jännitys tiivistyy

Ajattelin vain tulla kertomaan, että blogi on varmaan seuraavat päivät aika toissijainen asia, sillä kuolen tähän jännitykseen..

Mistä siis on kysymys?

Keväällä heitin hieman läppää kihloissa olevan ystäväni kanssa siitä, että heidän on korkea aika astella sinne avioon, koska haluan päästä juhlimaan häitä ( ja nälkäkuolemaani syömäänkin hyvin ). Noh..Siinä sitten täräytettiin faktaa paistinpannulla naamaan, häät on tulossa vielä samana kesänä ja meikäläinen saa olla se raukka, jota voi syyttää huonoista ja epäselvistä valokuvista..

Siinä on aina riskinsä, kun ei ota ammattitaitoista kuvaajaa, hääparia on kyllä varoitettu.
Sainhan minä toki hääkuvauksen harjoitusta jo Sannin yllärihäissä..
Jos otokset eivät ole ihan kauheita ja hääpari haluaa näyttäytyä, niin saatan välittää tunnelmaa bloginkin puolelle. Jahka jatkoista selviän.

Kurkkaus poikien huoneeseen

Sisustusvimma valtasi lastenhuoneen.. Ideoita olisi ihan hävyttömän paljon, mutta me ollaan esikoisen kanssa hieman eri linjoilla.. Tottakai huone on lasten ja lapset saavat itse päättää monesta asiasta. Eli vaikka kuinka haluaisin, niin autojulisteet vain ovat ja pysyvät.. Huvittaisi ostaa seinähyllyjä ja joku toinen säilytyssysteemi vihreän rahin tilalle.. Asiaa ei helpota oma malttamattomuuteni ja instagram, jossa on toinen toistaan kivempia ideoita..Ei vaan taida ihan tila riittää kaikkiin niihin upeisiin ideoihin..

Parasta parsaa

Eilen koin vanhemmuudessani taas uuden hetken, Mikaelin ekan yökylävierailun kaverin luona. Tapani mukaan jännitin ( noh, pureskelin vissiin kaikki kynnet..)  ihan turhaan, poikani oli hyvissä ja osaavissa käsissä. Pieni flunssa sitä vaan kiusasi, mutta onneksi ei ihan mahdoton koti-ikävä ollut..
Koska iltani lapsimäärä tippui puoleen,kävin nappaamassa itselleni lenkkiseuraa. Sannin kanssa mietittiin, miten valitaan oikea mies ja reippailtiin siinä juoruamisen asian puhumisen aikana peräti tunnin verran. Tai ainakin melkein reippailtiin, yritys hyvä kymmenen. ( Otetaanko tavaksi? )

Aamulla hain Mikaelin ja Petran poikineen puistoon. Saatiin seuraksi ihana Piia perheineen ja pidettiin sitten aamupäivän aamupala-/lounaskattaus puistossa. ( Kiitos vielä taivaallisista herkuista! kivaqt ähkyt loppupäivälle ). Lapset viihtyivät ja Mikael riekkui itsensä niin hyvin poikki, että nukahti päiväunilleen samantien, kun pää hipaisi tyynyä. Tänään on vielä yksi jännittävä tapaaminen edessä ja sen jälkeen vielä yksi kahvittelupaikka ennen, kuin pääsen lössähtämään tapahtumarikkaan päivän päätteeksi omaan sänkyyn

#lovemylife  #parastaparsaa

uutta olohuonetta

Minulle iski lasten päivänuiaikaan pakottava tarve vaihtaa olohuoneen järjestystä. Tää kodinrakennus/sisustusinto tänä syksynä on ihan uskomattoman paha. Onneksi järjestyksen vaihtaminen on helppo ja halpa pikaratkaisu.

Tällä viikolla voidaan kurkistaa myös lastenhuoneeseen, nimittäin sinnekin on äiti iskenyt viheliäisillä sisustusideoillaan.

Miro 8kk

8490g & 71cm

Miro on jälleen kerran kasvanut hyvin pituutta, mutta kesän alussa alkanut painonlasku on kääntynyt semijyrkäksi alamäeksi käyrille. Miro on kuitenkin kova poika syömään ja muutenkin iloinen ja virkeä, joten eipä syytä huoleen, kyllä se kasvaa. Taitavat muutenkin alkaa Mikaelin kanssa muistuttaa enempi toisiaan kaikilla tavoin. Liekö syynä geenit vai se, että seura tekee kaltaisekseen?

