yökyläilijä

Olen ollut viime aikoina todella iloinen " uusista " ystävistä, siis niistä Kuopiolaisista ( ja niitä yksiä Siilistä <3 ), jotka ovat elämääni tupsahtaneet.

Ollaan voitu jakaa ilot ja surut, ollaan oltu yhdessä arjessa ja viihteellä, ollaan voitu tavata toisemme kellonajoista riippumatta, ollaan reissattu, ollaan kahviteltu usein ei-niin-siisteissä-kotivaatteissa ja hätäponnareissa, ollaan soiteltu ja pommitettu viesteillä viikonloppuisin, jaettu parhaimmat vitsit ja vinkit ja ehkä vähän juorutkin kaikesta siinä sivussa. Tuntuu hyvältä, että täälläkin on vihdoin se oma pieni piiri.

 Pieni, mutta sitäkin parempi.

Vein tänään lapset Petralle siksi aikaa, kun menin lääkäriin. Ja sain siinä tunnin odotuksen aikana idean ottaa Petralta kotimatkalle mukaan yövieraan. Meidän lapset ovat molemmat olleet siellä yökylässä, mutta meillä ei ole koskaan ollut ketään. En ole uskaltanut ottaa. Nyt tuntui oikealta tehdä sekin.

Iltapäivä sujui rattoisasti. Taaperot nukahtivat täpötäyteen ruuhkabussiin, mutta ihanat kanssamatkustajat auttoivat minut rattaiden ja väsyneiden kakaroiden kanssa ulos ilaman kummempia kriisejä. Ruokailu oli hämmentävän kovaäänistä kolmen pojan kanssa, mutta Pikkukakkonen pelasti, sillä isommat käytännössä katsoen hoitivat toisensa ja Miro seurasi hitaammin perässä. Ehdin vaihtaa verhot ja siivota ihan rauhassa, kerrankin. Yöpuulle käyminen meni omien muksujeni kohdalla yllättävän kivuttomasti, vieraamme ilmoitti, ettei aio nukkua ollenkaan.

Hänkin tosin sammui vartissa sohvalle, josta kannoin makuuhuoneeseen nukkumaan. Ei tämä ollutkaan niin vaikeaa ja pelottavaa. Palautan huomenna lainapojan, jos maltan. Tätäkö se olisi kaksosten ja vauvan kanssa?

Tällä viikolla on tiedossa tiistaiterapiaa Sannin luona, yhdet kivat lastenvaatekutsut Elinan luona, pari leffailtaa viltin kanssa, talvikenkien metsästysä ja koululla vierailua. Sitten koittaa vapaaviikonloppu ja senkin pitävät kiireisenä muutamat S-linnan emännät.

Kivaa viikkoa!

Mikaelinpäivä

Vaikkei nimipäiviä meillä erikoisesti tarkoituksella juhlisteta, niin kyllä oli poika silti otettu, kun kummisetä pistäytyi kylässä lukemassa kirjoja ja leikkimässä. Kaikki Mikaelin kummit ovat olleet upeita ja ottaneet Mikaelin upeasti aina huomioon asiassa, kuin asiassa ja poika selvästi nauttii muidenkin aikuisten seurasta.

Kummit ovat Miksulle tärkeitä, he tulevat satojenkin kilometrien päästä kummipoikansa luokse. Olette te kyllä ihania!

Hyvää nimipäivää Mikael! Ja onnea myös kaikki Miikat, Mikot, Mikat, Mikaelat ja Miskat!

Miro 9kk

Kun kuopukseni päätettiin ulkoistaa yhdeksän kuukautta sitten, en olisi uskonut että olisin saanut tai osannut nauttia pitkästä vauva-ajasta tarpeekti tälläkään kertaa. Miron vauvavuodesta on kulunut 3/4 eikä uuttaa vauvaa ole ihan hetkeen tulossa. Poden sillion tällöin jopa syyllisyyttä, etten edelleenkään osannut ja voinut nauttia vauvasta niin, kuin vaaleanpunaisissa unelmissani toivoin. Varsinkaan siinä tapauksessa, jos Miro viimeiseksi lapseksi jääkin.

