!

Mitä jäi käteen vuodesta 2013

Vuodesta 2013 jäi parhaiten mieleen sen erilaisuus.

Se oli kaikessa raakuudessaan todiste siitä, miten elämä voi yhtäkkiä heittää kokonaan usille urille. Samalla se oli hyvä opetus siitä, että elämä siitä huolimatta kantaa eteenpäin.

Tammikuussa ihailtiin vastasyntynyttä pikkuveljeä ja elettiin totaalisessa vauvakuplassa. Nautittiin yhdessäolosta ja tuoksuteltiin pikkuisia varpaita. Vauvaa kävi ihmiset katsomassa ja me haljettiin kaikesta rakkaudesta.

Helmikuussa vietettiin ristiäiset Sulkavalla ja vauva sai nimekseen Miro Markus, jonka isoveli keksi. Tein elämäni parhaan hankinnan eli järjestelmäkameran ja kuvausinto juurtui sillä hetkellä sydämeeni. Vietettiin paljon aikaa savonlinnassa. Miro alkoi näyttää Seppo Taalasmaalta. Mikael kävi parturissa.

Maaliskuussa oltiin paljon poissa kotoa, me vanhemmat päätettiin lähteä eri teille ja se kuukausi meni, kuin sumussa. Jännästi sitä silti jaksoi kuitenkin nauttia elämän pienistä iloista.

Huhtikuussa täytin 21, kevät tuli kuukaudessa. Vietin ensimmäistä kertaa kunnolla aikaa yksin ja minulle järjestettiin maailman parhaat yllärisynttärit Savonlinnassa. Miro kasvoi ja Mikael nautti ulkoilusta. Aurinko alkoi taas paistaa.

Toukokuussa fiilisteltiin lätkää ja Mikael oppi kuivaksi. Aloitin lenkkeilemään ja pikkuhiljaa keräämään rohkeutta uutta elämäntilannetta varten.

Kesäkuussa isommat kengät muuttivat osoitettaan ja me aloimme poikien kanssa elää kolmistaan. ( Alkukankeuden jälkeen se alkoi sujua.)  Mikaelia ravisteli uhmahuippu ja elämänmuutokset. Olin juhannuksen Lapissa, tapasin Miian ensimmäistä kertaa, värjäsin hiukset punaiseksi ja nautittiin lämmöstä ja valosta. Miron vauvavuosi saavutti puolivälin.

Heinäkuussa tapahtui paljon. Keikistelin iltapäivälehden sivulla, osallistuin Sannin ja Miikan häihin ja Milon ristiäisiin, heitettiin ihana reissu Piia-murun kanssa Helsinkiin linnanmäelle, käväisin Tampereella juhlimassa kummityttöni syntymäpäiviä ja Ruotsissa juhlimassa isäni viiskymppisiä. Mikael päätti leikata itselleen kesätukan.

Elokuussa rauhoituttiin, Miro oppi vihdoin liikkumaan ja vietettiin paljon aikaa ulkona. Käytiin tivolissa ja hengailtiin kavereilla.

Syyskuussa tanssittiin Nooran häitä ja tein ensimmäisen " kuvauskeikkani ". Pariisin kevät julkaisi uuden singlen ja voitin YleX:n järjestämän kilpailun ja pääsin tapaamaan bändiä ja kuuntelemaan ennakkona uuden albumin. Se oli vuoden paras reissu ehdottomasti. Kuunneltiin PK:ta lasten kanssa ja fiilisteltiin haikein mielin alkavaa syksyä.

Lokakuussa käytiin Sannin kanssa vaatekutsuilla, Annen kanssa PMMP:n jäähyväiskeikalla ja vietin vapaani Savonlinnassa, jossa sain yllärilahjaksi kukkia ja suklaata. Valmistauduttiin lasten kanssa syksyyn ja vietettiin terapiatiistaita usein Sannin luona. Pimeys ja alakulo löysivät meille ja linnottauduttiin sisätiloihin. Virittelin jouluvalot ja joulukuusen.

