2014/03/31

Instaweek 13



Sen enempiä pohjustelematta. Vähän myöhässä mutta juu.

1. Mikaelille tilattu kesäpaita. En voinut vastustaa!
2. Pojat tulossa päiväkodista. 
3. Postimies toi lahjakortin. Kannattaa olla syömättä kynsiä.
4.<3
5.Uudet collarit on ihan maailman parhaat. Tilattu Jeans.fi:stä.
6. Kävin kampaajalla tasoittamassa latvoja. Matkuksen Hairlekiinillä on kyllä tosi lämminhenkinen asiakaspalvelu.
7. Minä muuttoapuna. Aina on aikaa selfielle.
8. Joku myöhäisherääjä sai aamiaisen sänkyyn. Onni lähtee pienistä asioista.

Poikien huone


On kummalista, miten yksi puuttuva pinnasänky saa huoneen näyttämään siltä, että siellä asustelee muka isompiakin poikia. Yhyy, kohta on huoneen seinät täynnä auto- ja tyttöjulisteita.

2014/03/29

Kasvatusoperaatio 1/2


Puoli vuotta sitten päätin kampaajalla käydessäni, että nyt alkaa kasvattaminen. Taas. Olen ihan  surullisen kuuluisa siitä, miten olen kohta 9 vuotta koittanut kasvattaa pitkiä hiuksia, mutta aina päästessäni tiettyyn pituuteen, pätkäisen sen vaivalla kasvatetun osan pois. Tein itseni kanssa syyskuun lopussa diilin, etten käy puoleen vuoteen kampaajalla ja katsotaan, miten paljon hiukset siinä ajassa kasvaa. Ja ihan sama vaikka menisi hermot, onhan se pipo keksitty.

Kyllähän hiukset kasvoivat, kuten voi kuvaa katsomalla todeta.

Tänään kävin puolivuotisen taipaleeni kunniaksi kampaajalla, ainoastaan pätkäisemässä kuivat pois ja samalla laitettiin kulmat ja ripset kuosiin. Ajattelin tässä sinnetellä toiset puoli vuotta ja mennä vasta sitten kampaajalle uudestaan. Ja sitten vasta todella näkee, miten paljon hiukset vuodessa kasvavat. Olen käyttänyt hiuspohjaa ravitsevaa shampoota, pessyt hiukset pää alaspäin ja syönyt kiltisti kaikki vitamiinit ja kivennäisaineet, jotta vihdoin saisin terveet hiukset.. On pakko todeta, että pidän vähän pidemmistä hiuksista. Tuntuu, että on paljon jotenkin nuoremman näköinen..

Mitäs mieltä muut on?

2014/03/28

Kaikenlaista

Kylläpä maaliskuukin on vain hujahtanut ohitse Tässä on mielenpäällä kaikenlaista, katsotaan muistanko kirjoittaa edes puoliakaan ylös. Tuntuu, että elämä tapahtuu jossain kuplassa, sillä yhtäkkiä on kevät ihan täysillä päällä ja kaikkea tapahtuu niin paljon, että iltaisin olen valmis nukkumaan jo yhdeksältä. Sosiaalinen elämä on laskettavissa yhden käden sormilla ja tallennuksia kerääntyy boksille, kun ei yksinkertaisesti jaksa tai ehdi niitä katsoa.

Kouluviikot on kuluneet tosi kivasti, tässäpä metsästelen ensimmäistä harjoittelupaikkaa itselleni ja toivon, että sellainen napsahtaisi mahdollisimman kivasta paikasta, jossa olisi mahdollisuus oppia jotain uutta. Olen huomannut, että olen alkanut pikkuhiljaa kehittyä maalarina ja ihan joka asian takia ei tarvitse mennä kyselemään apuja enään ( olen sitä mieltä, että oikealla alalla ollaan edelleen! ). Kesäkuviot on vielä auki, mutta jos ei töitä irtoa, niin menen jatkamaan koulua kesänkin yli, saapahan vähän kokemusta ja opinnot etenee! Saatan joskus jopa valmistua! Kova on tavoite ainakin.

Tässä on alkuvuonna elämää laitettu uuteen uskoon jo koulun ja parisuhteen myötä ja nyt on alkanut polttelemaan uusi asuntokin. Sellainen minun ja pikkupoikien ihan ikioma vuokra-asunto, paikka joka olisi meille koti. Muutamat hakemukset olen reippaana tyttönä laittanut ja jännityksellä päätöksiä odottelen vielä ensiviikon ( olisihan se nyt aivan käsittämättömän hienoa voida sanoa asuvansa saaristokaupungissa ). 


Tänään Mikael sai ihan oikean ison sängyn ja Miro siirtyi pois pinnasängystä. Haikeaa, miten lapset kasvaa sillä vastahan me Mikaelille se jatkettava sänky ostettiin.. Miten voin oikeasti elää sen asian kanssa, että vauvakrääsä on kohta taaksejäänyttä elämää? Kyllä ovatmuuten pojat melkoinen parivaljakko jo nyt, kun kimpassa suunnittelevat ja juonivat pääni menoksi kaikenlaista. Eilen aamulla löytyi taas osittain tyhjennetty leipäpussi sängyn alta... Ettekä arvaa, mitä löytyi lelulaatikoista viime viikolla..
Miron lempparisana on nyt " kael ", suuresti ihailemansa isoveljen nimi. Miro on ruvennut näyttämään, missä on nenä ja yhä useammin kaikuu ilmoille kahden sanan lauseita. Yhtä nopeasti sujuu näemmä puheen oppiminen, kuin veljelläänkin. Siis koviahan me ollaan höpöttämään kaikki, allekirjoittanut pahimmasta päästä..

