2014/01/21

Melkein pätevä trukkikuski


Oli minulla pieni käsitys siitä, mitä se on, kun menet vähemmistösukupuolena selvästi miesvaltaiselle alalle. Osasin varautua siihen, etten välttämättä ymmärrä miehiä tai että mahdollisesti seura tekee kaltaisekseen ja minä itse alan äijistyä. Tiesin myös sen, ettei kaikkea ole mitoitettu minun lyhyydelleni pituudelleni ja sen, että fysiikkani ei ole välttämättä ihan samanlainen, kuin minua kaksikymmentä senttimetriä pidemmillä ja paljon lihaksikkaammilla kaksilahkeisilla. Lisäksi minulta puuttuu joku miehille ominainen asia: kyky hallita kaikenlaisia koneita ja ajoneuvoja ihan luonnostaan.

Kun kuulin, että me saadaan koulun puolesta trukkikoulutus, olin ymmälläni. En ollut koskaan ehkä edes sellaista nähnyt muualla, kuin televisiossa. Autolla ajaminenkin on minun kohdallani kuulemma arveluttavaa, saan nimittäin jostain syystä jatkuvasti osakseni naljailua minun ajotaidoistani. Nainen ratissa, mikä vakiovitsi. Kirjallinen osuus meni odotuksista huolimatta hyvin, vaikkei minulle edelleenkään ole selvää, mikä ihmeen merkitys on hydrauliikkaöljyllä. Olin varma totaalisesta feilaamisesta, mutta läpi se on. Juuri ja juuri tarvittavalla pistemäärällä..
Sitten alkoi se vaikein osuus.. Ajaminen.

En vielä puoli vuotta sitten kuvitellut joutuvani tilanteeseen, jossa ajan mitään muuta ajoneuvoa, kuin autoa. Siinä minä sitten tänään istuin, trukin penkillä miettien, mitä kaikilla vivuilla on edes tarkoitus tehdä. Muutaman tunnin jälkeen alkoi jo jotenkin sujua, kunnes aivan totaalisesti kämmäsin nostaessani kuormalavaa ylähyllylle. Se nimittäin jäi jotenkin jumiin ja tipahti ja sitten olikin muilla tekeminen jälkieni korjauksessa. Kyllä sapetti, en nimittäin siedä sitä, että olen huono. Enkä varsinkaan sitä, että se " huonous " olisi mitenkään rinnastettavissa minun sukupuoleeni.. Opin tänään kuitenkin sen, että koneet yleensäkin kulkevat paremmin, jos muistaa ottaa käsijarrun pois päältä...

Huomenna on sitten ajotaitonäytöt, olen varautunut siihen, että tarvitsen sen kahdeksan tuntia aikaa, että saan ne kaikki läpi. Mutta sen jälkeen on uudenkarhean tulityökortin rinnalla trukkikortti. Ja se tuntuu minusta hienolta, että minä opin. Olen viimeisen kahden viikon aikana oppinut niin mahdottoman paljon kaikkea uutta ja se hullaannuttaa minut täysin. Kyllä ex-kotiäidistäkin voi oikealla asenteella tulla mitä vaan!


7 kommenttia:

  1. Onnea! Kyllä se siitä alkaa sujua, kun vähän treenaat :) Ja eihän se käsijarru ole edes hidaste, nimimerkillä: traktorin käsittelyn näyttökoe heittämällä läpi, käsijarru kokoajan päällä :D

    VastaaPoista
  2. Miesten kans on mukava opiskella. Saa heittää melkeen aivot narikkaan aamulla kouluun lähtiesä. Itse oon rekkakuski. Olin aikoinaan amiksessa luokkani ainoo tyttö ja sama homma rekkakurssilla. Ei musta mitää äijää tullu, aivan naisellinen nainen. Vaa osaa jutella miesten kans ja ymmärtää niitä ehkä vähä paremmin. Ihanan herkkiä otuksia. :) Pidähä hauskaa ja saa samalla ammatti. Uuden oppiminen on niin kivaa ja palkitsevaa.

    VastaaPoista
  3. Hienoa sini. oot aikasta kova mimmi!
    Itsekin pitäisi ajaa trukki kortti työni takia.(: Osaatko sanoa yhtään mitä tulee kortille hintaa?

    Terv.Nenna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, kun saimme koulun kautta ne ilmaiseksi :/

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...