Ota mut syliin, pitele, mut älä omista

Kun on viikkokausia vellonut surussa, niin on ihana huomata, ettei se elämä loppunutkaan.

..Että kun avaa silmänsä, voi huomata, että onhan tässä vielä tulevaisuus.
..Että kyllä ne tärkeimät auttaa jaloilleen aina ja uudestaan.
..Että stressin tuoma syömättömyys on vienyt raskauskilot mennessään. Kaikki ne 22kg.
..Ja, että joka hetki on elettävä täysillä, ettei pääse katkeroitumaan. Tehdä asioita, joista saa aidosti iloa, oli se sitten vaikka röökihetki parvekkeella kuulokkeiden kera tai iltalenkki Lidliin hakemaan herkkuja.

Kun aurinko paistaa ja rinnassa polttaa, niin tuntee pitkästä aikaa elävänsä. Tajuaa, että parempi on oikeasti haalia niitä asioita, jotka tekee onnelliseksi, kuunnella vain ne sanat, jotka ovat kauniita. Ei enää " sitten kun - elämää ". Vaan mielummin sitä " tässä ja nyt- elämää ".
Rohkeasti siis leuka pystyyn, välillä on pysähdyttävä tsemppaamaan itseään väkisin peilin edessä. Haluaisin saada taas värin kasvoilleni ja silmiin sen tutun poltteen, halun tehdä asioita. Halun elää niin täysillä, ettei koskaan tarvitse katua sitä, että ei uskaltanut. Siksipä toivon, että kesällä pystyisin toteuttamaan toiveeni benji-hypystä, toisesta tatskasta ja joistain mahdollisista festareista. Pienistä se lähtee.

Enää ei jaksa näyttää hapanta naamaa, mielummin ilon kautta, vaikka sitten väkisin. Täytän maanantaina vasta kaksikymmentäyksi, en minä ole ikäloppu, ei elämäni ole ohi, nythän se vasta alkaa.