Ja nyt sain muuten tällä viikolla kokea, miltä tuntuu se tunne, kun oma auto ensimmäistä kertaa hajoaa. Jarrut alkoivat pettää ja Pösö lähti vähän pidemmälle korjausreissulle ja nyt kädet ristissä toivon, että se saadaan kuntoon ensi viikonloppuna ja mahdollisimman pienillä kustannuksilla. Onneksi tuolla paremmalla puoliskolla on homma hallussa ja sen verran on tietotaitoa, että ihan suhteellisen luottavaisin mielin voin olla sen suhteen. Minusta siellä autotallissa harvemmin mitään hyötyä on..



 M & M & M

2014/03/25

Who let the dino`s out ? - ja muita vaatejuttuja


Päätin viikonloppuna, että nyt alkoi kevät.

Pesin ja pakkasin varastoon lähes kaikki tämän talouden talvivaatteet ja otin välikautta tilalle ( jos kiinnostaa, niin täältä joutaa pikkurahalla uuteen kotiin 80cm musta KappAhlin toppahaalari ). Pojilla on päiväkodeissa rönttähaalarit ja sitten siistimmät takit ja tietenkin mätsäävät nahkatakit ja pienempi saa tallustella Adidaksissaan kuivilla teillä. Itselleni pengoin kaksi kevättakkia ja vaikka kuinka vielä tulisi pakkasta, niin villakangastakki pysyy varastossa. Piste.

Keväästä ei mene, kuin hujaus kesään ja hieman olen hypistellyt kesävaatelaatikkoa. Pojilta uupuu t-paitoja, joten eilen saapuneessa H&M:n paketissa oli ensimmäinen kesäpaita. En voinut vastustaa! Lippikset ja shortsit saavat vielä hetkisen odottaa kaapissa, mutta pari kuukautta enää.

Vaatteista tulikin mieleen, että eilen taas vetäisin yhdet tavoitehousut jalkaani! Ehkä kesän jälkeen menee ne yhdet, jotka menivät jalkaan ennen lapsia. Toivossa on hyvä elää!


2014/03/24

Se joku, joka meillä tiskaa

En tiedä mistä aloittaisin. Joistain aiheista on aika paljon vaikeampi kirjoittaa, kuin toisista. Tämänkin tekstin olen aloittanut ja lopettanut jo kolmesti, enkä vieläkään ole varma saanko tästä julkaisukelvollista.. Asia tai oikeastaan henkilö, josta tahtoisin nyt yrittää kirjoittaa on Hän.
Hän, joka on keikauttanut koko elämäni ylösalaisin jokunen viikko sitten. Tällä kertaa minä olin se, jolla ei todellakaan ollut tilanne kontrollissa. Sattumaa tai " Jumalan suomaa kohtaloa ", mutta tätä en osannut odottaa. Onhan Hänellä tietenkin nimikin mutta nyt vielä toistaiseksi se  jää paljastamatta suurelle yleisölle. Kyllä sen tarkkasilmäiset osaavat lärvikirjasta etsiä, ei tarvitse olla kummoinen Sherlock.

Kysehän ei ole siitä, että häpeäisin. Päinvastoin.
Minä en tahdo tuoda julki asioita samalla tavalla, kuin ennen koska yksinkertaisesti
1. haluan varjella yleensäkin muiden yksityisyyttä ( jota ei ainakaan blogimaailmassa kunnioiteta tarpeeksi )
2. koska tilanteilla on taipumus muuttua nopeasti. Ja muuttuvat tilanteet ja ihmissuhteet lyhyessä ajassa antavat ihmisestä ( tässä kohtaa allekirjoittaneesta ) mahdollisesti hyvinkin kevytkenkäisen kuvan. Kaikkeenhan ei toki voi itse vaikuttaa.

Me olemme ihmisinä todella erilaisia.
Jos meitä katsoisi ventovieraana, olisi vaikea ehkä tajuta, mikä meitä oikein mahtaa yhdistää.
Me jaamme ainakin kaksi asiaa varmasti: koulupaikan ja lievästi häiriintyneen huumorintajun.
Muita yhdistäviä tekijöitä tosin saa hakea.. Minä olen suhteellisen sähäkkä, elohopeaa sanoineni ja tekoineni ja muutenkin aikamoinen säheltäjä. Hän miettii, pohtii ja suunnittelee, ei säntäile, eikä kohella ympäriinsä. Hänessä parasta on kärsivällisyys, se on sellainen piirre, jota tarvitsee välttämättä minun kanssani. Toiseksi parasta on silmät. Ja samanlaiset arvot. Ja se huumorintaju.
Tapa, jolla hän minua käsittelee on kaikkea sitä ja enemmänkin, mistä aikaisemmin vain haaveilin. Ahkeruus on se juttu. Olen asunut tässä asunnossa 1,5 vuotta ja ikinä ei ole ollut näin siistiä, kuin viimeisen kuuakuden aikana. Parvekkeen oveenkin hän väsäsi jonkinlaisen patenttikahvan, joka on ollut minulla ajatuksen tasolla oikeastaan jo vuoden päivät.
Toiminnan mies.
Oikea mies.