Marraskuussa saatiin ostettua uusi sohva, vietettiin pikkujoulujen etkoja ja juhlia, käytiin PK:n keikalla Kuopiossa ja järjestettiin lettukestit. Pojat karpoilivat ja hullaantuivat MyLittlePonyihin. Ja tilasinhan itselleni upean mekon!

Joulukuu olikin sitten yhtä juhlaa, Mikael täytti kolme ja vietettiin tuplasynttäreitä isolla porukalla koko viikonloppu! Joulua juhlittiin koko viikko mummoloissa ja varamummoloissa. Miro täytti 1v ja blogi koki muutoksen. Sain joululahjaksi päiväpeiton ja tilasin kauna himoitsemani Uhanan korvikset.

Oi, mikä #muija

Siinä se on!

 Uusi nimi.

Ja uusi asenne.

Epätodellista Todellisuutta oli jo niin eletty. Pidin siitä, vaikkei se mitään oikeastaan kuvastanutkaan

Koko blogini oli jo tavallaan kasvanut sen ympärille. 

Minut alettiin jo tuntemaan Epätodellisen Sininä. 

Sehän oli melkein jo oma brändinsä. 

Haikein mielin kuitenkin hyvästelen sen ja kättelen samalla uutta nimeä toivottaen sen lämpimästi tervetulleeksi. Vaatiihan muutokset alkuun totuttelemista, mutta olen varautunut myös siihen, että viikon päästä saattaa kaduttaa.

Nimen keksi oikeastaan kaverini, joka brainstormasi minua WhatsAppon kautta. 

Se iski oikeastaan heti, kun luin sen näytöltä.

Miksi? 

Koska se on ytimekäs, tarpeeksi lyhyt ja mieleenpainuva. 

Kaveri kuitenkin kysyi ( koska halusi antaa rakentavaa palautetta heti alkuun ), että olenko miettinyt, että leimaudun mahdollisesti " muijasiniksi " nimen takia.

Mietin hetken...

Sittenpähän leimaudun.

Pääasia, että minusta se tuntuu omalta!

Parempi banneri on vielä tekeillä ( Kiitos tekijälle ).

Mitäs tykkäätte? Onko muutokset hyvästä vai syvältä?

uusia tuulia - blogin tulevaisuudesta

Nostetaan kissa pöydälle. Innostus kirjoittamiseen on ollut kateissa jo jonkin aikaa. Ensin kuvittelin sen johtuvan siitä, että yh-mutsi-leikki vie kaikki mehut, eikä iltaisin jaksa kirjoittaa, eihän päivällä ehdi kuvatakaan. Mutta sehän on vain selvä tekosyy, iltaisin on kuitenkin aikaa istua television ääressä kuitenkin useampi tunti.

Sitten mietin, että se johtuu siitä, ettei arkipostaukset jaksa ehkä enää kiinnosta ketään, meidän elämässä ei tapahdu mitään mainittavaa juuri ollenkaan. 

Sitten pohdiskelin, että johtuuko hiljaisuus siitä, etten haluakaan enää jakaa elämääni sadoille tai peräti tuhansille ihmisille. Tänä vuonna saatu palaute on ollut paikoittain erittäin epäasiallista ja tottakai minun pitäisi vaan syyttää itseäni, koska olen vapaaehtoisesti itse tähän leikkiin lähtenyt.

Milloin kaikesta tuli pakkopullaa?

Nautinhan kirjoittamisesta ja etenkin kuvaamisesta, mutta vaadin itseltäni liikaa. Ei blogin kirjoittaminen saa tuntua pakolliselta ja ahdistavalta, en vain kirjoittamisesta samalla tavalla kuin ennen. Silloin, kun olin vielä lapsellinen höpsö kaiken suhteen.

