2013/10/30

Tykkään niin että halkeen


Katsoin itseäni peilistä jotakuinkin 15-vuotiaana ja huomasin, etten ollut voittanut geenilotossa, toisin kuin muut sisarukseni. Tajusin, että rakenteeni oli täysin väärä, ehkä ensimmäisenä lapsena olin vain luonnon kokeilukappale, vielpä surkea sellainen. Veljeni ja siskoni saivat siron varren, suuret siniset silmät, nopeasti kasvavat hiukset ja tuuheat ripset ja nätin koko hammaskaluston paljastavan hymyn, joka ei näyttänyt irvistykseltä. Toisin, kuin eräillä.

Olen aina kerännyt painoa helposti itseeni, erityisesti kaiken ylimääräisen vatsaani ja leuan alle. Naisena ulkonäkökamppailuun osallistuminen on ollut osaltani ihan turhaa. Viehättävyysjonoon, en kaiketi muistanut luomisvaiheessa mennä, ei siis niin mitään saumaa missiksi tai malliksi. Sanotaan, että symmetria ratkaisee ja minä olin ja olen edelleen kiero kuin korkkiruuvi.

Siinä missä muut tytöt ( joilla oli neljä numeroa pienempi kengänkoko ) saivat diskoihin parit hitaisiin, minä jäin jumppasalin reunoille ihmettelemään. Urheilujoukkuiseiin minut valittiin aina ensimmäisenä. Olin poikatyttö ja usein mietinkin, että olin oikeasti äijämäisempi, kuin monet kaksilahkeiset luokkatoverini. Ehkä sisäiseen koodini oli tullut virhe, joka määritti sukupuoleni vikaan. Huumorilla onneksi selvisi teini-iän yli. Ulkonäkö suojaa sukupuolitaudeilta ja niin edelleen.

Ulkonäölläni en saisi itselleni uraa mutta se, mikä syö vielä enemmän, on se että mahdollisesti kaiken pelastava älykkyyskin unohdettiin asentaa tekovaiheessa. Ei kauneutta, ei fiksuutta. Mihin muka kelpaisin? Sain kieron varteni seuraksi kieromman huumorintajun, jolla ei silti ihan stand up-koomikon ura aukea. Minunkaltaisella naisella ei olisi koskaan varaa valita, sillä miehiä ei ikinä riittäisi jonoiksi asti. Muutaman kerran joku saattoi kurkistaa kulman takaa ja nähdä vilauksen piilevästä ja söpöstä tyttömäisyydestäni kaiken sen merismieskiroilun takaa. Kaikesta kyynisyydestäni huolimatta olen parantumaton romantikko, pessimistiksi yllättävän optimisti ja kaikesta raivoamisesta huolimatta herkkä ja maailmantuskaan hukkuva ihminen.

Kun tarpeeksi pitkään hoetaan toiselle, että tämä on yksinkertaisesti paska ihminen, siihen alkaa uskomaan. Kerta toisensa jälkeen kritiikkiä ( rakentavaa ja ei-niin-rakentavaa ) kuunnellessani tuntui, että jos useampi, kuin yksi ihminen on sitä mieltä, on sen oltava myös totta.
Väärin.



Jäi kaksi vaihtoehtoa, uskoa se kaikki paskapuhe ja myöntyä siihen tai alkaa pitämään itsestään.
Valitsin lasten syntymän jälkeen lopulta jälkimmäisen.
En ehkä ole se ykkösvaihtoehto taksijonossa baari-illan jälkeen, mutta kyllä minusta ihan perkeleen hienon vaimokkeen joku vielä nappaa. Toimeliaan, elävän ja haastavan. Kaikkea muuta, kuin tylsän. Ja vaikka minulle se sauna ei aina lämpeäkään, niin kukkiihan se perunakin. Joskus. On minullakin ne hetkeni, niitäpä ei ihan jokainen ansaitsekaan.

Tykkään siitä, miten leveät hartiani saavat minut näyttämään vahvalta. Tykkään siitä, miten kova ääneni kantautuu seinistä. Tykkään siitä, miten impulsiivisuuteni saa minut toimimaan ja tekemään asioita, joita moni arkailee. Tykkään siitä, että olen avoin uusille ihmisille ja kokemuksille, vaikka usein saankin opetuksen kantapään kautta.

