Pyhätunnelmia

Päivän paras hetki

Miro 3kk

1/4 tästä vuodesta jo eletty. Miro on jo kolme kuukautta. Siis kolme?! ( kyllä, hämmästelen kuukauden päästä taas sitä, mihin aika häviää! ). Edellisen katsauksen löytää täältä!

[ Strategisia mittoja voin laittaa tähän postaukseen huomisen neuvolan jälkeen. ]

Nukkuminen

Mirolle on selvästi kehittynyt kelvollinen unirytmi. Poika herää 7-8 maissa ja ottaa ekat pikkupäikkärit ( 15-25min ) ennen kymmentä. Toiset päikkärit poika nukkuu puolenpäivän aikaan ( 30-60min ) ja iltapäivästä kolomen maissa ne pisimmät unet jotain vaihtelevasti pari tuntia. Yöunille käydään ennen yhdeksää illalla, öisin ei heräillä. Miro nukahtaa itsekeen pinnasängyssä makuupussissa tutin ja harson kera. Jos tämä jatkuu näin hyvin, niin pojat pääsevätkin samaan huoneeseen odotettua aikaisemmin.

Syöminen

Maidontulo vähentyi stressistä ja syömättömyydestä niin paljon, että mennään pelkällä korvikkeella nyt. Miro syö ihan valtavasti, 2-2,5 tunnin välein 130-200ml kerrallaan. Iltaisin vielä tiheämminkin. Meillä pulautellaann todella paljon. Masuvaivat helpottuivat Diflatylin ansiosta.

Liikkuminen

Miro viihtyy pitkiä aikoja selällään ja mahallaan. Kovasti tuo jo potkii menemään, joskaan kädet eivät tule mukana. Miro pyörähtelee sattunnaisesti mahalta selälleen. Vielä ei olla tajuttu, että käsillä voi tarttua esineisiin mutta taitavasti nyrkit löytyvät jo suusta.

Muuta

Meidän Pikku-Sepon tukka se vain harvenee. Vaikka Miron perusilme onkin melko totinen, niin kyllä tuo poika nauraa ja jutella osaa ja selvästi myös vaatia ihan vaan seuraa. Miro ei viihdy juurikaan sitterissä tai turvaistuimessa, vaan syli olisi paras paikka katsella ympäröivää maailmaa ( tietenkin, sieltähän näkee paremmin ). Vaatteissa käytössä 62 ja joitain satunnaisia 68. Miro on selvästi hyväntuulisimmillaan heti aamusta.

Hyvässä hengessä

Internetti on petollinen, blogin pitäminen on tavallaan masokistinen tapa ampua itseään jalkaan. Varsinkin julkinen blogi ja jos siihen lisätään tälläinen lapsellinen hölmö, joka ei niikään häpeä jakaa asioitaan julkisesti. Miksi? Sitä en tiedä.
Olen kirjoittanut tästä useamminkin ja pohtinut, mikä on oikein, mikä taas fiksua, milloin joku kokee, että huomiohuoraan, mitä kaikkea sopii/ei sovi jakaa. En osaa oikein perustella tekemistäni. Kai tämä on periaatteessa tapa tulla kuulluksi. Hei, olen olemassa.
Kyllähän teillä on sen verran rivienvälilukutaitoa, ettei liene yllätys, että täällä elämä on vähän hajalla joka suuntaan. On ongelmia, on ratkaisuja, on tehtävä valintoja, on pohdittava ja samaan aikaan pitää koko tämä jauhelihahelvetti kasassa. En tiedä mistä kirjoittaisin, ei minulla ole sanoja, kaikki asiat on jo sanottu.
Enkä oikeastaan koe olevani kenellekään velkaa mitään selityksiä.




Osittain toivon, että mahdollisille lukojoille riittää se, mitä kerron. En minä tahdo pimittää mitään, aitoudestahan tässä on ollut kysymys. Mutten koe tarpeelliseksi ihan kaikesta jauhaa täällä, koska kaikkea kirjoittamaani voidaan käyttää minua itseäni vastaan, koska en vain osaa kirjoittaa niin, että kukaan ei pääsisi pätemään tai vetämään sitä " muttakunsäkirjoititnoin-korttia ". Toivon, että löytyy sen verran kunnioitusta, ettei lähdetä hirveästi kaivelemaan kipupisteitä, vaikka tiedänkin sen, miten uteliaita me ihmiset useimmiten olemme, turhan draamalla mässäilyn voisi jättää välistä. Ei tehdä kärpäsestä härkästä.



