Pariisin kevät @ Tähti

Tärisyttää ja hymyilyttää.

Tuntuu, kuin olisin rakastunut. 

Uudestaan ja uudestaan.

Jorasin eturivissä, kosketusetäisyyden päässä. 

Valot häikäisivät ja musiikki pauhasi.

 Arto lauloi suoraan minun sydämeeni.

" Älä juokse mun luota, kun on kevät ja kevät kutsuu sua. Älä kuuntele niitä "

Kiitos!

En kykene sanomaan mitään muuta, sillä ääni lähti ja jalat ovat hyppimisestä tohjona.

Kivaa viikonloppua!

Pariisin kevään keikka Kuopiossa tänään ja huomenna Savonlinnaan pitkästä aikaa!

Vapaus. 

N-Y-T 

NYT!

Pojat ja ponit

Kello 06.00 esikoiseni alkaa vaatimaan. Pikaisen ja hiljaisen laskelmoinnin jälkeen päätän avata television ja laittaa poikien lempiohjelman pyörimään siksi aikaa, että saan kahvin kitusiin ja puuron tulille.
Minun poikani katsovat " poneja ", ja se ohjelma on ehdottomasti ylitse muiden.

Tässä vaiheessa minun pitäisi kai varata aikaa ja miettiä kasvatustani ja sukupuoliasioita, mutta en vain yksinkertaisesti jaksa. Minun poikani pitävät poneista, pitäisikö minun nyt jotenkin muka miettiä asiaa enempää.. No onhan ne nyt värikkäitä ja iloisia, kyllä minäkin niitä katsoisin. Ja tuskimpa yhden lastenohjelman syyksi voi laittaa sitä, jos kasvatus jostain syystä meneekin pieleen. Ohjelmahan se vain on. En tee siitä ongelmaa, vaikka jostain syystä asiasta kertoessani olen saanut kummastuneita katseita..

Mitkä on teidän lasten ohjelmasuosikit tällä hetkellä?

Miro 11kk

Hän on ihan juuri jättämässä vauvavuoden taakseen! Ei tämä ole todellista!

Muutama havainto viime viikoilta!

* Miro käppäilee tukia vasten, sohva on aika kova sana.

* Oppi konttaamaan ihan hetki sitten, mutta ryömien päästään edelleen nopeammin.

* Miro-poika syö suuria annoksia. Lusikkaa ollaan itse vähän katseltu, mutta sen kanssa syöminen ei ihan vielä luonnistu. Juominen nokkamukista onnistuu.

* Ekat pottailut aloitettu.

* Yhdet päiväunet ja 11-12h yöunia / vuorokaudessa.

* Vaatteissa kokoa 80, persjalkaisena housut vielä osa kokoa 74

* Miro tykkää autoista ja leikkiessään tietää, että autot pärisee " prrrm prrrrrm "

* Miro sanoo äiti, tiita/titta = Mikael.

* Osaa näytätä missä on lamppu ja missä on äiti.

* Laulaa Robinin boom Kah-biisiä ( " puuka pum pum kah ! " )

* Osaa sormillaan päristää huuliaan.

* On selvästi kovapäisempi ja vaativampi kaveri, kuin ennen.

* Mölisee samalla nuotilla, kuin isoveli, kun asiat eivät suju hänen tahtonsa mukaan.

* Syöminen ja nukkuminen ei onnistu ilman isoveljen läsnäoloa.

* Ollaan oltu kohta kuukausi ilman tuttia!

Lenkkeily on antiharrastukseni

Lumentulo on saanut sisäisen lenkkihirmuni esiin ja valloilleen. Useampi lenkki tulee nykyään heitettyä päivän mittaan. Rakastan kävellä keskustassa, mutta liian harvoin on kamera mukana niillä reissuilla.

Tänään en voinut vastustaa aamuaurinkoa!

Se tavallinen tarina

Mikä viikonpäivä?

No juurikin se.

Se alkoi esikoisella jo ennen kuutta, kaikki oli hänen kuninkaallisella korkeudellaan huonosti tai vähintään päin sitä itseään. Aamupuuroa taisteltiin alas 1,5 tuntia ja lopulta se päätyi pojan raivokohtauksen kautta keittiön ja kylppärin välillä oleviin seiniin. Tietenkin mustikkaa. kuinkas muutenkaan. Ei auta, kuin huokaista raskaasti ennen yhdeksää.