Mirosta on viimeisen kuukauden aikana kuoriutunut tahtova ja haluava persoona. Hän ilmaisee asiansa kovemmin, loukkaantuu kieltämisestä dramaattisemmin ja komentaa veljeään, jos lelut katoavat käsistä ja äitiään, jos ruokapalvelu on liian hidasta. Miro selvösti kommentoi ja keskustelee. "Äiti " on ainut selvä sanallinen ilmaus ja muita tavuja haetaan. Miro ei älise eikä mölise itsekeen mutta veljensä seurassa ja silloin tarinaa riittää.

Vauvaseni taputtaa ja vilkuttaa. Kirjasta kääntyy sivut hienosti ja ruoka löytää oikeaan paikkaan omillakin käsillä. Miro ryömii vauhdilla, kurottelee digiboksia ja nettipiuhoja, istuu tuetta jonkun aikaa ja seisoo tuettuna muutaman minuutin esim. sohvaa vasten. Konttausasento löytyi ekaa kertaa viikko sitten mutta sen jälkeen sitä ei olekaan näkynyt.

Miro syö poikkeuksetta melkein kaikkea, mitä tarjolla on. Tuttipulloa on jätetty tarkoituksella pois ja ajattelin ensiviikolla luopua siitä kokonaan, tutista toivottavasti heti perään, sillä pääasiassa se on vain nukkumista ja hätätilanteita varten. Poika on nyt viikon mennyt lähinnä yksillä päiväunilla ja ajoitan ne Mikaelin unien kanssa samaan aikaan. Yöunet edelleen 12 tuntia, ei heräilyjä.

Kaksi hammasta koristaa suussa, hiukset kasvavat vauhdilla ja väri on aikalailla sama, kuin veljellään. Silmät ovat vielä toistaiseksi siniset, mutta veikkaan, että vihertäviksi tulevat. 

Mainio toveri <3

Mutta mitä tapahtui syyskuussa, special puhelinkuva-edition

Ostin itselleni kesäkuussa uuden puhelimen. Se oli eka ikioma puhelin varmaan vuoteen ja koska köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa, niin panostin. 

Koska isoa järjestelmäkameraa on suht työteliästä kansaa jokaiselle pikkureissuille mukaan, on ollut suureksi helpotukseksi se, että puhelimessa on semihyvä kamera. Näin ikimuistoiset hetket voi tallettaa missä vaan ja milloin vaan, sillä en poistu koskaan kotoa ilman puhelinta.

Tyhjentelen puhelimen galleriaa aina kuukauden välein, jotta saan kuvat koneelle oikeaan kuukausikansioon. Niitä kuvia tulee räpsittyä huomaamatta ihan huikea määrä, tässä kuussa pelkästään 700 kuvaa. Ajattelin nyt näyttää muutaman kollaasin pelkkiä syyskuussa otettuja puhelinkuvia, joita ei ole blogin puolella näkynyt. Osa kuvista on toki näytillä instagramissa ja minut löytää sieltä nimimerkillä sinieleonoora.

( Koska en harrasta Instaweek-postausksia, niin tämä olkoon nyt sen tapainen) Meidän syyskuu puhelinkuvilla olkaa hyvä!

Hämmestelin puistossa Miron kasvamista eräänä aikaisena aamuna. Miro näytti vähän isoveljeltään perintöpuku päällään * Käytiin Savonlinnan syysmarkkinoilla ostamassa lakuja ja tuulihyrrä ( joka on vieläkin ehjä ihme kyllä ) * Piti käydä heittämässä Petran kanssa maakuntamatkailua, mutta pösössä näytti bensamittarit tyhjää. Reissu onnistui sinne ja takaisin kuitenkin loppupeleissä ilman mitään suuria ongelmia. Minut tunnistettiin Iisalmessa. * Mikael illistää rapun edessä. Mistä se nuo ilmeensä on oppinut? * Viikon ruokaostokset Citymarketista. Uskomattoman kallis reissu.

Me menossa Sannin luo alkukuusta ja me tulossa Sannin luota eilen.

Miro moikkaamassa kummisetää Joensuussa * Pojat kotiutumassa isiviikonlopun jälkeen, kylläpä oli taas ikävä * Mikael popittamassa tämän hetken suosikkiaan Robinin uusinta. Aiheesta videotodistusaineistoa Facebookissa * Me Miron kanssa odottelemassa kyytiä eteisen lattialla.