Ja olenhan minä vittumaisuuteen asti ärsyttävä, valittava, nyyhkyttävä ja useimmat asiat pistää kilisemään ja niistä saa kyllä kaikki naapuritkin kuulla. Ja silti minä olisin ihan hemmetin kelpo tyttöystävä kaikkine ruoanlaittotaidottomuuteni ja hössöttämisieni kanssa. Ihan superupea nainen itsenäisyyteni ja itsepäisyyteni kanssa.

Asenteestahan se on kiinni.



Katsoin itseäni peilistä 21-vuotiaana ja huomasin, että olimpa upea pakkaus kaikkine säröineni, tummine silminaluseni ja sotkuisine hiuksineni. Vaatteetkin olivat väärän kokoisia ja paidan helmassa vinkki siitä, mitä oli lounaaksi poikien kanssa popsittu. 
Olisi tehnyt mieli nostaa peukkua.

Eka!


" Jos et ole kiltisti, et saa yhtään lahjaa "

Niinpä niin, ensimmäinen odottaa jo kaapissa..

2013/10/28

J-sana

 

Alle kaksi kuukautta enään. Meinasin ensin, että julkaisen tämän postauksen vasta 1.11, jolloin virallisesti on lupa jouluhörhöillä, mutta Sanni uhkasi bustata minut kommenttiboksissa.
Me nimittäin aloitettiin jo.
Luit oikein.
Meillä on joulukuusi lähes täydessä tällingissä olohuoneessa, keittiöön on vaihtuneet jouluverhot ja-liinat ja parvekkeella loistaa valot. Kivittäkää, jos haluatte, mutta meidän fiilistelyt alkoivat nyt.

Saako aloittaa näin aikaisin? Me ollaan leivottu erä pipareita ja torttuja ja joulukalenterikin on ostettu isommalle valmiiksi ja ensimmäiset lahjat odottavat paketointia. Joulu on kerran vuodessa ja tänä vuonna on ollut energiaa ja aikaa vaikka vähän harkita panostamista. Viime jouluna oltiin kolmistaan, minä viimeisillään raskaana ja joulu ei " joulumieli-vaikka-väkisin-vol-1 " - asenteen ansiostakaan ollut sellainen, kuin halusin.

Tuleva joulu stressaa minua eri tavalla, kuin koskaan aikaisemmin. Me ei mahduta poikien kanssa välttämättä mummolaan, jonne haluan joka vuosi.. En haluaisi olla poikein kanssa yksinkäänkään.. Lisäksi me jaetaan poikien isän kanssa pyhätkin ja Miron syntymäpäivät ovat silloin. Voihan se olla, että pojat pääsevät isälleen jouluksi jo tänä vuonna ja minulle sitten ensivuonna. Paikka mikä paikka, kunhan saavat naperot kunnollisen joulun. Sehän on Miron ensimmäinen!

Tästä lähtien blogi täyttynee pikkuhiljaa joulun odotuksesta ja jouluherkkujen haaveilusta.
Laitetaanko tänäkin vuonna joulukalenteri pystyyn? Mitäs mieltä olette?

2013/10/27

kymppi


8,6kg & 72,5cm

Miro on jo kymmenkuinen ja vauvavuosi hupenee joka kuukausi vaan nopeammin. Poika on selvästi jo kehittänyt itselleen oman tahdon ja alkanut ymmärtämään selvästi jonkin verran puhetta. Yhtä tulinen, kuin äitinsä ja veljensä hän ei ainakaan vielä ole. Mutta esimerkistäkin näyttäisi oppivan yllättävän paljon..

Miro osaa taputtaa, vilkuttaa ja osoittaa lamppua kysyttäessä. Miro sanoo " äiti " ja " anna " ja pudistaa päätään, kun sanotaan " ei ". Miron uusin taito on polviseisonnan löytyminen ja siitä noustaan seisomaan sopivan tuen sattuessa. Kävelyttäessä tulee askeleet jo hienosti ja sohvan reunaa pitkin edetään itse jo varovasti. Huomasin myös, että vihdoin Miro osaa kammeta itse istuma-asennostakin pois, ryömien edetään paikasta toiseen kiireellä.