Tosiaanhan Seppo syö, oikeastaan tuplasti enemmän, kuin veljensä ja kaikki tuntuu uppoavan hyvin vieläkin ( muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) . Kurkku ja leipä on suurinta herkkua ja Miro syö joka aterialla jotain itse. Aamuisin puuroa, päivisin soseita, kiinteämpää ruokaa ja pikkuhiljaa samaa pöperöä muiden kanssa. Maitoa menee lähinnä aamuisin ja unijuomana, muutoin juodaan vettä. Pari kertaa on kokeiltu pojalle lusikkaa ja nokkamukia omaan käteen, mutta ne on huomattavasti paljon kivempi viskata suoraan lattialle.

Suurin edistysaskel taisi olla pari viikkoa sitten ryömimisen oppiminen. Jos aluksi hilattiin hitaasti metri sinne tai metri tuonne, niin nyt huoneesta toiseen matkaaminen käy vajaassa minuutissa. Ryömiminen on mahdollistanut terrorismin isoveljen leikkejä kohtaan ja digiboksin näplimisen tv-tasolta. Miro ei nouse konttausasentoon, eikä pystyyn, mutta pinsettiote on tarkkaakin tarkempi.

Miro nukkuu samalla tavalla, kuin koko kesän. Kahdet päiväunet ja kaksitoistatuntiset yöunet. Unijutuissa ei ole mitään muutosta tapahtunut. Höpötystä tulee, selvästi tunnistaa nimensä ja sanoo " äitti " ja mongertaa useita tavuja ( viime aikoina hakenut jotain "kakan" tapaista sanaa ). Miro kälättää, mutta useimmiten kuuntelee ennemmin veljeään. Pojat mölisevät automatkat takapenkillä ja höpöttelevät sängyissä toisilleen ennen nukahtamista.

Käytiin tänään lääkärillä, koska Miron oikea silmä on aiheuttanut pientä huolta useamman kuukauden ajan. Selvästi oikeanpuoleinen silmä karsastaa ja sinkoilee siis vähän joka suuntaan ( blogissa olevista kuvistakin sen voi bongata, aluksi sen huomasi kaveri.. ). Saatiin lähete KYSsiin jatkotutkimuksiin. Näössä ja kuulossa ei lääkärin mukaan ole huomautettavaa.

Miro on edelleen rauhallinen poika, oikea Super-Seppo, jolla on hampaita 2kpl, hiuksia melkein ponnarille asti ja maailman suloisin kujerrus. Miro on selvästi eniten Mikaelin perään, joten äidin on tyydyttävä kakkosrooliin. 

Lika on hyväksi

Epätodellista Todellisuutta sai mahdollisuuden osallistua Blogiringin kautta Omon sormivärikampanjaan! Omolla on siis parhaillaan menossa sormivärikiertue, josta voi ottaa lisää selvää täältä. Me ei itse välimatkan takia päästä osallistumaan itse kiertueeseen, mutta otimme osaa ihan omassa olohuoneessamme. Ideana meillä oli siis toteuttaa lasten kanssa ylitsepursuavaa luovuuttamme ja maalata pitäen mielessä se tuttu mainoslause " lika on hyväksi ". Ja aika sotkuista/likaista hommaa se maalaminenluonnollisesti oli. Mutta kyllä se loppupeleissä hyväksi todettiin, sen verran hauskaa meillä oli.

Me pystytimme olohuoneen lattialle ateljeen malttamattomille taiteilijasieluille. Mikael on aina tykännyt hirmuisesti piirtää ja maalata ja oli suhteellisen innoissaan, kun haettiin värit postista. Mikael aloitti varovasti, mutta pienen hetken päästä väriä alkoi löytyä paperista ja oikeastaan kaikkialta ympäristöstä.