Syynäsin suurennuslasilla blogiani joulutauolla enemmänkin, punainen lanka puuttuu, löytyy vähän sitä sun tätä, muttei mitään mikä yhdistäisi kaikkea nätiksi kokonaisuudeksi. En tiedä onko Epätodellista Todellisuutta mammablogi vai päiväkirjablogi, lifestyleä tästä arjesta kun ei saa tekemälläkään. Ja se nimi.. Olen kirjoittanut saman nimen alla enempi vähempi kohta kuusi vuotta, tuntuu, että Epätodellisen aika on ohi.. Nyt kaivataan muutosta. Edellisen kerran kokeiltiin puolisen vuotta muistaakseni nimellä " Ei sankariainesta ". Sekään ei iske. Hyvän nimen keksiminen on todella vaikeaa, sen pitäisi olla suomalainen ja tuntua heti omalta..

Blogin uusi nimi on siis työn alla, samalla tahdon uudistaa blogiani niin, etten ota kirjoittamisesta enää stressiä, kirjoitan kun hyvältä tuntuu ja asiaa on. Ja sitä asiaahan on yleensä kevätpuolellayleensä  enemmänkin. Tahdon pikkuhiljaa aikuistua ja itsenäistyä ja vähän ehkä seikkaillakin blogin kanssa ja löytää itselleni oman uoman. Sen, joka kuvastaa minua ja elämääni, siten kuin itse haluan. Yksityiselämäni muuttuu, koko arki muuttuu ja siihen syssyyn lähdetään uudella alulla bloginkin suhteen. Tässä jatketaan, samalla osoitteella ja vanhoilla teksteillä, mutta haluan ripauksen uutta elämääni näkyville. Uutta asennettani ja uutta elämääni.

Blogiringille iso kiitos meidän ottamisesta remmiin, välillä tuntuu, ettemme ole ihan kauhean tasokasta luettavaa, mutta meidät on kelpuutettu mukaan juuri tälläisenä sekametelisoppana. Se on upeaa se.

Me siis jatketaan, uuteen vuoteen uudella innolla. Kiitos vanhoille mukanaroikkujille ja uusille tuttavuuksille, yhtä luokattomana jatketaan. 

Tämä vuosi, kun sattui olemaan henkilökohtaisesti todella rankka ja sen on voinut rivien välistä huomatakin. Uuteen vuoteen uusilla, toiveikkailla fiiliksillä! 

Ps. Jokuhan vois taiteilla jonkun hienon bannerinkin mulle! Anyone?

Miro 1v

Hyvää syntymäpäivää!

Vauva tänään 1v.

Haikeaa. Todella haikeaa..

12 x Miro

En edes vaivaudu kauhistelemaan ajan kulumista. 

Vuosi. 

Tuntuu, kuin hän olisi ollut kanssamme aina.

Mitkä olivat aaton fiilikset?

Kuusenkoristelu kahden aikaan yöllä on ihan hyvä idea, varsinkin kun osa koristeita tehtiin omin pienin kätösin.

Samoin kuin veljen ottaminen matkaseuraksi.

Mummolassa pöydät notkuivat maailman parhainta jouluruokaa. Voi kuvitelkaa sitä ähkyn määrää.

Ja sitten odotti maailman parhain ulkosauna.

Haustausmaalla on hiljaista, mutta tuhannet kynttilät tekevät paikasta kauniin.

Olin ollut tänäkin vuonna kiltimpi, kuin oletin, uusi päiväpeitto on kuin luotu makuuhuoneeseen.

Aamulla syön kinkkua vielä useamman siivun ennen, kuin lähden hakemaan pojat.

Ensi vuonna saan juhlia Mikaelin ja Miron  kanssa täällä.

Pyydän enää vain yhtä asiaa ensi jouluksi..

Lunta.

ehdinkö vielä?!

Maatakaatavan nopea tämän minun postaustahtini ollut tässä kussa. Voisin lähteä erittelemään syitä ja tekosyitä, mutta tuskin teitä niin kiinnostaisi.

Kyllä vaan se THE-DAY lähestyy ja siinä missä muiden fiilikset on katossa, minun on jossain maanalaisissa kaivoksissa. Jouluintoni loppui yhtä nopeasti, kuin koripalloharrastukseni ala-asteella. Alun jälkeen kokonaan. Kuitenkin sain lahjat ostettua ja kortitkin lähetettyä! Kymmenen pistettä ja palkinnoksi tuhat internettiä.