Mikaelin ottama puhelinkuva matosta ja olohuoneen koristetyynystä * Mikael ihmettelemässä uusia kirjojaan * Miron iltariehat ja sohvalle nousemisyritys. Tänään poika muuten ensimmäistä kertaa hilautunut itse konttausasentoon. * Riehakas majanrakennusleikki. Iltähärdelli muutaman päivän takaa.

Kumisaappaat jalassa matkalla keskustaan. Noita vaan rakastaa! * Tappovaikea aamu äidillä. Kämppä sotkussa ja väsyttää. Aamupalaksi popcorneja ja Erilaiset äidit ja Toosa tv aamuviihteeksi. * Pojat topattuina tuplarattaissa bussipysäkillä * Mikael sovittamassa kypärää, uusi ammatinvalinta ilmeisesti käsillä. jos se NHL-ura nyt ei jostain syystä aukeakaan * Tappoaamusta selvinneen naama. * Ensimmäiset tunnelmavalokynttilät tänä syksynä. Piristää heti ihan mahdottomasti.

Ensimmäinen viileä syysaamu ja kaksistaan esikoisen kanssa kaupungilla. Näyttää ihan maatuskalta. * Ei me mitään imuria tarvita, pienempi M siivoaa keittiön nopeammin ja halvemmin. * Puitossa meitä oli jo odoteltu. * Miron kanssa kahdestaan päivälenkillä, turha nukutusyritys rattaisiin. * Odottelin Petraa..En nyt muista miksi. Mutta ompa ihana tuo punainen " kuorotyttö-takki " * Mikael hyvillään lähdössä jonnekin. En muista minne.

Aamupala kaksi viikkoa sitten ja aamupala maanantaina. aina ei voi olla miellyttävää. Kattaus muistutti erehdyttävän paljon Kauhukeittiötä.

Paketteja

Eräänä päivänä soitti puhelinmyyjä Lasten Kirjakerhosta. Ei minua sinänsä kiinnostanut, mutta annoin miellyttävän miesäänen selittää asiansa. Pikaisten uteluiden jälkeen selvisi, että tarjolla tutustumispaketissa  olisi Salama McQueen roskaa. Ei ole totta, juuri hetkeä aikaisemmin kirosin koko Autot-sarjan ja kaikki sen oheistuotteet sinne alimpaan..

" Mutta eikös se olisi pojasta kiva? "

Hemmetti. Sinnikäs miesmyyjä ja lapsen koiranpentuilmeen yhteispainostuksesta tilasin sen paketin, joka käytiin tänään yhteistuumin postista hakemassa. 

Voi sitä riemua! Molemmat pojat olivat haltioissaan kaikesta siitä, mitä paketista paljastui. Mikael kiskoi uuden repun selkäänsä ja lähti heti etsimään siihen pikkuautoista täytettä, Miro tyytyi imeskelemään kirjan kulmia. Saa nähdä jatketaanko kerhossa vai irtisanoudutaanko me heti, mutta ainakin tällä hetkellä lapset tykkäävät. Se on kai se pääasia. Ja se yksi kirja oli minun mieleeni, ihan kasvatuksellisista syistä. Opettavainen sanakirja. Ei paha.

Mutta onneksi oli postissa minullekin jotain. Vaikka onkin ilo katsella poikien riemua, niin lyön vetoa, että oma pakettini vie silti voiton tällä kertaa.. Vielä kun saisi sen asennettua..

Kiskoin villasukat tänään ensimmäistä kertaa jalkaan, herkuttelin höyryävän kuumalla Keisarin morsiamella, laitoin kynttilät palamaan ja kietouduin Joensuusta mukaan lähteneen Teltta-viltin sisään. Tuntuu ihan syksyltä.

Hellalla on valmiina aamupuuro ja huomiseksi lounaaksi riisipuuro. Jäähtymistä odottaa myös Miron vihannes- ja omenasoseet. Ennakointia, ahkeraa äitiyttä.

Huomenna raahaudutaan postiin hakemaan Mikaelille hänen ikioma pakettinsa ja tähän taloon saadaa jo kauan kaivattu tallentava digiboksi. Tiistaina terapoidaan ja loppuviikosta blogissa vilahtaa uusi kuukausikatsaus ja vähän ehkä vaatejuttuja.

