Ihan silläkin uhalla, että provosoiva otsikko saa kävijämäärät pilviin..
Asiasta anonyymikommentointi. Olen monesti ilmaissut mielipiteeni asiaa kohtaan, mutta nyt, koska on aikaa ja paljon kahvia, haluan kirjoittaa vähän pidemmän avatumisen. Oli se sitten hyvä ajatus tai ei.
Tykkään, kun lukijat lähestyvät sähköpostilla, olen ihan tajuttoman otettu jokaisesta sähköpostista, on selvästi nähty vaivaa ja sähköpostit ovat henkilökohtaisempia. Useimmiten s-postit ovat kivoja, tahdotaan vaihtaa kuulumisia ja kysyä epäselvyyksistä ja oikaista väärinkäsityksiä. Pyrin vastaamaan aina, kun vain suinkin huomaan ja ehdin. Sitten toisinaan saan sähköposteja, jotka ovat hyvinkin negatiivispainoitteisia, viime viikon aikana kaksi henkilöä lähestyi minua sähköposteillaan ( osoitteista päätelleen feikkisähköpostit ja terkkuja " kissaperseelle " ), joissa ei ollut mitään päätä, eikä häntää. Ja voisin nyt kyseisistä viesteistä poimia tänne asioita. Voidaan yhdessä käydä tämä nyt läpi. Kirjoittajien ikää en osaa arvioida, mutta selvästi joku on nähnyt asiakseen lievittää maailmantuskaansa minulle. Eikä siinä, antaa tulla vain, jos se helpottaa.
Koska meillä kaikilla on oikeus ilmaista mielipiteensä ( mielummin perusteltuna ), niin tässäkin blogissa saa kommentoida anonyyminä. Sen verran sanon vielä, että niin kauan, kuin ei omalla nimellä tai kasvoilla tulla avautumaan mulle, niin en jaksa kiinnostua saati ottaa itseeni kauhean pahasti. Minun päivääni kommentit eivät pilaa, huvitun vain helposti. Kyllä voi ihmiset olla välillä todella kiinnostuneita jonkun randon parikymppisen elämästä. Tämä nyt on sitä huomiohuoraamista (?).
" Ensinnäkin sun kirjoitukset on täynnä kirjoitusvirheitä "
Niin ne ovat. Olen aivan käsittämättömän huolimaton ja sokea virheilleni, vaikka oikolukisin tekstini sata kertaa läpi. Lukio kesken ja itkua ja vinkumista. Maailma on täynnä paremmin kirjoitettuja blogeja, sinne siis opastaisin ystävällisesti. Ihmiset on erehtyväisiä, virheitä sattuu ( mutta sinä taisitkin olla täydellinen, anteeksi ).
" Toivottavasti et oo oikeasti noin tyhmä "
Ai miten tyhmä? Mikä tänne blogiin kirjoitettu on tyhmää? Mielipiteeni? Kuvien laittaminen? Oikeesti oon ihan älyttömän fiksu, joskus me vaihdetaan ajatuksia Stephen Hawkingin kanssa maailmankaikkeudesta.
" Sä oot ruma ja sun kersat kanssa "
No en minä mikä klassisen kaunis kyllä ole, mutta olen sinut ulkonäöni kanssa. Kauneus on katsojan silmissä muutenkin. Ja mitä tulee lasten ulkonäön arvostelemiseen, niin tähän täytyy todeta että, miten säälittävä ihmisen on oltava, että alkaa viattomien lasten ulkonäköä arvostelemaan. Onko sulla lapsia? Olisiko susta kivaa, jos kaduilla ihmiset haukkuisivat niitä rumiksi? Ei vaan mene mun päähä tämä. Minkälainen kasvatus on ollut, jos voi alkaa haukkumaan toisen LAPSIA? Mikä sen oikeuttaa? Ja mitä väliä sillä on, miltä he sinusta näyttävät? Kenellekään täysijärkiselle ei tule mieleenkään haukkua toisten lapsia.
