2013/07/26

Göteborg


Täällä sitä ollaan! Tulimme siskon ja veljen kanssa yllätyslahjana viiskymppiselle ukolle.

Kyllähän se hermostutti ajatuksenakin kesän alussa, kun reissusta tuli tieto. Keskiviikkoaamuna pakkasin pojat isänsä matkaan ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni viikon heistä erossa ja se on samalla ahdistavaa ja samalla mahdottoman kivaa. Nyt on se minun " kesälomani " ja ajattelin tylsästi syödä ja nukkua vaan mahdollisimman paljon.

Lähdettiin Savonlinnasta puolenyön aikoihin ajelemaan Helsinkiin, jossa noustiin koneeseen. Turvatarkastuksessa köyhdyin useammalla kympillä ja kone ei päässyt lähtemään ajoissa. Ensin oli moottorivika ja sitten piti keventää painoa pois ja muuta säätöä. Kaksi tuntia myöhemmin lähdettiin ja päädyttiin Tukholmaan odottamaan vaihtolentoa useaksi tunniksi ja viimein neljältä iltapäivällä ( paikallista aikaa ) oltiin Göteborgissa, josta ajeltiin vielä 45minuuttia kotiin. Kyllä se vaan minusta oli hienoa, viimeksi olen ollut lentokoneessa kymmenen vuotta sitten.

Laskin eilen, että samoilla silmillä 40 tuntia, olin suhteellisen jäässä, sillä ovet eivät jostain syystä auenneet, eikä englanti lentokentällä oikein lähtenyt. Hieman väsytti, kun sai lopulta pään tyynyyn. Nukahdin heti.

Täytyy sanoa, että ompa mahtavaa olla täällä! Tänään lähtee useamman päivän juhlat käyntiin. Saa nyt nähdä miten levänneenä pääsee takaisin kotiin.

19 kommenttia:

  1. Muista: ei alkoholia ;)

    VastaaPoista
  2. Oletko viikon erossa 7 kk ikäisestä vauvastasi?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hohhoijjaa.....

      Poista
    2. Niinhän minä juuri kirjoitin. Tarkemmin ilmaistuna kuusi vuorokautta aika tasan tunnilleen.

      Poista
    3. No hohhoijjaa, kunhan kysyin :) Kukin tyylillään, hauskaa viikkoa!

      Poista
    4. Niin se menee :) kiitos kovasti!
      Mutta arvaa vaan onko kova ikävä lapsia... <3

      Poista
    5. Ja jätät lapset isälleen?!?!! Kuinka vastuutonta!

      Muah! :D Parasta vapaata, nähdään ku tuut takas <3

      Poista
    6. Siis voi herrajumala Sini, kuinka voit jättää lapset isälle HOITOON?! :----D Huhuh, itse en kyllä laskisi, että lapset ovat hoidossa, jos ovat isänsä kanssa... Nyt Sini vaan nautit täysillä! <3

      Poista
    7. En mielestäni sanonut mitään siitä, että lapset ovat menossa isälleen HOITOON? :) Kysyin vain, meinaako Sini olla viikon EROSSA vauvastaan. Itse en olisi noin pienestä vauvasta viikkoa erossa, mutta kuten sanoin, kukin tyylillään ;) Varmasti lapsilla on hyvä olla isänsä kanssa, mutta mielestäni noin pienen vauvan ei pitäisi olla äidistään erossa viikkoa. :)

      Poista
    8. Se on sun mielipide, mutta kyseinen vauva voi ja kasvaa hyvin :) on monta tapaa kasvaa kunnon ihmiseksi.

      Poista
  3. Jee! Kivaa reissua! Nauti, juo ja syö, myöskin alkoholia! Ihme hommaa kun ei sais juoda lapsivapaalla, pitäiskö sitä dokata kun on lapset vieressä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ! Kiitoksia! Minä nautin kyllä, ihana mennä levänneenä ( levänneenä ja levänneenä niin ) takaisin kotiin!

      Poista
  4. Huippua pidähän oikein hauskaa!! :) Onko sun isä siis ruotsalainen?

    VastaaPoista
  5. Pääasia että pojat hyvässä hoidossa isällään, Sini saa rentoutua rauhassa. Nyt epäilijät suu suppuun, näillä lapsilla on hyvä olla t. läheltä seuraava :)

    VastaaPoista
  6. Hui kuinka onkaan vastuuntunnotonta jättää 2 poikaa isälleen hoitoon ;D samanlailla Marko on niiden vanhempi! Olisihan pojat voinut alunperin muuttaa isälleen ja sitten olis tullu kauhee huuto että lapset menevät äidilleen apua vastuuntunnotonta!

    Sini nauti täysillä! Eihän muutamat ilonpilaajat sinua häiritse, olet vahva nainen, äiti.. Kaikkea! <3 :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...