Nyt nautitaan hyvästä musiikista, jaettuna on taas tämän hetken soitetuimmat.

sisustusunelmia

Haaveilu, mikä ihana syy ja tekosyy vaan istua sohvalla. Minä haluaisin valtavsti kaikkea, mutta ihan kaikkeen ei realistisesti taida olla varaa. Kokosin muutaman kollaasiin, lähinnä kai helpottamaan itseäni. Kuvien tuotteet voin ilomielin hamstrata itselleni, jos sattuu kaapeista löytymään.

Ainoa toivoni taitaa olla Joulupukki. Tänä vuonna toivelista on selvästi isompi, kuin viime vuonna. Sisäinen materialistini syyhyttää kuvastoja ja nettikauppoja. Ehkä joskus. Ehkä.

Aloitetaan omasta makkarista, joka kaipaa selvästi uusia lamppuja, päiväpeittoa sänkyyn, seinähyllyä valokuvakehyksille ja paneeliverhoja ( tänään keksin, että paneeliverhot niiden olla pitää! ). Aika valkoista..

Keittiö kaipaa uusia astioita, valkoista radiota, Lokin, leipäkorin ( tästä menee Sanille kiitokset, niiden leipälaatikko on ihan yyberkiva! ), muovimattoja, uutta verhoa ( jotta kelohonka pääsisi takaisin lastenhuoneeseen) ja kunnon Moccamasterin kahvihirmulle.

Olohuoneeseen olisi haussa Kaivo-verhot ( saa joku kädentaitoinen tekaista!), uusi lamppu ja myöskin palapeilin tilalle kunnon peili.

Lastenhuone on ihana jo nyt, mutta sängyt pitää uusia jossain välissä ja haluan pojille samanlaiset, Klippan-sohva jos tilaa vain saisi järjestymään ja olen kehittänyt pakkomielteen myös pulpetista. Parasta ois löytää joku vanha oikea koulupulpetti ja maalata se valkoiseksi. Kuvasta uupuu se ihana pilvitapetti, mutten vuokrakämpän seinille viitsi tehdä oikein mitään..

Moro Miro

Voi Seppo, miten oletkaan kasvanut. Huomasin tänään todella, että Mirohan ei todellakaan ole enää mikään pikkuinen toveri. 

Miro vilkuttaa, seisoo tukea vasten, pyörittelee päätään, kun sanon " ei " ja taputtaa esimerkistä. Hän myös ymmärtää oman nimensä, sanoo " äitee " ( mikä tarkoittanee jostain syystä isoveljeä?!?!?! ) ja komentaa isoveljeään kovaäänisesti.

Poika on saanut kehitettyä kahdessa viikossa itselleen oman tahdon. 

Ennen Miro on vaan kiltisti katsellut ja alistunut isoveljen pyörityksiin, mutta nyt on tahtoa mölistä takaisin, eikä lelujakaan saa vietyä kädestä ilman katutappeluälämölöä.  Ruokailukin on yhtäkkiä ihan tyhmää, samoin se, ettei imurin johtoa tai nettipiuhaa saa kiskoa seinästä.

<3 Mutta on se vaan niin supersöpö!

BUSTED!

O-ou. Jäin kiinni. Yhdennäköisyys on huomattava..

Miro on M A Nummisen poika.

Ei lisättävää.

Tässä vielä rattoisaa iltapäivämusiikkia

Mielikuvituksen tuotetta

Alan tunnistamaan jokavuotisia syysoireita pikkuhiljaa.
Viimeiset viisi vuotta kaikki syksyt ovat olleet enempivähempi paskoja.
Jos saa näin suoraan ilmaista.

Kaikki ne masennuksen pyörteissä vietetyt teiniajan syksyt, ensimmäinen pelonsekainen raskaus, yksinäinen syksy eron jälkeen, toinen vaikeampi ja pelonsekaisempi raskaus ja nyt taas syksy eroamisen jälkeen. Kärsin jonkinasteisesta kaamosmasennuksesta joka vuosi syyskuusta maaliskuuhun ja joka vuotinen kesän loppuminen ahdistaa jo elokuussa. Olen jo pikkuhiljaa vakavissani alkanut miettimään sen kirkasvalolampun ostamista. Se saattaisi kuulemma auttaa.