Hampaita on edelleen suussa vain kaksi, hiukset vaalenevat joka kuukausi lisää ( ja yhdennäköisyys Seppo Taalasmaan kanssa vähenee) . Miro pääsee silmälääkäriin kahden viikon päästä, jossa katsotaan se karsastus ja miten sitä lähdetään siitä hoitamaan. Miro on hymyileväinen, edelleen suht leppoisa sivustaseuraaja, joka koittaa matkia veljeään. Jos Mikael ei syö, niin ei syö Mirokaan. Nykyään pojat on pakko laittaa samaan aikaan nukkumaan molemmille unille, sillä Miro ei nuku ilman Mikaelia, ainakaan kotona. Pistorasiat, kaukosäätimet ja puhelimet kiinnostavat eniten.

Ruokaa menee, vaikka Miro on selvästi hoikistumaan päin, niin syö usein tuplasti enemmän, kuin isoveljensä. Miro syö lähes kaikkea ja yleensä jo samaa pöperöä, kuin muukin perhe. Korvike ja pullo on jätetty onnellisesti pois ja pian koittaa tuttivieroitus. Hampaidenpesut ja yhteiskylvyt isoveljen kanssa on selvästi parasta. Pottaa kokeiltiin jokin aika sitten ekan kerran.

Miro nukkuu yhdet päiväunet ja yöunet ihanasti vieläkin kellon ympäri keskeytyksettä. Hymyjä ja höpötystä on joka kuukausi vaan enemmän ja enemmän. Vaikka vähän olen rehellisesti sanottuna kaivannut murjotus-ilmettä...

2013/10/26

Kiitos! - PMMP @Puikkari

Puikkarin hämyisissä tunnelmissa jorattiin eilen PMMP:n kanssa ensimmäistä ja valitettavasti myös viimeistä kertaa. Minun fiilikseni ovat vielä aamullakin ihan katossa, vaikka yöunia kertyi vajaa neljä tuntia. Puhelinkuvalaatu.


Rusketusraidat eivät ensikuuntelulla iskeneet, olin ala-asteella muistaakseni. Joutsenille lämpesin teinivuosinani ja koko potti räjähti Lautturin kohdalla. Olin myyty.
 Oli suuri ilo ja kunnia olla todistamassa upeaa showta ja fiilistellä jalat rakoille. Annen kanssa mentiin odottamaan jo yhdeksältä ja saatiin se kolme tuntia odotella keikkaa, joka oli mieletön.
Ja energinen. Myös yleisön osalta.

Paulan ja Miran esiintyminen on vaan ihan tajutonta! Kiitos, kun soititte Merimiehen vaimon. Ja kaikki muutkin henkilökohtaiset lempparini lempparit.

Ja kiitos myös näistä vuosista ja upeasta musiikista!

2013/10/23

Never regret something that once made you smile


Tällä minä lähtisin tähän päivään.
 Entä sinä?
Mikä on sinun suosikkiaforismisi?
Jaa se kommenttiboksiin.

2013/10/22

Arvostusta ja ajatuksia


Savonlinna. 
Kun on muutaman päivän ajan leikkinyt kuuden pojan yh-mutsia, alkaa arvostamaan ihmisiä ja asioita ihan eri tavalla. Suurimman hatunnoston ansaitsee edelleen oma äitini, jota olen ennen tätäkin pitänyt suuressa arvossa. Minusta ei olisi tähän.
Ei minusta olisi todellakaan pyörittämään tälläistä suurperheyksikköä. Ruokaa kuluu kolmesti sen, mitä meillä omien poikien kanssa, sotkua tulee saman verran enemmän ja hermot.. Niitä ei ole sunnuntai-illan jälkeen näkynytkään.