" Sä syötät lapsillesi pelkkää paskaa "
Mihin tämä perustuu? Siihenkö, etten kuvaa meidän salaattilounaita blogiin? Edelleenkään blogissa ei tule koko elämäni esille.
" Miksi te ette käy ulkona? "
Samaa.. Mistäs tiedät ettemme olisi vaika koko aikaa ulkona, kun enhän minä ole koko aikaa koneella? Pitääkö kaikki raportoida taas, kuvilla todistaa? Tähän en lähde, te ette voi millään olettaa, että se etten kerro meidän käyneen joinain päivänä pihalla, niin tarkoittaa sitä, että emme käy ulkona. Kenelle sekään nyt oikeasti kuuluu?
" Mitä ihmettä sä vingut blogiisi kaikkea, etkä sitten kerro kaikkea? "
Koska mun blogi ja mun säännöt. En ole tilivelvollinen sulle, enkä muillekaan.
" En oo ikinä lukenu mitään näin typerää "
Missä mun " Suomen typerimmät kirjoitukset-palkinto " ?
" Toivon, että sulle käy jotain pahaa "
.. Siinähän toivot? Jos se helpottaa sun omaa tuskaasi, niin se on sitten ihan okei.
" Sulta pitäs ottaa lapset huostaan, kun oot selvästi epätasapainossa "
Millä perusteella? Hoidan lapseni todella hyvin, kenelläkään ei ole siihen mitään sanottavaa, ei ole perusteita viedä lapsia pois. Hyökkäykset äitiyttä vastaan on aina tosi kurjia. Jos sulla on lapsia, niin epätasapainoisempaa minusta on käyttää aikansa haukkumaan täysin vieraita ihmisiä internetissä.
" Sitäpaitsi näin, kun olit toisen miehen kanssa kaupassa. Etkö kehtaa myöntää pettämistä blogissasi, kun olet olevinaan aina niin avoin? "
Ai niin! Minullahan ei voi olla miespuolisia ystäviä ja tuttuja. Entäs, jos olin veljeni kanssa kaupassa? Tämä on hillittömän hauskaa. Miten luottamuspula pitää suhteessa olla, jos muiden kanssa kaupassakäynti menee pettämisrajan yli?
Olenko minä niin vähä-älyinen, etten tajua mikä järki tässä on? Saako ihmiset tästä hyvää oloa ja tyydytystä? Suosittelen lämpimästi lenkkeilyä hyvän olon hakemiseen. Kaikkea hyvää teille kaikille, jatketaan samaan malliin. Tuodaan asia nyt isosti esille tällä kertaa ja tästä lähtien jätän vastaamatta kommentteihin, jotka katson tarpeelliseksi jättää omaan arvoonsa.
Mahtava asennoituminen! Ja tunnisteet loistavat =D Jollain näyttää olevan jotain erittäin henkilökohtaisia ongelmia näköjään, jotka sattuvat purkautumaan näin "järkevästi" :)
VastaaPoistaÄlä provosoidu jatkossakaan roskaposteista! Tsemppiä =)
Kiitoksia. Kyllä minulle saa avautua, täti kuuntelee ;)
Poista" Toivon, että sulle käy jotain pahaa "
VastaaPoistaTuo oli jo aika pelottavaa. Surullisia tapauksia tämmöset, jotka näkee oikein sähköpostin lähettämisen vaivan, että pääsevät purkaamaan sitä omaa pahaa oloaan.