Aamuisin on vaikea nousta, päivisin haluisin vain nukkua ja öisin uni ei tule. Ruoka maistuu liikaa ja samalla en saa syödyksi tarpeeksi vitamiinejä, vaikka tunnollisesti niitä purkista nappailen. Kiinnostus muihin ihmisiin on matala, rutiinit elämää ylläpitävä voima. Inhoan syksyä. Inhoan, inhoan, inhoan! Tarvitsen aurinkoa ja lämpöä! Elämää, joka maistuu muultakin kuin palaneelta aamupuurolta.

Syyskuu vielä menee keplottelemalla, mutta lokakuu..
Se kuukausista pahin, kun on pimeää, on kylmää ja on tylsää. Koitan pitää sosiaaliset ymypäri kasassa, sillä useimmiten tahdon syksyisin vain olla yksin kotona, enkä saa lähdettyä mihinkään.
Haluaisin vain suurimmaksi osaksi ajasta eristäytyä ja olla yksin.
Se häiritsee itseäni ihan valtavasti.

Muutama kyynelkin pääsee joskus iltaisin.
Alla oleva kappale kiteyttää minusta nämä iltaiset fiilikseni hyvin.

Mainio maanantai

Kylläpä on takana mainio päivä. Ensin postimies toi paketin, jossa oli Vallilan tyynyliinoja ja Mirolle ylisöpön t-paidan ja Jotexin kuvaston. Päivemmällä vaihtui keittiössä järjestys ja illemmasta työn ja tuskan takana koottu työpöytä ( kiitos ja kumarrus apukäsille ja sponsoreille ) pääsi paikoilleen. Päivään mahtui myös Miron hammaslääkäri, kahvittelua, Salatut Elämät ja miljoona kertaa toistettu Pariisin kevään uusin levy Spotifysta. Mainiota kerrassaan.

Jouluhörhön paluu

Kyllä minä oikeasti tiedän, että on vielä useampi kuukausi aikaa..
Mutta kyllä nyt syyskuussa on ihan hyvä idea paistaa pipareita ( torttutarpeita ei ollut taaskaan lähikaupassa ) lasten kanssa. Viime vuonna hurahdin jouluun, ensimmäistä kertaa elämässäni ja tänä vuonna näyttää siltä, ettei hyvältä näytä.
Joten höperöidyn luultavasti samalla tavalla. Tai pahimmassa tapauksessa enemmänkin.

Jokainen joulunvihaaja ( jos sellaisia on ) voi sitten joutua painamaan sulkemisraksia useamman kerran tulevien kuukausien aikana. Epätodellisessa ei ehkä ihan vielä avata joulukautta, mutta otettiin fiilistelyyn varaslähtö. Suosittelen muillekin.

Puistoleikkejä

Supermutsi(t) ne on lauantaiaamuna heti herättyään pihalla. Ne, jotka ovat blogia lukeneet, tietävät, että olen hävyttömän huono olemaan pihalla. En siis todellakaan ole niitä hiekkalaatikko-/puistomutseja, joita näkee onneksi yllättävän paljon pihalla, säästä riippumatta. Olen sillä tavalla hassusti herkkä, että inhoan tuulta ja sadetta, jota täällä Suomessa valitettavasti kyllä riittää.

Me käydään kuitenkin aika paljon Tätilän puistossa tässä lähellä. Mirolle ei kiikun lisäksi juuri muuta ole, mutta Mikaelille puisto on jo suuri seikkailu. Mikaelin lemppari on metsässä oleva silta, jota hän nimittää " siltaseikkailuksi ". Jossain vaiheessa Mikael on näköjään oppinut kiipeämään kiipeilytelineeseenkin itse. Oh my.

Varmaan jo ensi keväänä puistot aukeavat Mirollekin uudella tavalla, kun voi juoksennella isoveljen perässä kaikissa heidän päättömissä leikeissä. Mikael on sitä mieltä, että Stig ja Salama McQueen on saatava kaikkiin leikkeihin ujutettua jollain tavalla.. Äidille jää katsojan rooli usein ja isompi poikani kehoittaakin minua kohteliaasti poistumaan " vaikka keittiöön ", etten ole leikkien tiellä lastenhuoneessakaan. Kylläpä veljekset saavat toisistaan iloa, ei haittaa kyllä yhtään lapset tälläisellä ikäerolla.