Miron voisi sanoa olevan vieroitettu tuttipullosta ja samalla olemme siirtyneet tavallisen maidon käyttämiseen. Kunhan pullo on unohdettu ja kuopattu kokonaan ( nyhtän se hätävalmiudessa kuitenkin vielä roikkuu mukana) , niin taistellaan tutista irti. Pyhä aikomukseni oli olla tutista riippumaton ennen päivähoidon alkua tammikuussa. Päivähoidon aloitukseen liittyen näin toissayönä unta, että nimikoin lasten vaatteita viimeisenä iltana ihan paniikissa ja viimeisillään raskaana. Nimikointi saattaa tapahtua kyllä viime tinkaan, mutta onneksi raskaus ei ole ajankohtainen, onhan tässä viimeisestä kolmesta vuodesta oltu odottavia melkein puolet..

Siitä tulikin mieleeni, Miro on alkanut hakea konttausasentoa uudelleen kuukausien tauon jälkeen. Seisominen  tukea vasten ja tukea vasten hidastempoinen kävely sujuu jo ihan kelvollisesti. Miro on oppinut myös osoittamaan katossa olevaa lamppua. Ja isoveljeä matkitaan kaikessa pahassa.. Miro on päättänyt ettei voi syödä, eikä nukkua, jos ei Mikael ole läsnä. Mirolla on eroahdistuksen merkkejä Mikaelia kohtaan, sillä isoveljen poistuttua huoneesta alkaa ihan jäätävä huutaminen ja kirkuminen ja heti on ryömittävä perään. Mikael ei saisi mitään rauhaa, jos se olisi velivauvasta kiinni. Ehkä Mikael on vain niin sankari.

Perjantaina hipsitään Kuopioon ja on tässä jo odotettukin PMMP:n keikkaa Puikkarilla! Vielä muutama päivä..Vielä muutama..
Pian saa käydä joulukoristeetkin varastosta. Hurraa!


2013/10/18

Vilkuilen itseäni jatkuvasti peilaavista pinnoista. Jotain puuttuu.
Rattaat.

On uskomattoman helppoa liikkua keskustassa ilman rattaita ja ilman lapsia. Voi luikahtaa pieniin putiikkeihin ja hypistellä kaikkea. Yksin. Hiljaa.
Lapsivapaalla on tehtävä aina kaksi asiaa: juoda kahvia ihan hiljaa ja käydä kiertelemässä kauppoja ilman lapsia. Ostin uudet kuulokkeet, edelliset ovat esikoisen jäljiltä jossain.

Converset painuvat raskaina asfalttiin. Hautaudun huivin suojaan ja vastaantulijat tekevät samoin. Ilmassa on selkeät enteet myrskystä. Minua hymyilytti kummasti kaikki.
Illalla satoi ensilumi ja minä nukahdin sohvalle. Aamulla syksy oli vaihtunut talveksi.

Aamukahvin nautin viltin alla ja katson liian monta jaksoa The hard times of  R.J.Bergeriä ja lykkään siivoamista vielä tovin.

Ihanaa viikonloppua!

2013/10/16

Paremmat päivät

 

Parempina päivinä herätään kaikki hyvällä tuulella. Aamupaino on jo nyt melkein kuusi kiloa vähemmän, kuin vielä muutama viikko sitten. Käydään aamulla kahvilla keskustassa ja puretaan reippaus jonkun toisen asunnon imurointiin. Vaikka on taskut täynnä univelkaa, niin syysaurinko ja keskusta on kaikessa ihmisruuhkassaan kaunis. Bussikuskikin hymyilee ja Mikael hauskuttaa kanssamatkustajia. Arttu Wiskari vaikuttaa yllättävän symppikseltä ja Ebay on täynnä jouluvalovaihtoehtoja.

Parempina päivinä saadaan päiväkahviseuraa kotiin, pojat nukkuvat todella pitkät päiväunet ja Sinkkuelämää saa pyöriä taustalla, kun haaveilen rahasta ja rakkaudesta. Koti on siisti ilman tunikausien puunausta, se on ihmeellistä. Sormia syyhyttää jo joulukorttien askartelu. Tälläisinä päivinä saa syödä pizzaa iltapalaksi ja vähän tanssahdella keittiössä.

Illalla hymyilyttää. Näitä parempia päiviä ei vain voi olla liikaa.


2013/10/14

Rikkautta ja rakkautta

Onnea on noin ihana esikoispoika.