Oma moka sinänsä, täällähän minä olen ennen julkisesti puhunut hyvinkin henkilökohtaisista asioistani, vaikka täällä käy viikoittain ihan huikea määrä ihmisiä. Aina saa kysyä, mutten minä aina jaksa vastata. Minä olen herkkä ihminen, otan itseeni ja provosoidun. Jos saan puhua suoraan, niin elämäni on tällä hetkellä melkoinen sotku. Ja sen sotkun haluan pitää täältä blogista poissa, ymmärrätte varmaan. Pidän tulevaisuudessa tiukemman linjan niiden asioiden suhteen, mistä kirjoitan. Kun tarpeeksi usein saa turpiinsa, niin siitä ihme kyllä oppii. Syyllisiä ja syitä on turha etsiä, ei tämä johdu lapsista, ei hormoneista, ei ole sattunut mitään järjettömän dramaattista.
Asioilla on taipumus järjestyä jotenkin. Minä olen onnekas, olen saanut oikeastaan kaiken mitä koskaan toivoin. Kaikki tulevaisuudessa on vain hyvää bonusta. En minä romahda, ystävät kantavat, lapset pitävät väkisin kiinni arjessa.

On maailma meille avoinna

" Ota minut tänään, kun valot sammuu, kun sinut nään.

Tahdon muistaa, uskoo, oot vielä hän,

jota en olis vaihtanut mihinkään.

Tahdon muistaa, uskoo, oot vielä hän "

Yllätys kaapissa

Onkohan tämä hienovarainen vihjaus siitä, että meillä juodaan väärää kahvimerkkiä? Mikä siinä Pirkan kahvissa muka on oikein vikana?

Istuin olohuoneen sohvalla syöttäen pienempää poikaani ja katsoen tallennettua House-jaksoja. Mikael leikki omassa huoneessaan ykköslelullaan parkkitalolla ja yhtäkkiä poika säntäsi asunnon toiselta puolelta hirveällä vauhdilla olohuoneeseen huutaen: " Äiti, hirviöt jahtaavat minua!! "

Olin yllättynyt. Mitkä hirviöt? Onko tämä joku leikki?

Myöhemmin vaipanvaihdon yhteydessä meillä meni tovi jos toinenkin, koska minun piti varmistaa ettei saunassa ole ketään. " Kuka on saunassa! Äiti, saunassa on joku! "

Mikael kertoo paljon tarinoita (avaruustarinat on pop! )ja omasta mielestään hauskoja vitsejä, lukee kirjoja, piirtelee mitä ihmeellisimpiä asioita. Miten 2-vuotias voikin olla niin osaava? 

Milloin ykkösvauva oikeasti kasvoi näin isoksi?

" Äiti, laita Miro hiljemmalle!"

" Ei äiti nyt oikein osaa. "

" Eikö netti toimi? "

" I know everything about you

You know everything about me

We know everything about us "

" Äiti lentää Teron kanssa avaruuteen. "

" Miksi äiti sellaista tekisi? "

" Avaruudessa on helpompi olla. Enkö minä voi piirtää enää? "

".. No tottakai voit piirtää vielä. "

" Hyvä, piirrän syntymäpäivän ja tuutulaulun! "

Mullon jatkuvasti rinnassa polttava tunne, veikkailen sen olevan jonkinlaista närästystä, eikä se ole ihme tälläisellä kahvimäärällä. Huomasin eilen Sannin luona kahvipöydässä, että se muffinssi oli ensimmäinen ateriani, sitten lauantain. Ihmekös tässä, etten ole käynyt ihan täysillä ( Sannille pahoittelut siitä, ettei oikein juttu luistanu..), unetkin ovat olleet vähäiset: viikonloppuna yhteensä huimat kymmenen tuntia.

Tiistaita vaan!

koulutussuunnitelma

Minä tein sen. Hain yhteishaussa koulupaikkaa.
Epäröin hakemista, koska en nyt kuitenkaan heti syksyllä ole kouluun juoksemassa uutuuttaan hohtavan koululaukun kanssa. Jos saan jollain konstilla paikan, niin sitten lykkään sitä, jos se on  mahdollista. En tahdo laittaa Miroa ja Mikaelia vielä tulevana syksynä päiväkotiin. Ja jos ei vaikka sitten kiinnostakaan tai jos vaikka mieli muuttuu, niin aina voi hakea uudestaan, jos nyt jostain syystä koulun aloittaminen ei luonnistukaan.

