2013/11/24

Valinnanvaikeus

Tein tuossa jonkin aikaa sitten vaatekaappiini inventaariota ja kauhukseni huomasin, että minulla ei ole mekko(j)a. Kaapissa roikkuu tirtty upea vanhojentanssimekkoni ( joka ei todellakaan mene kiinni ) ja yksi farkkukankainen kesämekko ja niillä ei pitkälle pötkitä. Vaikka minä suhteellisen harvoin juhlissa käynkin ( vaikkei sitä koskaan tiedä, jos saisikin yllärikutsun joihinkin pikkujouluihin vielä tänä vuonna ), niin tahtoisin omistaa jonkun kivan mekon hieman juhlavimpiin tilaisuuksiin. Ei siis mitään bilemekkoa, vaan jotain hieman ehkä juhlallisempaa ( kuitenkaan olematta ihan ylijuhlallinen joihinkin lasten synttäreihin..). Meinasin ensin etten kehtaa edes haaveilla, kyllä minä vielä laihdun ja sitten olisi turha itkeä, kun uusi ja upea mekko olisi liian iso.
Hah, ja lehmät lentävät.

Selailin joitakin nettikauppoja ja päädyin Zalandoon ( tämä ei ole sitten maksettua mainosta ), jossa sitten kohtasin sen mekon, The Mekon. Sitten bongasin toisen.. Ja kolmannen. Lopulta ostoskorissa oli seitsemän mekkoa, ja tilaukseni yhteenlaskettu summa oli enemmän, kuin mitä kuukaudessa mitenkään saan rahaa. Jouduin siis karsimaan.

Lopulta päätin tilata kokeiluun kolme.




Lopulliseen valintaanhan luonnollisesti vaikuttaa se, että meneekö noista yksikään päälle ja miten muuten istuvat tähän epäsopusuhtaiseen löllööni.

Mikä teistä miellyttäisi silmää eniten?

16 kommenttia:

  1. Viimenen ehkä liian kesäinen, keskimmäinen j äa ykkönen ihania. Kakkonen paras

    VastaaPoista
  2. Nyt heti Elloksen sivuille!! Siella on Outlet ale, tietyista aletuotteista viela puolet pois! Ite loysin ainakin kymmenen mekkoa jotka haluisin tilata...

    VastaaPoista
  3. Tuo tummansininen on minun mielestä hienoin!

    VastaaPoista
  4. kakkonen on ihan ihanuus ♥

    VastaaPoista
  5. Kakkonen paras mustakin! Himoitsen tummansinistä tällä hetkellä, ja ton mekon leikkauskin on niin nätti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) tummansininen on mulle jotain ihan uutta. Leikkaus tuossa on kuitenkin todella todella kiva!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Se taitaa olla selvässä johdossa nyt. Katsotaan kun se nyt kotiutuu.. :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...