Kuten te lukijat ehkä tiedättekin, että Mikael, esikoiseni, on ollut minun suurin ylpeydenaiheeni heti syntymänsä jälkeen. Mikael on upea lapsi, maailman paras esikoispoika. Pääsin luiskahtamaan hänen vauvavuotensa ohi vähän liiankin helpolla, mutta sen jälkeen tulisen temperamentin omaava poikani on pitänyt huolta, ettei taaperoaikaa ole voinut ihan niin helpoksi sanoa. On upeaa seurata, miten se luonne vaan muovautuu, upeaa yksilöllisyyttä. Hän on on ihan ikioma persoonansa, paras juuri sellaisenaan.
Ja hän täyttää pian kolme. Olen sanaton ja itku kuristaa toisinaan kurkkua. Minne hävisi nekin vuodet elämästäni? Milloin vauvani kasvoi ja alkoi pitämään äidilleen autokoulun teoriatunteja liitutaulun avulla?

Poikani on etevä, elävä, kekseliäs ja selvästi tekee ja sanoo asiat ennen, kuin ajattelee tarkemmin. Mikael on kova puhumaan ja sepittämään ja " ottaa kierroksia " erittäin paljon väsyneenä ja nälkäisenä. Äitinsä tavoin itsepäisenä ja provosoitumisherkkänä otetaan joka päivä yhteen, eikä aina ihan niin kypsästi. Meistä kahdesta lähtee nimittäin ääntä ja lisäksi meillä molemmilla on tosi huono kärsivällisyys ja keskittymiskyky. Turhaudumme toisiimme jatkuvasti. Like I said, on kuin peiliin katsoisi.

Toissayönä Mikael hipsi viereeni ja sanoi, että rakastaa äitiä ja pikkuveljeä. Silitin pientä kattä ja tunsin suurta ylpeyttä meistä. Me ollaan Mikaelin kanssa selvitty kolmen vuoden aikana monesta asiasta, me ollaan upea tiimi.

On rikkautta omistaa tuollainen lapsi, joka on silkkaa puhdasta rakkautta.

2013/10/12

vain elämää



Juurikin se hypetetty televisiosarja. Ensimmäinen kausi meni lähes täysin ohi, olisinko kerran nähnyt Siltsun itkemässä televisiossa ja vaihdoin kanavaa. Tosi pöhkö formaatti, ihan yliarvostettu.
Lopulta en päässyt sitä enää missään karkuun, biisit tuli Spotifyn kautta väkisinkin tutuiksi. Ja oikeastaan Jari Sillanpään Liekeissä-cover olikin ihan uskomattoman kiva. Katsoin koko sarjan sitten eräänä sunnuntaina, kun kaikki jaksot uusittiin. Liikutuin. 
Kun kuulin huhua toisesta kaudesta veikkasin  ( ja vähän toivoinkin ) Ilkka Alangon ja Juha Tapion päätyvän sinne. Veikkaukseni oli aika hyvä.
Kakkoskautta olenkin sitten katsonut ja täytyy sanoa, että Jukka Poika on lievästi ilmaistuna loistanut näissä jo tulleissa jaksoissa. Ihanan omalaatuinen se. Ja onhan se söpö.

Jos saisin itse mielivaltaisesti päättää keiden kaikkien pitäisi osallistua ohjelmaan, niin Juha Tapio ja Ilkka Alanko saisivat kavereikseen Martti Syrjän, Samuli Putron, Paula Vesalan, Ville Valon ja ( krhm krhm ) Arto Tuunelan. Se olisi tajunnanräjäyttävintä koskaan.

Kenet te haluaisitte, jos saisitte valita?

Kaappien kuningas


Satu haastoi paljastamaan jääkaapin sisältöä.
Siinä se nyt on, koko komeudessaan lauantaiaamuna. iljettävä epäjärjestys.
Pyrin käymään kaupassa vain kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin, ja ostaa viikon murkinat eteenpäin meille kolmelle. Ruokakaupasta olen selvinnyt sadalla eurolla kahdessa viikossa, karsinut ylimääräiset naposteltavat pois ja koittanut ostaa vain sen, mitä todella syödään.

