2013/12/12

Jee!

Minä sain eilen odotetun kirjeen ja totean tähän samaan hengenvetoon, että minä olen 02.01.2014 alkaen opiskelija. Päiväkotipaikat ovat olleet valmiina jo pidemmän aikaa, mutta oma koulupaikkani varmistui vasta eilen. Kävin siis maanantaina haastattelussa ja jo sillä hetkellä tuntui siltä, että nyt vihdoin ollaan oikealla alalla. Kiertelin hallissa ja näin itseni haalarit päällä istumassa taukohuoneessa kahvikuppi kädessä, aikuisten seurassa, eikä kukaan huutaisi " äitiä " kahdeksaan tuntiin. Pienen kriisin tietenkin keksin vetää tähän mahdollisista kuljetus- ja aikatauluongelmista, mutta nekin on nyt ratkaistu.

Peruskoulun jälkeen suorituksia ei ole kertynyt mistään koulusta valmiiksi asti ja useamman vuoden kotona oleminen on nostanut motivaationi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Tietenkin hieman minua äitinä hirvittää Miron pärjääminen päiväkodissa, mutta onneksi Mikael on siellä tukena ja turvana. Me menemme tutustumaan viikon päästä aivan täysin vastarakennettuihin tiloihin ja henkilökuntaan. Mitä nyt pitäisi muistaa? Nimikoida vaatteet ainakin?

[x] Kelan hakemukset ( ne uudet ja muutokset ). CHECK!

Aikaiset aamut täältä tullaan! Pitäisköhän minun mennä ostamaan se perinteinen koululaukku?




Ai mikä minusta tulee isona?
Metallituotteiden pintakäsittelijä!

Jee!

15 kommenttia:

  1. Onnea kovasti koulupaikasta! Varmasti lapsilla menee hoidossakin kivasti! Käykää mahdollisuuksien mukaan tutustumassa useampaan kertaan päiväkodissa. Mitä pehmeämmän laskun päivähoitoon saa, sitä helpompaa se on teille kaikille. Ja jos mahdollista on, niin alkuun niin lyhyitä päiviä kuin pystyy. Varmasti pojista on toisilleen turvaa. Tsemppiä! Ihanaa, että oot löytänyt omalle tuntuvan opiskelupaikan! :)

    Terveisin yks päiväkodin täti

    VastaaPoista
  2. Onnea opiskelupaikasta! Varmasti tekee teille kaikille hyvää pieni elämänmuutos :)

    VastaaPoista
  3. Tärkeät jutut lapsen aloittaessa päiväkodin:

    - Nimikoidut vaatteet ( sukista haalareihin lähtien)
    - Vaihtovaatteet
    - Kelistä riippuen erilaista vaatetta (kurahousut, -hanskat, kumisaappaat, villahaalari, kypärämyssy,kauluri...)
    - Ei stressiä ! Lapset sopeutuu kyllä päiväkotiin :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä kuullostaa!
    Voimia niihin aamu pukemisiin(:

    Terv.Nenna

    VastaaPoista
  5. Uuuujuiijui kuin siistii!! Mä aina jotenkin innoistun aivan kohtuuttomasti kun joku löytää oman alansa! Oon toki itekin löytäny ja vielä näin kahden ja puolen vuodenki jälkeen tää on tosi tosi kivaa (yleensä) ja toivon samaa muille :)) Onnea ja tsemppiä :D
    - Kaisa

    VastaaPoista
  6. Onnea koulupaikasta!! :))
    Kyllä se arki siitä lähtee käyntiin, tsemppiä keväälle! :))

    VastaaPoista
  7. Onnea vaan! :) Kahvinjuonti takahuoneessa ei tosin oo se, mist sitä palkkaa maksetaan.

    VastaaPoista
  8. KIITOS KAIKILLE YHTEISESTI! IIKS, KUN JÄNSKÄTTÄÄ!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...