Erääntyviä laskuja on muutenkin vino pino ja postimies haluaa tuoda pari muistutuslaskua. Soittelen erinäisiin paikkoihin, sillä nyt ei ole kyllä minusta kiinni nämä muistutukset. 

Jonottaminen on maksullista, tietenkin. 

Jonotan useamman minuutin. Ärsyttää. Syön neljä joulutorttua. 

Lounaalla oleva porkkanalaatikko ei suurelle kulinaristillemme kelpaa. Eipä tietenkään.

Mikään ei kelpaa.

Pankissa saa taas odottaa, luen keskusteluja huonoista äideistä ja laihduttamisesta. Muistan, että aamupaino oli taas viikonlopun mässäilyjen takia liian paljon plussaa. Ahdistaa ja masentaa. Ja taisimpa kiskoa ketutukseen rivin ( tai mitä sitä valehtelemaan..Kaksi riviä..) illaksi varattua suklaata.

Syyllistän itseäni vähän lisää ja huomaan, että jalassa olevat sukat ovat eriparia.

Luuristakin hajosi näyttö, ei siis Instagramia, eikä pitkiä puheluita hetkeen. 

Unohdimpa kaiken hyvän lisäksi ottaa kuvat talteen ennen, kuin se lähti huoltoon. 

Puhelitonta elämää viikon. 

Ehkä jopa kaksi.

Nyt huomaa miten koukussa siihen älypuhelimeen voikaan olla.

Porkkanalaatikko ei kelpaa iltapäivälläkään.

Yksi kyläily jäi kokonaan väliin.

Jäähynurkassa istutaan koko loppupäivä. 

Huudetaan niin, että naapuritkin kuulevat.

Yhtään ei edes ilahduta se, että on ollut viikon ilman tupakkaa. Tekisi nimittäin mieli sulkeutua parvekkeelle ikiajoiksi. 

Onneksi ei ole varaa ostaa röökiä, pullonpalautusrahoilla saan kuitenkin energiajuoman. ( tässä kohtaa saa halutessaan vetää paskamutsi-kortin esille ) No kuinkas muutenkaan?

Lasken minuutteja siihen, koska on lupa laittaa lapset iltapalalle. Sitten katson Salkkarit, enkä todellakaan jaksa tehdä enää yhtään mitään. 

Tiistai, sinua odotetaan!

Valinnanvaikeus

Tein tuossa jonkin aikaa sitten vaatekaappiini inventaariota ja kauhukseni huomasin, että minulla ei ole mekko(j)a. Kaapissa roikkuu tirtty upea vanhojentanssimekkoni ( joka ei todellakaan mene kiinni ) ja yksi farkkukankainen kesämekko ja niillä ei pitkälle pötkitä. Vaikka minä suhteellisen harvoin juhlissa käynkin ( vaikkei sitä koskaan tiedä, jos saisikin yllärikutsun joihinkin pikkujouluihin vielä tänä vuonna ), niin tahtoisin omistaa jonkun kivan mekon hieman juhlavimpiin tilaisuuksiin. Ei siis mitään bilemekkoa, vaan jotain hieman ehkä juhlallisempaa ( kuitenkaan olematta ihan ylijuhlallinen joihinkin lasten synttäreihin..). Meinasin ensin etten kehtaa edes haaveilla, kyllä minä vielä laihdun ja sitten olisi turha itkeä, kun uusi ja upea mekko olisi liian iso.

Hah, ja lehmät lentävät.

Selailin joitakin nettikauppoja ja päädyin Zalandoon ( tämä ei ole sitten maksettua mainosta ), jossa sitten kohtasin sen mekon, The Mekon. Sitten bongasin toisen.. Ja kolmannen. Lopulta ostoskorissa oli seitsemän mekkoa, ja tilaukseni yhteenlaskettu summa oli enemmän, kuin mitä kuukaudessa mitenkään saan rahaa. Jouduin siis karsimaan.

Lopulta päätin tilata kokeiluun kolme.

Lopulliseen valintaanhan luonnollisesti vaikuttaa se, että meneekö noista yksikään päälle ja miten muuten istuvat tähän epäsopusuhtaiseen löllööni.

Mikä teistä miellyttäisi silmää eniten?

Hallittua kaaosta

Tai sitten ei.. Pojat saavat kahdestaan sotkettua huoneensa ihan uskomattomaan kuntoon.