Tänään kaapissa on enemmän ruokaa, kuin yleensä. Ruokaöljyä, Pirkan jotain kastiketta, mehukeittoa, jogurttia, maitoa, leivontamargariiniä ja voita löytyy ovesta. Alahyllyillä vihanneksia ja kasviksia, sitten löytyy iso pussi leipää, leipätarvikkeita, kananmunia, lihapullia, itsetehtyä soseruokaa valmiina rasiassa ja lautasella, viiliä, mummon hilloa, muutama valmispurkki Mirolle ja Fresitaa ( jonka sain muistaakseni silloin, kun täytin 18-vuotta.. Joskus vielä on hyvä hetki aukaista se! ).

Saatan tänään vain käydä kahvivarastoa täyttämässä lähikaupassa, mutta isojen ostosten tekemistä voin ehkä siirtää maanantaille asti. Tälläistä peruspöperöähän tämän elämä on.
Tällä kertaa kaapissa oli muutakin katsottavaa, kuin valo.



2013/10/09

Kiinnostaako sua?


Olen viime päivinä pohtinut omaa kiinnostavuuttani. Lähinnä sitä, millaisen ensivaikutelman itsestäni annan ventovieraalle. Millaisena naisena minut nähdään. Olenko muiden miesteen silmään edes semihyvännäköinen? Mites se luonne? Leimaako äitiys tietynlaiseksi?

En ole vielä kertonutkaan, mutta kävikin niin, että jos nyt kaikki menee kuin pitääkin, niin aloitan koulun tammikuussa, lapsille on uudet päiväkotipaikat haettu ( joskaan ei vielä varmistettu ) ja olen alkanut pohtia sitä, että kohta istun koulussa ympärilläni luokallinen ihmisiä ja pitäisi osata antaa itsestään hyvä kuva, jotta voisin ajatella saavani koulukavereita. Ja mahdollisimman rehellinen kuva siihen päälle. En halua olla muuta, kuin mitä olen.

Enkä tiedä onko minusta helppo tykätä, varsinkaan alussa. Onneksi uusien ihmisten kanssa osaan hieman varoa sanomisiani, sillä ne jotka minutkin tuntee tetävät, että osaan sanoa sen mitä ajattelen vähän liiankin suoraan. Tietävät, että minulla on kieroutunut huumorintaju ja tietävät sen, mistä suutun, miten suutun ja miten lepytellään. Minun ajatuksenjuoksuni on kieltämättä välillä aika hidasta ja puhe kömpelöä mussuttamista. Alkuun voi olla vaikea ymmärtää mielenliikkeitäni. Elän niin hetkessä. Kyllä minä olen kiltti ihminen, mutta silti itsekäs joissain asioissa. Tervettä narismia kuulemma.
Kyllä myös tiedostan sen, että saatan olla rasittava kaikkine pikkuongelmineni mutta kyllä minulla ystäviä kuitenkin on. Etten sentään ihan toivoton tapaus ole muidenkaan mielestä.

Jännittää poistua näiden seinien sisältä ihan toiseen maailmaan. Samalla olen innostunut. Viimepäivien vuoristorata-fiilis jyllää tänäänkin. Itkettää ja naurattaa samaan aikaan.


2013/10/07

nopeimmat junat



" Olen kasvanut kiinni maahan, lapsuuden maisemaan

olen kasvanut kiinni poikaan, siihen yhteen ja oikeaan
olen kasvanut kiinni taloon, jonkan ikkunanpielistä vetää
en tahdo kuuta taivaalta kuin kerran vuoteen enää.



Paikka se on tämäkin



Pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat eivät pysähdy enää täällä
pilvien alla, maan päällä
mutta nopeimmat junat, nopeimmat junat
ei nopeimmat junat enää pysähdy täällä.