Minä toivon hänelle kyllä kaikkea hyvää, toivottavasti tuska helpottui kirjoittaessa :)
Poista" Sitäpaitsi näin, kun olit toisen miehen kanssa kaupassa. Etkö kehtaa myöntää pettämistä blogissasi, kun olet olevinaan aina niin avoin? "
VastaaPoistaSä oot niin julkkis! :DD
Missä mun paparazzit on?! Miksen oo Seiskan kannessa poseeramassa alasti? :--D
PoistaIhan oikeasti... Miten joillakin on aikaa ja pokkaa alkaa kirjotella tuollaisia sinulle? Ei tuollaset ihmiset voi olla tosissaan, tai jos on niin suljetun osaston tietokoneet voisi takavarikoida. Minun mielestäni sinä olet aivan ihanan aito ja reipas äiti kahdelle pojallesi! On vahvuus pystyä kirjottamaan tunteistaan, kaikenlaisista sellaisista, muidenkin nähtäväksi. Luulen että vertaistuen takia tätä blogia kirjotat, ja me sitä luemme! Tuollaiset negatiivisuudessa uiskentelevat ihmiset saisivat oikeasti istua alas ja miettiä mitä haluavat elämältään. Omapa on menetyksensä kun käyttäytyvät kuin ääliöt ja antavat aivottoman kuvan itsestään. Mietin myös sitä että onkohan tämä jokin epätoivoinen tapa saada sinulta huomiota ja odottavat juuri tälläistä postausta missä "heidän tekstinsä" näkyy suositun blodin postauksessa. Surullisia ihmisiä.
VastaaPoistaSinä olet kyllä tosi rakastettava ihminen juuri kirjoitustapasi takia, sinuun voi samaistua. Kuka niistä kirjotusvirheistä välittää? Ehkä sellaiset joiden ÄÖ ei riitä oikolukemaan niitä :)
Toi on hyvä pointti: " Mietin myös sitä että onkohan tämä jokin epätoivoinen tapa saada sinulta huomiota ja odottavat juuri tälläistä postausta missä "heidän tekstinsä" näkyy suositun blodin postauksessa "
PoistaNoniin nyt he ovat saaneeet oman kunniamainintansa täällä :)Toivottavasti kaikilla on hyvä mieli <3
Saavatpa ainaki olla ylpeitä itsestään :)
PoistaNiinpä!
PoistaPakko kommentoida tätä kirjoitusvirheasiaa ihan näin lukion äikänmaikan näkökulmasta! (Kauheet paineet muutes nyt, kun kaikki kyylää mun kommentista kaikki vihreet...)
PoistaOon oikeesti monesti miettiny, että verrattuna moniin muihin bloggaajiin sun kielenkäyttös on huomattavankin virheetöntä, nokkelaa ja miellyttävää. Jos sun blogia vertaa lähes kenen tahansa muun nuoren äidin blogiin (joo oon addikti ja luen ehkä miljoonaa, että vertailupohjaa löytyy), niin en ainakaan heti keksi yhtäkään sua parempaa kirjoittajaa. Voin myös kertoa, ettei se lukio tee kenestäkään täydellistä kynäniekkaa: ylioppilaskokeista pääsee äikässä läpi mun mielestä aivan käsittämättömän puutteellisilla taidoilla (hui, tunnustus), erityisesti lukutaidon osalta. Enkä lukutaidolla tarkoita kis-so-jen tavaamista vaan luetun syvällistä ymmärtämistä, kriittistä arviointia ja siitä oman käsityksen muodostamista - mitkä ovat kaiken hyvän kirjoittamisen perusta. Tästä käykin ilmi sun vahvuutesi: sun kirjoituksista näkee, että sä osaat ajatella (helpommin sanottu kuin tehty) ja ymmärrät oman tekstisi erittäin hyvin sekä mielestäni osaat ilmaista ajatuksesi paitsi selkeästi ja ymmärrettävästi, myös tyylilajin mukaisesti ja kiinnostavasti. Se ei kuulkaa oo kovin helppoa. Sen rinnalla pienet pilkkuvirheet ei paljoa paina, ja rehellisesti sanottuna mun mielestä sun tekstissä ei ole niitäkään kovin paljon. Tärkeintä on aina tulla ymmärretyksi, eikä kukaan putoa kärryiltä lauseessa jonka relativiipronominin edestä puuttuu pilkku. Huomasittekos? Isona plussana myös se, että sulta sujuu yhdyssanat tosi hyvin - oma ehdoton inhokkini pienistä teknisistä virheistä on juuri yhdyssanat: mikään ei ole varmempi tapa antaa tekstistään huono kuva kuin yhdys sana virheet.