" Tässä on Audi, jota Stig ajaa. Tähän ruskeeta ja tähän minä laitan keltaista. Miro älä koske minun väreihin! Tässä on mummo ja sinistä väriä. Minä maalaan tähän. Äiti katso: minulla on maalia jalassa! "

Miroa ei uskaltanut päästä maaleja sen lähemmin tutkimaan, koska olen varma, että hän olisi tahtonut ainoastaan päästä syömään Mikaelin aikaansaannokset. Pojilla tuntui silti naurua ja höpötystä riittävän - ja koko kämppä oli lattiasta kattoon täynnä erivärisiä tahroja. Ainoa säilynyt " taideteos " oli Mikaelin t-paita.
Sen voisi pestä, mutta minusta se on niin hieno, etten taida kehdata.

Tällä viikolla taidetta voi käydä ihailemassa myös blogissa Kultakerttuli.
ja tosiaan viime viikoilla on myös taiteiltu blogeissa Bella bambina, One flew over the cuckoo`s nest, Pikku Seikkailija, Mursu makuuhuoneessa, Amalian helmiä ja Pala elämää.

Yhteistyössö Omo

Tivoli

Esikoisestani oli kivaa ajaa vähän ferraria, eikä hymy hyytynyt kymmenenkään kierroksen jälkeen. Ei me kojuista mitään voitettu taaskaan, mutta vietiin lohdutuksena kotiin pussillinen metrilakuja. Mikaelin kolmas tivoli. Joka kerta tuntuu olevan kivempaa ja kivempaa.

Viikon puhelinkuvat

Miro on nyhjännyt Petran lattialla. Me taidetaan nyhjätä siellä luvattoman paljon. Törmättiin anttilan kulmilla häiriintyneeseen naisihmiseen. ( se mitä kävi, on selvitettävissä blogin facebook-sivuilla ).

Sain ensimmäiset tavoitefarkut jalkaani näin raskauden jälkeen! Jee!

Auton mittaristo päätti herjata, bensamittarilla on ollut jo pitkään oma elämä ja nyt nopeusmittari päätti, että on ihan okei lakata toimimasta keskellä moottoritietä. jepjep.

Mirosta hupparin shoppaileminen isille oli vakava asia. Grumpy Seppo is back!

Lasten isä bongasi Citymarketista pikkujätkille kenkiä. 20e maksoi neljä paria. Sisäinen materialistini hihkuu.

Eilen käytiin koko perheellä HopLopissa, toinen nautti pallomerestä, toinen sählystä. Äidille päänsärky tuliaisiksi kotiin. 

Onneksi näkyy Junioiri tämän viikonlopun. 

Voi kuvasto minkä teit

Sormet syyhyten selailin viime viikolla kolahtanutta Ikean kuvastoa ( jota vauva oli tosin päässyt ensin hieman turmelemaan ) ja päätin, että on pakko aloittaa taas kerran sellainen surullisenkuuluisa säästökuuri. Petollista on se, miten paljon kaikkea ainakin olevinaan " tarvitsee " .  Ja tuntuu, ettei koti ole yhtään mitään ilman näitä puuttuvia asioita. Syksy tulee ja koska kotona viettämäni aika tulee luultavasti pidentymään, niin olisihan se edes vähän kiva, jos silmää miellyttäisi vähän enemmän.

Nyt, kun lapset nukkuvat ja olen saanut kahvikupillisen lämpimänä, eikä kotityöt jaksa kiinnostaa, niin voin jakaa nämä upeat picasalla kyhäilemäni kollaasit teille muille.

Haluaisin lastenhuoneen Expedittiin nyt rahien ja muun sälän paikalle sinisiä ja valkoisia laatikoita. Valkoiset minulla on valmiina kyllä olohuoneessa, joten sinne voisi ostaa sellaiset vähän " siistimmät " korit ja nuo kangaskorit laittaa lastenhuoneeseen, jotteivat lelut ihan jatkuvasti valtaisi tilaa muualla, kuin poikien huoneessa. Olohuoneen hyllyyn tarvitsisi maljakon, ehkä kehyksetkin kivoilla kuvilla ja olohuonetta piristäisi kummasti mustavalkoiset tyynyt.. Ja makuuhuoneeseen voin vapaasti toteuttaa väripervessiotani kaikilla kirkkailla ja näyttävillä tyynyillä. Sinne voisi myös hommata uuden tuolin kaveriksi vihdoin sen työpöydänkin.. Aloitanhan koulun jo...vuoden päästä.