Ja siivousapua ei kuulemma heru.

Keskiviikko on lettupäivä

Viime päivinä ei ole ollut intoa kirjoittaa, sillä on ollut kiire tehdä kaikkea muuta, kuin istua läppärin kanssa. Kolmas päivä aivan upealla ja jaksavalla fiiliksellä on vaikuttanut siihen, että kämppä kiiltää ja joulukortit odottavat jo valmiina postitusta. Olen höyrynnyt lenkilläkin lasten kanssa useamman kerran tällä viikolla. Olo on ihan super!

Eilen hemmottelin lapsia letuilla, vaikka ne eivät todellakaan ole minun bravuurini. Mirolla ekaa kertaa haarukka kädessä, hyvällä tuurilla suuhunkin osui ehkä jotain.

Ps. Miro oppi eilen konttaamaan, joskaan ei sitä todellakaan tahdo vapaaehtoisesti tehdä.

One day it will all make sense

Se erilainen maanantai. En herännyt väärällä jalalla, vaikka herättiin reippaasti ennen, kuin on inhimillistä edes avata silmiään.

Ihmeellistä herätä virkeänä.

Ja hyvällä tuulella.

Tässä päivässä on pakko olla jotain erikoista.

Olen ollut uskomattoman paljon täynnä virtaa. Tänään on heilunut luuttu ja astiat tiskautuivat, kuin taikaiskusta. On käyty kaupassa, kahvitettu yksi ihana ja heitetty poikien kanssa tunnin lenkki postille hakemaan Oulusta tullutta pakettia. Kirjoitin ensimmäistä kertaa allekirjoituksen uudella nimelläni.

Ja lapset olivat tänään kiltisti ( joskin se asia korjautunee vielä, kun iltapalaksi ei saa keksejä. )

Mitä täällä tapahtuu?

Ja mikä tärkeintä, luin tänään kirjan, joka toivottavasti muutti elämäni.

Oivalsin jotain todella tärkeää.

Tumppasin elämäni viimeisen tupakan.

Ja se tekee minut onnelliseksi.

kotivaateet ja mun aatteet

Ensimmäiseksi anteeksi ammattitaidoton poseeraus ja sotkuinen tukka. En ole tottunut olemaan kameran toisella puolella ja siksi näyttää vähän jäykähköltä.. Tähän sopisi joku hauska vertaus, jonka jätän ilmaisematta.

Siivosin eilen oman vaatekaappini. Siinä olikin taas hommaa.

Minulla on paljon vaatteita, joista suurinta osaa en edes pidä tai sitten ne eivät mahdu päälle. Tein pienen karsimisoperaation..

Melkein puolet lähti ja niistä mitä jäi, ainakin puolet ovat hyvinkin rönttäisiä. Viihdyn kotona mahdollisimman isoissa ja löysissä vaatteissa, H&M:n perus raitapaidat ja legginssit on se vakio. Vaatteet ovat erikokoisia, huonosti istuvia, mustia, rikkinäisiä ja kaikkea kokojen s-xl väliltä.. Tyylitajua en ole koskaan omistanutkaan ja tulen vähintään sen viisi vuotta muotia jäljessä.. Peilin edessä seisoessani tuumin, etteväti haaroista rikkinäiset legginssit ja reikäinen kotipaita ole todellakaan sitä, mihin haluan pukeutua, kun koulu alkaa.. Ensivaikutelma voisi olla homssuinen.

Minulla ei ole varsinaisesti mitään tyyliä, ellei lasketa sitä " mahdollisimman mukavaa & mahdollisimman halvalla "- tyyliä, joka on uskollisesti ollut minulle sen kolmisen vuotta. Minä rakastan nättejä ja istuvia vaatteita, mutta minua pukee niin harva.. Jos tässä joskus paino vakiintuu johonkin lukuun, niin haaveilen kauniin ja käytännöllisen vaatekaapin sisällön kasaamisesta. Olisi siistimmät vaatteet, bilevaatteet, jotain klassista, jotain sellaista mikä toimii aina, yhdet kotiolovaatteet ja kunnolliset urheiluvaatteet... Edes yhdet oikeasti istuvat farkut! Sellainen vaatevalikoima olisi paras, mikä vaan toimisi ilman suurempia pohtimisia. 