Jaa, päivän teemana oli näköjään avautuminen niin pääsinpäs osallistumaan minäkin. Vähän ehkä villiinnyin, mutta missäs näitä mielipiteitään muuten laukoisi kuin anonyyminä, kuten olemme oppineet :)
Mukavaa päivää!
- Jenni
Kiitos rakentavasta kommentista! Tästä tuli todella hyvä mieli :)
PoistaMua kans kyrsii yhdys_sana_virheet :)
PoistaEn haluu vähätellä ketään tai olla kenenkään yläpuolella, vaikka sen lukion kävinkin. Kyllä Suomen peruskouluopetuksen käyneen pitäisi pystyä tunnistamaan yhdyssanat ja tuottamaan muutenkin sujuvaa tekstiä. Tottakai tekevälle sattuu virheitä, mut jos järjestään on kaikki sanat kirjoitettu erikseen, tulee sellainen olo, ettei kirjoittaja ole kovinkaan sivistynyt. Ei niillä välimerkeillä tai tarkalla kieliopilla niin väliä, ei ne aina mene itseltäkään kohdilleen.
Oo. Äm. Gee. (teinix-palkinto tänne ja heti!)
VastaaPoistaNe, jotka haukkuu toisten lapsia, ei voi olla kenenkään äitejä. Ei voi. Eikä edes kovin normaaleja noin muutenkaan. Onneks Sini tietää miten kauniita hänen lapsensa ovat, sillä sitä saa kuulla paljon useammin kuin tuollaista ilkeämielistä loanheittoa. Sitäpaitsi omat lapset on maailman kauneimmat - ainakin mun mukulat on freakin' gorgeous!
Kirjoitusvirheet? No yhyy. Oikeesti anonyymi, nyt jotain kekseliäisyyttä solvauksiin!
Ja mä oon nähnyt Sinin ulkona varmasti ainakin kerran (vai olikohan se joku harha), joten revi siitä. Tyhmäkään se ei oo... Tosin jos mä oonkin itse vaan niin tyhmä, etten tajua sitä? Siniiii, amiskalla (of all places) järjestetään äo-testejä tasaisin väliajoin. Mennääks yhdessä tutkituttaan montako marmorikuulaa siellä pään sisällä kolisee? Paskaa en oo havainnut syötettävän, eikai ne lapset sitä suostuiskaan syömään, kun haiseekin niin pahalle...
Tyhmien asioiden lukemisesta tulikin mieleen anonyymit arvostelu/borderline-uhkailukirjeet.
Ja kuinka mätä pitää ihmisen olla, että toivoo toiselle pahaa. Etenkin tuntemattomalle? Mulla on tasan yks nemesis ja vaikka en voi sietää ko. ihmistä silmissäni, niin en vois kuvitellakaan toivovani sille mitään pahaa. Hyi, häpeä. Huono ihminen.
Sit vielä loppuviimeks voin vakuuttaa, ettei yksikään sossu ottais lapsia Siniltä. Kyllä mahtaa anon tuttavapiirissä olla melkoisia Vuoden Äitejä, jos Sinin äitiys ei kestä tarkastelua niiden rinnalla.
Voi Sini, kaikkea se leipä elättää! <3
Ps. Sini on liikkunut julkisella paikalla myös mun miehen kanssa. Nyt jo useampaan otteeseen. Onneks ne nyt sentään ei oo mitään niin uskaliasta tehneet, kun käyneet kaupassa yhdessä. Härregyyd!
Pidetäänkö meille kruunajaiset?! Tittelinjakotilaisuus!
PoistaMinä kyllä muru veikkaan, etä minun päässäni on vain saksanpähkinä, sen verran ontto kolina käy. Ja tiedä, mitä sieniä sinäkin oot menny syömään kun jo harhoissasi kuvittelet minun astuvan ulos jalallanikaan ;)
<3
Siis MITÄ IHMETTÄ?! En olisi koskaan uskonut, että anonyymeiltä saa noin pahoja kommentteja. Tuohan on ihan järjettömän naurettavaa ja samalla todella surullista.