Tässä kuviossa on seikka, joka pitää ottaa erityisesti huomioon.
Lapset. Voisin väittää, että lapset ovat vähintään yhtä hurmattuja, kuin äitinsäkin. Heidät on otettu upeasti huomioon ja heistä on oltu aidosti kiinnostuneita. Ei meillä enää kukaan ole vieraskorea, me kolme tuittupäätä saamme kirkua naamat punaisina ja ränkyttää minkä keuhkoista lähtee, mutta hän kestää.
Ja auttaa.
Ja saa meidät kaikki hyvälle tuulelle hetkessä.
Me emme koskaan saa luotua sellaista suhdetta, jossa ei olisi lapsia. Me toimitaan alusta asti sen mukaan, että elämä pyörii tämän lapsiarjen ympärillä.
Kyllä sen  huomaa ihan käytännössä, miten paljon helpompi tavallista arkea on pyörittää kahden lähes täysipäisen aikauisen voimalla, kuin yksin.

Ja voi, tahtoisin hehkuttaa ( saanhan? ). Sitä, miten ihanalta tuntuu saada suukko niskaan kesken tiskauksen tai tulla kotiin, jossa voi kävellä valmiiseen ruokapöytään. Hehkuttaa vähän sitä, miten aamulla herätessä on edelleen tiukasti toisen sylissä ja vähän sitä, miten ihanaa on se, että toista oikeasti kiinnostaa kaikki ne hölmötkin jutut, mitä milloinkin höpisen. Meillä tuntuu olevan ihan uskomattoman hauskaa, vaikkei tehdäkään mitään erikoista. Ripustellaan pyykkejä ja katsellaan Frendejä yhdessä iltaisin. Hyvin tavallista, mutta silti niin erikoista.
On se minulta vaatinut ehkä kuitenkin vähän totuttelua siihen, että pyykkiä on hieman enemmän, jääkaapissa on oikeasti jotain ruokaa, voileivän tekeminen tai kahvimaidon kaataminen ei olekaan niin yksinkertaista ja kenkätelineessä on kaksi paria lisää kenkiä. On ollut hieman outoa raivata vaate- ja peilikaapista tilaa toiselle, mutta samalla se on ollut hyvällä tapaa jännää.

Me elämme tässä hetkessä, ikuisuutta ei voi kukaan luvata, eikä toista voi omistaa.
Minulla on sellainen tunne, että minua arvostetaan, vaikkei minulla ei ole juuri mitään tarjottavaa, olenhan kahden lapsen verran jonkun muun jäämistöä. Minä en ole erityisen fiksu, enkä hämmästyttävän kaunis. Silti se, että joku haluaa katsoa silmiin  ( ja hymyillä samalla maailman ihaninta hymyä ) tuntuu lottovoitolta. Minä se tässä onnekas olen.
Ja varsin onnellinen, vaikkei elämästä koskaan tiedä, minne se johtaa viikon tai kuukauden päästä.
Tässä on se jokin juttu, mitä en ole aikaisemmin kokenut. On perhosia vatsassa ja polvet vetelinä pitkin päivää, vaikka yleisin lause, mitä saankin kuulla on: " Älä pure kynsiä. "
Sisälläni on jännästi hyvä olo ja se käy varmemmaksi päivä päivältä.
Se tunne.

Ja ihan oikeasti paras syy olla jonkun tyttöystävä, on se, että saa lainata mieheltä maailman pehmeimmät oloverkkarit jalkaansa sunnuntaisin. Sitä tunnetta ei kyllä voita edes keskiyöllä järkätyt kynttiläillalliset tai se, että ajellaan minuuttitolkulla huoltoaseman pihaa etsien parkkipaikkaa, jottei minun kenkäni kastuisi lätäköissä.

vuorokauden hektisin tunti

Varmaan monissa kodeissa ( varsinkin niissä talouksissa, jossa asuu lapsi(a) ) aamut on sitä hektisintä aikaa. Meillä ainakin koko vuorokauden tehokkain tunti on 06.00-07.00, silloin pitäisi osata tehdä sata ja yksi asiaa ja olla unohtamatta tärkeimpiä asioita kotiin, kun ulko-oven vihdoin elin otsassa ja hirveällä kiireellä sulkee. Tosin pojat on koko viime viikon heränneet jo viideltä, eikä tämä viikko näyttäisi tuovan helpotusta vielä ainakaan maanantaina. Mikäs olisi mukavampaa, kuin herätä maanantaiaamuun viideltä? En kyllä keksi..

Tänä aamuna meillä on näkynyt kerrostalokyttääjiä, juotu muutama kuppi kahvia ja jossain vaiheessa pojat spottasivat äidin sokean pisteen ja hakivat jääkaapista mehutiivistettä, joka levisi lopulta nätisti pinnasängyn alle..

Tässä satunnaisia otoksia tältä aamulta.


2014/03/23

Instaweek 12

Täällä taas! Huhhu, tuntuupa viikot kuluvan nopeasti.. Blogini täyttyy vaan instaweek-postauksista, koska muuta asiaa ei oikein ole.. Oisko teillä toivepostauksia? Vai kirjoitanko joka päivä siitä, miten heräsin, vein lapset tarhaan, menin kouluun, maalasin/puhalsin, hain lapset kotiin ja loppuillan koomasin sohvalla? Edustavien asukuvien kera tietty?


