläkään osoittautunut huutajaksi, kaikista tarpeistaan kitistään miedosti, mutta suoranaista itkua/huutoa ei ole meillä kuulunut. Uskaltaisin sanoa, että meillä on yhtä tyytyväinen vauva, kuin mitä Mikael oli aikoinaan - ainakin tähän asti. Koputan varmuuden vuoksi puuta, olen taikauskoinen.

Ollaan Markon kanssa päästy tositoimiin; kaksi lasta on onnellisesti saatu puettua ja autoon ilman raivokohtauksia jo kahdesti, kylpy suoritettu onnistuneesti samoin kahden lapsen yhtäaikainen ruokailu ja pyllypyykki. Isoveljelle on riittänyt huomiota ja vauva siirtyy sylistä syliin melkein tasatunnein. Minimoidaan väsymystä ja jaetaan toisillemme yö- ja aamuvuoroja lasten kanssa. Meno muistuttaa aika ajoin hyvinkin läheisesti liukuhihnatoimintaa mutta harvoin sitä tekee näin typeränonnellinen ilme naamallaan.

Vauva syö hyvin, päivisin kolmen tunnin välein noin 20 minuuttia kerrallaan. Imetys joko onnistuu tai ei onnistu, jättitissit ja pieni suu on suhteellisen haastava yhdistelmä, mutta tällä kertaa ei luovuteta niin helpolla. Helpotusta arkeen tuovat rintakumit, tutti ja öisin tuttipullo, jonka ansiosta ilmeisesti meillä saadaan pidempi unipätkä aamuyöhön. Pojalla on hillitön tarve imeä vain huvikseen, ja huvitissinä en ehdi joka hetki olla, mutta kun Mikael menee nukkumaa,n niin voidaan tissitellä vaikka neljä tuntia putkeen.

Sektiosta toipuminen käy nopeasti. Vatsa on.. No..Aivan kauhea, mutta sillä on aikaa vetäytyä hiljaksiin. Hieman huolta aiheuttaa sektiohaava, joka on kipeä vasemalta puolelta ja märkii plus että koko vatsa on kosketusarka samaiselta puolelta ( ja turvoksissa ). En ole varma kuuluuko se asiaan näiden niittien kanssa, niiden poistaja tulee vasta maanantaina ja viime kerralla ompeleet olivat itsestäänsulavia. Suihkuttelua ja ilmakylpyjä tiesi internet auttaa, kun googlettelin.

Ensimmäiset vauvaihailijatkin ovat käyneet katsomassa ja ensiviikolla niitä tulee varmaan lisää. Kaikenkaikiaan meillä on ollut hyvä alkutaival. Tässä talossa riittää rakkautta kaikille.

20 kommenttia:

  1. Ei kuulu asiaan märkiminen! Haava luultavasti tulehtunut :( Kokemuksen syvällä rintaäänellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :( sen verran kipeäksi on touhu menny ja niitit painaa tervettä ihoa riki, niin kyllä huomenna mennään päivystykseen :(

      Poista
  2. Lämpöö tai kuumetta, jos tulee ni mene ihmeessä ennen maanantaita lääkäriin !
    Harvinaisen sulonen tapaus on kyllä tuo teidän uusin tulokas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. huomenna mennään :)
      Kyllä, hän on aivan totaalisen ihana pakkaus!

      Poista
  3. Kipu ja turvotus kuulostaa kyllä hiukka huonolta, jos sitä kuumetta tai ihon kuumotusta tulee, nii olis kai se hyvä lääkärille näyttää, vaikka onkin melko inconvenient tilanne.

    Muuten kuulostaa ihanalta teidän taipaleen alku! Voi kun mekin saatais rauhallinen pikkuveli - isosisko pistää nimittäin uhmassaan paikkoja katki, poikki ja pinoon minkä ehtii :D

    - Piia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D tein semmoisen havainnon, ettei Vauva2 oo milläänsäkään kun Mikael huutoraivoo, se kai on tottunut siihen mahassa, mutta on se kyl taitolaji pitää homma kasassa kun toinen roikkuu tississä ja toinen kipee hyllyille ja keittiön pöydälle ja hajoittaa kaiken mitä käsiinsä saa.

      Poista
  4. Kerrassaan suloinen vauveli! =) Hihih, tiedän vaavi-ilmoitus oli lehdessä!

    VastaaPoista
  5. Mä jouduin sairaalaan kun hakasten poiston jälkeen haava alko toisesta reunasta märkii.. ei ollu ees kuumetta mut tulehdusarvot korkeella. 4 päivää suonensisäsesti antibioottia ja sit kotona viel viikon kuuri.

    VastaaPoista
  6. Mullahan tulehtu haava ja toinen puoli ns. repsotti.. sain AB kuurin ja sillä se sit pikkuhiljaa helpotti. Kuulemma hyvä että ommel oli irronnut niin se märkä pääs sieltä haavasta pihoille, muuten ois saatettu joutua aukasemaan :O hyi!

    Pikaista paranemista! niin ja hirveen kauheen kamalasti onnea teille! olisipa ihana nuuhkia vauvatuoksuja :)) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyiiiiiiiii!!
      Tullaan Ääslinnaan kuun lopulla, ehtisiköhän sitä tällä kertaa tavata? :)

      Poista
  7. ihanaa perhe-elämää ♥

    Mites, muistatko vielä sektio vs. alatiesynnytys postauksen teon? Odotan vaan niin innolla, mut menköön vaikka vuosi tai kolme, kunhan perheilyltä ehdit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo muistan! Teen sen tässä kuussa, tosin voi olla aika puolueellinen, kun oon vaan sektiolla synnyttäny :)

      Poista
  8. Ihana! :)

    Meillä on muuten sama tissidilemma, synnytyssairaalassa todettiin leukaperien olevan tosi jäykät eikä suu aukea kunnolla (kielijänne + muut ok), imuote on siis tosi suppu ja imettäminen sattui pitkän tovin, kunnes yhtenä päivänä (muutama päivä sitten) se yhtäkkiä alkoi helpottamaan. Rintakumeja parempaa tulosta voi tuottaa myös ns. nänninkohottaja, josta olen kuullut hyvää, mutta en ole itse kokeillut (saa apteekista). Tsempit imetykseen - meillä Helmin kanssa se takkusi myös hetken, pari kuukautta, mutta kun se lähti sujumaan niin se toimi kuin junan vessa - miten vaan, milloin vaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuntuu, ettei pojan suuhun mee nännistä edes kymmenesosaa..Toivon, että poika ja tietty suu kasvavat pian niin, että ruokailut helpottas. En oo kuullutkaan nänninkohottajista, jospa googletan hetimiten.
      Kiitos, toivon tosiaan, että tällä kertaa voisin nauttia imetyksestä edes sen puolisen vuotta, viimeksi jäi tosi vajaaksi sekin kokemus.

      Poista
    2. Juu, kiitos muuten muistutuksesta! Mä huomasin kans ihan uutena nuo kohottajat ja ajattelin, että otan kaiken avun vastaan mitä vaan löytyy. Pitääkin tässä joku päivä käydä ostaan, niillä kun kuulemma voi treenata jo ennen synnytystä. Ilmeisesti toimintatapa on samanlainen kun rintakumilla, mut se vaan puristaa ja kohottaa siitä ympäriltä, jolloin nänni jää paljaaksi. Semmonen rinkula siis... Ajatuksen tasolla kuulostaa superilta!

      - Piia

      Poista
    3. Tuo pitää tosiaan pitää mielessä, aion tällä kertaa kokeilla ihan_kaikkea, että imetys jatkuisi pitkään.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...