Päiväpeittoni suorastaan mureni ja uutta olisin vailla. Mummo on tehnyt minulle joululahjaksi virkatun päiväpeitteen, joten sen alle olisi kiva olla valkoinen tavallinen päiväpeitto ja koska makuuhuone on muutenkin tyhjä ja kaapit joka paikassa ihan täynnä niin tuollainen vaateteline-systeemi olisi kätevä. Uskoisin, että joitain vaatteita tulisi käytettyä enemmän, jos ne roikkuisivat näkösällä ja helposti saatavilla ( ihan niin kuin kaapin avaaminen olisi jotenkin raskasta? ). Parvekkeelle haaveilin vähän jonkinlaista kivaa penkkiä, jotta kaikkien vieraiden ei tarvitsisi aina  seistä, kun yksi kuningatar valtaa aina sen yhden ja ainoan ehjän parvekepenkin.

Ja kankaat.. Voi miten paljon olisi ihania kankaita, joista haluaisin lapsille verhot. Minähän en osaa ommella yhtään. En käsin, enkä koneella. Mutta mummo toki osaisi.. 

Keittiöön tarvitaan ehdottomasti leipälaatikko, koska nyt vain satun sellaisen haluamaan, vaikkei ne leivät miksikään tietenkään mene pöydälläkään. Ja tuo ihana Stockholm kulho..Olohuoneen näkyvimmälle paikalle peilin alle. Se on ihana, mutten koskaan ole raaskinut sitä jostain syystä ostaa.

Voi, miten paljon toivoisin, että tämä olisi sponsoroitu postaus ja kuvissa olevat tavarat olisivat oikeasti minun..

Mites muut? Onko vastustamaton tarve päästä hakemaan Ikeasta jotain, koska " tarvitsee " sen ihan välttämättä?

tuoli

Mun kirpputorikesä sen kuin paranee. Pari euroa köyhempänä katselen tulevan työ/tietokonepöytäni tulevaa työ/tietokonetuoliani. Kyllä hymyilyttää! ( vielä kun sen pöydän joskus ostaisi..).

Meillä on nyt vieraita pari päivää käymässä ja lapsia, omia ja muidenkin, on tällä viikolla saatu nähdä melkein enemmän, kuin tarpeeksi. Mikaelilla on riittänyt joka päivälle seuraa, mikä on vapauttanut minut viihdytyshommista suurimmaksi osaksi. Vauvakuume on tarttuvaa, mutta itse koitan olla ajattelematta pieniä sormia ja varpaita.

Puurot palaa pohjaan ja silmäpussit on polvien kohdalla. En vaihtaisi silti.

Sinin lempiruoka - ja kuinka sitä tehdään

Minun ehdoton suosikkiruokani on aina ollut äidin tekemä uunikala, se on lievästi ilmaistuna taivaallista riisin kanssa tarjoiltuna. Koska ainekset löytyvät vihdoin ja viimein kaapista - kiitos äidin - voin jakaa tämän reseptin teille muillekin. Kala on kallista ja sitä tulee auttamatta syötyä ihan liian vähän tässä perheessä.

En ole kummoinen kokki, joten pikkuvirheet voi jättää huomaamatta, tämä ei todellakaan ole mikään ruoanlaittoblogi ja meikäläisestä tuskin koskaan tulee Top/MasterChefiä. Älkää te oikeat kokit lytätkö ihan maan rakoon, ei tässä blogissa usein reseptejä näe ;)

Aloitetaas!

Tarvitaan

Kalaa ( tässä tapauksessa meillä on kilon verran lohta )

Sipulia

2 kpl Creme fraiche purkkia

1 purkki Smetanaa

Mausteita ( suola ja pippuri )

Ihan ensalkuun voitelin vuokaa ihan tavallisella, rehellisellä voilla ja pilkoin vuoan pohjalle sipulia 4kpl ( olisi voinut laittaa enemmänkin ). Lohesta nahka poies ja sipulipedin päälle.

Sitten iskin smetanan ja Creme fraichet kippoon, sotkin ja iskin seoksen sitten koko komeuden päälle.

Ja sitten vaan koko tekele uuniin. 175 astetta ja tunti.

VALMIS!

