Supermutsi(t) ne on lauantaiaamuna heti herättyään pihalla. Ne, jotka ovat blogia lukeneet, tietävät, että olen hävyttömän huono olemaan pihalla. En siis todellakaan ole niitä hiekkalaatikko-/puistomutseja, joita näkee onneksi yllättävän paljon pihalla, säästä riippumatta. Olen sillä tavalla hassusti herkkä, että inhoan tuulta ja sadetta, jota täällä Suomessa valitettavasti kyllä riittää.
Me käydään kuitenkin aika paljon Tätilän puistossa tässä lähellä. Mirolle ei kiikun lisäksi juuri muuta ole, mutta Mikaelille puisto on jo suuri seikkailu. Mikaelin lemppari on metsässä oleva silta, jota hän nimittää " siltaseikkailuksi ". Jossain vaiheessa Mikael on näköjään oppinut kiipeämään kiipeilytelineeseenkin itse. Oh my.
Varmaan jo ensi keväänä puistot aukeavat Mirollekin uudella tavalla, kun voi juoksennella isoveljen perässä kaikissa heidän päättömissä leikeissä. Mikael on sitä mieltä, että Stig ja Salama McQueen on saatava kaikkiin leikkeihin ujutettua jollain tavalla.. Äidille jää katsojan rooli usein ja isompi poikani kehoittaakin minua kohteliaasti poistumaan " vaikka keittiöön ", etten ole leikkien tiellä lastenhuoneessakaan. Kylläpä veljekset saavat toisistaan iloa, ei haittaa kyllä yhtään lapset tälläisellä ikäerolla.
Mä olen aikamoinen puistomamma. Mä en jaksa kökkiä sisällä, enkä keksi mitään tekemistä, mutta ulkona on kivaa, vaikka sitten istuisi vaan siellä hiekkalaatikon reunalla ja tökkisi hiekkaa. :D
VastaaPoistaMeitä vaan Pojun kanssa harmittaa, kun puistoissa ei koskaan ole muita. Poju aina kuikuilee jo kaukaa, että onko muita lapsia ja joutuu lähes aina pettymään. Raukka. Tekis mieli aina taikoa niitä lapsia jostain. ;)
Meillä Poju on myös kesän aikana löytänyt kiipeilytelineiden ilon, mutta neidille riittää pelkkä kiikussa kököttäminen. Se vois kököttää siinä vaikka koko päivän. :D