Kaksi vuotta sitten

Harmikseni Mikaelin kuva on yhtä mössöä, mutta ei silloin puhelinten kamerat olleet mitenkään ihmeellisiä. Voi noita poikia! <3

Missä mun motivaatio?

Älypuhelimella on huomattavat seuraukset. ensinnäkin: se koukutus siihen itse laitteeseen on suuri ja toisekseen: koko puhelin täyttyy huomaamatta pärstäkuvista. ( Ihan tulee galtsuajat mieleen, kun omia naamakuviaan katsoo ). Ihailkaa nyt puhelimella otettuja lärvejä.

Minun motivaationi on hukassa. Taas.
Tuntuu vähän siltä, että se otti ja lähti äkkilähdöllä Kuubaan, eikä sillä ole aikomustakaan tulla takaisin pysyvästi. Tahtoisin karistaa vihdoin nämä ylimääräiset kilot ja löytää ilon terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnasta. Lenkkeily-urani kesti melkein kaksi kuukautta tosi hyvänä, sitten se  varoittamatta loppui. Salikortti on kallis ja lastenvahtimiskysymykset käsittelemättä. Olen ihan suunnattoman laiska iltaisin.
Ruokavalion epäterveellisyydestä nyt puhumattakaan. Iltasyöppö + tunnesyöppö = kertyvät kilot. Ei tässä ole mitään hauskaa, toukokuun jälkeen ei paino ole pudonnut enää yhtään. Ja kyllä kaikella logiikalla se, että  syö vähemmän, kuin kuluttaa, pitäisi toimia. Olen pohtinut syyllisiä kierukasta aina kilpirauhasjuttuihin ( ihan tolkutonta väsymystä ja ahdistusta ). Pitäisi varmaan taas katsoa peiliin ja pakottaa itsensä ylös ja ulos.

Mistä ihmeestä saisin motivaatiota liikkumiseen ja rempattua ruokatottumukseni? 
Miksi pohdin näitä asioita joka syksy? Ei siitä nyt niin montaa vuotta ole, kun painoin 17kg vähemmän kuin nyt..

Haastettu

Sanni haastoi.

Haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

1. Kerro pari asiaa itsestäsi tai päiväsi kuulumisista. Liitä myös kuva.

2. Vastaa haastajan kysymyksiin, jos se tuntuu sinusta mukavalta.

3. Huijaa ja muuta haastetta mieleiseksesi.

4. Keksi vaikkapa 10 uutta kysymystä, koska 11 on outo luku.

5. Haasta paljon kivoja kavereita, äläkä ole kade, vaikka kaverilla olisikin enemmän lukijoita.

Moro. 

Joo, minulle kuuluu ihan hyvää. Eilen ajeltiin Helsingistä pois ja jossain Mikkelin ja Juvan välillä autosta loppui bensa.. Keskellä yötä. Onneksi on täti, joka asui ihan lähitienoilla. Tankattiin sitten roskasankkoon ( joka oli jostain selittämättömästä syystä mukana reissussa ) ja päästiin ehjänä kotiin. Tänään kirpparikierroksella esikoispoikani sai kunnon raivarit kaiken kansan edessä.. Nuorempi poikani näytti akrobatiaa esimerkkinä äidille, joten ylläoleva kuva liittyy.

1. Suomalaiset ovat tunnetusti aika juroa ja tuppisuista kansaa, joka ei tunteitaan näytä. Muistatko kertoa/osoittaa tarpeeksi usein rakkaillesi, kuinka tärkeitä he sinulle ovat?

- Pojille joka päivä, muille harvemmin.

2. Millainen ruuanlaittaja olet? Tykkäätkö kikkailla erikoisemmilla resepteillä vai luotatko tavalliseen kotiruokaan? Mikä on bravuurisi?

- Surkea. Juuri ja juuri makaronilaatikko onnistuu ( lapsiparat! ). Bravuuria ei ole..

3. Oletko luonteeltasi enemmän herkästi tulistuva tyyppi vai rauhallinen viilipytty?

- Tulta ja tappuraa. Nollasta sataan, ilman mitään syytä, taitaa olla minun tavaramerkkini.