Olen kasvanut kiinni lähtöön, kaupungin kaipuuseen
lähtenyt monta kertaa ja palannut aina entiseen
olen kasvanut kiinni talveen, sen kuristusotteeseen
kun pysyn sun luonas tiedän, vielä jaksan kevääseen. "




2013/10/06

Sivustaseuraaja


Äiti on leikeissä nykyään hyödytön. Pojat eivät enää tahdo minua edes katsomaan, miten Stig tuhoaa parkkitalon tai miten kilpa-autot kolaroivat alamäessä. 
Mikael johtaa leikkejä isoveljen elkein, ohjailee Miroa ja vie tietenkin myös parhaat lelut, koska pikkuveli tyytyy vaan siihen, että kädessä on edes joku auto. Ainakin toistaiseksi.
Poikien leikeissä seikkailee tutut piirroshahmot, omat mielikuvituskaverit, isi ja kummit ja supersankari Juhomies. Se on hurjan hauskaa seurattavaa, lapsen mielikuvitus on uskomaton!

" Äiti, anna meille leikkirauha "

Silti en voi olla kurkistelematta ja kuuntelematta ovenraosta. Olen koittanut videoida leikkejä talteen mutta supersankareiden vaistot tajuavat kameran jo metrien päästä. Välillä on tietty puututtava leikkien epäreiluuteen, sillä olen havainnut jo pieniä tappeluita, molempien osalta. Sydämessä asti silti tuntuu hyvältä, kun tiedän, että pojilla on toisensa iskälässäkin. 
Ja tietenkin koko loppuelämän. 
Noiden lasten suhde on niin erikoinen, niin luja.
Olen ylpeä ja erittäin tyytyväinen päätökseen tehdä toinen lapsi. Kyllä tälläiset hetket palkitsevat.


2013/10/05

Terveisiä mummolta


Kuumeilu hellittää, mutta muuten on vieläkin veto pois, sain unta vasta neljän aikaan aamuyöstä. Päivän pelasti se, kun äitini teki yllärivierailun Kuopioon ja käytiin syömässä kahdestaan pitkästä aikaa, hiippailtiin ähkyissämme Ikeassa ja kannustettiin Sapkon junnuja jäähallissa. Meillä oli niin kivaa. Olen edelleenkin äidin tyttö.

Huomenna poikia odottaa huoneessaan pieni yllätys.
Veikkaan että isompi ainakin halkeaa onnesta ( kuten väristyskirjan ja tussienkin kanssa. Hauskan kuvan voi bongata instagramista ).

2013/10/03

Me&I - vaatekutsut



Me pyörähdettiin eilen Sannin kanssa Me&I-lastenvaatekutsuilla ihastelemassa kaikkia upeita ja kivoja vaatteita lapsille ja aikuisille. Jätin itse omat muksut hoitoon ja autoin vara-äiteilemällä toisten muksuja. En ole ikinä ollut oikeastaan minkäänlaisilla kutsuilla, joten ihan elämyksenä se piti kokeilla. 
Tällä kertaa tyydyin vain katselemaan, kuuntelemaan ja ihastelemaan, vaikka yhdet ihanan ihanat oranssit pöksyt olisin halunnut Mirolle ostaa ( sisäinen Roope Ankkani otti siis erävoiton tällä kertaa. Kevään mallistoa ja kutsuja odotellessa ).

Kiitos Elinalle kutsujen järjestämisestä ja herkuista ja Sannille seurasta.

2013/10/02

Canvastaulut halvalla!


Tigersiltä saa muuten tyhjiä canvastauluja ihan muutamalla eurolla! Testasimme poikien kanssa sormivärien tarttuuvuuden ja saatiin aikaiseksi kaksi oikein kaunista taulua, violetti on Mikaelin ja sininen Miron ( joka näyttää tosi upealta " jalanjäljet rannalla " - teokselta ). Mikä oiva lahjaidea ( joka mekin varmaan pakkohyödynnetään kummeille ja mummeille jouluna ) ! Hopi hopi hakemaan, noista saa persoonallisia sisustustauluja!

Lähden huomenna ostamaan muutaman taulun varastoon! Ihania kerrassaan! Ja taiteelliset muksuni ainakin nauttivat tekemisen riemusta.

Parasta ikinä





Ovat lapset, jotka heräävät hyvällä tuulella pitkien päiväunien jälkeen. Äidin on häikäilemättömästi napsittava kuvia, kun kummatkin istuvat edes hetken samassa paikassa. Näitä sisaruskuvia kun katsoo, niin huomaa, että molemmat ovat kasvaneet ihan hirmuisesti vajaassa vuodessa.

Mussuni mun.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...