2014/03/20

Sini


Jep, se on minun oikea nimeni ja omalla naamallani esiinnyn täällä. Se nimi ( naamaan tuskin sai vaikuttaa) on valittu minulle sillä perusteella, ettei tule heti sataa kaimaa samalle luokalle koulussa. En ole juuri pitänyt siitä, harvempi kai omasta nimestään tykkää, kun muilla tuntuu aina olevan parempi. Toinen nimeni on Eleonoora, jos saisin tulevaisuudessa vielä tyttölapsen, niin laittaisin vahingon kiertoon. Julmaa, eikö?

Täytän pian kaksikymmentäkaksi. En siis ole ihan ikäloppu, vaikka henkisesti ikää on sangollinen enemmän ( mikä ei tietenkään välity muille, kuin itselleni. Ikiteini, mikä ikiteini ). Vanhentavin seikka on kai äitiys, minua on siunattu ja samalla kirottu kahdella kappaleella maailman upeinta poikaa. Harvemmalla ikätoverillani on vielä ensimmäistä ja minulla tosiaan on jo yksi molemmille käsille ja se saa riittää lähitulevaisuudessakin. Pojat ovat molemmat syntyneet joulukuussa, ikäeroa aika tasan kaksi vuotta. Yllätys ja vielä isompi yllätys. Ei suoranaisesti kaduta, vaikka joinain aamuna mietin, että millä ihmeen kärsivällisyydellä hoidan tämän homman muka edes siihen asti, kun lapset täysi-ikäistyvät. Me asumme kolmestaan, lapset tapaavat isäänsä säännöllisesti. Homma rullaa omalla painollaan.

Luonteesta sananen tai kaksi.. Helpoimmalla pääsette, kun etsitte Oinaan luonnehoroskoopin ja luette sen. Se selittää melkein kaiken. Saan usein kuulla lähipiiristä impulsiivisuudestani, tulisuudestani ja haastavuudestani. En usko olevani se helpoin ja mukavin ihminen, enkä varmasti se lähestyttävin kaikkine tappotuijotuksineni. Olen toiminnan ja tunteen ihminen, puhun ennen ajattelemista enkä näe maailmaa juuri, kuin viikon eteenpäin. Olen ihan hävettävän kärsimätön ja pitkäjänteisyys puuttuu kokonaan, sillä kaikki-mulle-heti-nyt-asenne jyllää ihan kaikessa. Puhua osaan, kuunnella en juurikaan. Olen joissain asioissa tosi pikkutarkka ja pakkomielteinen, mutta yleensä huidon menemään ja kaikki menee vähän sinnepäin. Samaan syssyyn lisään vielä olevani aikamoinen itkupilli ja särisevä valitusvirsi.

Kotona opetettiin rakastamaan, valehdella ja varastaa ei saanut koskaan. Elin lapsuuteni köyhyysrajoilla kituessa Savonlinnassa, jonka miellän kotikaupungikseni ( synnyin Helsingissä ). Olen harrastanut kuoroa, karatea, koripalloa, sählyä, yleisurheilua ja jalkapalloa. Olin yläasteella oppilaskunnassa ja koulun jälkeen seurakunnan toiminnassa mukana. Kesät meni mansikoida myyden ja Oopperajuhlilla. Omilleni muutin 16-vuotiaana, hiukset ovat ollut lähes kaikenväriset, pukeutumistyyli edelleen yhtä tyylitajuton, kuin aina ennenkin. Intohimoisesti suhtaudun musiikkiin ( kuunteluun ja suihkukonsertteihin ) ja tällä hetkellä myös valokuvauksen opettelemiseen. Olen istunut kaiteella valmiina hyppäämään tummaan veteen ja rakastunut kunnolla muutaman kerran elämässäni. Onnellisin muisto on nuoremman pojan syntyminen ja surullisin muisto on jotain epämääräisen hämäriä palasia nuoruuden kasvukipuiluista.

Olen äitini esikoinen, isosiskontapainen seitsemälle, kummitäti, opiskelija ammattikoulussa, Me-naisten kestotilaaja, Spotify-koukussa, aina konkurssissa ja luokattoman huono suunnistamaan. Kirjoittamisesta saan kiksejä, samoin kaikesta vähän enemmän pähkähulluista ideoista. Alkoa en juuri käytä mutta tupakkaa kuuluu senkin edestä. Ulkonäköön olen toisinaan tyytyväinen, toisinaan en, vedän naiskortin koulussa ihan hävyttömän usein ja minulla on liian paljon aikaa roikkua jostain syystä Ylilaudassa. Haaveilen aika tavallisista asioista, kuten omasta talosta ja matkustelusta. Pureskelen kynsiäni ja kutian polvista kaikkein eniten, hampaat saatiin oikomishoidolla melkein suoraksi mutta pituusennusteesta jäi uupumaan melkein kymmenen senttimetriä.

Huumorini on vähintäänkin kysenalaista, joten kaikkea ei saa ottaa liian tosissaan. Olen ihan suunnattoman provosoitumisherkkä ihminen, joten välillä blogin pitäminen tuntuu ylitsepääsemättömän paskalta idealta. En ole juuri mitenkään erottuva, saati persoonallinen, eikä ole blogikaan, joten väkisinkin  tulee mieleen tulee ajatus, että blogin lukijoillakaan ei ole lääkitys ihan kohdillaan. Tai ainakaan murot kulhossa. Otan sen riskin, että lukijapalkista karisee pois kymmeniä tyyppejä tämän postauksen jälkeen.

Mutta tässä minä! Hei!
Tervetuloa uudet lukijat, jotka tätä esittelyä ovat toivoneet!



" And if you were to ask me
After all that we've been through
Still believe in magic
Oh yes I do "


13 kommenttia:

  1. Aikaisemmin kirjoitit tupakan polton lopettamisesta. Ilmeisesti et siihen pystynyt. :(( se on vaikeaa nim. Kokeillut lopettamista lähemmäksi 100 kertaa!

    VastaaPoista
  2. Et ole yksin...pystyn samaistumaan kuvailemiisi luonteenpiirteisiin liiankin hyvin :D nim. Täällä yksi oinas

    VastaaPoista
  3. Ihan huippu kirjotus! :D Mukavaa piristystä tähän päivään, :)

    VastaaPoista
  4. Sun kirjoitustyyli on todella uniikki ja hauska. Luen tosi paljon kaikenmaailman massa-blogeja, mutta sun postauksista pidän eniten. Älä vaan koskaan lopeta bloggaamista, oot mahtava muija!

    VastaaPoista
  5. Oot upea nainen ja ihailtava äiti!! Oon myös nuorehko äiti kahdelle tytöntyllerölle, ja kadehdin välillä miten kaikesta huolimatta jaksat yrittää, yrittää olla onnellinen, yrittää nähdä valon huonossakin päivässä, jaksat opiskella, olla yh, näet itsessäsi ja muissa aina jotain positiivista.! Olet upea ihminen!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...