Olin syönyt ihan hyvän tovin ennen, kuin muistin kuvata annokseni. Lisäsin keitettyä porkkanaa ja keittelin riisiä kalan kaveriksi. Loraus soijaa ja kylläpä on hyvää! Meinasin aluksi, että tätä syödään kaksi päivää mutta..Tuskin on huomenna enää ihan kauhean paljoa jäljellä.

Asenteesta kiinni

Olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on luontainen taipumus ajatella kaikesta aina hyvää. Ihmisiä, joiden asenne on aina postiivinen, vaikka sataisi paskaa niskaan kilokaupalla. Ne ihmiset jotka näkevät ne kuuluisat hopeareunat pilvistä. *Itse olen pessimisti, en ole aina ollut, mutta nykyään olen. Olen epäileväinen, mutrusuu, huono häviäjä ja ainoastaan negatiiviset asiat päälimmäisenä mielessä. Liian vähän unta liian usein, ärsytyskynnys pilvissä. Olen huono sietämään pettymyksiä, siksi pessimistinen asenne on minua tavallaan suojannut. Mutta se vie elämästä kaiken ilon. Pitää pystyä nauttimaan hetkestä!

Koska positiivisemmat ihmiset säteilevät ympärilleen positiivisuutta on minun oman asenteeni muututtava. Yleinen maanantaivitutus, voisi vaihtua ajatukseen uuden viikon uudesta alusta. Nähdä se iloisena ajatuksena ja mahdollisuutena elää taas yksi viikko täysillä. Jos näytän aina hapanta naamaa, niin lapset omaksuvat sen myöhemmin. Tahdon, että ihmiset muistaisivat minut reippaana ihmisenä, ei megavitutuksen elävänä multihuipentumana.

Tänä aamuna heräsin hyvällä tuulella koska olin niin päättänyt, uuteen viikkoon siis nyt iloisin mielin. Jos vain päättää muuttaa asennettaan, niin jaksaakin paremmin. Minä haluan olla naisena varusteltu hyvällä itsetunnolla ja oikealla asenteella. Sellainen paketti ei voi jäädä huomaamatta.

Hyvää alkavaa viikkoa!

onnea on äiti

Onnea on äiti.
Äiti, joka ajaa parisataa kilometriä vain käyttääkseen vanhinta lastaan kaupassa.
Äiti, joka on tyttärenpojistaan ihan mummokuumeinen höperö.
Äiti, joka leipoo maailman parasta omenapiirakkaa.

Olen vahvasti sitä mieltä, että minulla on maailman paras äiti.
Se on onnea se!

Glitter and rainbows

No ei ehkä ihan. Eilen pojat viivyttelivät yöuniaan kahdella tunnilla ja olivat tänään pystyssä jo 5.10. Onneksi olin itse mennyt nukkumaan aiemmin, kuin tavallisesti, joten v-käyrä ei ole niin paha, kuin voisi olettaa. Kuudetta aamua putkeen pesen pissisiä lakanoita ja pohdin, että mitä tämä taantuminen on. Eilisillan herkuttelu kostautuu aamupainossa. Ryhtiliike, mitä vielä.

Pohdittiin eilen Empun kanssa salaliittoja, etsin netistä talvitakkeja ( ajoissa kenties? ) ja haaveilin vaaleammasta päiväpeitosta ja vaaterekistä. Ja työpöydästä, sen ostan jo ensi kuussa. Mietin samalla kumpaan on fiksumpaa säästää ensin, astianpesukoneeseen vai muksuille kerrossänkyyn. ( sillä inhoan tiskaamista ja lastenhuoneen tilanpuutteen vuoksi isken pojat sellaiseen heti, kun Miro näyttäisi olevan sen verran iso, ettei tule pää edellä alas. )

Tulin lopulta siihen tulokseen, että olen vielä kotona ensi elokuuhun asti. Mikael 3,5v ja Miro 1,5v, kun päiväkoti kutsuu ja laskeskelimpa samalla, että olen 25-vuotias, kun valmistun ammattikoulusta ensimmäiseen ammattiin. Kuullostaa hurjan pitkältä ajalta. Mikaelkin on silloin koulussa! Huhhu.

Hei me ryömitään!