Kävisi siis yksiin, olisi persoonallinen ja ennen kaikkea käytännöllinen.

Tällä hetkellä istuvia farkkuja ei ole, huonosti istuvia on neljät, kuljen siis mielummin legginsseissä ja farkkulegginsseissä. Paitoja ja perustoppeja on ihan liikaa, pitsipaitoja melkein viisitoista, kotihuppareita yhden käden sormille ja siistimpiä neuleita kolme. Kaikki varmaan sitä perus henkkamaukkaa. Kateellisena katselen blogeja, joissa bloggaajilla on oma ja persoonallinen tyylinsä pukeutua. Itse vielä haen edes yhtä näyttävää ja nättiä asukokonaisuutta, joka sopisi minulle.. En seuraa muotiblogeja juurikaan enään,sillä suorastaan minua vaan vituttaa, etten osaa itse panostaa omiin vaatteisiini saati pukeutumiseen muuten. Paras ostokseni on ehkä punaiset kumisaappaat. Repikää siitä fashionia!

Kuvasta kuitenkin näkee, että ostin kolme paitaa, hyvin tavallisiahan nekin on, mutta ne voi huoletta vetää päällensä kiireellisinä kouluaamuina, eikä välttämättä näytä ihan mammautuneelta ( jos muistaa joskus hiuksetkin pestä ja laittaa ).

Haussa musiikkiorgasmi

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta innokkaita musiikinkuuntelijoita?

Onko sinulla joku ihan ehdoton suosikkibiisi, mikä kolahti vuosia sitten ja muutti silloin maailmasi ihan täysin?

Joku biisi, jonka mainitset ehdottomaksi suosikiksi?
Tämän hetken parhain kipale?
Biisi, joka kuului jossain tietyssä tilanteessa ja jätti pysyvät muistot?

Nyt saa kommenttiboksiin jakaa ja ehdottaa kaikkia loistavia musiikillisia mestariteoksia. Haussa on nyt itselleni jotain uutta musiikkia kuunneltavaksi, joten ehdottakaa vaikka useampaa. Olen kaikkiruokainen.

Ja, jos ei yhtään ehdotusta tai kommenttia tipu, niin tässä on kuitenkin oma IKISUOSIKIT TOP 10-lista pienien selitysten kera. Nämä muuttivat minun elämäni, vaikuttivat jonnekin todella syvälle sisimpään.

Tammikuu 2011, olin juuri tullut äidiksi ja ensimmäistä kertaa pari tuntia kodin ulkopuolella ilman vauvaa. Käytiin tyttöjen kanssa ajelulla ja Seatissa jytisi basso. Tämä kappale symboloi minulle vapautta, sitä uskomattoman hyvää oloa, kun ei ole riippuvainen mistään. Ja kuunnelkaa nyt sitä! Kaikki vaan toimii! Jos saisi valita ainoastaan yhden kappaleen, niin valitsisin tämän. Tämä on upein kaikista kuuntelemistani.

Alkukevät 2012, hieman ennen raskautumista. Tämä ei ollut se kappale, jonka takia Pariisin kevääseen rakastuin, mutta tämän oli silloin ilmestyneen albumin paras biisi. Ja omistettu minulle. Tämä kappale tuo mieleen autossa ajetut yöt ja sen, miltä kevät Savonlinnassa näyttää. Se on vähän niin, kuin viimeinen elämänvaihe ennen muuttoa Kuopioon.

Kuusi vuotta sitten ensikuuntelu ei vakuuttanut. Oikeastaan vaati ehkä noin sata kuuntelukertaa ennen, kuin tämä kappale avautui minulle kaikessa upeudessaan. Tähän liittyy useimmilta vuosilta tunnemuistoja, joista vahvin on viime kesältä. Coldpaly tekee muutenkin upeaa musiikkia!

Syksy 2008. Kaikki oli mustaakin mustempaa. Kävin koulussa, liikuin ja nukuin. Mikään ei kiinnostanut ja kaikki ahdisti. Tutustuin ammattikoulussa ihmiseen, jonka en olisi koskaan uskonut kuuntelevan Stellaa. Sain häneltä Pelkääjän paikalla-levyn ja siitä lähti rakkaus kyseistä bändiä kohtaan. Häävalssi oli ehdottomasti sen masentavan syksyn soitetuin kappale ja edelleen niin kaunis, että on vaikea pidätellä kyyneliään se soidessa.