Olen kuitenkin ollut tänä vuonna kiltti, kun kaapissa odottaa muutama paketti minullekin! Pojatkin ovat selvästi hämäyttäneet joulupukkia jotenkin, sillä paketteja on ihan älyttömästi, plus ne jotka odottavat mummoloissa..Millähän koiranpentuilmeellä ne luisteli Pukin suosioon? 

Meillä on tänään pakkauspäivä ( jahka äiti on viime hetken panikoinnin tehnyt Matkuksella ja varsinkin Ikeassa ) ja huomenna suunnataan meidät kaikki S-linnaan. En tahdo hieroa suolaa haavoihin, mutta viime päivinä tänne Kuopioon on ainakin tullut lunta vaikka muille jakaa ( tosin se varmaan ehtii tässä parin päivän aikana sulaa.. ). Minä menen Sulkavalle mummolaan tänä jouluna, koska se vain yksinkertaisesti on paras paikka joululle, pojat haen joulupäivänä ja viikon päästä tullaan juhlistamaan yksivuotiasta vauvaa tänne Kuopioon takaisin. Uuden vuoden suunnitelmatkin alkaa hahmottua, lupauksia ei seuraavallekaan vuodelle ole tiedossa. 

Kiitos kaikille joulukortin tai paketin lähettäneille ystävällisille sieluille! Kiitos sinulle blogin lukija, ihan vain siitä, että pistäydyit täällä! Me jäämme joulutauolle ( ehkä tulen esittelemään uudistuneet hiukset vielä huomenna.. ) ja jos kova ikävä iskee niin meidät löytää facebookista! Sinne heitän vielä joulutervehdykset!

Jouluaiheisia kuvia löytää Instagramista! Siellä nimimerkillä Sinieleonoora.

Jos jouluaiheisia kysymyksiä tai muutakin mieltäaskarruttavaa ilmenee niin heitteleppä niitä ASK.fm ja nimimerkille Sinieleonoora.

Jos haluat toivottaa joulut tai muuten vaan vaihtaa sanasen tasi pari, niin KIKiin voi myös lisätä nimimerkin Sinieleonoora!

Ihanaa joulua teille kaikille!! Kiitos, kun olette tämänkin vuoden olleet matkassa mukana!

Ihanan itserakasta

Latasin ylläolevan kuvan blogin Facebook-sivuille päästäkseni kummastelemaan sitä, että miten helposti tulee puhelimella kuvattua omaa pärstäänsä jatkuvasti. Tässä kuussa omakuvia löytyi puhelimesta jotain komisenkymmentä. Vaikken juuri pidä siitä, miltä kuvissa näytän, niin jännästi sitä kuitenkin galleriat täyttyy lärvi- ja (säälittävistä) asukuvista.

Huomaa kyllä perusposeerausasennonkin löytyneen vuosien saatossa.

Innostuin kuitenkin siinä määrin, että kaivoin ulkoiselta kovalevyltä näytille minun lempikuvat itsestäni. Homma oli sinänsä haastava, sillä minä en tosiaan osaa flirttailla kameran kanssa, enkä liioin valokuvaajienkaan...

Nuo ovat omat suosikit. Tärkeitä hetkiä tai muuten vain omalta osaltani onnistuneita kuvia.

Arvatkaa, mikä on ultimaattinen lemppari?

Tervemenoa päiväkotiin

Puhelinkuvalaatu. Mutta kattokaas miten isommat edellä ja pienemmät perässä..

Kävimme eilen tovereiden kanssa katsastamassa uuden päiväkodin, joka aukeaa tammikuussa tähän lähistölle. Se oli ihan bränikkä, mielestäni hieman laitosmainen, mutta sekin tunnelma muuttunee, kun lapset pääsevät sinne itse luomaan ympäristöä. Tilat olivat muuten kyllä upeat ja vastassa ollut henkilökuntakin mukavaa. Me käydään tutustumassa 2.1 vielä porukalla ja sitten 7.1 pojat aloittavat tosissaan. 