1. Maanantaiaamuna koulussa. koska himmailen naisten pukuhuoneessa itsekseni, voin ottaa peilin kautta selfietä niin paljon, kuin sielu sietää.
2. Maalivarastoa tiistaiaamulta.
3. Skinsin uudelleen katsominen suoritettu. Mitäs sitten Netflixistä tuijottelisi? ( edit. Aloitin Paon katsomisen )
4. Takatalvi. Mälsää!
5. VIhdoin saapuivat ikiomat maalaushaalarit!! Edelleen saa hakea seksikkäämpiä työvaatteita.
6. Lärvi! Vähän vaihtelua ainaiseen pipoon..
7. Matkuksessa pyörähtämässä. Tarttui mukaan hiustenkuivaaja ja kengät.. Ja poikaystävälle paitoja.
8. Blogiin kuvausmatskua. Miksun askartelema sydän!
9. Lähdössä Heinävedelle. Kahvia <3
10. aamulenkillä Heinävedellä.
11. Pyörähdin vapaaviikonloppuna Juankoskella moikkaamassa yhtä ihanaa neitokaista.
12. Sunnuntaiaamu, pitkään nukkumista ja Pakoa heti aamusta. Oh Went, marry me!

2014/03/20

Sini


Jep, se on minun oikea nimeni ja omalla naamallani esiinnyn täällä. Se nimi ( naamaan tuskin sai vaikuttaa) on valittu minulle sillä perusteella, ettei tule heti sataa kaimaa samalle luokalle koulussa. En ole juuri pitänyt siitä, harvempi kai omasta nimestään tykkää, kun muilla tuntuu aina olevan parempi. Toinen nimeni on Eleonoora, jos saisin tulevaisuudessa vielä tyttölapsen, niin laittaisin vahingon kiertoon. Julmaa, eikö?

Täytän pian kaksikymmentäkaksi. En siis ole ihan ikäloppu, vaikka henkisesti ikää on sangollinen enemmän ( mikä ei tietenkään välity muille, kuin itselleni. Ikiteini, mikä ikiteini ). Vanhentavin seikka on kai äitiys, minua on siunattu ja samalla kirottu kahdella kappaleella maailman upeinta poikaa. Harvemmalla ikätoverillani on vielä ensimmäistä ja minulla tosiaan on jo yksi molemmille käsille ja se saa riittää lähitulevaisuudessakin. Pojat ovat molemmat syntyneet joulukuussa, ikäeroa aika tasan kaksi vuotta. Yllätys ja vielä isompi yllätys. Ei suoranaisesti kaduta, vaikka joinain aamuna mietin, että millä ihmeen kärsivällisyydellä hoidan tämän homman muka edes siihen asti, kun lapset täysi-ikäistyvät. Me asumme kolmestaan, lapset tapaavat isäänsä säännöllisesti. Homma rullaa omalla painollaan.

Luonteesta sananen tai kaksi.. Helpoimmalla pääsette, kun etsitte Oinaan luonnehoroskoopin ja luette sen. Se selittää melkein kaiken. Saan usein kuulla lähipiiristä impulsiivisuudestani, tulisuudestani ja haastavuudestani. En usko olevani se helpoin ja mukavin ihminen, enkä varmasti se lähestyttävin kaikkine tappotuijotuksineni. Olen toiminnan ja tunteen ihminen, puhun ennen ajattelemista enkä näe maailmaa juuri, kuin viikon eteenpäin. Olen ihan hävettävän kärsimätön ja pitkäjänteisyys puuttuu kokonaan, sillä kaikki-mulle-heti-nyt-asenne jyllää ihan kaikessa. Puhua osaan, kuunnella en juurikaan. Olen joissain asioissa tosi pikkutarkka ja pakkomielteinen, mutta yleensä huidon menemään ja kaikki menee vähän sinnepäin. Samaan syssyyn lisään vielä olevani aikamoinen itkupilli ja särisevä valitusvirsi.

Kotona opetettiin rakastamaan, valehdella ja varastaa ei saanut koskaan. Elin lapsuuteni köyhyysrajoilla kituessa Savonlinnassa, jonka miellän kotikaupungikseni ( synnyin Helsingissä ). Olen harrastanut kuoroa, karatea, koripalloa, sählyä, yleisurheilua ja jalkapalloa. Olin yläasteella oppilaskunnassa ja koulun jälkeen seurakunnan toiminnassa mukana. Kesät meni mansikoida myyden ja Oopperajuhlilla. Omilleni muutin 16-vuotiaana, hiukset ovat ollut lähes kaikenväriset, pukeutumistyyli edelleen yhtä tyylitajuton, kuin aina ennenkin. Intohimoisesti suhtaudun musiikkiin ( kuunteluun ja suihkukonsertteihin ) ja tällä hetkellä myös valokuvauksen opettelemiseen. Olen istunut kaiteella valmiina hyppäämään tummaan veteen ja rakastunut kunnolla muutaman kerran elämässäni. Onnellisin muisto on nuoremman pojan syntyminen ja surullisin muisto on jotain epämääräisen hämäriä palasia nuoruuden kasvukipuiluista.