Tämän ensikuuntelua en kykene muistamaan, olen ollut todella nuori. Kasvoin kodissa, missä kuunneltiin paljon Eppu Normaalia ja useimmat biisit tulivat tutuiksi ennen koulutaipaleen alkua. Tämä on kuitenkin kaikista upein kappale heiltä ja on minulle täysin ajaton. Se sopi elämääni seitsemän vuotta sitten ja sopii elämään nykyäänkin. Tähän kiteytyy koko suomalaisuuteni.

Ensikuuntelu 2008 kesällä matkalla Kuusamosta Savonlinnaan. Se vaan iski, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Rakastan sitä fiilistä ja energiaa, mitä saan joka kerta kun tämän kuulen. Ja tuo ääni.. Haluan huutaa ja tanssia pöydillä ja luukuttaa tätä niin kovaa, että korviin koskee.

Olin muistaakseni 12-vuotias, kun serkkuni soitti tätä pianolla. Se kuullosti aivan taivaallisen kauniilta. Ostin Kuopionreissulta tämän levyn itselleni ja siitä lähti rakkaus Sonataan. Sonatan Arctica kantoi esiteiniangstien yli ja opetti englantia paremmin, kuin mikään muu. Heitä en ole vielä livenä nähnytkään, mutta suunnitelmissa olisi. Tallulahin alkupiano nostattaa kylmiä väreitä kaikkien vuosien jälkeenkin.

Alkuvuosi 2013, rankin kevät ikinä. Ero ja tulevaisuuden pohtiminen olivat silloin tapetilla ja muistan, miten tämä kappale pysäytti eräänä kauniina yönä tähtitaivaan alla. Tämä on mestariteos, yksinkertaisesti.

Klassikko. Uskomaton ääni ja uskomaton lyriikka. Aivan fantastinen kappale, joka on vuosia ollut yksi iki-suosikkini. Ensikuuntelu myöskin niin nuorena, etten muista.

Myöskin kevät 2012 ja myöskin Coldplay uudestaan. Olin jo viikko tolkulla ravannut sairaalassa verikokeissa ja ultrissa ja kaikki keskenmenosta tuulimunaan pyöri jatkuvasti mielessäni. Sitten eräänä perjantaina löytyi ultrassa pikkuinen Miro ja voi sitä onnen tunnetta, kun istahdin autoon ja radiosta soi samalla hetkellä Viva la vida Voi sitä onnea ja sitä riemua. Viva la vida on myös erittäin kaunis kappale ja minulla on ollut tapana kuunnella se joka aamu ensimmäisenä kappaleena. Siitä tulee vaan niin uskomattona hyvä fiilis.


Mitäs mieltä?

Kaksi Karpoa

 

Testattiin poikien talvihatut. 

Ihastuin tuohon karvahattuun jo silloin, kun Mikael oli Miron ikäinen ja siispä säästin sen.

Vaikkei minulla silloin ollut mitään käryä silloin, että sille löytyisi vielä käyttöä.

On ne vaan velmuja tovereita.

My new bff

 

Täällä jopa tuoksuu ihan uusi sohva.

kummi ja poika

Pois alta!

Helsinki ja Turku ovat pahoja paikkoja, kun autot kiitävät alamäkeen.

Keskustassa vauhtia on 200km/h, eikä jarruja ole.

Kivetkin pitää sammuttaa.

Hurjia on kummisedän ja pojan autoleikit.

 Niissä olisivat vain äiti ja pikkuveli tiellä.

Upeaa on se omistautuneisuus, mikä Mikaelin kummeilla on aina meillä käydessään. 

Aivan käsittämättömän upeaa.

Diagnoosi: leimakuume

kuva, kuva, kuva ja kuva

Niin se vaan polttelee. Viime yönä vauvan valvoessa ja Titanicin pyöriessä taustalla punnitsin mielessäni sitä, kumpi olisi parempi joululahja itselleni, tatuointi vai ruokailuryhmä. Tällä hetkellä on jonkin verran säästössä ja veronpalautuksiakin on tänä vuonna tiedossa.. Joten ihan mahdollista olisi vihdoin ostaa itselleenkin jotain kivaa! Jos edes kerran vuodessa..

Kuten kollaasista näkyy, niin avaimiin tässä ollaan päädytty.

