Mitäs jäi käteen kesäkuusta?

Hetki siinä meni, sitten pikkuhiljaa silmä alkoi tottua punaiseen. Uusi hiusväri - vaikka vähän räväkkä sellainen - nosti kummasti fiiliksiä. Varjopuolena on värin nopea haaleneminen, vaikka sävyttävä hoitoaine onkin käytössä. Jännityksellä odottelen sitä, miten pitkään tällä kärsivällisyydellä pidetään punaista tukkaa, tavoite on suoriutua kunnialla tämän kesän loppuun. Oikeastaan tavoite on suoriutua ylipäätään tästä kesästä.

Kesä on ihanaa aikaa ulkoilujen kannalta, mutta vaikka kuinka aurinko paistaa ja vitamiinit napsisi tunnollisesti purkista, niin väsyttää. Ei niin paljon, kuin olisin voinut joskus aikaisemmin kuvitella, mutta kuitenkin. 

Vastuu uuvuttaa, vaikka saisikin yöt nukuttua hyvin. 

Yleensä päivät ovat helppoja, mutta tuleehan niitä kamaliakin hetkiä päivässä, jolloin olen ollut valmis nostamaan käteni ylös luovuttaakseni ja lähettää rakkaat terroristini pahvilaatikoissa Timbuktuun. Onneksi sellaisetkin hetket on voitettavissa suklaalla.

Ja voi, mikä uhma.. Nyt voitte viimeistään unohtaa kaiken, mitä olen koskaan uhmasta kitissyt. Nämä viimeiset seitsemän ja puoli päivää ovat olleet todella hermoja kiristäviä. Meillä podetaan maailmantuskaa nyt todella rankan kaavan kautta. Pahimmat itkupotkuraivarit on esikoiseni saanut siitä, kun hän askarrellessa huomasi, että sakset leikkaavat paperin kahteen osaan. Voi, mikä murhenäytelmä kaikkine teatraalisine heittäytymisineen. Toinen mieleenpainuva tapahtuma oli se, kun omenat oli pilkottu väärin. Silloinkin kilahti. Kuten myös silloin, kun sänkyyn ei saanut viedä kourallista autoa ja parkkitaloa tai silloin, kun puistoon mennessä oli pakko laittaa housut jalkaan. Suuri vääryys. 

Mikään ei kelpaa ja kaikki on " mä en halua sitä/tätä ".

Mikael on ensimmäistä kertaa ikinä osoittanut mieltäänmyös  pikkuveljeään kohtaan. Hienosti menneet yöt samassa huoneessa saivat ikävän käänteen, kun isompi päätti kiivetä pienemmän sänkyyn tämän nukkuessa..Miro on myös saanut osansa kohti lentävistä esineistä ja pikkuilkeyksistä, kuten tuttien viemisistä. Miro taas puolestaan on ollut vastapainoksi todella leppoinen, kaikki sujuu ja hänen nuorempi korkeutensa viihtyy ja ilmeisesti huvittuukin isoveljen kiukunpuuskista.

Iltojeni ilo on löytynyt, Netflix nimittäin. Minä olen pahemman kerran koukuttunut Skins-nimiseen sarjaan ja tullut samalla katsoneeksi jotain ei-niin-hyviä-elokuvia ( Human Centipede nyt ainakin..). Olen koukuttunut puhelimellani peliin nimeltä Minion rush ja hakkaan sitä aina pienimmänkin hengähdystauon aikana ja tietysti tsekkailen Instagramia tiuhaan. Tällä viikolla teen ensimmäisen pidemmän reissun lasten kanssa ja olen valmiiksi ihan paineissa, kun mietin, millä viihdytän heitä kumpaakin tuntikausia ja ajan samalla autoa..Reissusta kuitenkin tulee varmasti mahtava ja lisää reissuja on tässä kuussa tulossa ainakin kaksi, ne tosin ilman lapsia.

Ihanaa ja positiivista heinäkuuta sinne! Kyllä tämä elämä on kaikesta huolimatta ihan mahtavaa.