VastaaPoistaMiten kukaan voi kuvitella ensinnäkin tuntevansa ja tietävänsä kaiken toisen elämästä blogin perusteella ja miten kukaan voi jaella tuollaisia kommentteja edes anonyymisti. Ja miksi lukea, jos ei pidä?
Ilmeisesti joillain ihmisillä on joku pakottava tarve lytätä toisia ja KEKSIÄ mahdollisimman paljon negatiivista sanottavaa toisille ihmisille JOITA EI TUNNE ja joita ei voi/tarvitse kasvotusten kohdata.
Ihan käsittämättömiä kommentteja, en allekirjoita kyllä mitään noista! :D
Tää on usemmille ( varsinkin niille suosituimpien ) blogien pitäjille varmastitosi tuttua. Onneks itselläni onnsen verran pieni lukijakunta, niin ihan kaikki maailman ilkeydet ei tänne löydä. Mietin myös, miksi ketään jaksa oikeasti kiinnostaa niin paljon? Voi, kun tulisivat naamatusten heittelemään mielipiteitään! Saattaisin jopa antaa arvostusta..tai hetkinen... En antaisi sittenkään ;)
PoistaJoo ja mä oon nähnyt kun oot käyny kahvilla toisen miehen luona... Tunnusta heti!
VastaaPoistaNiin siis oikeesti, miten ihmisillä on aikaa ja kiinnostusta lähetellä tollaisia sähköposteja toisille. En ymmärrä.
Sini oot ihana! :)
Ai hitsi! Häpeän häpeän, taisin halata vielä kyseistä henkilöä? Miten mä saatoin?!!
PoistaToivottavasti nähdään taas pian <3
:D onnea sille, joka on jaksanu nähdä vaivaa tollasten sähköpostien eteen. Ja kiitos sulle että jaoit nämä hienot ajatukset! Mä nimittäin repeilin täällä ihan täysillä tälle idiootille ja sun huipuille vastauksille. :D
VastaaPoista:--D nohnoh!
Poistaois mukava tietää näitten kirjottajien iät:D!
VastaaPoistaUteliaisuuttani mietin samaa.
Poistakenellä on aikaa laitella tollasia sähköposteja...
VastaaPoistaOnneks siulla on oikee asenne noita kommentteja kohtaan etkä ota liian vakavasti:--)
:--D
PoistaVoin kertoo että tää niin piristi mua, ihan huiput vastaukset. Oot ihana♥
VastaaPoista<123
PoistaKateutta sanon minä. Anonyymisti on helppoa avautua, mutta kuinkahan monella olisi todellisuudessa pokkaa kommentoida suoraan päin naamaan. ;) Älä tuollaisista heinähatuista välitä, parissa anomyymissa tuli lähinnä vain mieleen, että on taitanut kommentoijat tipahtaa muutaman kerran pinnasängystä tutti-iässä! Mutta pidä sä leuka pystyssä! :)
VastaaPoistaEn välitä en :)
PoistaEka kysymys,kun olin lukenut:onko tää totta?
VastaaPoistaItselläni ei tulisi mielenkään haukkua ketään,varsinkaan lapsia :/ teksit menevät jo kunnianloukkauksen puolelle..
Omasta mielestäni blogisi on ihana ja seuraan päivittäin :) bloggaajat kertovat sen mitä haluavat ja kenelläkään ei ole oikeutta vaatia enemmän..Ihanaa kesän odotusta :)
Valitettavan totta kuitenkin on :/
PoistaIhanaa kesä odotusta myös sinne!
Tuo ei ole kyllä enään kivaa/: Kyllä mielipiteen voi sanoa mutta ei haukkua.
VastaaPoistaolen samaa mieltä.