Reppu pitää ostaa pienemmälle ja tarhatossut molemmille. Onhan tämä tavallaan tosi haikeaa. Muistan itsekin omat päiväkotiajat vielä jotenkuten, eihän siitä nyt niin kauaa ole.

Mikael on saanut olla kotona kolmevuotiaaksi asti, joten tuntuu tavallaan epäreilulta laittaa Miro vain vuoden ikäisenä päiväkotiin. Kyllä he pärjäävät, mutta minä en ehkä ole näkemässä Miron ensiaskeleita, enkä kuulemassa sitä, kun Miro sanoo jonkun uuden sanan ensimmäistä kertaa. E auta surkutella, tarvitsen tämän koulupaikan, olenhan minä päävastuussa meidän taloudesta tulevaisuudessa, tarvitsen ammattin. Ja ihan oman mielenterveyden kannalta on kiva saada elämään jotain muutakin sisältöä.

Päivät vähenee.. Kohta arki muuttuu.

Sini testaa: Printic

Kun jokunen päivä sitten bongasin Essin blogista tämän Printicin oli siltä seisomalta yksinkertaiseti vaan pakko kokeilla! ( Essillä kattava infopaketti +  myös tarjouskoodi!! KLIK KLIK!! )

Minä rakastan valokuvia, nimenomaan paperiversioita. Nyt sain taas vauvakirjoihin täytettä suhteellisen halvalla ja erittäin helposti ( ihana, kun kuvien alle mahtuu laittamnaan kuvatekstejä! )  ja länttäilin innostuksissani kuvia vähän pitkin ja poikin asuntoa!

Peukutan! Kokeilkaa!

Perjantai kolmastoista

Ylläolevan kuvan kiltit pojat oivat kadonneet. Tai vaihtuneet ufojen toimesta, sillä tänä aamuna talo on ollut täynnä terroristejä ja tasmanian tuholaisia. Voisin vannoa, että täällä on vähintään neljä lasta jo pelkästään sen kaaoksen takia, mikä keittiössä on. Näkisittepä muun huushollin..

Rikkoutuneiden tavaroiden määrä nousi juuri kahden käden sormilla laskettavaksi luvuksi.

Kuka tunnustaa vienennsä kaksi semi-kilttiä poikaa ja tuoneen tilalle juonittelevia kääpiöitä?

Saa palauttaa!

Jee!

Minä sain eilen odotetun kirjeen ja totean tähän samaan hengenvetoon, että minä olen 02.01.2014 alkaen opiskelija. Päiväkotipaikat ovat olleet valmiina jo pidemmän aikaa, mutta oma koulupaikkani varmistui vasta eilen. Kävin siis maanantaina haastattelussa ja jo sillä hetkellä tuntui siltä, että nyt vihdoin ollaan oikealla alalla. Kiertelin hallissa ja näin itseni haalarit päällä istumassa taukohuoneessa kahvikuppi kädessä, aikuisten seurassa, eikä kukaan huutaisi " äitiä " kahdeksaan tuntiin. Pienen kriisin tietenkin keksin vetää tähän mahdollisista kuljetus- ja aikatauluongelmista, mutta nekin on nyt ratkaistu.

Peruskoulun jälkeen suorituksia ei ole kertynyt mistään koulusta valmiiksi asti ja useamman vuoden kotona oleminen on nostanut motivaationi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Tietenkin hieman minua äitinä hirvittää Miron pärjääminen päiväkodissa, mutta onneksi Mikael on siellä tukena ja turvana. Me menemme tutustumaan viikon päästä aivan täysin vastarakennettuihin tiloihin ja henkilökuntaan. Mitä nyt pitäisi muistaa? Nimikoida vaatteet ainakin?

[x] Kelan hakemukset ( ne uudet ja muutokset ). CHECK!

Aikaiset aamut täältä tullaan! Pitäisköhän minun mennä ostamaan se perinteinen koululaukku?

Ai mikä minusta tulee isona?