Hetken jo mietin, että eikö se Miro aio olleskaan vaivautua itse liikkumaan. Luulin, että nuorempi poikani skippaisi myös ryömimisvaiheen isoveljensä tavoin, mutta niin vaan päätti kuopukseni eilen päiväunien jälkeen oppia möyrimään eteenpäin. Liekö lattialla lautasella olleet nektariinipalat vihdoin tarpeeksi hyvä houkutin, että jaksoi vaivautua. Nyt saakin olla skarppina, kun pojat viilettävät eri suuntiin samanaikaisesti.

kolmiot

Vaatejutuilla näyttää jatkuvan..

Alennuskoreista tarttuitaannoin Mirolle 80cm huppari ja 80cm paita. Olen tainnut ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tai oikeastaan ensimmäistä kertaa ikinä hurahtaa kunnolla lastenvaatteisiin, niiden ostoon ja myyntiin. Nämä ihanuudet ovat Seppälästä, jossa käyn silloin tällöin kyttäilemässä alennusten toivossa. Nämä ovat vaan niin ultimaattisen söpöjä, mutta en kyllä olisi Mikaelin aikaan ikinä uskaltanut pukea lasta, varsinkaan poikaa, tälläisiin väri-ihanuuksiin.
Ajat muuttuu. Meillä ainakin Miro on saanut päälleen kaikenlaisia värejä ja Mikaelinkin kaappiin on löytynyt oranssi ja punainen mustien, harmaiden ja vihreiden sekaan. Eläköön väriloisto!

Odotus - Pariisin kevät

kuva

Ikuisuudelta tuntuva odotus on vihdoin päättynyt.
Tämä oli kaiken sen arvoista ja vielä enemmän. Jos musiikkiin voi rakastua, niin tämä on nyt sitä tosirakkautta.. Olen ihan uskomattoman yllättynyt, miten sitä vieläkin voidaan tehdä uutta näin tajunnanräjäyttävää musiikkia!
Arton ääni saa minun kaikki tunteeni kuplimaan samaan aikaan, itkettää ja naurattaa.
Peukku ylös!

Keltaiset

En tainnut miettiä sekuntiakaan, kun bongasin alesta keltaiset housut kuopukselleni. Ne on vaan niin upeat! Nyt keltaiset housut löytyvät meiltä kaikilta. Joku pieni väripiristys on ihan paikallaan, kun ulkona vaan harmaantuu. Miro on hauskasti persjalkainen, sillä bodyt on 80cm ja 74 housut pitää kääriä lahkeista.
Mahtaa muuten näyttää tulevaisuudessa hasukalta, kun joskus marssitaan lähimarkettiin mätsätyillä vaatteilla.

Raitapaitoja

Laittaessani pyykkiä kuivumaan, satuin ensimmäsitä kertaa pistämään merkille, että meillä on suhteellisen paljon Marimekon raitapaitoja. Ei mitenkään tarkoituksella edes hommattua, saatuja ja kirpputoreilta halvalla bongattuja.
Vaakaraitaa löytyy kaikkien vaatekaapista melkolailla, oikeastaan varmaan puolet tämän talouden vaatteista on vaakaraitaa.. Milloin tämä tapahtui? Mihin jäi musta? Olenko oikeasti alkanut pitämään väreistä?

opetus äidille

" Äiti, en halua olla tänään kiltti ! ! "

Kas, nyt kun tuli sattumalta puheeksi, sillä en olisi mitenkään arvannut, että nämä pienet terrori-iskusi viittaisivat mitenkään siihen, että olet päättänyt haluta olla ei-niin-kiltti tänään. Ei ne täyden potan viskomisleikit räkäisen naurun saattelemana, tahallisesti ikkunaan tähdätyt lentävät tavarat, puuväreillä sotketut seinät, viattomaksi uhriksi joutunut epäonnekas pikkuveli, tuskainen valitusmantrasi maailmalle eteisen jäähynurkasta ja ruokahaluttomuutesi vihanneksia kohtaan kyllä mitenkään minusta kieli sitä, ettet halua olla tänään kiltti..

...Unohtui kai koputtaa puuta, kun viimeksi toissapäivänä taisin kehaista, että taitaa Mikaelinkin pahin uhmahuippu olla jo saavutettu ja turvallisesti ohitettu. Mitä vielä..