2013/02/19

Tarina nimen takaa

Toinen poikamme sai nimen Miro Markus ja voisin nyt ehkä hieman kertoa, miten tähän päätyttiin/miten näin pääsi käymään. Se ei ollut ihan yksinkertainen päätös ja aika kaukana siitä, mitä itse olin alunperin ajatellut.



Kun ultrassa varnmistettiin pikkuveli saapuvaksi, aloin samana iltana pommittamaan ja ahdistelemaan Markoa nimipäätösten suhteen. Tahdoin, että nimi olisi pojalle valmiina jo ennen syntymää. Ahdistelin Markoa useamman viikon joka ilta, ihan ärsyyntymiseen asti myönnettäköön. Pommitin Markoa suosikkinimiehdotuksilla ja Marko tyrmäsi ne kaikki. Mikaelin nimen päätin ihan mielivaltaisesti, mutta tällä kertaa ehdotukseni eivät menneet läpi. Olin nimittäin aivan vakuuttunut siitä, että toisesta pojastammne olisi tultava Elias. Ei tullut ei, jostain syystä se ei kelvannut.

Aloin turhautua. Jimi Elias ja Joel Kristian eivät kelvanneet.
Marko tahtoi, että kutsumanimi alkaisi M-kirjaimella. En keksinyt yhtään hyvältä kuullostavaa nimeä.
Koitin uudestaan: Elias, Akseli, Kristian uudelleen, Jani, Elias taas..

Sitten leimahdin, käskin Markon itse ehdottaa jotain.
Ainut, mitä Marko ehdotti oli Markus.
Itse en lämmenyt. Ei nimessä niinkään mitään vikaa, mutta olin niin ihastunut siihen Eliakseen, etten millään suostunutkaan muuta ajattelemaan. Mietittiin hetken yhdistelmää Jani Markus. Yritin epätoivoisesti keksiä nimiyhdistelmää, jossa olisi se ihana Elias ja m-alkuinen kutsumanimi. Päädyin ehdottamaan Miro Eliasta.




Jostain syystä me emme päässeet siltikään kunnolla yhteisymmärrykseen. Kysyttiin Mikaelilta, kumpi tulee pikkuveljen nimeksi Miro vai Markus/Markus vai Miro, vastaus oli jotain, mikä kuullosti "miromarkukselta". Jätettiin asia hautumaan. ( Tässä vaiheessa minä olin varma, ettei pikkuveli saa ollenkaan nimeä ja on minulle ihan sama tuleeko siitä lopulta Keijo vai Seppo ).

Mikael kutsui vauvaa " miromarkukseksi " aina pikkuveljen syntymään asti ja itse ajattelin, että odotetaan nyt kuitenkin miltä lapsi näyttää syntyessään ( kuvittelin, että poika tulee olemaan niin vahvasti Eliaksen näköinen, että koko "miromarkus" vaan unohtuu ). Kutsuttiin vauvaa loppuraskauden ajan Miroksi, itse en vielä ollu täysin hyväksynyt sitä, mutta onhan se kiva " työnimike ".

Kun vauva lopulta syntyi, niin hän ei todellakaan näyttänyt Eliakselta, vaan ja ainoastaan Mirolta. Kun sen enimmäisen kerran lopulta taipui sanomaan ääneen ja katsoi pulleaposkista vastasyntynyttä poikaa, niin päätin luovuttaa ukkovallan edessä. Jos Mikael ja Marko noin kovasti haluavat sen nimen, niin mikäs siinä, eihän se ole loppujen lopuksi niin huono. Markus jäi sitten vain roikkumaan toiseksi nimeksi ja kyllä meidän lapsi ihan Miro Markukselta näyttää. Olen nyt tottunut siihen ja minusta on hienoa, että periaatteessa Miron isoveli on nimen lopulliseen muotoonsa keksinyt.

Ristiäisten jälkeen olen erittäin tyytyväinen nimivalintaamme, ihana Miro <3
( seuraava- niin mikä - on sitten kyllä Elias..)

15 kommenttia:

  1. Miun mielestä ihana nimi ja nyt varsinkin kun ton tarinan kuuli niin ihana!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-D olemme tyytyväisiä, pojat on ihan Mikaelin ja Miron näköisiä

      Poista
  2. Nimen valinta on kyllä niiin haastavaa! Sitten kun tietää että se kulkee mukana loppu elämän, apua! Mutta ehkä ihan hyvä ettei sitä yksin päätä vaikka ärsytyksiä matkan varrellaa saadaankin aikaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on ja onhan Miro yhtälailla Markonkin poika ja näin Markollakin on oikeus sanoa mielipiteensä ilman että jyrään tahtoni läpi

      Poista
  3. Minusta on hyvä ettette antaneet Elias nimeä!
    Se on niin yleinen nimi, että tuntuu että joka toinen vauva/pieni lapsi on Elias.
    Me meinaamme antaa jonkun aika uniikin nimen, mikä ei ole yleinen koska oma nimikin on sen verran uniikki ettei ole kyllä KOSKAAN tullut vastaan :-)

    Kauanko muuten yrititte lapsianne, anteeksi kun kysyn näin henkilökohtaisen asian. Meillä yritys päällä ja siksi kiinnostaa. :-)
    Söpö vauva ja onnea vielä koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kuitenkin niin kaunis <3
      Ei yritetty varsinaisesti kyllä kumpaakaan :) Mikaelin odotus tuli lievänä shokkina ja Miron kivana yllätyksenä :)

      Poista
  4. Mun mielestä on ihana kun nimellä on tuollainen tarina :) Nää muotinimet tulee multa henkilökohtaisesti korvista ulos!

    VastaaPoista
  5. Mun kaverin pikkuveljen nimi on Jesse, syystä että kun tämä mun kaveri sai aikoinaan tietää että pikkuveli on syntynyt, se tokas vaan että "Jes se synty!" Eli Jesse synty :D

    VastaaPoista
  6. Ihana tarina nimellä! :)
    Meillä kans väännettiin oikein kunnolla pojan nimestä! :D

    VastaaPoista
  7. Miksi Marko halusi sun ex-poikaystävän nimen pojalle? Tai eihän sillä varmaan väliä, mut itse en ainakaan haluaisi antaa exäni nimeä lapselleni.. Muuten kiva nimi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä se nimi nyt sattui olemaan Markon lemppari siitäkin huolimatta :D kuka tietää, en kysellyt itse

      Poista
  8. Sitten teillä olis menny samanlailla kun meillä, että äippänä Sini ja lapsennimi Elias:) Itse jälkeenpäin oon miettiny pariin otteeseen, miksi laitoin niin tavanomaisen nimen pojalleni, koska itselläni on harvinainen nimi. Etunimeen siis kuuluu muutakin kun tuo Sini ja näinollen olisin halunnut jotain spessumpaa myös lapselleni.

    Hyvä kuitenkin, että teidän perheessä kuunneltiin, muittenkin mielipiteitä, eikä vaan äippä kylmilteen päässy pätemään nimiasioissa;) Mutta on se Elias kyllä kaunis nimi kuiteski ♥

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...