PoistaKateelliset kirjottellee tuommossii!! voi voi hankkisivat oman elämän.. Ja jos on paska olla niin miksiköhän niiden sulle pitää sitä tulla purkamaan :o ? Noi on vaan sulle niin kateellisii, kun niillä ei ole omia lapsia :)
VastaaPoista" Sitäpaitsi näin, kun olit toisen miehen kanssa kaupassa. Etkö kehtaa myöntää pettämistä blogissasi, kun olet olevinaan aina niin avoin? "
Voi elämän kevät!! Ei saa ees kaupassa käydä jonku poikapuolisen kaverin kanssa.. Eikö ihmiset vois olla puuttumasta toisten asioihin huhhu!!
Kun kirjoittaa julkisesti on varauduttava tähän.. Mutta liika on liikaa.
PoistaTotta.. mutta kuitenkin voisivat pitää mölyt mahassaan
PoistaSini senkin lortto! Ei toisten miesten kanssa saa olla edes samassa huoneessa >: ((( huntu päälle, turpa kiinni ja katse jalkoihin tai sinut kivitetään.
VastaaPoista:--D
PoistaNyrkin ja hellan väliin siis mars.
Mua alkaa oikeasti pikku hiljaa harmittamaan, ettei anonyymit ääliöt kommwntoi koskaan ääliöyksiä meitsille, tai no kommentoi, mutten ole vielä saanut aihetta avautua. Siitä tuli kans hauska postaus, niinku tästä! Ihana!
VastaaPoista! :--D vois ohjata ne sinne! " tätä tietä olkaa hyvä! "
PoistaEiiiii, siis ei. Ei voi kun nauraa, missä ihmisten oma elämä? :DD
VastaaPoistatässä blogissa kai :)
PoistaMut ajattele että joku on todella nähnyt kaiken tämän vaivan. Ihan vain sun takia ;)
VastaaPoistaSe jos mikä onkin pelottavaa :)
PoistaNaurettavinta oli kyllä toi pettämissyyte :--DD siis mitä helvettiä, on kyllä aika vankat todisteet tyypillä. Hänel taitaa itsellä olla aika kieroutunut parisuhde jos kaupassakäynti on pettämistä?? Ja pienoinen stalkki tuntuu toi tyyppi olevan kun sun kauppakäyntejäs ja seuralaisias kyttää xd
VastaaPoistaToi lasten haukkuminen nosti mulla karvat pystyy täällä. Ensinnäkin sun lapset on SULOISIA, SÖPÖJÄ, IHANIA ja oikein KOMEITA pikkumiehiä. Toiseksi lapset ei oo IKINÄ rumia. Kolmanneksi lasten haukkuminen on niin säälittävää että tossa kohtaan viimeistään ton sähköpostin lähettäjän uskottavuus meni.. Huhhuh...
Mutta tosiaan niinku monet täällä on sanoneetkin, ihan siistiähän toi on et joku on käyttänyt aikaansa sulle noinkin loistavan sähköpostin lähettämiseen, eikö?;) saa kyllä olla nyt ylpeä itsestään hän kun ihan tähän postaukseen on päässyt!:D
Sun blogi on Sini yks mun lemppareista, kaikkine kirjoitusvirheineen ! (Mitkä ei oo kyllä mun silmiin sattuneet??) Sinim sinä, sun lapset ja sun blogi ovat aivan ihania :) Minä toivon PELKKÄÄ hyvää sulle!<3
Kateutta vain, siellä joku yksinäinen, ruma ihminen kirjoittelee tollasia kun haluais sun elämän :) Sä oot kyllä tosi rohkea ja vahva nainen, kun jaksat lukea tollasia täyttä paskaa olevia kommentteja. Mullakin oli ennen blogi mut siinä vaiheessa kun olin saanut jotain 3 ilkeetä kommenttia, mä poistin koko blogin koska pahoitin mieleni niin pahasti :D Onneks sä et oo yhtä herkkis, koska tää sun blogi on ihan paras enkä halua että ikinä lopetat <3
VastaaPoistaItken sisältäpäin kyl aina oikeesti kiviä ;)
Poista<3
Hyvää äitienpäivää! Musta tuo oli aika huvittava teksti. Vihapuhetta on kaikenlaista, valitettavasti tuli myös sun osoitteeseen...