Jotenkin ajatuksella " jokaisella-on-käsissään-oman-onnensa-avaimet ". Haluan tatuoinnin itselleni, kuvaamaan minua, kun ne tärkeimmäthän löytyvät jo iholtani. Tekstin kanssa vielä painiskelen, mutta jotain tuon tyyppistä, mitä kuvassa näkyy. Tarkoituksena olisi siis kaksi avainta, yksi kumpaakin käteen ranteen ja kyynärpään väliin ja tekstit tietysti molempiin.

Tahtoo! Haluaa!

Että sellainen viikko

 

Otsikon keksimisen vaikeus.. Tällä viikolla olisi monta kertaa tehnyt mieli postailla vähän kaikenlaista, mutta yksistään tietyistä jutuista ei omaa postausta oli saanut, vaikka olisi kuinka sepittänyt kivistä ja kepeistä. Päätin nyt tiivistää tämän arkiviikon tähän postaukseen, koska en harrasta Instaweek-postauksia ( jotka ratkaisisivat tämänkin ongelman ). Sitäpaitsi olisin valittanut vain jokaisessa erillisessä postauksessa kuitenkin. Ilon kautta perkele!

Tämä viikko on ollut raskain kuukausiin, kuten tuossa jo aiemmin valittelinkin. Me kaikki tämän kommuunin asukkaat olemme avoimesti inhonneet toisiamme, heitelleet puuroa pitkin seiniä, nukkuneet liian heikosti ja käyneet iänikuisia tappeluita siitä, mitä televisiosta katsotaan.. Välillä itketään kaikki. Tänään oli ensimmäinen aamu, joka ei alkanut huutamalla. Asia  tosin korjaantui päivällä.

Siltikin, maistraatista saapui salaperäinen kirje.. Ja kirpputorikierrokselta tarttui mukaan edullinen kuorma-auto.  Kävin katsomassa Leijonasydämen oikeastaan vain Jasper Pääkkösen takia ( oli ihan hyvä leffa kuitenkin ) ja kotona kiskaisin uuden lempparineuletakkini ylle, se on silkkaa rakkautta. Ruokaa on haettu laiskasti Subwaysta ja vihdoin on ostettu ne hanskat itsellenikin, johan se on marraskuu.  Jääkaapin ovessa oleva keikkalippu valaa minuun uskoa, kun kaikki ärsyttää.

Ystäväni kiteytti tämän viikon upeasti lauseeseen: " Sielu vaatii enemmän kahvia, kuin kroppa kestää. "

Onneksi on iltaisin Uusi päivä ja suklaajäätelöä.

Miroa käytettiin silmälääkäärissä ja seurannalla jatketaan. Pesukone kosahti, samoin joku kystakin vasemman puolen munasarjasta. Lamppukin hajosi.. Ja lapset ottivat matsia niin, että pienemmällä on kuhmu päässä. Ja kaikki kattilat ovat nykyään " bändisoittimia ". Ei saa häiritä lapsen luovuutta, kun hän haluaa paukutella kattilan kansia yhteen.

Mites muiden viikko?

Kärsi kaikessa hiljaisuudessa

Näitä aamuja inhoan.

Näitä aamuja, kun herätys on epäinhimillisesti ennen viittä, kaikkia kiukuttaa väsymys jo valmiiksi ja mulkoilemme toisiamme murhaavasti, peilistä katsoo takaisin joku, jonka silmäpussit roikkuvat polvissa. Aamupala on molempien lasten mielestä ihan arsesta, lastenohjelmatarjonta myös, isompi ottaa useamman jäähyn ennen seiskaa ja äitiä vaan itkettää. Hyvinkin tavallista, ei onneksi jokapäiväistä.

Äitinä olen törmännyt ilmiöön, että väsymyksestä valittaminen ei vaan yksinkertaisesti sovi. Aina joku kiskaisee taskustaan sen kuuluisan " itsepä olet lapsesi tehnyt - kortin ". Itse olen kovin suorapuheista sorttia ja valitan jatkuvasti, vaikka olenkin pyhästi vannonut, etten turhista kitisisi. Onhan se totta, että tietoisesti tässä olen suurimman osan kaikista päivistä ja viikoista lasteni kanssa itsekseni. Tottahan se vaan on. Mutta valitapa kerran.. Kyllähän tässä tukiverkko nyt jotenkin pyörii, poikien isä auttaa tarvittaessa ja kahdesti kuussa on " lomaa ". Joskus se riittää ja joskus ei mitenkään.