Olen äitini esikoinen, isosiskontapainen seitsemälle, kummitäti, opiskelija ammattikoulussa, Me-naisten kestotilaaja, Spotify-koukussa, aina konkurssissa ja luokattoman huono suunnistamaan. Kirjoittamisesta saan kiksejä, samoin kaikesta vähän enemmän pähkähulluista ideoista. Alkoa en juuri käytä mutta tupakkaa kuuluu senkin edestä. Ulkonäköön olen toisinaan tyytyväinen, toisinaan en, vedän naiskortin koulussa ihan hävyttömän usein ja minulla on liian paljon aikaa roikkua jostain syystä Ylilaudassa. Haaveilen aika tavallisista asioista, kuten omasta talosta ja matkustelusta. Pureskelen kynsiäni ja kutian polvista kaikkein eniten, hampaat saatiin oikomishoidolla melkein suoraksi mutta pituusennusteesta jäi uupumaan melkein kymmenen senttimetriä.

Huumorini on vähintäänkin kysenalaista, joten kaikkea ei saa ottaa liian tosissaan. Olen ihan suunnattoman provosoitumisherkkä ihminen, joten välillä blogin pitäminen tuntuu ylitsepääsemättömän paskalta idealta. En ole juuri mitenkään erottuva, saati persoonallinen, eikä ole blogikaan, joten väkisinkin  tulee mieleen tulee ajatus, että blogin lukijoillakaan ei ole lääkitys ihan kohdillaan. Tai ainakaan murot kulhossa. Otan sen riskin, että lukijapalkista karisee pois kymmeniä tyyppejä tämän postauksen jälkeen.

Mutta tässä minä! Hei!
Tervetuloa uudet lukijat, jotka tätä esittelyä ovat toivoneet!



" And if you were to ask me
After all that we've been through
Still believe in magic
Oh yes I do "


Eräänä torstaina

Eräänä torstaina aamu alkoi jo ennen viittä.
Ennen seitsemää nimeltämainitsemattomat terroristit 1 ja 2 olivat levittäneet pakastimen ja jääkaapin sissällöt pitkin keittiötä, ikkunanpesuainetta olohuoneeseen, shampoot kylpyhuoneen lattialle. Kaikki vaatteet oli viskottu kaapieista alas, dvd:t hyllyistä pois ja irti koteloistaan, mystisiä pyykkipoikia löytyi ympäri asuntoa ja kengät olivat lennelleet pois kenkätelineistä. Leipäpussi sisälmykasineen löytyi osittain syötynä pinnasängyn alta ja vartalorasvaa oli levitetty liitutauluun.

Tänään on Onnellisuuden päivä.. 

Viikonloppu tule jo!!

2014/03/16

Instaweek 11


1. Kuva siitä fiiliksestä, kun onnistuin ruiskua pestessäni roiskaisemaan oharia silmiini. Voin kertoa, että kirveli sen verran, että tästedes muistan pitää maskin päässä..
2. Tein elämäni ensimmäisen kerran perunamuussia. Maistui tovereille! Jee.
3. Yksi viime kevään soitetuimmista biisestä oli Empire of the sunin We are the people. Sen muistoksi.
4. Päätin iskeä vaa `an hetkeksi piiloon, jotta ainainen ravaaminen sillä vähän rauhoittuisi.
5. Maalaamossa odottamassa omaa vuoroa. Seksikäs tuo maski eikö?
6. Lenkillä. Pakollinen kuvatodiste siitä.
7. Menossa ensimmäiseen vanhempainiltaan niin aikuisen näköisenä, että hirvittää.
8. Minionit! <3 päivän ensimmäinen mietelause.
9. Päivän seuraava mietelause. Osuva tämäkin.
10. Kotiasu. Kalpa-verkkarit vaan toimii, vaikka puolustuksekseni voin kertoa, etteivät ne ole minun vaan hänen, joka meillä tiskaa ja korjaa parvekkeen ovet ja siivoaa autot..

kunhan höpäjän

Joko se on maaliskuu? Näin pitkällä? 
Lupaavia ovat nämä postaukset, jossa pohditaan heti alkuun ajan kulumista jännänä ilmiönä. Tämä alkuvuosi on mennyt ihan hirveän nopeasti. Osittain se varmaan johtuu siitä, että nyt on ollut paljon mielekästä tekemistä arkipäiville, eli edelleen hehkutan kouluun menemistä yhtenä parhaista päätöksistä ikinä. Minä voisin sanoa jopa olevani kehittynyt maalauksessakin jo pikkuhiljaa! Viiden viikon päästä alkaa ensimmäinen työharjoittelu, iiks! Vähän on ollut hallissa hiljaisempaa, sillä osa porukasta aloitti on harjoittelun ( bkuka nyt kuuntelee mun viisaita juttuja?! ) ja meillä on lattiaremppa siellä vielä vaiheessa.

Ai mitäs muuta kuuluu?  Välillä sitä havahtuu siihen, että kotona ei asukaan enää vauvaa ( vaikka kovasti varsinkin Miron sellaisksi miellän ). Jossain välissä Miro on oppinut ymmärtämään puhetta, keskustelemaan Mikaelin kanssa, muodostamaan ensimmäisen kahden sanan lauseen (  ikää kohta se1v3kk ), löytänyt oman tahdon ja juoksemisnopeus lähentelee jo isoveljen nopeutta ( mikä onkin parasta silloin, kun pingotaan eri suuntiin..). Miro yhtäkkiä puhuu ihan hirveän paljon, kymmeniä sanoja ja koko ajan tulee lisää. Tuorein sana on nyt puuro tältä aamulta. Huomasin myös, että meillä käy 80cm vaatteet jo pieniksi ja kengätkin on kokoa 22-23. Siis mitä? Oikeasti?