VastaaPoistaÄitienpäivää sullekin!
PoistaMenetin juuri viimeisenkin uskoni ihmiskuntaan! Lapsesi ovat maailman suloisimpia!
VastaaPoistaKaupassa käynti miehen kaa... lukiossani oli kuraattori kovaan ääneen kailottanutopettajienhuoneessa, kuinka. Mulla ois ollut suhde huomattavasyi vanhemman miehenbkanssa... olin isäni kanssa kaupassa...
VastaaPoistaAUTS!
PoistaKyllä ihan sieluun koskee savolaesena kun et kirjota siemie-kieltä vaan sä! :D Apuva! -ellu
VastaaPoistaMiun vihapuhheet on toisella murteella, ei savoks voi avautua vihasena ;) ( ku sitä ollaan niin lepposii immeisii )
PoistaEi oikeasti..taitaa olla melko tylsä ja merkityksetön elämä ja vielä erittäin häiriintynyt mieli, kun käyttää aikaansa kirjoittaakseen tuommoista kakkaa toisen sähköpostiin ♥
VastaaPoista:/
PoistaKerran kävin miespuolisen serkkuni kanssa kaupassa, vaikka miulla on poikaystävä. Mutta vain kerran! Se jäi kuitenkin kaihertamaan, miten pystyin niin kauheaan tekoon? En tee sitä enää koskaan! Hyi sentään. (Toisen kerran kyllä miespuolinen kaverini pyysi miuta heittämään sen ABC:lle, että se käy ostoksilla, ja minä tyhmä suostuin! Tämä on salaisuus, elkää kertoko kellekään ettei _pettämiseni_ paljastu.)
VastaaPoistaP.S. Ja jos noiden viestien kirjoittaja(t) lukee tämän kommentin, niin lienee paras avata sen verran, että tämä on kirjoitettu ironia (sekä pieni pilke) silmäkulmassa.
:--D ei selityksiä! Senkin hutsu!
PoistaJust loistava avautuminen! Oon vasta alottanut uudelleen bloggaamisen ja nyt jo anonyymit on mun kimpussa :S
VastaaPoistaKurkkaa ihmeessä munki blogia JOS kiinnostaa.. :)
Sulla on tosi kivan oloinen blogi ylipäänsä, täytyy tutustua tarkemmin ;)
http://operaatioaiti.blogspot.fi
Loistavaa Sini! Oon ollut koukussa blogiisi jo vuodesta 2010, jolloin löysin tämän linkattuna jonnekkin Suomi24:n äitiysblogi juttuihin. Mun mielestä parhautta on just se, ettet oo vuosien varrella kangistunut minkäänlaisiin kaavoihin vaan oot aina ollut jotenkin omanlaisesi ihana tyyppi. Sussa tai sun lapsissa tai mielipiteissä ei oo mitään vikaa tai rumaa tms., päinvastoin! Oot inspiroinut mm. minua niin paljossa. Kiitos ihanasta blogista. :) Oman elämäni jouduin sulkemaan, kun pää ei kestänyt silmille hyppiviä anonyymejä mutta koirien mammana kai uskallan kirjoittaa (sitä eivät oo vielä tajunnut alkaa arvostelemaan).
VastaaPoistaPidä lippu korkeella!
Lueskelin tätä tekstiä nyt ja huhhuh, mitä vietejä anot on sulle laittanut. :O Tuli itellekkin ihan paska filis näistä kommenteista! :/
VastaaPoista" Toivon, että sulle käy jotain pahaa ". Kuule Sini, en tunne Sinua, mutta kai Sinäkin tiedät sen, että paha palaa aina takaisin sen toivojalle. Minä en näe lapsissasi mitään rumaa. Jos joku sellaista väittää niin vastaa, että rumuus ei tartu ja lika lähtee pesemällä :)
VastaaPoistaKaikkea hyvää Sinulle ja läheisillesi jatkossa. Hyvää kesän jatkoa.