2014/06/16

Sattumusten sarja


Mistähän aloittaisin? Nyt on sattunut paljon kaikenlaista ihan kerrottavankin arvoista. Perjantaina särkyi luuri, jätin sen auton oven väliin. Jep, vain minä voin tehdä niin. Huolto maksaa mansikoita, mutta pakkohan se on korjauttaa, sillä minulla on kauheat vieroitusoireet äityleistä ja kaikesta muustakin. Instagram on luonnollisesti hiljainen vielä jonkun aikaa. Varapuhelimeni on joku antiikinaikainen Nokia, mutta kyllä sillä soittaa.

Lauantaina käytiin häissä, onnistuin polttamaan itseni matkan aikana, juhlaruoka oli hyvää ja kamerakin muistui mukaan kaikesta lähtökiireestä ja jännityksestä huolimatta. Morsian oli älyttömän kaunis ja kyllä olin otettu päästessäni todistamaan rakkautta ihan tosi läheltä. Kiitos vielä Suville ja muille, joihin saatiin tutustua. Toivomme teille kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
Illemmalla Kuopiossa käytiin Sannin kanssa pyörähtämässä Pannuhuoneella ja käytiin laulamassa karaokea Ullan krouvissa ja hyvin taipui meiltä Teuvo maanteiden kuningas koko kapakin edessä. Sunnuntaina heräsin vasta vaille kaksi iltapäivällä, enkä saanut muuta tehtyä, kuin pyöräytettyä pari koneellista pyykkiä. Poikia on iso ikävä, mutta huomenna nähdään taas.

Tänään taas auto päätti lahota kesken koulumatkan ja tein sitten elämäni pisimmän koulupäivän, kymmenen tuntia tehokasta ja ei-niin-tehokasta työskentelyä. Muutenhan sekin olisi ollut ihan semisti siedettävä tapa tappaa aikaa, mutta oli nälkä, väsy, litimärät vaatteet ja ohennetta silmässä. Kyllä, taas.
 Ja se tuntuu aivan kamalalta. Oikea silmä näkee vielä vähän huonosti ja on kosketusherkkä, mutta ilmeisesti muuten kunnossa. Kotona odotti saarna työ- ja suojavaatteiden käytöstä. Jospa ensi kerralla muistaisi..
Päivän pelasti kuitenkin ylläoleva sormus ( joka EI OLE kihlasormus ja joka lavastettiin väärään käteen siksi, koska toinen käsi oli ihan sinisenä maalista ). Jotain minäkin kai olen osannut tehdä oikein, kun minua lahjotaan noin. Sormus on täydellinen, yksinkertaisen kaunis ja sopivankokoinen.Käytän harvakseltaa mitään koruja, mutta noin nätti sormus ansaitsee kyllä tulla nähdyksi joka päivä.

Mukavaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...