4. Voisitko lähteä mukaan johonkin reality-ohjelmaan? Jos voisit, niin mihin? Jos et, niin miksi et?

- En voisi. Näyttäisin luultavasti liian lihavalta videokuvassa :--D.

5. Mikä saa sinut onnelliseksi?

- Pienet asiat, kuten lämmin aamukahvi ja kivat ihmiset.

6. Jos saat lapsivapaata, mitä teet mieluiten? Heilutko mopin kanssa vai nostatko jalat pöydälle?

- Korjailen vissiin autoon puskureita ja kokoan Ikean sänkyjä.. Istun koneella liikaa ja nukun pitkään. Yleensä olen kyllä tien päällä.

7. Tärkein ja paras hetki tähän astisessa elämässäsi?

-Lasten syntymät.

8. Tykkäätkö matkustella? Mieluisin matkakohde, jossa olet käynyt? Mikä olisi ehdoton must see?

- Kotimaassa tulee suhattua vähän joka suuntaan, ulkomailla ei ole tullut pahemmin pyörittyä. Italia oli ehkä paras. Yhdysvallat houkkuttelisivat.

9. Millainen kasvattaja olet? Millainen kasvattaja haluaisit olla?

- Natsimutsiksi yllättävän rento ja kiva. Kasvattajana olen sellainen, kuin haluan, mutta katsotaan tulevaisuudessa onnistunko saamaan pojista yhteiskuntakelvollisia.

Haastan tähän Julian,  Tittin ja Essin.

1. Elämäsi noloin hetki?

2. Seuraatko Salkkareita? Miksi? Miksi et?

3.Tuhlailetko? mihin rahasi yleensäkin katoavat?

4. Joko on talvihaalari lapselle? Entäs itsellesi talvivaatteita?

5. monet kengät omistat? ( rehellisesti sitten )

6. Olitko yläasteella tyylikäs? Eli kuvaile yläaste-aikaista tyyliäsi. ( saa liittää kuvan )

7. Mikä on mottosi?

8. Jos saisit yhden päivän olla kuka tahansa, niin kuka olisit?

9. Kuka on mielestäsi kuumin uros maan päällä?

10. Koskettavin elokuvamuistosi? Laita vaikka lyhyt kuvaus ja lainaus lempielokuvastasi.

Jossain on tie ulos

Itkettää ja naurattaa hassusti samaan aikaan. Aamusta asti vatsanpohjassa vellonut jännitys purkautui muutamana onnenkyyneleenä ja monena hymynä illalla. Päästiin muutamien onnekkaiden kanssa kuuntelemaan ennakkoon Pariisin kevään perjantaina julkaistavan uuden albumin. Itse levy oli hyvä, täytti odotukset ja sai kuuntelijat jopa herkistymään kyyneliin. Itse odotin jotain " yllätystä " mutta sellaista ei pieneksi harmikseni tullut. Uudelta levyltä jäi mieleen muutama upea biisi ja kyllä voin suositella lämpimästi, jos nyt ei ostamaan, niin kuuntelemaan albumin Spotifysta. Kokonaisuudessaan siis odotuksen arvoinen, ehkä aavistuksen verran taiteellisempi ja ehkä himpun melankolisempi edelliseen levyyn verrattuna.

Kaikista kivointa oli ehdottomasti päästä vaihtamaan bändin kanssa ajatuksia ja yleensäkin tapamaan heidät oikeasti. Oli pakko käydä oikein kädestä pitäen kiittämässä ja vaihtamassa pari sanaa Arton kanssa. Muistona kotiin juliste nimikirjoituksilla ja kuvat kamerassa.

Olo on kuin olisi käynyt sielunpuhdistuksessa.

Liitutaulutarraa

Tigerssiltä löytyi muutamalla eurolla liitutaulutarraa! Paketissa oli kolme erilaista puhekuplaa ja liitu. Oli pakko vähän kokeilla ja askarrella poikien huoneen oveen kyltti ja omaan makkariin  myös. Liitutaulumaali/-tapetti houkuttelisi lastenhuoneeseen myös aika paljon.. Jos nyt edes jonkun liitutaulun sinne jostain sopuhintaan löytäisi..