En ole kaikkivoipa supermutsi, vaikka kuinka yritän. Väsymys ajaa minut usemmiten ihan skitsoksi ämmäksi, joka huutaa lapsilleen ja ärsyyntyy myöskin naapureiden itkevistä lapsista. Vaikka kuinka marttyyrimaisesti koittaakin jaksaa päivästä toiseen, joskus joutuu toteamaan, että raja tulee vastaan. Välillä sulkeudun parvekkeelle useammaksi minuutiksi hengittelemään, avaan energiajuoman ja lasken kierroksia.

Sitten puurran taas. Hampaat irvessä ja väkisin.

Tiedostan vaativani itseltäni suhteellisen paljon, mutta en osaa höllätä pipoa kaikissa asioissa. Markon tänään soittaessa annoin kaiken vaan vyöryä ulos. Kaiken siitä, miten lapsilla olisi parempi muualla ja miten paska ihminen tunnen olevani.. Samaan aikaan työnsin rattaita bussipysäkille ja pidättelin itkuani. Miksi vapaaviikonloppujen jälkeen arkeen palaaminen kestää minulla ja pojilla aina sen kolmesta neljään päivään? Missä kiinnostuskertoimet?

Voisin kärsiä hiljaa, itkeä iltaisin pahaa oloani yksin tyynyä vasten ja päivisin hymyillä vastaantulijoille ja esittää että kaikki on helppoa ja sujuvaa.

En vaan jaksa tänään esittää, enkä katso sitä yleensäkään tarpeelliseksikaan. Tänään väsyttää ja vituttaa. 

Äitiys ei ole aina kivaa.

Eikä sen kuulukaan.

tuttidilemma

Tänään se jäi pois. Tutti nimittäin.

Molemmat pojat saivat siihen kapistukseen ensikosketuksensa jo laitoksella ja molemmille siitä tuli tärkeä apuväline nukahtamiseen. Huvikseen sitä on pidetty molemmilla harvoin. Autossa ja rattaissa kylläkin. Oiva äänenvaimennin se on ollut. Kuitenkin, kun esikoinen vieroitettiin siitä pahuksen kapistuksesta 1,5-vuotiaana, saatiin kuunnella vajaa viikko jatkuvaa ja korviaraastavaa tutti-ikävää, ensimmäiset yöunet olivat ihan fine, mutta päiväunille taisteltiin kolmatta tuntia. Päätin Miron kohdalla olla nohevampi ja vieroittaa tutin pois reippaasti ennen ykkössynttäreitä.

Ja ne tämän päivän päiväunet, ensimmäiset ilman tuttia..Tunnin pojat tappeli normaalisti päiväunia vastaan, pelleilivät ja hauskuuttivat toisiaan. Sitten Mikael nukahti ja Miro tajusi joutuvansa sänkyyn ilman tuttia, vain harson ja unilelun kera. 

Alkoi sydäntäraastava huuto.

Ensimmäinen ääni päässäni totesi, että huutoon ei kuole, neuvolastakin saatiin vihreää valoa luopumisaikeisiin, Mikaelkin huusi hetken ja tämä täytyy vaan kestää ja sitten se on ohi. Toinen ääni sätti minua paskaksi ihmiseksi, joka saisi syyttää vain itseään, jos Mirosta nyt tulisi tunnevammainen ja luonne muuttuisi pysyvästi ei-niin-tyytyväiseksi ja miten on julmaa täysin varoittamatta muuttaa pienen lapsen arkirutiineja tuolla tavalla. Huudon lomassa keskityin omalta itkultani tekaisemaan maailman hienoimman isänpäiväkortin Markolle ja paketoimaan suuren määrän joululahjoja ja jossain vaiheessa tajusin, että meillä onkin täysin hiljaista. Taisi kestää kaksikymmentä minuuttia koko huutoepisodiin. Niin vähän?!

Eihän pojat pitkin kuitenkaan nukkuneet ja vierailu Sannin luona oli Mikaelin osalta karmea. Kummatkin olivat yöpuulle valmiita jo kuudelta. Kitinä ja valitus saivat minut jo kiristelemään hampaitani.

kello 18.25 laitoin pojat sänkyihin, ja normaalin puolen tunnin juoksemisrallin jälkeen tupa hiljeni. Ei yhtään huutoa! Miten tämä on mahdollista?! Kummatkin pojista nukahtivat, Miro ilman tuttia ja ilman huutoa! Saako tuulettaa?