Minä voisin syyllistää itseäni siitä, että en ole ollut 100% läsnä viime viikkoina lasteni kanssa, mutta en kuitenkana katso tarpeelliseksi. Päiväkodissa ollessaan pojat ovat reipastuneet hirveästi, vaikka vähän hirvittää, että niinä viikkoina, kun Markolla on lapset viikonloppuna, minun ja lasten yhdessä viettämä hereilläoloaika on karkeasti arvioituna n.15 -20 tuntia, ei kuullosta kovin paljolta. Vähemmästäkin sitä on vaikea pysyä niin tarkasti perillä uusista taidoista ja asioita. ( Koin eilen yllätyksen, kun Mikael oli omassa huoneessaan ovi kiinni ja Miro koputti oveen ja Mikael kysyi: " kuka siellä? " ja Miro vastasi " Mi(r)o ". )

Huomaan välillä, että tulee hetkiä, jolloin on pakko pysähtyä miettimään kenen elämää oikein elän. Esimerkiksi silloin, kun tulen kotiin ja tiskivuori on kadonnut tai kun yhtäkkiä parvekelasit ja peilit on pesty ja kaikki ne pienet korjaushommat, joita olen pelkän naiskortin varassa viivytellyt/vältellyt, ovatkin yhtäkkiä tehtyjä. Silloin myös tuntuu erittäin oudolta, kun öisin huomaat että toinen pitää kädestä niin lujaa kiinni, että sormissa ei kierrä veri tai se, että jääkaapissa on outoja asioita, kuten mehua ja leivän päällekin jotain muuta, kuin voita. Ei ole tarkoitus missään nimessä valittaa eikä varsinkaan kerskailla, mutta tälläistä prinsessakohtelua tulee vielä ikävä.

Ja iskihän se muuten minulle angiinankin viikonlopun kunniaksi. En olisikaan tahtonut syödä, enkä juoda, enkä varsinkaan mitään muutakaan..

Tälläistä tänne. Mitäs sinne?

2014/03/15

Ne elävät sittenkin!


Olin jo askartelemassa pahvista itselleni Vuoden surkein wannabe-puutarhuri mitalia, mutta sitten tapahtui ihme ja minun narsissit ( kolmannella oikeinkirjoitettu! ) elävät! Ja voi, kun ne ovat kauniita!
Mulla alkoi aika vahvasti vuosi sitten keltainen kausi ja edelleen se on vain niin ihanan piristävä väri että..

Hurraa!

Tästä voitte katsoa, miten tuskailin maanantaina!

Yhteistyössä


Ja 

2014/03/13

Eka vanhempainilta


Tunsin oloni tänään virallisesti aikuiseksi. Olin nimittäin lasteni ensimmäisessä päiväkodin vanhempainillassa. Olin varautunut siihen, että tulenehkä olemaan nuorempi, kuin useammat vanhemmat siellä, mutta ei sitä tullut juuri ajatelleeksikaan paikanpäällä, kun käytiin poikien/lasten asioita läpi. Olen erittäin tyytyväinen päiväkotiin ja varsinkin sen henkilökuntaan, vaikka aluksi minua epäilytti.

Upeaa on se, miten kummatkin pojat ovat kehittyneet monessa asiassa vain muutamassa kuukaudessa, eikä aamuisin useimmiten enää narista lähdön aikana. Päiväkodista kotiutuminen on sitten eri tarina...

2014/03/11

Vuosi sitten itkin. Oli aika ottaa uusi askel elämässä.
Me päätettiin päättää monen vuoden parisuhde.
Hypätä tyhjän päälle.

On siitä kuljettu eteenpäin, vaikka tuona hetkenä maailma tuntui tavallaan pysähtyvän. Meidän tie kaveruuteen/ystävyyteen on ollut vaiherikas ja haastava, mutta toivon, että vielä jonain päivänä kaikki sujuu helposti ja vaivattomasti. Edelleen minä sorrun pomputtamaan milloin milläkin hyvällä tekosyyllä lastenvahtiapua ja Marko edelleen on liian suosutuvainen minun oikutteluihin. En osaa sanoa, millainen on oppikirjamainen ero, mutta mielestäni me olemme pärjänneet hyvin. Olemmehan me tavallaan perhe, vaikka lapsilla onkin kaksi kotia. Pojat ovat isällään jokatoinen viikonloppu ja isi on aina saatavilla, jos jotain akuuttia ilmaantuu. Ja ollaan me vietetty ihan kokonaisenakin perheenä aikaa yhdessä, vaikka sitä tosin voisi tehdä useamminkin. Me olemme pyrkineet toimimaan mahdollisimman oikein ja lasten ehdoilla. Mutta sekään ei ole aina ihan niin helppoa.
Kyllähän ikävä vetää vieläkin esikoisen suuta mutruun iltaisin.

Mitäs minä opin vuodessa sinkkuudesta, parisuhteista ja rakkaudesta?
Olen ollut ihastunut, vihastunut, pettynyt, surullinen, iloinen, rakastunut, taas pettynyt, uudestaan surullinen, ihastunut toiseen, taas iloinen ja tässä sitä ollaan, voisin väittää olevani vihdoin onnellinen.

Luulen, että suurimman asian, mitä vuodessa löysin, löysin sisältäni.
Itseni.
Ja tavallaan opin rakastamaan itseäni.
Vaikkei sekään ole aina ihan niin helppoa.