Mietin hoitoalaa, lähihoitajan ammattia, todella pitkään. Pohdintojen tulokseksi kuitenkin tuli se, ettei minusta olemaan tekemään sellaista työtä. Henkisesti raskas hoitajantyö ei tälläiselle rähmäkäpälälle sovi. Nostan hattua kaikille lähi- ja sairaanhoitajille, ei minusta ole sellaiseen.

Mihin sitten hain? Peruskoulun päättötodistuksen kera ammattikouluun. Hain kahdelle linjalle.
Ensimmäinen hakutoiveeni oli Savon ammatti- ja aikuisopiston pintakäsittelypuoli. Olen enemmän tekevä, kuin lukeva ihminen, joten luonnollisesti, vaikka maalarin työ voisi olla se, mitä jaksaisin tehdä. Toinen hakutoive oli samaisen koulun sisustus- ja verhoilupuoli. Kummatkin käy. Ne kiinnostivat eniten.

Toivon luonnollisesti opiskelujen jälkeen työllistyväni mahd.pian. Rahalle on aina käyttöä ja haaveet omasta asunnosta alkavat poltella nurkan takana. Koska opiskelemaan siirtyessäni saan paljon vähemmän rahallista tukea valtiolta ja elämäni ensimmäinen lainanottaminenkin tulee ajankohtaiseksi. Pakko se on kai päästä elämässä eteenpäin, peruskoulun jälkeen en saanut mitään valmiiksi asti.

Paitsi lapset.

Solmussa

" Kuulehan sisko, miusta näyttää, että sie oot jotenkin solmussa. "

Niin minä olen.

Mainio pötkylä

Mahdottoman suloinen se vaan on.

Ei mitään muuta

Tähän viikkoon on mahtunut flunssa, auton lahoaminen keskelle "ei-mitään", kevätaurinkoa, autossa istuttuja kiloetrejä, yövalokuvausta, hyvää ruokaa, muutama taistelu taaperon kanssa, ihania vauvahymyjä, liian vähän unta ja paljon tunteita vihasta onneen.

Huomenna kutsuu Kuopio.

Kiinnostuskerroin on arvattavissa.

Arkistojen kätköistä

Löysin mutsilassa pienen penkomisen jälkeen lisää lapsuuskuviani.

Tulin siihen tulokseen, että olin suhteellisen ruma kersa puuttuvine etuhampaineni ja pottaletteineni. Suurin osa kuvista oli aivan kauheaa katseltavaa, joten poimin vain omasta mielestä nämä edes semisti julkaisukelvolliset tähän postaukseen. Eletään aika vahvasti 90-lukua.

 Mikähän idea tässäkin oli?

Muodikkuuden multihuipentuma

Ois saletisti pitäny alkaa pitää muotiblogia, oon selkeesti hallinnu ton pukeutumisen jo 7-vuotiaana.

Lääkitys kohdallaan

Kiehuvaa vettä, tilkka hunajaa ja loraus rommia.

Jakakaas muita hyviä " flunssalääkkeitä ".

Hakusanojen helmiä

Joskus selailen Google Analyticsistä hakusanoja, joilla on tänne blogiin päädytty. Kokosin mun suurimmat suosikit tähän. Myöntäkää, jos olette noilla tänne löytänyt.

Seksikäs mies

Mun ikisuosikki. Joku kyylää Markon kuvia saletisti täällä. :/ Siksipä en niitä nykyään julkaise.

Olen kauhea porvari

Joo. Todellakin olen..Tilillä huimat muutama kymppi.

Isot tissit hoitopöydällä

Hmm. Löysiköhän hän etsimänsä? En myönnä sellainen kuvamateriaalin olemassaoloa.

Unikrapula

Tää on tuttu. Ruokakrapula on tutumpi.

Uhkea vyötärö

Se olen minä. Uhkea on hyvä sana.

Stig avovaimo

Paljastuin. Minulla on vaan kulissielämä, johon kuuluu lapset ja joku äijä. Stig on se mun elämäni rakkaus. Ps. Mee kulta parturiin <3

Saija ja vauva

Ai ketkä?

Oletko tyytyväinen joensuun perheasuntoon

Kyllä olen, koskaan en ole vaan jalallanikaan sellaiseen astunut.

Miksi se saa vähiten, joka tekee eniten

Hyvä kysymys. Miksi näin?!

Kesäkunnossa hylje

Ens vuonna sitte ;)

Isot rinnat, ei vyötäröä, laihat jalat

That`s me..Not. Pienet lapaset ( jotka joskus muistutti etäisesti tissejä ), vyötäröä kahden edestä ja jalkoja myös ( leveydessä, ei pituudessa) 

Miten sinä päädyit tänne tänään?