Minun tuurillani herätään sitten tunnin välein koko yö läpi tai jos ei, niin herätys on jokatapauksessa ennen kuutta ja koko huominen päivä itketään sitten tämänkin päivän edestä. Ja sitä jatkuu ehkä kuudesta kymmeneen päivään, hyvällä tuurilla. Mutta tänä yönä, ensimmäisenä tutittomana yönä, Miro ei päästänyt äännähdystäkään nukkumaan käydessä. Taidan avata paketin jäätelöä ja nauttia hiljaisesta televisioillastani!

Ensimmäinen erävoitto minulle!

Mammat riivaa - pikkujoulut, etkot + juhlat

Nyt on takana paras viikonloppu sitten ikuisuuksiin.

Maailman parasta seuraa kahten iltana peräkkäin, pitkiä aamuja, kuohuvia, kuplivia, ruokaa ähkyyn saakka, maailman parasta omenapiirakkaa, mielenkiintoisia keskusteluja, yksi pilalle mennyt piparitaikina, karaokea ja paljon naurua. Naamassa on edelleen glitteriä ja herkkuja saadaan syödä lasten kanssa pitkälle ensiviikkoon.

Kylläpä voi olla onnekas siitä, miten upeita ystäviä onkaan elämäänsä saanut. Kiitos Piia ja Sanni <3 

Lokakuun puhelinkuvasaldo + lokakuun soitetuimmat

Eli lokakuun puhelinkuvat, joista osa on varmaan vilahtanut Instagramin puolella. Samaan syssyyn täytteeksi isken viime kuun omat soitetuimmat kappaleet. Tältä näytti ja kuullosti lokakuu 2013!

* Talvitakin testaus heti lokakuun alussa, takki tilattu Zalandolta.

* Minä ja Mikael vietettiin useampi tunti metsässä, keräiltiin puolukoita ja karpaloita, vaikkei mitään ulkoilmaihmisiä ollakaan.

* Samalla S-linnan reissulla Mikael päätti aloittaa oman autokoulunsa ajotunnit.

* Miro söppänä <3

* Poikien kanssa kaupungissa, muistaakseni Petran luota tulossa. Kello on jo yli päikkäriajan ja elämä kiinnostaa poikia todella vähän.

* Mikaelin autokoulun teoriatunnit kesken siivouspäivän.

* Kävelyllä satamassa.

* Sannin kanssa lähdössä Matkukselle. Huono hiuspäivä ja sen pelastava pipo. 

* Kaunis ruska, aamupäivästä jo puistossa reippaana!
* Pojat samalla reissulla. Ovatpa söpöjä!
* Ensimmäiset joulutortut Elinan luona. Omnomnom!!
* Kaupungintalo. Oltaisiinkohan bussia odotettu torin kulmilla..(?)
* Ensilumi. Ja Piian tuoma kukka.
* Ja mitä parhain ajokeli S-linnaan, kaveri oli onneksi taitava kuski, vaikka suht sokkona mentiinkin Kuopio- Varkaus-välinen tie.
* Tämän syksyn suurin mindfuck, 10 levyä suklaata ja kahdeksan kimppua kukkia sunnuntai-iltana kotiovelle kannettuna. Kiitos!
* PikkuÄssässä poikien ja Miron kummitädin kanssa.

* Matkalla Sannille, omat lelut tällä kertaa mukana. ( vaikkei niillä lopulta leikittykään )
* Joku antoi palautetta Ikean palauteboksiin.. " Oletteko kuulleet Pauli Hanhiniemen versiota siideripissiksestä? Tosi hyvä " .
* Täystäpinöissä & täyställingissä. Odottamista takana jo kaksi tuntia, onneksi seurassa ei ollut mitään valittamista.
* PMMP! <3 Upea keikka!
* Joulukuusi tuli jo laitettua olohuoneeseen, koristeineen päivineen..
* ... Ja jouluvalot parvekkeelle..
*........... Ja ensimmäinen joululahja paketoitu.. Julistan joulukauden avatuksi
* Joku tylsä pärstäkuva PikkuKakkosen aikana.


Sellainen lokakuu!