Olenhan minä edelleen yleensä itseäni kohtaan ihan kohtuuttoman jyrkkä ja syyllistän itseäni pienimmistäkin mokista. Olen vuodessa kipuillut montakin asiaa, satuttanut ihmisiä sanoillani ja teoillani, eikä anteeksipyytely oikeuta tekojani millään lailla.
Olen kuitenkin päättänyt ottaa opiksi.

Ei ole elämä ihan samanlaista, kuin Sinkkuelämässä.
Mutta elämä kiinnostaa silti, enemmän kuin koskaan.

2014/03/10

Vihaan perunamuussia - ja muita kahvipöytäkeskusteluja



Minä vihaan perunamuussia, sen makua ja sitä inhottavaa tunnetta suussa, kun sitä syö. Olen ehkä ahdasmielinen ja vähän vajaa, mutten oikein juuri välitä perunan syömisestä, vaikka esimerkillisesti sitä koitan nauttia lasteni edessä. Tänään tein ensimmäisen kerran perunamuussia itse, enkä edes valmispussista.
Naurattaa.

Perunamuussista selitin myös päiväkahvilla piipahtaneelle Sannille. Vaihdettiin vähän kuulumisia ja mietin, että kylläpä naisten kahvipöytäkeskustelut voivat olla kirjavia. Yleensä puhutaan äiteinä luonnollisesti lapsista, miehistä ( niistä omista, niiden vähyydestä tai liikatarjonnasta ), kotitöistä, vapaa-ajan haaveista, kirotaan tätä kaikkea ja samalla haaveillaan uusista jutuista. Me ollaan Sannin kanssa puhuttu melkein kaikesta - yhtään häpeilemättä asioita.

Onneksi pannu lämpiää puolin ja toisin, vaikka koulun myötä viikoittaiset tiistaiterapiat ovat jääneet pois. Onneksi jaksetaan silti katsella toistemme naamoja useamman kerran viikossa.
Elämhänä on muutenkin yhtä kahvinjuontia. Aamulla ensimmäisenä kahvia, koululla ensimmäisenä kahvia, tauoilla kahvia, ruokiksen jälkeen kahvia ja heti Moccamaster laulamaan koulupäivän jälkeen. Ja ruoan jälkeen on saatava kupponen. Kivempihan se on juoda seurassa, kuin yksin.

Ps. Onnistuin roiskimaan maalin ohennetta silmiini tänään. Voisiko olla enempää maanantai?

Kevätkukkia - kauniisti kotimainen

 

Olisipa ollut ihana täyttää tämä postaus värikkäillä kukkakuvilla, mutta kuten näkyy: ei värejä, eikä kukkia. En ole varma, johtuuko kukattomuus siitä, että minun ja kasvien välinen symbioosi ei ole koskaan ollut mitenkään ihmeellinen.. Tai mitä minä valhetelen, en saa pidettyä kasveja hengissä vaikka kuinka yritän. Enkä saa kukkiakaan nähtävästi kukkimaan.

Ja silti minä rakastan kukkia, varsinkin tulppaaneja ja narisseja näin keväisin. Meillä on keittiössä lähes aina joku kimppu pöydällä, sillä kukat tuovat iloa ja väriä muuten niin tylsään ja tavalliseen arkeen. Koska jo etukäteen arvelin, ettei naistenpäivänä kukkapuskia välttämättä siunaannu, olin itse reipas ja kävin ostamassa neljä ruukullista tetenarsisseja. Mutta nekään eivät tosiaan, harmillistä kyllä, ehtineet puhjeta kukkaan ennen naistenpäivää..

Narsissit ovat loistavia kevätkukkia, ne nimittäin kestävät pakkasta, joten ne voi istuttaa aikaisin puutarhaan tai vaikkapa parvekkeelle. Ja varsinkin, kun Suomen kevät.. No se on sitä itseään, ensin on lämmintä ja sitten iskee takatalvi.. Kotimaiset tetenarsissit ovat kestäviä, eivätkä joudu kärsimään pitkistä kuljetusmatkoista. Kasvihuoneviljely myös työllistää suomalaisia, joten kannattaa suosia kotimaista! Niin kukissa, kuin muissakin asioissa!

Kotimaisuuden takaa Sirkkalehtimerkki.


Lisää kauniista kukista ja kotimaisten kukkien hyödyistä



Yhteistyössä

&

2014/03/09

Instaweek 10 - hiihtolomaviikko

Tältä näytti hiihtolomaviikko!


1. Ahkera opiskelija oli itse kiivennyt pöydän ääreen.. Ja siitä sitten hyvin äkkiä pöydän päälle ikkunasta kyyläämään naapureita.
2. Maanantai on aina hyvä pannaripäivä. Koko pellillinen katosi kahteen tuntiin.
3. Ihailin vähän tatuointikauneutta..
4. .. Ja saman kaverin ruoanlaittotaitoja..
5. Käytiin poikien kanssa vähän lenkkeilemässä kevätauringossa.
6. Ja käytiin jossain ghetossa ostamassa kahvileipää. Radio Kuopio soi.
7. Piti laittaa loman kunniaksi Mikaelin hinkuma autoratakin paikalleen. Kovat kisat.
8. Ja yksi wannabe-Aku Hirviniemi löytyi puistosta.