Metallituotteiden pintakäsittelijä!

Jee!

Pisarakorvikset

Ihanat.

Uuh.

M&M 3v + 1v synttäribileet

Viikonloppuna juhlittiin poikien ekat yhteissynttärit.

Ja meillä oli niin hauskaa.

Kiitos kaikille mukanaolleille!

Erityiskiitos meidän kotona auttaneille käsipareille!

Kolme vuotta

Kun kolme vuotta sitten syntyi esikoispoikani en todellakaan aavistanut mitä seuraavina vuosina tapahtuu. Vauvanhoidosta oli jokunen kokemuskerta ja taaperoiden kanssa olin tottunut olemaan, mutta on ihan eri asia hoitaa omaa lasta, kuin muiden lapsia. Kun pidin ensimmäistä kertaa Mikaelia sylissä olin vain uskomattoman hämmentynyt. Siinäkö se oli? Minun oma lapseni.
Läähky-Konna.
Meidän Mappu.

Mikael oli helppo vauva, söi ja nukkui. Oli enimmäkseen hyväntuulinen.

Luonteen Mikael kehitti lähes päivälleen 1-vuotiaana, sen jälkeen meillä on ollut tahtojen taistelua nämä seuraavat vuodet. Iloinen poikani kasvoi loistavaksi tarinankertojaksi, kovin näkyväksi ja kuuluvaksi lapseksi, jolle esiintyminen oli selvästi intohimo. Muistan ensimmäisen sana ja ensimmäiset askeleet, kuin ne olisivat tapahtuneet vasta eilen. Mikael pitää piirtämisestä ja laulamisesta, autot ovat myös kovin rakkaita kolmevuotiaalleni. 

Minä olen yhtä hymyä. 

Ja edelleen uskomattoman hämmentynyt.
Joka päivä.

Hyvää syntymäpäivää!

Mikael 3v!

itsenäisyyspäivän vastaanotto

Joulukuun alku on yhtä hurlumheitä, tämä viikko ollaan järjestetty lasten yhteissynttäribileitä, jotka on liukuvasti huomisesta ylihuomiseen. Kakkupohja paistettiin eilen ja tänään oli tarkoitus muukin ruokapolitiikka saada jonkinlaiseen kuntoon. Toivottavasti kaikki kutsutut tulevat paikalle sillä on ollut ihan järjetön ikävä kaikkia. Pitää muistaa ladata kameran akku ja katsoa pojille jotain siistimpää päälle. Päätettiin järjestää tänä vuonna yhteiset juhlat, sillä Miron synttärit sattuvat joulunpyhien jälkeen ja porukka saattaa silloin itsekin olla reissun päällä. Vietetään virallisena päivänä ehkä pienet kakkukahvitukset perheen kesken.

Joululahjat on ostettu, kortit ja kauemmas mennet paketit postissa ja varmaan kohta perillä. Joulua ei olla ihmeemmin valmisteltu, mutta spotify soittaa listaykkösten lisäksi joululauluja.

Fiilis ei ole aivan sellainen, kuin toivoin.

Joulu tulee olemaan erilainen tänä vuonna.

 Lapset ovat isällään aatonaaton ja jouluaaton ja minä menen yksin mummolaan ja koitan käyttäytyä normaalisti, vaikka oudolta se tuntuukin olla ilman omia lapsia. Ihan yhteisellä sopimuksella näin, enkä valita, ihan yhtälailla on isällä oikeus nauttia joulusta omien lapsiensa kanssa. Minun vuoroni on sitten ensi vuonna.Tilasin helpotukseksi itselleni joululahjaksi korvakorut ( vaikka olenhan minä ollut muutenkin ihan kiltti, mutta ei se joulupukki saata ihan kaikkea muistaa. ) ..

Vielä ehtii hetken viuhtoa rätti kädessä ja huomenna sitten party hard. Huhhu!

Turmiollinen Ikea

Sinne meni osa veronpalautusrahoista. Turmiollinen on tuo Ikea..

Ja säälittävää oli tämän naisen kasausyritykset..