1. Fiilistelin vielä viimeviikkoista Juho-kummin vierailua.
2. Kuulin radiosta Pariisin kevään version Pimeyden tangosta ja sekosin. Oli laitettava Facebookissa palautetta.
3. Ihailin hiustenkasvuvauhtiani kyseisellä kuvalla Instagram-haasteessa.
4. Likasin käteni ja hanskani autotallissa. Tein hienon tiivisteen.
5. .. Ja lopun aikaa pällistelinkin puhelin kourassa. Hajottavat on silmäpussit.
6. Naistenpäivän aamu. FRESH!
7. Sillävälin Marko oli vienyt pojat katselemaan ihmeellisiä miehiä Matkukseen.
8. Ja vihdoin ja viimein ostin oman auton, jonka hain Savonlinnasta. Se on Peugeot, mutta muuten ihan hyvä auto.


2014/03/07

EPUT RAUTAA!






Ja nyt on taas muija ihan liekeissä!!

Kuunnelkaahan Spotifysta, kun suomalaiset artistit ovat tehneet levyllisen hienoja covereita Eppu Normaalin biiseistä. Ei liene yllätys, että suurena Eppu- ja Pariisin kevät-fanina olin ihan totaalisen myyty Pimeyden Tangon kohdalla.. Toinen upea on Antti Kleemolan versio kappaleesta Vihreän joen rannalla ( kauan sitten ).

Musiikki on <3

2014/03/05

@ Tätilän puisto



Pitkästä aikaa oli aikaa puistoleikeille. Tehtiin hieno lumiukkokin, mutta sitten laittaessani sille viiksiä taisin vahingossa tiputtaa koko pään.. Sellaista sattuu.

2014/03/04

löysitkö perille?

Google analytics on hieno keksintö.
Blogiin on virrannut ihmisiä seuraavilla hakusanoilla.
Kuka tunnustaa?

peniksen hieromiskoneet
... Wow, mistä sellaisia saa? Onko mulla tarvetta?

seksikkäitä tyttöjä vaipoissa
No siis selkeästi tästä blogista löytyy kuvamateriaalia aiheesta. Tyttöjenilloissa puetaan toisillemme vaipat ja tanssitaan kasarihittien tahdissa!

Tää on ihan hullua. Erittäin paljon tullaan myös edelleen niillä " seksikäs mies " ja " isot tissit hoitpöydällä " hakusanoilla. Toivottavasti löysitte etsimänne! Pervot!

2014/03/03

Majaleikki


Pojilla on yksi suosikkileikki ylitse muiden: majaleikki.

Minä heivasin joulukoristeet varastoon ja kokonainen keittiön kaappi jäi ihan tyhjäksi, joten pojat päättivät hyödyntää sen majana. Erittäin kätevää silloin, kun itse laittaa ruokaa ja lapset ovat siinä vahtimisetäisyydellä. Paras osa leikkiä on se, että pojat suljetaan kaappiin ja laitetaan ovet kiinni, jotta he voivat kuiskutella " salaisuuksiaan " rauhassa.

Mihin tässä enää kalliita leluja edes tarvitaan?

2014/03/02

Instaweek 9

Eli lomaa edeltävä viikko kului mm..


Mikaelin askarteluja ihaillen,
viiniä juoden ja Uutta päivää katsoessa,
Miron kanssa kahdestaan laatuaikaa viettäessä,
peilin edessä pällistellessä,
tatuointia suunnitellessa,
puistoillessa,
poneja katsellessa
ja vieraita kestitellen.

2014/03/01

Tervetuloa kevät


Mikä aloitus lomalle!
Ja oikeastaan koko keväälle!

Ensin kävi sisko miehineen ja koirineen ja sitten Mikaelin Juho-kummi, Kalle ja Marko viihdyttämässä meitä. Ollaan saatu yliannostus My little ponyja ja tiikerikakkua.
Mutta hymy on herkässä.

Tälläisiä päiviä lisää. 
Ystävät on kultaa!

Lomalla



En edes jaksa muistaa, milloin olisin ollut virallisella lomalla. Kun ei ole ollut koulussa, niin ei juuri lomia ole ollut, enkä voi oikein äitiyslomiakaan laskea tähän. Nyt olen virallisesti hiihtolomalla, vaikkei hiihtäminen minun juttuni olekaan. Eikä sitä luntakaan kohta kyseiseen hommaan ole.

Me saamme poikien kanssa kaksi kertaa kuukaudessa viikonlopun ajan olla vain keskenään kotona, se on aikasuuri tiputus siihen verrattuna, että vielä joulukuussa oltiin lähes kaikki päivät kotona. Olen yrittäny antaa itselleni armoa, enkä suunnitella meidän yhteisille päiville liikaa ohjelmaa. Tänäänkin ollaan vain pitkästä aikaa puistoiltu ja käyty bussilla keskustassa katselemassa menininkiä. Ensi viikko ollaan aika pitkälti kotona, vaikka vähän minua polttelee ajatus Hoplopista tai uimahallista. Lettupäivän lupasin pojille, vähän spesiaalijuttuja meille. Pikkujätkiin panostan niin paljon, kuin pystyn. Ovathan ne kuitenkin minulle kaikki.

Loppuviikosta vaihtuu pojat toiseen kotiin ja itse vietän viimeiset lomapäivät ehkä mahdollisesti maakuntamatkaillen, Savonlinnaan tekisi mieli mennä pyörähtämään tekemään vähän bisneksiä. Sitä ennen kuitenkin pyhitän tämän päivän päiväuniajan hyvälle musiikille ja valmistaudutaan tämän päivän vieraisiin, Nina-tätiin ja Juho-kummiin.

Kivaa lomaa kaikille, joilla sellainen on! Ja Sannille tsemppihalit reissulleen!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...